tiistai 4. syyskuuta 2018

Formulakisoissa Italiassa



Elina, Pia ja Vesa 
Reittimme kulki sopivasti Milanon kulmilla Monzan F1-formulakisojen aikaan, joten päätimme poiketa katsomaan tätä maailmankuulua tapahtumaa oikein paikan päälle. Ostin liput alkuvuonna GP-ticketsin nettikaupasta miehelleni, minulle ja ystävälleni Elinalle (hänelle 50-vuotisyllätyksenään). Ne maksettiin heti, mutta toimitusehtona vahvistuksessa luki, että liput saapuvat noin 3 viikkoa ennen tapahtumaa ja se aiheutti pientä päänvaivaa. Tiesimme olevamme elokuussa jo Italiassa, joten päätin yrittää vaihtaa toimitusosoitteeksi kesämökkimme Torino di Sangrossa. Siitä tulikin aika souvi; kun lippujen saapumisilmoitus tuli sähköpostiin, ei kuljetusyritys ollut millään löytää mökin osoitetta. Sain monta kyselyä osoitteesta ja vastasin niihin kaikkiin sekä sähköpostilla että kuljetusyrityksen salatuilla sivuilla.

Lippujen piti tulla sunnuntaina ja päivystimme kotona tuon päivän. Maanantaina päivystimme puoli päivää ja jätimme postilaatikon päälle lapun, että tulemme heti, kun soittaa lapussa olevaan numeroomme (piti päästä rannalle lepäilemään). Meni tiistai, keskiviikko ja torstai eikä lippuja kuulunut. Lähetin lisää sähköpostia ja otin kuvakaappauksia Googlen kartoista, laitoin valokuvia ovesta, kadusta ja naapuriravintolasta (sillä on kyltit perille asti). Lopulta annoin vaihtoehtoiseksi toimitusosoitteeksi vielä paikallisen baarin Café Noirinkin pääkadulla. 

Italialaiseen tyyliin kukaan ei soittanut, vaikka saaduissa viesteissä luki, että kuljettaja ja yritys soittavat, kun toimitus alkaa. Yhtenä päivänä viikonloppuna sitten kävimme taas kahvilassa ja iloksemme kuulimme, että siellä oli meille liput - tosin oli unohdettu ilmoittaa niiden saapumisesta meille. 


Lippujen mukana tuli kaupanpäällisinä kaulanauhat, -pussit ja korvatulpat.
Täällä Milanossa olimme varanneet jo helmikuussa apartomentoksen keskustasta ja kun Elinan lento lauantaina saapui, haimme hänet Malpensan lentokentältä. Pienen asuntoon asettumisen jälkeen käytiin vielä keskustassa (Duomon alueella) ostamassa Ferrari-kaupasta lippalakit sekä reppu ja sitten oltiinkin valmiita sunnuntain koitokseen. 

Formulaliput ovat lähes samanhintaiset ottaa sitten kolmen päivän lipun tai vain kilpailupäivän lipun (eroa meillä 5 euroa kattamattomassa katsomossa) ja olin päätynyt siihen, että menemme vain kisapäiväksi paikalle. Ohjelma alkoi jo aamusta erilaisilla katselmuksilla ja me päätimme tähdätä nuorten luokan katsomiseen paikalla. Suuntasimme punaisella metrolinjalla Sesto 1. Maggioren pääteasemalle ja sieltä linja-autolla Z221 Monzaan. Lippu maksoi vain 2.50 € nenältä eli oli oikein edullinen. Bussi oli tupaten täynnä formulakansaa eri kannatuspaidoissa. Meitä punaisia oli siellä kelpo enemmistö. Tunnelma oli leppoisa ja jännittynyt. Känniläisiä ei näkynyt. 
Päästiin bussiin istumaan ensimmäisten joukossa ja heti piti tarkistaa reitti.
Bussi jättikin meidät suoraan radan viereen ja siinä pääsi ensimmäistä kertaa formulan markkinahumuun käsiksi. Paikalla oli suuret määrät paitojen, kannatuslippujen ja muiden tavaroiden myyjiä sekä tietysti muonittajia. Ruoka-annokset olivat edullisia: 5 - 7 euroa kappaleelta ja oluet sekä muut juotavat samaa luokkaa, vesi 1,5 euroa. Alkoi pujoittelu radalle leirintäalueen ja hotellin talonseinustan vierestä. Ajoittain polku oli aika kurainen, koska edellisenä päivänä oli satanut vettä. 

Lopulta saavuimme ensimmäiseen lippu- ja turvatarkastukseen, jossa myös takavarikoitiin omien vesipullojen korkit, alkoholijuomat sekä kaikki kännyköiden latausvälineet kuten vara-akut. Niitä ei siis kannata ottaa mukaan. Tämän ensimmäisen tarkastuksen jälkeen seurasi vielä monta tarkastusta - jokaisen alueen läpi kulkemisessa piti aina näyttää uudestaan lippua skannerissa. Omille paikoille käveleminen vei pitkän aikaa ja parissa kohdassa menimme harhaan, jolloin piti palata pätkän matkaa takaisin. 

Suomi-poika liputtaa Kimille.
Lopulta oikea aitio 21E löytyi ja löysimme paikkamme. Olimmekin hyvässä paikassa sekä näköalan että tunnelman suhteen. Vieressä ja vastapäätä oli intohimoisten Ferrari-fanien joukko, joiden joukossa oli satunnaisesti joku outolintu, kuten Mercedeksen kannattaja eli tifoso. Katsomossa näkyi myös runsaasti Suomen lippuja. 


Formulan tifosot eli fanit erottaa väristä.
Vessat ja muonapisteet olivat katsomoiden ulkopuolella ja niille päästäkseen piti aina kirjautua lipuntarkastuksessa sisään sekä ulos. Kaverini klikkasi vahingossa väärässä skannerissa lipun ja kun hän yritti edessään olevassa, se alkoi huutaa, että lippu on jo käytetty. Piti selittää pitkään, että päästiin sisään. Myöhemmin ei ollut ongelmia, kun tunnollisesti leimasi lippua sisään ja ulos mennessä. 

Rahastus alueella oli italialaisella logiikalla. Yhdestä pisteestä ostettiin eri hintaisia poletteja eri asioihin, kuten ruoka, olut, limsa, pulla. Piti etukäteen tietää, mitä haluaa ostaa ja miten paljon sekä kerralla lunastaa monta polettia. Tämän jonotuksen jälkeen jonotettiin yhdestä jonosta ruoka, toisesta olut, kolmannesta kahvi, limsat, pullat ja vedet, neljännestä olisi saanut sitten wiskiä. Ruokailu alueella oli tyypillistä italialaista katuruokaa: hampurilaisia, hod dogeja, sämpylöitä (esim. Nyhtökanatäytteellä) ja kaikki maksoivat yhden sinisen poletin eli 7 euroa kuten olut ja wiskikin. Myynnissä ei ollut viinejä eikä mitään muitakaan, naisellisempia juomia kuin kaljaa, joten vedellä ja kokiksella piti sitten saavuttaa juhlatunnelma. Tässä kohtaa voisi antaa vinkin järjestäjille, että sopimustoimittajaksi voisi ottaa vaikka jonkin suomalaisen viinimarjabrändin viinitehtaan, jollei Italiasta löydy sopivaa sorttia tarjolle.

Vessat sijaitsivat riveissä kuten kotimaan festareillakin. Miesten ja naisten käytössä olivat yhteiset vessat eikä niissä yhdessäkään ollut vessapaperia, joten mukaan otettu paperirulla sekä käsidesi tulivat tarpeen. Käytinpä vielä juomavettäkin siihen, että sain tahmaa poistettua käsistä…
Kimi on jo jutellut ja hyppää antiikkikärryynsä jatkamaan.
Vettelin poika juttuvuorossa.

Itse kilpailu alkoi perinteisillä tarkastuskierroksilla, joissa kilpailijat ja rataihmiset kiersivät rataa. Kilpailijoille oli järjestettu kuljettajat ja antiikkiautot, joten he liikkuivat aika hitaasti. Ferrarin kuljettajat pysäytettiin meidän katsomomme eteen tv-haastattelua varten ja väki oli seota innosta!




 


Perinteisesti kilpailussa on ilmeisesti myös kansallislaulun laulu sekä ylilento. Kauniisti lauloi italialainen, tippa silmäkulmassa ja karhealla äänellä joka puolella katsomoja. Ylilento oli hieno! Siinä yhdeksän lentokonetta ajoi eri muodostelmissa yleisön yläpuolelta, teki taitolentotemppuja sekä sumutti Italian lipun värejä taivalle. 

Itse kisa alkoi renkaiden lämmittelykierroksella ja sitten alkoi tuo jännittävä kilpailu, jossa Kimi Räikkönen pääsi matkaan paalu- eli ykköspaikalta. Koska lähtöalue oli radan toispuolella, seurasimme valtavasta tv-näytöstä lähdön tapahtumat sekä kolarin. 


Ensimmäinen kierros ja Kimi johdossa


Yleisön huusi ja ulvoi mukana, kannusti Ferrarin kuljettajia ja pomppi pystyyn, kun omat autot lähestyivät. Ääni käheänä vieressä oleva mies jaksoi hihkua Vettelille uskollisesti joka kierroksella ”Vai, vai!” (mene, mene). Tietysti tämä kilttinä miehenä teki töitä käskettyä ja nousi sitten kolarinsa jälkeisestä kahdeksannesta sijasta neljännelle sijalle.

Nico Rosbergin haastattelun jälkeen paikalliset tv-starat ottivat vielä selfieitä.
Kun mersumiehet sitten kiusasivat Kimin ajoa, pääsi vahinko tapahtumaan ja jompikumpi mersumiehistä pääsi ykkössijalle. Kimi tuli toiseksi. Väki valui katsomosta alas maansuru niskassaan ja palkintojen jakotilaisuudessa sitten pikkaisen sitten äänesivät voittajalle. Paikallinen urheilukanava antoi pisteitä onnistumisesta ja käytöksestä. Ferrari-fanit saivat 3 (arvosana-asteikolla 4 - 10) ja Kimi sai 9. Me kyllä Vesan ja Elinan kanssa käyttäydyttiin 10:llä ja kirottiinkin vain suomeksi. 


Edessä palkintojen jakokoroke

Kilpailun jälkeen päästiin radalle kävelemään ja tosifanit keräsivät sieltä sitten mutkassa irronneita renkaankappaleita. Niitä oli valtavasti. 
Radan sisäkaarteestakin löytyi renkaankappaleita.

Jotkut ottivat matkamuistoksi myös renkaita. Niitäkin näytti siellä irroneen muutama. Yksi otti mukaansa kuorma-auton lavalle myös kokonaisen formula-auton - siellä se sitten ajeli meidän muiden fanien joukossa saalistaan esitellen. Mukaan näyttivät lähtevän myös valtavat kurvin etäisyysmerkit sekä Heinekein vihreät seinälevyt. Ottipa joku moottoripyörän kyytiinsä sellaisen Heineken-tytönkin kotiin vietäväksi. Muilla oli tuliaiseksi enemmänkin valokuvia, paitoja ja tavallisempaa matkamuistoja. 
Matkamuistoksi nämä pojat nappasivat Red Bullin biilin

Sitten alkoi kotimatka. Ajateltiin, ettei mennä samalla bussilla, jolla tultiin, vaan kokeillaan junaa. Se oli huono ajatus. Ensinnäkin siksi, että juna-asemalle pääsi bussilla, jonne oli ensin matkaa muutama kilometri. Kun päästiin bussin lähtöpaikalle, siellä oli noin neljäntuhannen ihmisen jono (busseja oli 4) ja kuulimme, ettei lippuja enää myydä. Pääsimmekin sitten rivakassa jalkapatikassa pienelle iltalenkille kauniissa italialaisluonnossa, ilman polkuja, pellonlaitaa pitkin. 

Matkan varrella myytiin eri kojuissa kaikenlaista tavaraa. Esimerkiksi kokonainen koju myi Ferrari-merkkisiä lastenrattaita. Ne olivat hienoja. Jos meillä olisi jo lapsenlapsia, ne olisivat saaneet meiltä lahjaksi kärryt. Pari sataa metriä kojun jälkeen jäimme katsomaan puun alle urvahtanutta nuorta paria. Kesti hetken, ennen kuin tajusimme heidän olevan yrittäjiä. Olivat ilmeisesti nähneet myös noita kärryjä ja ryhtyneet laittamaan alulle täytettä niihin. Rivakoita nuoria, eikä turhan kainoja!
Kylillä myytiin myös kakkuja.
Lopulta saavuimme asfalttitielle ja Monzan keskustaan. Aloimme pohtia, miten kauan kestää saada junaan paikka, jos kaikilla niillä bussin kanssa tulijoilla on sama aie ja jo varatut liput. Päätimme kysyä taksikyytiä Milanoon. Tuo puolen tunnin matka on noin 18 kilometriä pitkä ja normaalihinta olisi ollut noin 30 euroa. Nyt hinta oli nostettu siten, että lähtömaksuna oli 69 euroa ja matka maksoi sitten satasen. Italianpoika osaa hinnoitella kysynnän ja tarjonnan lain mukaan!
Tositifosot Suomesta: Pia ja Vesa
Ai niin, minkälaista kilpailussa oli? Vesan mukaan se oli hieno, tunnelmallinen kokemus, joka jokaisen pitäisi saada kokea. Hän oli iloinen ja tyytyväinen. Elinan mukaan se oli uskomattoman mahtava ja ikimuistoinen kisa, ”hieno, tunteellinen elämyspäivä, jota hän ei unohda koskaan”. Minusta se oli ihan hauska kokemus - yhdessä kahden rakkaan ihmisen kanssa saatiin viettää koko päivä. Katsottiin kimpassa telkkariruutua tuhansien väkijoukossa ja välillä pörähti ja suhahti viiru ohi hurjan hurrauksen sekä karjunnan saattelemana, samoin kuin aina kun telkkarissakin joku punainen ohitti. Taitaa olla sanomattakin selvää, että kumpikin heistä on katsonut vuosien ajan formula-kilpailuja Suomessa televisiosta ja minä näin nyt tuon shown ensimmäistä kertaa? 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ostian ranta Rooman lähellä sopii lomailijoille

  Olen kirjoituksissani usein mainostellut tuota tuntemattomampaa Adrianmeren rantaa, mutta päätin vaihteeksi kertoa myös "länsiranniko...