Haikalanpuremia Välimerellä ja muita outoja elukoita

Viime viikon suurin uutinen Torino di Sangrossa oli haikalanpurema. Lehtitietojen mukaan nuori mies tunsi jalassaan kovan pureman ja verta alkoi roiskua hurjasti. Syylliseksi tapahtumaan todettiin sinihai ja tapahtuma oli harvinaisuudeltaan lottovoiton tai salamaniskun kohteeksi osumisen luokkaan. Väitetään, että 150 viime vuoden aikana hai on purrut ihmisiä Välimerellä vain yhdeksän kertaa. 

Kuvakaappaus Il Centron uutisesta Facebookissa

Miksi uutinen sitten oli kylässämme kaikkien huulilla? Tietysti siksi, että tämä purema oli sattunut kotirannallamme Lido Le Morgella tai aivan sen vierellä. Lido le Morge on 1,3 kilometriä pitkä hiekkaranta, jonka suojassa olevalla rannalla paistattelee päivää satojen lomaviettäjien joukko. Kummallakin puolella aallonmurtajaa on avovettä ja kivikkorantaa. Toisella puolella on vieläpä seudun ainoa nakuranta. Tarina ei kerro, missä alueella purema sattui - siksipä viime päivinä on oltu normaalia valppaampia joka paikassa. 

Lido Le Morgen ulkopuolella on rantaa,
jossa ei ole aallonmurtajia suojaamassa.

Pidimme itsekin taukopäivän omalta rannaltaja suuntasimme seuraavan rantakaupungin Vaston pitkälle rannalle. Ranta on päästä päähän 8 kilometriä pitkä eli siinä riittää talsimista. Päätimme urheilla paljasjalkakävelyllä ja kävelimmekin yhteensä 8 kilometriä. Kesken kävelyä alkoi rantavedessä kova kuhina ja lapset ohjasivat rantavahdin haavin kanssa noin vyötärön korkeudelle veteen. 

Meduusa rantavahdin haavissa.

Hengenpelastaja palasi rannalle haavissaan noin kolmikiloinen, läpinäkyvä meduusa, jossa oli siniset reunat. Toivottavasti kukaan ei satuttanut itseään tuon vonkaleen kanssa. Tulipa kerrattua netistä ohjekin meduusanpolttamaan. Ensiapuna parasta on kaataa palokohtaan etikkaa - se irrottaa polttolonkerot ihosta parhaiten. Joissain paikoissa Välimerellä meduusoja on paljon (esimerkiksi Aurinkorannikolla) ja siellä on rantavahdin lokeroissa aina pullo etikkaa tarjolla.

Kylässä on nähty tänä kesänä myös muita olioita: susi, mäyrä, kettuja sekä villisikoja. Susi oli jäänyt tiellä auton alle, mäyrän näimme itse kylän sisääntulorapuilla ja ketun näimme kylän liepeillä.

Villisikaa myyntitiskillä kyläjuhlissa.

Vilisiat ovat Italian uusi ongelma. Ne ovat levinneet Romaniasta ja lisääntyvät hyvissä olosuhteissa rajusti. Villisikakolarit ovatkin yleisiä, mutta yleistynyt on myös villisian (cinghiali) tarjoaminen ruuaksi ravintoloissa, joten kyllä niitä myös metsästetään. 

Tämän pusikon alla oleilee usein villisikaperhe.

Meillä asustaa kylän kyljessä yksi tai useampi villisikapesue poikasineen. Yksi perhe rymyää kylän muurin luona viiniköynnösten alla ja toinen kylän toisessa päässä, jossa myös käymme mielellämme iltalenkillä. Yritämme pitää noissa kohdissa melua hyvissä ajoin, että ehtivät kauemmaksi. Tänään illalla törmäsimme villisikoihin iltalenkillä. Mutkan takana emä kutsui porsaitaan ja näimme pesueen viimeisen yksilön vielä juoksevan tien poikki kadoten pensaikkoon. 

Toinen villisikojen suosikkikohta lenkillämme.

Näimme edllisiltana myös ketun. Se oli aivan kylän parkkipaikan kupeessa ja väisti autoamme ojaan. Se ei selvästikään pelännyt ihmistä: kun avasin ikkuna, ja huikkasin, että tulehan kuvaan, se pomppasi takaisin tielle poseeraamaan. 

Ketun suosikkipuska.

Kylän ulkopuolella asuvat Vanni ja Megan kertoivat luopuneensa kanojen pidosta, kun kettu oppi avaamaan kanalan luukun ja söi kaikki kanat. Tällaista on elämä Italiassa toisinaan…