Frassassin luolasto on Italian ja koko Euroopan upein

Kesälomareissullamme päätimme viedä vieraamme paikkaan, josta kovinkaan moni täällä Suomessa ei ole kuullut, Frasassin luolastoon. Grotte di Frasassi tai Frasassi Caves sijaitsee Anconan maakunnassa, Marchen läänissä. Paikka on parin tunnin ajomatkan päässä meistä. Matka kulkee kylästä Bologna-Bari -moottoritien kautta Anconan kaupungin kohdalle ja siitä käännytään sisämaahan päin Gengan kaupunkiin.

Tippukiviä luolassa

Gengassa auto jätetään suurelle parkkipaikalle ja käydään ostamassa liput myyntipisteestä. Sen ympärille on pystytetty kokonainen matkamuistokylä, josta voi ostaa juomia, ruokia ja myös lämpimiä vaatteita. Ne ovatkin tarpeen luolassa, jossa lämpötila pysyy ympäri vuoden samana eli 12 - 14-asteisena. Turistit kuljetetaan linja-autoilla luolan suulle, jossa opas ottaa vastaan ryhmän. Opastuksia on saatavilla mm. italian, englannin ja saksan kielillä. 

Suomineidot matkalla maan alle.

Tervetuloa Frasasssin kaivokseen.

Vaikka Frasassin luolat ovat meillä tuntemattomia, ne ovat yksi Italian kuuluisimpia nähtävyyksiä. Luolat löytyivät sattumalta vuonna 1971. Paikalliset kiipeilyseuran jäsenet olivat luolan katolla ja yhden heistä jalka upposi maassa olevaan luolan aukkoon osittain. Kiipeilijät jäivät ihmettelemään kaiun kestoa ja päättivät tutkia asiaa tarkemmin. Kävi ilmi, että luolat olivatkin kerrostalon korkuisia ja niiden sisällä oli ihmeellisiä, 10.000 vuotta vanhoja tippukivimuodostelmia. Kun tutkimusretkeilijät etenivät luolissa, lisää yllätyksiä seurasi!

Luolasto on Gran Sasso -vuoren sisällä. 

Luolastot olivat yli kilometrien pituisia ja jokainen niistä muodosti omanlaisensa kamarin. Stalaktiitti-tippukivet muodostavat pylväitä ja eri muotoisia hahmoja kuten karhun. Suurin luola on korkeudeltaan Milanon tuomiokirkkoa korkeampi. Viimeinen luola on nimeltään Finlandia. Sinne pääsee vain erikseen tilattavalla opastuksella, koska reitti luolaan on varsin haastava ja vaatii hyvää kuntoa. Se on kuitenkin katsomisen väärti, sillä tuossa luolassa tippukivet hohtavat valkoisina kuin jää!

Vesan kanssa valmiina  + 12 asteeseen.

Valokuvaus luolissa on sallittu ilman salamaa. Salamavalo voisi vaurioittaa herkkää mikroilmastoa. Seiniä ei saa kosketella, koska ihmisten luolaan tuomat bakteerit voivat tuhota luolat.

Kävelyreitti ei sovellu pikkulapsille tai invalideille, sillä rappuja on paljon ja kivet ovat paikoin kosteita, liukkaita ja jopa märkiä. Lenkkitossut ovatkin luolassa parempi vaihtoehto kuin liukaspohjaiset sandaalit.

Stalaktiittia ja vettä

Maailman romanttisin järvinäköala Italiassa ja miten sinne pääsee

Kesällä mietittiin mieheni kanssa, mitä romanttista tehtäisiin treffeillä ja ensimmäisenä mieleen tuli tietysti käynti sydämenmuotoisen järven rannalla. Olin nähnyt paljon kuvia järvestä ja tiesin, että se sijaitsee vuoristossa, korkealla Maiellan huipulla. Siispä päätimme suunnistaa sinne!

Meidän perhe Scanno-järven näköalapaikalla vuoren päällä. 

Lago di Scannon näkee viereisen vuoren huipulta parhaiten. Romanttinen järvinäkymä on järvellä, jonka nimi on Lago di Scanno eli Scannojärvi. Se sijaitsee pienen Scannon kylän vieressä. Sinne pääsee Rooma - Pescara-moottoritien kautta. Matkaa on kummastakin - sekä Roomasta että Pescarasta - noin sata kilometriä. 

Tästä kohden käännytään moottoritieltä pois, juuri ennen 
kuin tie Roomaan sukeltaa tunneliin. 

Tie mutkittelee vuoren reunaa pitkin ja
vasemmalla puolelle tässä on rotko. 

Pienen matkaa on myös tasaista tietä ja metsää.

Tunnelissa mahtuu ajamaan kerrallaan vain yksi.

 Tie järvelle on mutkainen ja kapea kuten useimmat vuoristotiet. Sen varrella on kapeampia kohtia, joista pääsee vain yksi auto kerrallaan. Tien vieressä on huikea pudotus rotkoon - et siis halua hurjastella. Parissa kohtaa tien varrella on levikkeitä, joille voit pysähtyä ja nousta ottamaan autosta kuvan. Näkymät ovat uskomattoman hienot! 
 

Ennen Scannojärveä on tarjolla kuitenkin upea nähtävyys: Villalagon järvi. Se on upea, vihreä ja puhdasvetinen vuoristojärvi, jonka historiallisen antiikkisillan päälle on rakennettu uusi silta järven poikki. Pysähtyminen kannattaa! Kirkas ja vihreä vesi on raikasta ja viileää. 

Villalagon opaste - kannattaa pysähtyä ihailemaan! 

Kun pääsimme perille Lago di Scannoon, hämmästyimme! Järven rannalla oli kokonainen pieni kylällinen palveluita. Sieltä löytyi niin ravintoloita kuin erilaisia vene- ja uimalauttavuokrauspaikkojakin. Söimme paikallisen ravintolan terassilla ehkä maailman parhaan pasta-annoksen - jopa koiramme söi pastaa hotkimalla! Tämä on paikka, jonne haluamme jatkossa tuoda myös vieraitamme käymään ja viettämään leppoisaa rantapäivää. 

Kesäpäivä sujuu leikiten näillä vuokravälineillä!

Scannojärvi on myös kirkas ja heijastaa pintaansa ympäröivän luonnon. 

Kiva paikka, sanoi Carokin

 Sen jälkeen oli aika katsastaa näköalapaikka. Kysyimme neuvoa ja meille kerrotiin, että voisimme seurata Abruzzon sydän eli Cuore D´Abruzzon kylttejä. Niinpä lähdimme kapuamaan vuoren rinnettä ylös. Saimme ohjeen nousta noin tunnin ajan rinnettä ylös. Kun olimme kulkeneet kolme varttia ja oli jo kunnon hiki päällä, luulimme olevamme perille. Olimmekin kuitenkin vasta vanhalla luostarilla, jonka takaa polku jatkui... ja jatkui... vielä puoli tuntia. Osa matkasta olikin sitten laskua ja osa taas nousua takaisin. Ensin kyltin opastamana mennään vanhalle luostarille Sant´Egidiolle. 

 Alkumatkasta koirakin käveli vielä itse.

 Tapasimme matkalla onneksi mukavia italialaisia, jotka opastivat meidät perille asti. Luostarin jälkeen ei näet ollut enää kylttejä vaan ainoastaan eri paikkoihin risteäviä polkuja. Oikean polun erotti vain opaskeppeihin maalatuista raidoista. Monen monituisen vesijuomatauon jälkeen pääsimme perille. Vesipullotkin olivat jo tyhjenneet ja täytimme ne luostarin vesipostista sitten paluumatkalla. 

Polut olivat kunnoltaan vaihtelevia ja osan matkasta saatiin kulkea kuin suomalaisessa koivumetsässä, noin vihreyden puolesta. Onneksi Papi kantoi suurimman osan matkaa. Tässä kohtaa alkoi jo jännittää... karhun jätöksiä oli pitkin polkua. 

Perillä näköalapaikalla olikin jännittävää maastoa. Irtokivien päällä laskeuduttiin alas köysien reunustamalle kourulle, jossa seisoimme, kun matkaseurana olleet italialaispojat ottivat meistä kuvan. Takaisin nousu olikin haastavampaa, koira sylissä kipusimme lohkare kerrallaan siten, että kumpikin vuorollaan nousi ja sitten nosti koiraa seuraavalle. Hiki virtasi, voitte uskoa. En siis suosittele tuota näköalapaikkaa ihan huonokuntoisille. 

Scanno-järvi 

Italialainen matkaseura 

 

Vuorten päältä näki hyvin naapurikyliin. Alas meno olikin jo joutuisampaa, vaikka irtokivien takia tietysti joutui olemaan varovainen. Paikka paikoin polku oli romahtanut reunastaan ja sai katsoa aika tarkkaan mihin astui. 

Päätimme vielä käydä Scannon vuoristokylässäkin katsastamassa vanhan kaupungin keskustaa ja poiketa siellä kahville sekä teelle. Lepohetki Scannossa oli herkullinen. Hauskana yllätyksenä paikallisessa pikkubaarissa oli tarjolla suomalaista Pandan lakua. Sitä piti tietysti ottaa kahvin, teen ja cornettojen eli croisanttien seuraksi. 

Herkkuhetki Scannon vanhassa kaupungissa. 

Paluumatkalla Torino di Sangroon piti vielä pysähtyä kuvaamaan hetkeksi Villalagon sillan luona. 

Villalagon silta (Vesan ottama kuva)

Ihan tavallinen karhuvaara. 

Auton kyydistä onnistuin nappaamaan myös liikennemerkin, jollaista en ole koskaan ennen nähnyt. Siinä sanotaan suomeksi suurin piirtein näin: Hiljentäkää, sillä nopeus tappaa karhut! Tätä merkkiä ei näe ihan joka kylässä Italiassa.  Hiljentäkää - karhuja tiellä!

Pieniä vaikeuksia italialaisen pankkitilin kanssa...

Ostin vuonna 2012 pienen loma-asunnon Italiasta. Minun oli pakko kiinteistönvälittäjän ohjeen mukaan avata pankkitili italialaiseen pankkiin Pescaran kaupungissa. Pankkitilin avaaminen vaati ensin paikallisen henkilötunnuksen eli codice fiscalin perustamisen ja sen tein opastettuna paikallisessa verotoimistossa, jonka nimi on agenzia entrate. Kyseiseltä tililtä sitten maksettiin yhden kerran paikallinen kiinteistövero IMU ja sen jälkeen tilin omistus jäin minulta unohduksiin, kunnes vuonna 2018 sain pankilta karhumakirjeen maksamattomista ylläpitokuluista.

Torino di Sangron ranta.

Päätin selvitellä asiaa paikan päällä ja kesällä Italiaan saavuttuamme kävinkin saman pankkiryhmän konttorissa Lancianossa. Koska olin tilin perustamisen ja sen hetken välillä mennyt naimisiin, oli sosiaaliturvatunnukseni myös muuttunut. Tästä alkoivat vaikeudet. Pystyin maksamaan tilin ylityksen 260 € pankille ongelmitta. Tilin omistajan nimen siirto ei kuitenkaan onnistunut ilman todistusta codice fiscalin vaihdosta. Siispä ajoimme Lancianon verotoimistoon hankkimaan uuden tunnuksen. Sen luomiseen tarvittiin sekä vanha että uusi passi. Palasimme mökille hakemaan vanhaa passia.

Tällä välin oli tietysti verotoimisto jo mennyt kiinni, joten palasimme kotiin. Seuraavana päivänä saimme henkilötunnuksen ja menimme sen kanssa pankkiin. Kun tilin haltijan nimi vaihtui, tili lukkiintui. Sen kanssa ei voinut tehdä enää mitään, joten meitä kehotettiin palaamaan seuraavana päivänä. Kun palasimme pankkiin parin päivän päästä, kävi ilmi, että minulle avattua tiliä ei voinut käyttää muuhun kuin käteisen nostamiseen ja rahan tallettamiseen tilille. Vaihto toiseen tililajiin ei onnistunut kuin alkuperäisessä pankissa Pescarassa.

Jaksoimme jatkaa sinne vasta viikon päästä. Mukanamme oli vanha passi, uusi passi, vanha henkilötunnus ja uusi henkilötunnus. Perillä selvisi, että tiliä ei voi muuttaa eikä lakkauttaa, jollei mukana ole alkuperäisiä vuoden 2012 asiakirjoja sekä tiliin liittyvää pankkitunnuslistaa.

Eipä sitten muuta kuin paluu koti-Suomeen ja uusi yritys seuraavalla kerralla... kun taas muistan ja jaksan jatkaa tätä rumbaa. Vuoden 2019 lomilla tunnukset unohtuivat kotiin, joten vuosi 2020 on hyvä jatkaa tätä rumbaa. Italialainen pankkitoiminta ei ole yhtä joustavaa ja sähköistä kuin suomalainen...

Italian hylätyt koirat

Viime vuosina olemme kiinnittäneet huomiota Italian koiriin. Maaseudulla lähes joka talossa on koiria - pieniä tai isompia. Ne saavat yleensä olla tontilla vapaana ja tulevatpa ne tiellekin ohikulkijoita tervehtimään tai uhkailemaan.

Hylätty spanielintapainen otus kylän baarin reunalla.

Kun vietimme Italiassa viime vuonna 4 kuukautta, kävimme usein lenkillä maaseudulla koiramme Caron kanssa. Se oli painajaismaista. Lähes joka talosta tuli jonkinlainen hurtta tai jopa parvi koiria hyppimään, murisemaan tai muuten vain pyörimään ympärille. Yritimme kantaa näiden talojen ohi pikkuista Caroamme, joka stressasi koirista kovasti ja pahimmilla kerroilla sai näistä ohituksista jopa ripulia!

Caro on perheen pikkuprinssi ja vauva suomalaiseen tapaan.

Kun taloustilanne Italiassa on huononemaan päin, se näkyy valitettavasti myös koirissa. Italialaisille koira ei ole vauvan veroinen perheenjäsen vaan hyötyeläin. Sen kuuluu asua ulkona ja nukkua kopissaan, syödä mitä se saa (usein ruokajätteitä) ja vahtia taloa. Jos perheen taloustilanne pahenee eikä koiran ylläpitoon ole enää varaa, koira hylätään. 

Koiran hylkääminen tapahtuu usein siten, että koira otetaan mukaan autoon ja heitetään autosta huoltoaseman parkkipaikalla tai jonkin keskustataajaman liepeillä. Sitten koira viettää torin laidalla päiviä tai viikkoja, kunnes joku kyläläisistä heltyy ja selvittää paikan, jonne sen voi viedä lopetettavaksi tai välitettäväksi eteenpäin. Sitten tehdään ilmoitus kunnan viranomaisille, jotka (ehkä) hakevat koiran.

Pizzanpalasten jälkeen oli päivänokosten aika. 

Viime vuonna kylällämme oli uskomattoman herttainen spanieli-tyyppinen hylätty otus. Se oli nälkiintynyt, takkuinen ja hyvin, hyvin ystävällinen. Se söi kaiken, mitä sille antoi ja seurasi ystävällisiä ihmisiä kylän raitilla mielistellen, häntä alhaalla vispaten ja korvat matalana mielistelyasennossa. On pakko myöntää, että sydämeni hieman suli pörröturkin lähellä ja oli todella vaikea palata Suomeen, kun koiralta puuttui vielä uusi koti. 

Torille hylätty otus ketju kaulassaan
sai paljon ruokaa kyläläisiltä. 

Edellisvuonna vastaava otus oli jätetty kylän ylemmälle torille kettinginpätkä kaulassaan. Myös se oli nälkiintynyt ja takkuturkkinen, mutta kovin ystävällinen ja alistunut. Jostain tuli vaikutelma, että sitä olisi myös pahoinpidelty - se säikkyi jokaista äkillistä liikahdusta ja yritti painautua autojen alle säikähtäessään. Jos asuisimme Italiassa, meillä olisi varmaan valtava koiralauma talossamme...