Öttiäisvaroitus Italiassa!

Italiaan tullessa ja sieltä lähtiessä koira tarvitsee tavanomaisten rokotusten (rabies ja kolmoisrokotus) lisäksi myös ekinokokkoosi-matolääkityksen (otetaan 1 - 5 päivää ennen Suomeen paluuta eläinlääkärin vastaanotolla) sekä punkki-, täi- ym. käsittelyn. Italiassa koiraa kiusaavat hyttyset, joiden mukaana leviää ”leishmaniosi” eli CVBD-tartunta, joka voi tappaa koiran. Normaali suomalainen punkkien estokäsittely ei siis riitä, koska se ei kata hyttysiä, joten ostamme Advantixin yleensä täältä mökkipaikkakunnalta apteekista. 

Tänä vuonna ensimmäinen lääkitys annettiin heti Torino di Sangroon saavuttua, mutta sitten kalenteriin katsominen unohtui ja käsittelyn väli venyi 34 päivään. Niinpä koiralle onnistuttiin saamaan koiratäitartunta. Löysin sen turkista 1 elävän täin ja kymmenittäin mustia munia, joita sitten nypin pinseteillä turkin juuresta.

Koiratäi talouspaperilla ja yorkin leikattua turkkia.

Koska olin pessyt koiran muutama päivä aiemmin, laitoin heti uuden Advantixin niskaan ja ajelin marketista ostetulla koneella turkin puolen sentin mittaan. Caro VIHAA surraavia koneita ja vaikka mieheni piteli siitä kiinni, se onnistui pomppaamaan ilmaan kesken reisikarvojen ajoa. Tuloksena olikin siten sentin mittainen haava nivuksissa. 

Haavahaveri nivuksissa tulehtui nuolemisesta.

Haava desinfioitiin, mutta paikallisessa apteekissa ei ollut myynnissä kaulureita, joten Caro itse ”hoiti” haavaa nuolemalla sitä taukoamatta, jolloin se suureni ja tulehtui.  Alkoi eläinlääkärin metsästys. Sanon metsästys, sillä täällä Italiassa ei ole samanlaista järjestelmällistä eläinlääkäritoimintaa kuin meillä Suomessa. Elokuussa vastaanotot ovat kiinni, viesteihin ja puheluihin ei vastata eivätkä asemat ilmoittele missään päivystyksistä. 

Jäljitin ensin eläimiä omistavien ystävien eläinlääkäreitä ja he soittelivat omille vakilääkäreileen, mutteivät saaneet vastauksia. Sitten googlasimme eri asemia eri paikkakunnilta läheltä. Lancianosta löysimme lopulta yhden aseman, joka siestan jälkeen klo 16 alkaen saattaisi olla auki. Sieltäkään ei vastattu puhelimeen, joten ajoimme paikalle ja istuimme etupihalla oleville odotuspenkeille odottelemaan. 

Kello tuli 16, 16.05 ja 16.10 eikä ketään näkynyt. Päätimme odottaa puoleen asti ja se päätös palkittiin. Varttia yli neljän eläinlääkäri saapui paikalle ja iloksemme - poikkeuksellisesti - puhui englantia! Syynä tähän oli, että hän oli naimisissa brittinaisen kanssa. 

Caro tutkittiin asiantuntevasti ja meitä haastateltiin aiemmista sairauksista. Haava ei ollut syvä, mutta oli tulehtunut, joten hän sai särkylääkkeen lisäksi siihen 14 vuorokauden mittaisen antibiootin rokotuksena sekä apteekista haettavaa salvaa. Kun kyselin kauluria, sanoi eläinlääkäri, ettei sitä tarvita. Annettu haavanhoitoaine vaikuttaa tehokkaasti myös nuoltuna ja sisltää luonnonaineita sekä K1-vitamiinia. Sitä nyt sitten lisätään aamuin ja illoin iholle ja ensimmäisen hoitopäivän jälkeen näyttääkin jo paremmalta. 

Koiran hoito maksoi eläinlääkärimaksun 25 euroa, kolme piikkiä 35 euroa ja apteekin salvan 18,50 euroa eli yhteensä selvisimme 78,50 eurolla. Toimistomaksuja ei ollut ja summa annettiin käteisellä lääkärille kuten aina ennenkin. Tällä kertaa tosin saimme kuitin. 

Uusia öttiäisiä ei ole ilmestynyt, joten tartunnasta taidettiin päästä eroon kertakäsittelyllä. Uusintakäsittely pitää kuitenkin laittaa 20 - 24 päivän välein eli aiemmin käytetty kerta kuukaudessa on liian harva laittoväli. 

Haikalanpuremia Välimerellä ja muita outoja elukoita

Viime viikon suurin uutinen Torino di Sangrossa oli haikalanpurema. Lehtitietojen mukaan nuori mies tunsi jalassaan kovan pureman ja verta alkoi roiskua hurjasti. Syylliseksi tapahtumaan todettiin sinihai ja tapahtuma oli harvinaisuudeltaan lottovoiton tai salamaniskun kohteeksi osumisen luokkaan. Väitetään, että 150 viime vuoden aikana hai on purrut ihmisiä Välimerellä vain yhdeksän kertaa. 

Kuvakaappaus Il Centron uutisesta Facebookissa

Miksi uutinen sitten oli kylässämme kaikkien huulilla? Tietysti siksi, että tämä purema oli sattunut kotirannallamme Lido Le Morgella tai aivan sen vierellä. Lido le Morge on 1,3 kilometriä pitkä hiekkaranta, jonka suojassa olevalla rannalla paistattelee päivää satojen lomaviettäjien joukko. Kummallakin puolella aallonmurtajaa on avovettä ja kivikkorantaa. Toisella puolella on vieläpä seudun ainoa nakuranta. Tarina ei kerro, missä alueella purema sattui - siksipä viime päivinä on oltu normaalia valppaampia joka paikassa. 

Lido Le Morgen ulkopuolella on rantaa,
jossa ei ole aallonmurtajia suojaamassa.

Pidimme itsekin taukopäivän omalta rannaltaja suuntasimme seuraavan rantakaupungin Vaston pitkälle rannalle. Ranta on päästä päähän 8 kilometriä pitkä eli siinä riittää talsimista. Päätimme urheilla paljasjalkakävelyllä ja kävelimmekin yhteensä 8 kilometriä. Kesken kävelyä alkoi rantavedessä kova kuhina ja lapset ohjasivat rantavahdin haavin kanssa noin vyötärön korkeudelle veteen. 

Meduusa rantavahdin haavissa.

Hengenpelastaja palasi rannalle haavissaan noin kolmikiloinen, läpinäkyvä meduusa, jossa oli siniset reunat. Toivottavasti kukaan ei satuttanut itseään tuon vonkaleen kanssa. Tulipa kerrattua netistä ohjekin meduusanpolttamaan. Ensiapuna parasta on kaataa palokohtaan etikkaa - se irrottaa polttolonkerot ihosta parhaiten. Joissain paikoissa Välimerellä meduusoja on paljon (esimerkiksi Aurinkorannikolla) ja siellä on rantavahdin lokeroissa aina pullo etikkaa tarjolla.

Kylässä on nähty tänä kesänä myös muita olioita: susi, mäyrä, kettuja sekä villisikoja. Susi oli jäänyt tiellä auton alle, mäyrän näimme itse kylän sisääntulorapuilla ja ketun näimme kylän liepeillä.

Villisikaa myyntitiskillä kyläjuhlissa.

Vilisiat ovat Italian uusi ongelma. Ne ovat levinneet Romaniasta ja lisääntyvät hyvissä olosuhteissa rajusti. Villisikakolarit ovatkin yleisiä, mutta yleistynyt on myös villisian (cinghiali) tarjoaminen ruuaksi ravintoloissa, joten kyllä niitä myös metsästetään. 

Tämän pusikon alla oleilee usein villisikaperhe.

Meillä asustaa kylän kyljessä yksi tai useampi villisikapesue poikasineen. Yksi perhe rymyää kylän muurin luona viiniköynnösten alla ja toinen kylän toisessa päässä, jossa myös käymme mielellämme iltalenkillä. Yritämme pitää noissa kohdissa melua hyvissä ajoin, että ehtivät kauemmaksi. Tänään illalla törmäsimme villisikoihin iltalenkillä. Mutkan takana emä kutsui porsaitaan ja näimme pesueen viimeisen yksilön vielä juoksevan tien poikki kadoten pensaikkoon. 

Toinen villisikojen suosikkikohta lenkillämme.

Näimme edllisiltana myös ketun. Se oli aivan kylän parkkipaikan kupeessa ja väisti autoamme ojaan. Se ei selvästikään pelännyt ihmistä: kun avasin ikkuna, ja huikkasin, että tulehan kuvaan, se pomppasi takaisin tielle poseeraamaan. 

Ketun suosikkipuska.

Kylän ulkopuolella asuvat Vanni ja Megan kertoivat luopuneensa kanojen pidosta, kun kettu oppi avaamaan kanalan luukun ja söi kaikki kanat. Tällaista on elämä Italiassa toisinaan…

Buon Camino! Hyvää vaellusta Santiago de Compostelaan!

Santiago de Compostelan vaelluksen aluksi päätimme tarkistaa, miten pääsemme lähtöpaikkaan Tuihin, Portugalin rajalle linja-autolla. Ajatuksena oli jättää oma auto Santiagoon parkkihalliin odottamaan paluutamme, jolloin meillä olisi heti käytössä puhtaita vaatteita ja mahdollisesti tarvittavia tavaroita. Menimme lähtöä edeltävänä päivänä lauantaina linja-autoasemalle ja jonotimme ensimmäiselle lipunmyyntikojulle, mutta turhaan. Kyseinen myyntipiste myi vain ulkomaille suuntautuvia matkoja ja kertoi, että jokainen matkakohde myydään eri lippumyyntipisteessä. Automaatteja ei ollut vaan liput piti ostaa myyntitiskeiltä. Tuille ei ollut omaa kojua, joten sinne ei myyty lippuja. Saimmekin ohjeen jonottaa naapurikaupunki Vigon tiskille. 

Kun vuoromme koitti, selkisi, ettei lippuja voinut ostaa seuraavalle päivälle vaan piti lähtöpäivänä tulla uudestaan. Lisäksi myyjä ei osannut kertoa, oliko Vigosta olemassa Tuihin jatkoyhteyttä vaiko ei. Myöskään infokojun neuvoja ei osannut kertoa jatkoyhteyksistä. Ne saisi selville vain menemällä ensin Vigoon ja kysymällä sieltä. 

Ensimmäinen vaelluspäivä 9.9.2018: Vigo - Redondela 24,5 km

Palasimme lähtöpäivänä ja mukanamme oli koiramme. Nyt tulikin isompi ongelma, sillä 2,5-kiloista yorkkia ei saisi ottaa linja-autoon mukaan. Se pitäisi pakata kuljetuslaatikkoon ja matkatavararuumaan. Nyt tuli eteen ongelma - henkisen stressin lisäksi - meillä jäisi kuljetuslaatikko toiselle paikkakunnalle ja sitten joutuisimme ajamaan autolla takaisin sinne hakemaan laatikkoa, jonka säilytyspaikka pitäisi vielä lisäksi keksiä jostain. 

Onneksi Vesa katsoi juuri vaelluskarttaa ja huomasi, että Vigo kelpaisi myös lähtöpaikaksi! Jos ajaisimmekin Vigoon ja jättäisimme auton sinne, saisimme kokoon vaadittavat 100 km vaellusta ja lisäksi vielä päivän nopeammin kuin Tuista lähtiessä. Tuista matkaan olisi mennyt 6 päivää, mutta Vigosta matka taittuisi 5 päivässä. Päätimme tehdä näin. 

Vigossa oli myös rautatieasema ja jätimme auton sen parkkiin - luotimme siihen, että koiran saisi kuljettaa junalla paikalle. Jos se ei onnistuisi, toinen jäisi Santiagoon odottamaan kassien ja koiran kanssa ja toinen hakisi auton paikalle. Juna-asemalla kysyimme neuvoa vaelluksen lähtöpaikalle. Meillä oli Tuin aloitusohjeet, mutta ei Vigon. Kävikin sitten ilmi, etteivät virkailijat puhuneet englantia eivätkä tienneet, mistä vaellus alkaisi. Italian kielellä sain kuitenkin selville, että meidän pitäisi kävellä keskustaan, jossa olisi infokeskus satamassa. 

Turistitoimistosta saatu kartta, jossa kaksi lähtövaihtoehtoa.

Vaellus alkoi kävelyllä Vigon kaupungin läpi. Infossa oli ystävällinen ja kielitaitoinen opas, joka antoi meille ohjeet kahteen vaihtoehtoiseen reittiin ja suositteli metsäreittiä, josta näkisi merenlahden ja mukavat maisemat. Toinen reitti olisi kulkenut teollisuusalueella ja ollut lyhyempi, mutta tylsempi. Noudatimme suositusta ja olimme virallisella vaellusreitillä klo 14.30. 

Vigon kaupungissa nousu ylös alkoi heti kaupungin satamasta.

Vaellusmaisemassa aluksi noin kahden tunnin ajan kävelimme maastoa ylös kaupungin lähiöissä. Koko matkan varrella oli mukavasti baareja, ruokaa ja juomaa tarjolla. Sen jälkeen koitti metsäpolkuosuus ja sitten taas lähiöitä. 

Alkuosa reitistä kulki kaupungin lähiöiden läpi ja näköala oli hieno!

Matkasta suurin osa oli nousua ja Redondelaan laskeuduttiin viimeinen tunti - pari todella jyrkästi. Varpaat olivat laskussa todella kovilla, sillä olimme nyörittäneet lenkkitossut liian löysästi ja nyt jalka rullasi kärkeen kivuliaasti. Illalla hotellissa  kahdeksan - yhdeksän maissa tarkastelimme vaurioita. 

Nousu näkyi kuvassa raskaana, mutta lasku teki tiukempaa.

Hädin tuskin pääsimme kävelemään iltapalalle, mutta Tiikerinsalva vei yön aikana pahimmat kivut minulta. Vesalta turposi isovarpaan kynsi ja seuraavana päivänä jalat olivat ensimmäisillä rakoilla. 24,4 km talsittiin aikaan 6 tuntia 5 minuuttia. 

Toinen vaelluspäivä 10.9.: Redondela - Pontevedra 21,8 km

Toinen vaelluspäivä oli lämpötilaltaan yhtä kuuma kuin ensimmäinenkin emmekä tajunneet lähteä matkaan aamulla viileässä. Puolilta päivin lämpötila oli jo 30 astetta ja aurinko paahtoi kirkkaalta taivaalta. Tällä reitilla oli kaksi jyrkkää nousua ja tietysti myös laskua sekä pitkä pätkä maalaismaisemaa ilman palveluita. Tässä välissä oli myös kuljettavana asfalttitien, laatoituksen, noppakivien ja betonirappujen lisäksi liukasta louhikkoa, joten matka-aika kasvoi ensimmäisestä päivästä ja taukoja pidettiin enemmän. 

Ylämäkeen kivikkoa - onneksi koira halusi tuolloin kävellä!

Edellisenä päivänä oli hieman valheellisesti totuttu jo tiheään ruokapaikkojen väliin. Nyt yllätyksenä tulikin yli 10 kilometrin pätkä, jolla ei ollut mitään juomapisteitä eikä vessoja. Tien varsilla näkyikin kohtia, joissa vaeltajat olivat poikenneet puskapissalle ja jättäneet sinne vessapapereitaan sitten luontoon. 

Espanjalaisia aittoja näkyi matkan varrella vähän väliä.

Matkan varrella oli valtavan hienoja kukkivia puita ja otimmekin paljon valokuvia. Maasto ja maisemat vaihtelivat paljon. Pitkän aikaa seurasimme myös kaukana maisemassa olevan sillan ilmestymistä esiin aina eri puolilta reittiä. Redondelassa nähtiin myös ensimmäinen pyhiinvaellusseinä. Siinä oli kiinnitetty tauluun vaellussimpukoita, rukouksia, runoja, toiveita, lupauksia ja valokuvia tärkeistä ihmisistä. 

Näitä lukiessa mieli herkistyi. Lupauksia oli paljon. 

Maisemassa oli merta, järvinäkymää, siltaa, taloja, maaseutua ja metsäteitä. Tämän osuuden kohdalla ihmettelimme samaa kuin edellisenä päivänä eli ennakkoon ilmoitettu matka ei täsmännyt kuljetun kanssa. Vesan sateliittipaikantava kello ilmoitti pituudeksi 21,8 km ja aikaa kulkemiseen meni 7 tuntia 10 minuuttia. 

Kolmas vaelluspäivä 11.9.: Pontevedra - Caldas de Reis 23,6 km

Kolmas vaelluspäivä oli myös kuuma ja siinäkin lähdimme matkaan vasta yhdentoista maissa syötyämme tuhdin aamupalan. Tuo tämän jutun ensimmäinen kuva on Pontevedran kaupungista - oli tosi kaunis kaupunki, jonne voisi poiketa toistekin. 

Kuvailimme joka päivä jotain erilaista: sunnuntaina kilometripylväitä, maanantaina kukkia ja pensaita, tiistaina käynnistimme sitten kirkkojen ja ristien kuvaaminen - ja niitä riitti! 

Näkymä kirkon porttien läpi.

Pyhiinvaellusreitin varrella jonkinlaisia pylväitä näkyy kilometrin - kahden välein. Portaksessa reitti pujahti jälleen viiniköynnösten alle ja maaseutu jatkui pitkään. Päivän uudet eläimet olivat aaseja - tätä ennen matkalla oli nähty kanoja, koiria, kissoja, kukkoja, lampaita, lehmiä, vuohia ja muutamaa muutakin eläintä. 

Alamäkeen askel kulkee vielä keveästi betonitielläkin.

Pidimme taukoja paljon ja joimme kaiken mukana olleen veden (6 pulloa) lisäksi Barron kylässä tuoremehua ja vettä sekä itsepalveluasemalta kokista. Kaikki tuli hikenä ulos!

Hautausmaan hautalokeroita reitin varrella. 

Matkaa taittui 23,6 km ja aikaa kului 7 tuntia 22 minuuttia. Koiramme Caro hyytyi matkantekoon täysin! Kun ensimmäisenä päivänä se paahtoi 10 kilometriä yhteen menoon, toisena päivänä se kulki innokkaasti 2 kilometriä ja kolmantena kengurupussi kutsui jo 200 metrin päässä hotellista! Onneksi päivän aikana saatiin houkuteltua sitä kävelemään pieniä osuuksia. Luultavasti kuumuus tuotti tässä tuskia samoin kuin sen tajuaminenkin, että tätä kävelyä tehdään nyt joka päivä!

Illaksi päädyimme apartomentokseen Caldas de Reisin keskustassa. Kirjasin itselleni muistiin tämän asunnon pohjalta seuraavaa:

- Kun varaat hotellia, älä koskaan varaa huoneistoa hissittömän talon 3. kerroksesta

- Jos varaat huoneen ilman ilmastointia, muista, että yli kerros on aina kuumin.

- Jos varaat kaupungin keskustasta, tarkista, onko vieressä iso kirkko, jonka kello soittaa kaksi kertaa tunnissa lyönnit (ikkunoita ei voi pitää auki kuumuuden takia, joskaan ikkunat eivät eristä lyöntejä).

Neljäs vaelluspäivä 12.9.: Caldas de Reis - Potecesures (Padron) 21,1 km 

Neljäntenä päivänä matkanteko alkoi tuntua sujuvammalta jostain syystä. Kuten kaikkina muinakin päivinä, matkattiin joen yli heti aamusta. Matka lähti nopeasti maaseudun maisemaan ja kulki viinitilojen lomasta, omakotitaloalueilla sekä puistoissa. Kirkkoja ja pylväitä näkyi matkan varrella tiheästi. 

Kirkkojen kellotornit olivat kaikki erilaisia taideteoksia.

Tällä etaapilla nähtiin ensimmäinen itsepalvelubaari. Sen idea on seuraava: baari on"miehittämätön". Siellä on tuoleja sekä pöytiä, itsepalveluautomaatit ja vessat. Vessojen ylläpidosta voit maksaa haluamasi summan seinällä olevaan lippaaseen. Juomat ovat kylmiä ja edullisia: vesi 1 euron ja kokis 1,5 euroa. Lisäksi tarjolla on pikkuisia snacksejä, suklaapatukoita, laastareita sekä muuta tarpeellista. Lähtiessäsi siivoat jälkesi.

Itsepalvelubaarin valikoimaa vaellusreitillä.

Neljäntenä päivänä taitettiin 21.1 kilometriä matkaa ja aikaa kului 6 tuntia 30 minuuttia. Emme enää ihmetelleet, että pylväiden kilometrimäärät eivät täsmänneet ja vaihtelivat miten sattui - välillä jopa suurempina kuin edellisissä pylväissä. Mieli oli päässyt "ihan sama" -tyhjäkäynnille ja ajatukset alkoivat tyhjentyä. Alkuosa matkaa oli loivaa nousua ja sen jälkeen loivaa laskua (välillä pieniä ylämäkiä).

Viides vaelluspäivä 13.9.: Pontecesures - Santiago de Compostela 31,1 km

Viidennelle ja viimeiselle vaelluspäivälle lähdettiin aamusta ajoissa ja reitti lähtikin kulkemaan yllättävän kevyesti. Kello 9 lämpötila oli vain 17 astetta ja siinä oli tarpeen pysähtyä vetämään teepaidan päälle hetkeksi collegetakki. Lämpö nousi asteen tai pari tunnissa ja kun pysähdyimme tauolle puolilta päivin, oli jo lähellä 30 astetta. 

Caro tauolla itsepalvelubaarissa.

Kylmä kokis upposi hetkessä janoisen vaeltajan suuhun.

Matka kulki ripeästi puoliväliin asti ja sitten alkoi jatkuva nousu, mitä ei kyllä tuossa vaiheessa enää kunnolla edes huomannut. Päätimme syödä lounasta, mutta suositeltu hotelli-ravintola matkan varrella oli suljettu ja viimeiselle osuudelle emme olleet ottaneet evästä mukaan. Itsepalvelubaarista ostettiin sitten kokista ja sipsejä pikatankkaukseen. Myös vettä tankattiin mukaan pari lisäpulloa ja se kaikki menikin eli viimeisellä osuudella juotiin 8 puolen litran vesipulloa janoon. 

Matkalla ylitetään jokia, maanteitä ja muitakin siltoja. 

Noin 7 kilometriä ennen Santiago de Compostelan keskustaa alkoivat taas palvelut ja söimme lopultakin lounaan. Siitä olikin yllättävän vaikea lähteä vielä seuraamaan simpukankuvilla koristeltua polkua ja hiukan ärsyttikin, kun matka kiersi pururatoja ja monennäköisiä lähiöitä vielä viime hetkillä. Henkisesti oltiin jo matka tehty, mutta viimeiset kilometrit olivat ne kurjimmat. Perillä kaupungissa olimme hieman ennen kuutta illalla. Matkaa kertyi 31,1 kilometriä ja aikaa tähän käytimme 8 tuntia 39 minuuttia. 

Iso osa matkasta on nousua viimeisenä päivänä.

Todelliset kilometrit 31.1 viidentenä päivänä.

Kippis ja kulaus - nämä juomat on ansaittu!

Perillä tietysti kävimme juomassa jotain pahimpaan janoon ja sen jälkeen lähdimme jonottamaan pyhiinvaellustodistuksia. Toimisto on kaupungin keskustan kupeessa ja siellä on satojen todistushakijoiden jonoja. Se palvelee klo 8 - 20 päivittäin, mutta ovet suljetaan klo 19 ja viimeisen tunnin ajan vain sisällä olijat saavat jonomahdollisuuden. 

Koiran kanssa pihalla odottelua.

Viidentenä päivänä Caro halusi kävellä
ja kulki matkasta jopa 10 km!

Koiraa ei saanut viedä sisälle jonoon, joten minä istuskelin talon sisäpihalla koiran kanssa (joka nukkui) ja Vesa jonotteli. Kun tuli meidän vuoro, Caro jäi muutamaksi minuutiksi yksin ja minä kävin näyttämässä passini, vaelluspassini sekä kuittaamassa todistuksen suoritetusta vaelluksesta. Jäi hieman pöllämystynyt olo - vasta parin päivän päästä alkoi tajuta, että homma oli tehty ja siitä oli selvitty. Siinä vaiheessa oltiin matkaa jatkettu jo Compostelasta Portugalin Sintraan ja sieltä edelleen Algarveen. Tätä kirjoitettaessa on päädytty Costa del Solille Fuengirolaan, jossa toivutaan vielä muutama päivä.

Mitä pitää huomioida vaelluksella?

Mietittiin vielä yhdessä, että mitä asioita tehtäisiin toisin tai mikä yllätti. Näitä asioita oli muutama. Varusteet olivat muuten sopivat, mutta hihaton paita oli matkassa tarpeeton. Reppu hinkkaa hikiseen selkään ilman hyvää urheilupaitaa ja selkä on syyskuussa litimärkä koko vaelluksen ajan. Huonot sukat aiheuttavat rakkoja, joten kannattaa panostaa kunnon vaellussukkiin ja testata niitä ennen lähtöä. 

Yöpymisten varaaminen tehtiin aina edellisenä tai sitä edellisenä päivänä ja lemmikit sallittu -merkintä karsi suurimman osan majoituksista pois, joten jouduimme yöpymään kalliimmin kuin olimme budjetoineet. Monessa paikassa myös lemmikin yöpymisestä joutui maksamaan lisämaksun (10 - 15 euroa). Sängyt olivat monessa paikassa yllättävän kapeat (120-130 cm) ja niissä oli vain ohuet lakanat (ei peittoja). 

Syömiselle kannattaa laittaa painoa ja syödä, vaikka ei olisi vielä nälkäkään, sillä ei ole varmuutta, milloin tulee seuraava ruokapaikka. Banaanit kuumenivat repussa liikaa - ne menivät littiin ja olivat keitetyn makuisia iltapäivällä. Vessassa kannattaa käydä aina, kun voit. Espanjassa kraanavesi ei ole juotavaa. Kaikki vesi on kannettava mukana. Vaikka ostat sitä matkan varrella, ota muutama pullo mukaan ennen lähtöä.

Santiago de Compostelan vaellus ”Camino” Espanjassa - valmistautuminen matkaan

Teimme syyskuun alussa viiden päivän vaelluksen Pohjois-Italiassa. Päädyimme Santiago de Compostelan vaellukseen, Caminoon, koska siitä oli ollut matkailulehdissä monia eri juttuja ja matkan pituuksia oli erilaisia - myös aloittelijoille sopivia. Santiagon vaellus on alkuperältään pyhiinvaellus, jota on tehty jo keskiajalta lähtien. Kaikki tiet johtavat apostoli Jaakobin haudalle Santiago de Compostelaan. Nämä reitit kuuluvat nykyisin myös Unescon maailmanperintölistalle ja Unescon kylttejä näkyykin siellä täällä matkan varrella. 

Camino-reitit Euroopassa (kuva Vigosta, baarin seinäjulisteesta)

Reittejä on monia: Suosituimmat reitit Pohjois-Espanjan halki joko lähtien Espanjasta (Camino del Norte, 800 km) tai Ranskasta Pyreneitten vuoristosta (Camino francés, 835 km) ja niiden vaihtoehtoina joko Englantilainen reitti alkaen pohjoisesta Espanjasta tai Portugalin reitti, joka alkaa joko Lissabonista tai Portosta. Reitin pituus voi olla mitä tahansa 100 - 800 kilometrin väliltä ja lähtöpaikkoja on lukuisia. Reitin voi kävellä haluamaansa tahtia ja yöpyä matkalla. Matkan aikana otetaan pyhiinvaelluspassiin kaksi leimaa päivässä todistamaan matkan etenemistä ja kulkemista. 

Passi leimojen kera

Vaelluksen eli Caminon kulkijoiden määrä on kasvanut kuitenkin viime vuosina ja vuosikymmeninä valtavasti. Nykyisin vaeltajissa on uskonnollisen hiljentymisen etsijöiden lisäksi myös tavallisia liikunnan ja luonnon vuoksi kulkijoita siinä missä pyhiinvaeltajiakin.  Kävelemisen lisäksi suosittuja ovat polkupyörävaellukset, hevosvaellukset ja kanootilla kulkeminen yhdistettynä loppumatkan kävelyyn. Matkanjärjestäjiä on monia ja näimme paljon myös bussilastillisia vaeltajia, joiden tavarat kulkivat mukavasti bussilla vaelluspätkästä toiselle ja näillä kulkijoilla olikin selässään vain päiväreput. Askel kulki melko joutuisasti ilman painavia rinkkoja. 

Lyhyin Compostelan todistukseen oikeuttavista matkoista on 100 kilometriä. Tämä oli se, mihin mekin päätimme tähdätä. Emme ole kumpikaan harrastaneet vaeltamista, joten tarkoitus oli valita helpoin ja kevyin reitti. Siksi valikoitui suositusten perusteella Portugalin reitti, jonka suorittaneet kertoivat, että sen voi kulkea jopa lenkkitossuissa vaelluskenkien sijaan. Valmistauduimme siis sen lyhimpään osioon: Portugalin ja Espanjan rajalta Tuista Santiago de Compostelaan.

Applen nettikaupasta löytyy moniakin vaeltajan oppaita Santiagon eri reiteille. Niissä hinta vaikuttaa aika halvalta - esimerkiksi 1,95 €, mutta kun olin ostanut pari eri versiota, kävi ilmi, että ostinkin vasta sovelluksen, johon pitää ostaa jokaiselle välietapille lisäosuuksia euron tai kahden hintaan. Lisäksi osa sovelluksista oli englanninkielisiä, mutta osa oli vain espanjaksi. Päätimmekin selvitä niiden ja ilmaisversioiden yhdistelmällä. Lisäksi kurkkasimme välillä sijaintia kännykän navigaattorista - meillä molemmilla on varsin hyvä Eurooppa-paketti, joten käytännössä kännykän palvelut voivat olla päällä vaikka koko ajan ilman lisämaksuja. Paikan päällä näimme melkein kaikilla vaeltajilla myös painettuja oppaita. Niitä oli myös samoilla kielillä eli englanniksi ja espanjaksi, jos teistä lukijoista joku innostuu niitä tilaamaan.  Suomessa toimii Jaakontien ystävät -yhdistys, josta saa tietoja Caminosta. Hyvä tietopaketti löytyy yllättäen myös Momondon sivuilta. 

Pyhiinvaelluspassin haimme Santiagosta vaeltajien toimistosta kaupungin keskustasta. Niitä voi tilata myös ennakkoon kotiin toimitettuina. Paikan päältä ostettuna passi maksoi 3 euroa. Ostimme Suomesta vaellukselle vaellusreput - Vesa Ospreyn 33 litraisen mustan ja minä 30 litraisen punaisen, jossa oli seisontatuki ja enemmän lokeroita (mm. tietokonelokero).  Lisäksi meillä oli mukana koiraa varten "rintareppu", jossa ajateltiin kuljetella meidän 2,5-kiloista yorkshirenterrieriä niinä aikoina, kun se ei jaksa tai viitsi kävellä.

Vesalla musta reppu ja etupuolella lisäksi koiran kantopussi. Tässä Caro kuitenkin käveli itse.

Seisontatuki repussa osui pahasti lantion luihin selän puolella ja alkoi kalvaa, joten kiedoin collegetakin rinkan alareunan alle ja pidin siellä koko matkan ajan. Kuuma, mutta toimiva ratkaisu!

Luimme kokeneiden vaeltajien ohjeet ja ostimme matkaa varten seuraavat vaatesetit: 2 urheiluteepaitaa, 2 urheilusukat, urheilusortsit ja pitkät verkkahousut, lenkkitossut ja rantaläpsyt (iltaa varten) sekä alusvaatteita. Lisäksi kummallakin oli pitkähihainen collegetakki ja kertakäyttösadetakit. Minulla oli lisäksi yksi pitkähihainen teepaitaneule. Meillä oli mukana myös retkipyyhkeet sekä kestovesipullo, joita ei käytännössä tarvittu lainkaan, kun yövyimme hotelleissa ja  vesi piti ostaa pulloissa joka tapauksessa (hanavesi ei ollut juomiskelpoista).  Muuta tavaraa otettiin mukaan seuraavasti: kännykkälaturi, hammasharjat ja -tahna, aurinkorasvaa, antihistamiinia, laastareita, vatsalääkkeitä (Imodiumia), deodorantteja, kynä, passit ja rahaa.

Kävelyyn valmistautumisen teimme kevyesti. Lisäsimme viikottaista kävelymäärää ja sisäänajoimme lenkkitossut noin tunnin mittaisilla kävelylenkeillä kotimaastossa. Viikottain kävelimme 5 - 8 tuntia Sporttrackerin mukaan. Jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt harjoitella hieman myös ylämäkiä - niitä oli tarjolla reippaasti tuolla Caminolla. Kirjoitan niistä kokemuksista seuraavassa jutussa.

Veronassa oopperassa

Yksi pitkäaikaisista haaveistani on ollut oopperassa käynti Veronassa. Ei siksi, että olisin kiinnostunut erityisesti kulttuurista, vaan pikemminkin uteliaisuudesta. Nyt tuli aika toteuttaa tuo haave. Olimme jo valmiiksi Italiassa ja lähdössä seuraavaksi Milanoon, jonne on Veronasta vain kahden tunnin ajomatka. Siispä lähdin vilkaisemaan Veronan Areenan tarjontaa sen nettisivuilta. 

Veronan Areena iltavalaistuksessa.

Veronassa Areena on se kuuluisin ja paras tapahtumapaikka. Se on 1100-luvulta asti viihdyttänyt jättiyleisöjä ulkoilmassa aivan kaupungin keskustassa ja akustiikka on mitä mahtavin. Keskilavalla puhuttu puhe kuuluu ylimmille riveille ilman vahvistimia. Oopperoita onkin kesällä ja alkusyksystä tarjolla monta kertaa viikossa ja monia eri vaihtoehtoja. 

Oopperan pihalla säilytetään eri näytösten rekvisiittaa.

Missä oopperassa tarvitaan oluttynnyreitä?

Sevillan parturin ruusut päivällä pihalla. 

Valitsimme Sevillan parturin ihan aikataulusyistä - ehtisimme yöpyä kaksi yötä Veronassa ja päivällä olisi vielä aika tavata rakas, italialainen vaihto-oppilaspoikamme Giosue eli Juuso pikaisesti vanhassa keskustassa (hänellä oli vielä yksi yliopiston loppukoe edessä ja hän oli jo valmiiksi Veronan keskustassa kirjastossa lukemassa). Sevillan parturin juoni löytyi nettisivuilta italiaksi ja englanniksi. Se menee lyhyesti näin: 

Komea, nuori ja rikas kreivi tapaa tytön ja rakastuu syvästi. Hän haluaa varmistua tytön tunteista ja kertoo olevansa köyhä sotilas testatakseen tytön tunteita. Tyttö on orpo ja hänen holhoojansa on vanha, lihava kääkkä, joka käyttää häikäilemättä hyväkseen tytön omaisuutta. Kun holhooja kuulee, että nuori mies on tytöstä kiinnostunut, hän päättää mennä itse tytön kanssa naimisiin pitääkseen rahat. Tyttö joutuu ”kotiarestiin” eikä kreivi pääse kertomaan tunteistaan hänelle. Kreivi on onneton ja uskoutuu Sevillan parturille, joka on kaikkien naisten uskottu ja pääsee vapaasti liikkumaan taloissa. Parturi on veijari, joka keksii lukuisia juonia saadakseen nuoret tapaamaan toisiaan. Vastoinkäymisten kautta lopulta nuoret saavat toisensa, parturi saa luvatut kulta- ja hopeadublonit sekä holhooja saa pitää tytön omaisuuden. Koko setti kestää kolme tuntia, mikä sisältää 20 minuutin väliajan vajaan kahden tunnin kuluttua aloituksesta.

Paremmissa vermeissä oopperaan. Mitä lähempänä lattiaa ollaan, sitä hienommat ovat vaatteet.

Olimme paikalla oopperan luona jo hyvissä ajoin ja asetuimme portin numero 13 jonoon. Siinä nuorimies tuli tarkastamaan lippumme ja näytimme kännykästä ”ticketfree-lippujamme”. Ongelma olikin sitten siinä, etteivät liputtomat liput kelpaa, vaan ne piti käydä tulostamassa portin numero 9 lipunmyynnissä, jossa sitten jonotimme vartin ja saimme ne tulostettua mukaamme. 

Tulostettu tickettfree-lippu 

Palasimme omalle portillemme ja sen vieressä oli istuinpehmusteiden myydä. Varmuuden vuoksi ostimme 2 pehmustetyynyä ja ne tulivatkin tarpeeseen - vaikka istuimissa oli selkä- ja käsinojat, ne olivat kovamuovisia ja takapuoli puutui tyynyistä huolimatta nopeasti. Istuinsyvyys oli myös varsin lyhyt ja jalkoja joutui pitämään harallaan, ettei olisi kosketellut edellä istuvan rouvan niskaa taukoamatta. Ilmeisesti italialaiset ovat olleet lyhytjalkaisempia kuin meikänainen. 

Keskellä kalleimmat "poltrona-" eli nojatuolipaikat, joille saapui hienosti pukeutuneita pariskuntia.

Keskiosaston väki muovituoleilla.

Ooppera alkoi pimeyden jo saavuttua ja ulkoilmateatteri olisi ollut pimeä ilman täytevaloja sekä jännää italialaista perinnettä: yleisöllä oli mukanaan pieniä kynttilöitä ja heti alussa he sytyttivät ne palamaan, jolloin katsomossa oli valtavat määrät pieniä valopisteitä, kukin omassa, pienessä jalustassaan (ilmeisesti myös kynttilöitä myytiin portilla). 

Kynttilöiden sijaan meillä suomalaisilla oli kädessämme Areenan omat kuohuviinilasit. Juoman hinta 8 euroa sisälsi mukaan otettavan, painetun kuohuviinilasin. Sitä saikin varjella aika lailla, kun väliajalla väkeä ramppasi kapeilla penkkiriveillä edestakaisin (siinä vaiheessa lasit olivat tietysti tyhjiä). 

Tyypillisesti kaikissa italialaisissa massatapahtumissa joku saa sairaskohtauksen ja niin kävi myös tässä. Ensiapuhenkilöstöä saapui rivakkaan tapaan paikalle kymmenkunta oransseissa liiveissään (heitä on aina yhtä monta!) ja pitkän ensihoidon jälkeen kannettiin sairastunut paareilla (pilkkopimeässä katsomossa) alas jyrkkää portaikkoa pitkin. Esitys jatkui ilman keskeytystä.

Alkutanssahtelut ilman laulua

Päähenkilöt lavalla yhtä aikaa, morsian keskellä.

Esityksen päätteeksi seurasivat pitkät aplodit - päähenkilöille, sivuhenkilöille, tanssijoille, soittajille, kapellimestarille sekä päälavalla että kummallakin sivulavalla. Sen jälkeen alkoi ilotulitus, johon italialaiset tuntuvat mieltyneen kovasti (melkein joka tapahtuma päättyy jonkinlaiseen ilotulitukseen, myöhäisimmät niistä ovat aamuneljältä, kuten Lancianon historiallisten viikkojen lopetusjuhlallisuudet). Olimme hotellissamme perillä vähän vajaa yksi yöllä ja sen jälkeen lähdimme vielä ulkoiluttamaan koiran.