Palestra eli kuntosali Italiassa

Tänä keväänä Kesäksi kuntoon –kampanja jäi toteuttamatta ja talven aikana vyötärölle kertynyt rengas tuntui häiritsevältä rannalla bikineissä. Niinpä päätin kokeilla, miltä italialaisen kuntosalin jumpat maistuisivat.

Ystäväni Rosannan kanssa kävin ilmoittautumassa zumba-tunneille,  Torino di Sangron Palestra Gimnicalle. Se sijaitsee kylämme vanhan keskustan laidalla omakotitalon alakerrassa ja sen toisessa kerroksessa. Perhe itse asuu talon toisessa puolikkaassa ja pihaan tullessa on tunne kuin saapuisi jonkun kotiin.

Kuukauden zumba-tunnit maksoivat 45 euroa ja päälle tuli vuoden voimassa oleva liikuntavakuutus, 20 euroa. Tunteja oli kaksi kertaa viikossa, maanantai- ja keskiviikkoiltaisin kello 19 alkaen.

Mukaan tunneille tulee ottaa sisäkengät, toppi, shortsit ja runsaasti vettä. Suihkua varten suositeltiin mukaan otettavaksi kumiset rantaläpsyt – ilman niitä ei ole asiaa suihkutiloihin – sekä pyyhe ja vaihtovaatteet. En tietystikään ollut ottanut sisälenkkareita mukaani, joten kävimme Rosannan kanssa ostamassa ne Casalbordinon lähikaupungista, jossa on hyviä kenkäkauppoja. Muutoin käytin hellevaatteitani tunnilla.

Liikuntatunti alkaa 27 – 29 -asteisessa salissa aina lämmittelyllä kolmen tuulettimen puhaltaessa huoneen kulmista hailukkaa viilennystään. Zumba-ohjaaja laittoi musiikin kovalle ja vain näytti esimerkillään kaikki liikkeet. Sarjat olivat nopeatempoisia ja vaihtuivat jatkuvasti. Yritin pomppia perässä, minkä kykenin. Joskus onnistuin, useimmiten en. Hauskaa se oli silti!

Ensimmäisen tunnin jälkeen päätin hikisenä mennä suihkuun todetakseni, että vesi oli jääkylmää! Ilmeisesti vedenlämmitin on päällä salilla vain talvella (jos silloinkaan). Muut tiesivätkin tämän ja olin ainoa suihkuun yrittänyt.

Minun tuntini sujuivat muuten sikäli poikkeusluvalla, että normaalisti Italiassa tulee ennen salille kirjautumista toimittaa sinne lääkärintodistus, joka vakuuttaa kävijän kestävän tunnit. Todistuksen liitteeksi vaaditaan EKG-käyrä. Suomessa salille ei onneksi vaadita näitä vaan vain halu liikkua. Siispä zumbaamaan!

Päivä ilman vettä Keski-Italiassa

Torino di Sangron kaunis uimaranta on matala ja pehmeähiekkainen.

Kesämökilläni Keski-Italiassa Maiellan vuoristosta tuleva juomavesi on puhdasta ja raikasta. Paikallisen väestön lisäksi tätä pohjavettä käyttää myös Seccon pastatehdas, joten veden laatua seurataan ja valvotaan tarkasti joka päivä. Keski-Italiassa Sangron laaksossa alkavat vanhat vesiputket vedellä viimeisiä henkosiaan ja välillä niitä uusitaankin jatkuvan paikkaamisen sijaan.  Tänä heinäkuisena päivänä päävesiputkea uusittiin siten, että 24 tunnin ajan kylämme ja 22 lähikylää olivat ilman vettä.

Eri puolilla kylää vettä voi juoda myös vesiposteista ilmaiseksi.

Käytämme päivittäin vettä valtavan määrän ja pidämme sitä itsestään selvyytenä. Kun vettä ei tule hanasta, koko arkielämä pysähtyy. Vesi haetaan kaupasta juomiseen ja hampaiden pesuun 5 litran kanistereissa, mutta astiat jäävät pesemättä samoin kuin pyykitkin.

Luvassa aurinkoa!

Lomanviettooni kuuluvat rantapäivät ja auringosta nauttiminen – heinäkuussa lämpötilat ovat noin 32 asteen tienoilla päivällä ja yölämpötilakin pysyttelee noin 25 asteessa. Vietettyään päivän hiekkaisella rannalla ja uituaan suolavedessä meressä, on suihku kovin tervetullut. Vuorokauden suihkutauon jälkeen sitä osaa arvostaa aivan uudella tavalla!

Hiekkaa varpaissa rantapäivän jälkeen.

Italiassa vedenpaine voi vaihdella jonkin verran päivittäin. Siitä ei yleensä koidu suurta ongelmaa, ja kun lämminvesivaraaja on täynnä, saa lisävettä ja -painetta kääntämällä hanaa kuumemmalle.

Italialaiset lämminvesivaraajat toimivat varmasti, mutta äänekkäästi. Varaajan ulvonta säikäytti aluksi minutkin, kuten se tekee aina uusille kylässä kävijöilleni. Putkimiehen mukaan kyseessä ei kuitenkaan ole vika vaan ominaisuus...

Varaajassa on perinteinen, italialainen kolmiosainen pistoke, kuten pistorasiat vaativat. Vaikka pyysin sähkömieheltä eurooppalaisia rasioita, hän asensi ”varmuuden vuoksi” italialaiset rasiat. Niinpä olenkin joutunut ostamaan kaikkiin pistokkeisiin eurooppalaisen adapterin pystyäkseni käyttämään niitä. Se ei ole ollut iso kustannus, sillä adapteri maksaa paikallisessa tavaratalossa noin 1,5 euroa/kappale.

Uskomaton Venetsia – Bellinit Harry´s Barissa

Kiersimme viime kesänä tyttäreni kanssa Pohjois-Italiassa kolme kohdetta: Pisan, Veronan ja Venetsian.  Näistä kuuluisin kohde on tietysti Venetsia, yksi maailman tunnetuimmista ja kauneimmista paikoista, jossa kävimme hurmaavan kokopäiväretken. Joskus kirjoja lukiessani olen saanut outoja päähänpistoja. Yksi niistä oli, että haluan nauttia maailmankuulun ”Bellini”-drinkin Venetsiassa Harry´s Barissa, joka on muutamasta elokuvastakin tuttu julkkisten kantapaikka Venetsiassa. Nyt tuli aika toteuttaa tuo haave.

Koillis-Italiassa Adrianmeren rannikolla sijaitseva Venetsia on noin sataluvulla perustettu kaupunki, joka on rakennettu puupaalujen varaan. Se vajoaa mereen vuosi vuodelta parin millimetrin nopeudella. Osiin kaupunkia tulvii noin 60 kertaa vuodessa jopa polven korkeudelle asti ja rakennuskanta kärsii tästä suuresti. Tällä kertaa ei ollut onneksi tulva-aika.

Venetsia on rakennettu 118 saarelle, joita yhdistää toisiinsa 354 siltaa. Vanhassa kaupungissa kadut ovat kapeita ja vain jalankulkijoille tarkoitettuja. Saarten välillä kulkevat veneet ja vesibussit, jotka liikennöivät leveimmillä kanavilla kuten Canal Grandella.

Hotellihinnat Venetsiassa ovat järkyttävät! Me majoituimme mantereen puolelle lähikaupunkiin Mestreen, sillä hotellivuorokauden hinnassa on eroa jopa nelinkertaisesti, jos haluaa yöpyä ikuisessa kaupungissa. Mestrestä matka Venetsiaan kestää bussilla vain 10 minuuttia ja maksaa alle kaksi euroa suunta. Bussi kulki mantereelta saareen kapeaa siltaa pitkin ja ensivaikutelma Venetsiasta oli karu. Kuitenkin perille päästyä jo muutaman metrin päässä bussiasemasta oli ensimmäinen silta, jolta näkyvät upeat kanaalit.

Puikkelehdimme kapeita kävelykatuja pitkin sillalta toiselle ihastellen kauniita rakennuksia ja romanttisia vesiväyliä. Poikkesimme pieniin myymälöihin ja ostimme Muranon lasitehtaan sieviä koriste-esineitä sekä pienet karnevaalinaamiot matkamuistoiksi ja tuliaisiksi.

Leipomosta ostimme painon mukaan myytävät piparit, pizzakioskilta palapizzat (pizza al taglio) sekä vettä. Hard Rock Cafén myymälän ostos oli espressokuppi tuliaisiksi. Lopulta Rialton sillan jälkeen olimme Markuksen aukiolla ja etsimme kuuluisaa baaria. Lähes joka ravintolassa tai kahvilassa oli orkesteri soittamassa klassista musiikkia tai bluesia. Aukion kierrettyämme, jouduimme kysymään neuvoa ja meidät opastettiin ”kulman taa”.

Harry´s Bar löytyi lopulta venelaiturin vierestä. Se oli salaperäinen tummennettuine ikkunoineen ja yllättävän pienellä kyltillä varustettu. Astuimme sisään. Heti oven vieressä oli baaritiski ja kymmenkunta miniatyyripöytää. Saimme niistä yhden ja tilasimme Bellinit. Iloisen hetken ikuisti jo edesmenneen Harryn tytär. Sitten minä otin vielä toisen Bellinin ja tytär kakunpalan. Lasku oli yhteensä 75 euroa.

Soaven viinitehdasvierailu Veronassa

Vaihto-oppilaamme Giosuén isä halusi viedä meidät viinitehdaskäynnille sekä järjesti sen jatkoksi yllätyskäynnin haukkaesitykseen. Päivästä tuli upea! Aurinko paistoi, oli lämmin ja leppoisa lomafiilis.

Maailman mukavin isäntäperhe ja rakas Giosué (2. oikealta)

Lähdimme Soaven kylään tila-autolla: Giosuén isän, äidin, iso- ja pikkuveljen, Giosuén ja tyttäreni kera. Italialaiseen tapaan isä ajoi ja valitsi jokaiselle autoon istumapaikat (miehet istuivat etupenkeillä, me vieraat takana). Auto oli tila-auto, joka lainattiin sedältä varta vasten suurelle seurueellemme.

Matka Veronasta Soaveen vei puolisen tuntia moottoritietä pitkin ja jälleen matkattiin viiniköynnöspeltojen halki pitkiä pätkiä. Soaven tehdas sijaitsee Soaven kylässä ja sen halkoo via Postumia, yksi tärkeimmistä  antiikkisista roomalaisista teistä pohjois-Italiassa.  Tehdas on kuuluista mm. Garganega, Trebbiano di Soave ja Soave Classico DOC –viineistään, joita nautitaan aperitiiveinä ja usein myös Gorgonzola-homejuuston kera.  Soaven tehdas on yhtiön pienin ja tuottaa vain 5 % kaikista Soave-viineistä.  Kiertokäynnille varataan paikat etukäteen yleensä edellisenä päivänä.

Soaven ja Tollon viinit sulassa sovussa mökin hyllyllä

Tehdasvierailu eteni viininvalmistuksen ja –säilytyksen vaiheiden mukaan ja kierros päättyi tehtaanmyymälään, jossa oli viininmaistatus ja mahdollisuus testailla myös kuohuviinejä. Ostin mökille ja Suomeen viemisiksi muutaman pullon (pari laatikkoa) – ja muutaman italialaisille ystävilleni kotikyläänkin!

Viininostoautomaatit; ota omat kanisterit mukaan!

Ostosten jälkeen lähdimme Soaven linnaan. Siellä järjestettiin petolintujen ”messut” sekä hieno koulutusesitys. Kymmeniä eri lajeja haukkoja, pöllöjä, kotkia ja muita lintuja lekotteli orsillaan linnan seinien varjoissa – osa huppupäisinä ja osa ilman. Kojuissa myytiin erilaisia haukkatavaroita: nahkahuppuja, kyynärpäähän ylttyviä hanskoja, nilkkaremmejä, orsia  ja pyöreitä seisontatelineitä, häkkejä ja avaimenperiä.

Koulutusesittelyssä kuuluttaja kertoi ensin esitettävästä lajista ja sen ominaisuuksista. Sitten kyseinen lintu kannettiin linnan torniin ja se lähti sieltä lentämään kouluttajansa luo. Luokse tulo palkittiin paistin palalla, hiirellä tai muulla herkulla.

Jännitystä sai aikaan valtava kondorikotkan näköinen otus, joka isäntänsä sijaan lensikin ulkomuurille ja vasta vartin yrittämisen jälkeen suostui palaamaan kouluttajan luo. Sen nilkkaketjuista ei saanut kiinni edes kolme yrittävää kouluttajaa, mutta lopulta he onnistuivat työntämään sen puuhäkkiin ja kantoivat siitä sitten autoon. Taisi olla kaverin koulutus vielä vähän kesken.

 Illalla tietysti syötiin... nämä ruokakuvat ovat Giosuen isoisän entisestä ravintolasta. Nyt on syöty myös maailman parasta polentaa!

Oletko koskaan syönyt ravintolassa, jossa katto on tehty viinirypäletertuista? Sellainen löytyy Veronasta!

Polentaa ja lihaa pääruoaksi, nam!

Julian ja Romeon parveke Veronassa

Näkymä Veronan vanhaan kaupunkiin kukkulan laelta, Centro storico di Verona

Veronassa vaihto-oppilaamme Giosué kierrätti meitä nähtävyyksillä. Yksi tärkeimmistä on tietysti Julian parveke, jolla hän odotteli Romeotaan. Se sijaitsee Veronan vanhan kaupungin keskustassa. Pieneltä kadulta mennään porttikongiin, jota koristavat tuhansien rakastuneiden parien seinään kirjoittamat lemmenvalat.

Rakkauslukkoja ja muuta tarpeellista Julian talon luona myynnissä

Sisäpihalla on parveke ja sen alla oleva sekä vastakkainen seinä ovat täynnä lemmenvaloja, joista osa on (yök!) kirjoitettu seinään listityille purukumeille. Piha-alueen takaseinässä on metalliristikko, jonne lemmenparit ovat tuoneet  ”rakkauslukkoja”, joissa lukee rakastuneiden nimet.

Rakkautta on ilmassa muutoinkin. Pariskunnat ympäri maailmaa ottavat pussauskuvia seinien edessä ja Julian parvekkeelta kurkkaavat parit ikuistetaan tarkkaan. Niin myös tyttäreni Alisa sekä italialainen vaihto-oppilaamme Giosué, jotka poseerasivat Suomi-äidille, saivat aplodeja ja sadat kamerat räpsähtelivät.

Se Kuuluisa Parveke...

Erityistä onnea rakkauselämässä tuo vielä yksi erikoinen poseeraus: kun laita kätesi pihalla olevan Julian patsaan vasemmalle rinnalle, on hyvä seksielämä taattu. Tuolle patsaalle oli pitkä jono ja poseeraukset tuottivat kikatuksia etenkin japanilaisturistien keskuudessa.

Koska Verona on yksi ikivanhoja italialaiskaupunkejä (perustettu jo ennen ajanlaskun alkua), on sen historiallinen vanha keskusta (centro storico) nähtävyys joka kohdaltaan.  Se on myös yksi Unescon maailmanperintökohteista. Lukuisten kirkkojen, museoiden ja tornien lisäksi kaupungissa on Veronan Areena, joka on kaupungin perustamisen ajalta eli noin sataluvulta. Erotuksena museoihin, se on yhä jatkuvassa käytössä erilaisten teatteri- ja musiikkiesitysten näyttämönä. Vuosittain noin 500,000 ihmistä käy siellä konsertissa tai teatterissa. Kiersimme tämänkin nähtävyyden ja tietysti nuorison piti kiivetä myös Areenan ylimpiin kerroksiin, kun minä tyydyin alempiin.

Minun, Giosuen isän ja Giosuén takana vanha Verona

Veronan yleismiljöö on viehättävä ja vanhanaikainen. Kiemurteleva joki rajaa vanhan ja uuden kaupungin erillisiksi alueiksi, jotka sointuvat toisiinsa harmonisesti. Pieniä kahviloita, kukkia ja katutaiteilijoita on joka puolella keskustaa. Torre de Lambert on 89 metriä korkea torni, josta voi käydä katsomassa kaupunkikuvaa joko kiiveten koko matkan ylös asti tai käyttäen maksullista hissiä. Mikäli oikein laiskottaa, voi myös jäädä tornin juurelle matkamuistomyymälään tai viereisen aukion kahviloihin nauttimaan siestasta tai kupposellisesta viileää jääteetä, paikallista proseccoa unohtamatta.

Pitkän kaupunkikierroksen päätteeksi kävimme myös Julian haudalla, joka sijaitsee erillisen museon puutarhan holvissa. Viehättävän puutarhan ja historiallisten patsaiden jälkeen pääsee kiertämään museon ja tomban eli haudan. Haudan yläpuolella on suosittu juhlatila. Siellä oli menossa vihkiminen ja toinen oli juuri päättynyt. Ehkä haudalla vihkiminen tuo onnea, kunhan kyseessä on maailman tunnetuin rakastunut nainen?