Retki Pisan tornille

Saimme tyttäreni kanssa kutsun vierailla italialaisen vaihto-oppilaamme Giosuén kotona Veronassa ja löimme ajankohdan lukkoon heinäkuulle. Lähtiessämme kotiseudulta keski-Italiasta pohjoiseen, päätimme käydä läpi kolme kohdetta: Pisan, Veronan ja Venetsian.  Aloitimme Pisasta.

Matka Rooman lentokentältä oli noin kolme tuntia ja päätin moottoritien sijaan ajaa rauhallista rannikkotietä pitkin pohjoisen suuntaan. Se oli hyvä valinta, sillä vältyimme GRA-kehätien ruuhkilta.

Pisa osoittautui pieneksi ja rauhalliseksi kaupungiksi. Olin varannut hotellin keskustan tuntumasta ja jätimmekin vuokra-auton sinne pihalle, sillä Pisan keskustan voi kävellä läpi melko nopeasti. Olin unohtanut tarkistaa hotellin koiraystävällisyyden ja ikävä yllätys oli, että koiria ei saanut tuoda sinne. Hotelli oli vieläpä sellainen, joka mainosti koirattomuutta ihmisille, jotka erityisesti vihasivat koiria tai pitivät niitä likaisina (esim. arabiperheet). Ystävällinen omistaja oli itse koiraystävä ja hän ratkaisi ongelmamme salakuljettamalla koirat huoneeseemme. Niiden käyttäminen ulkona lenkillä olikin hauska ja haastava operaatio, jossa koko henkilökunta vahti käytäviä ja koirat kulkivat piilotettuina huivien alla varauloskäytävien kautta ulos ja sisään.

Hotelli suositteli meille ruokailua vanhan kaupungin puolella, jossa ravintolahinnat ovat alhaisempia ja ruoka laadukkaampaa kuin Pisan tornin liepeillä. Pysähdyimme viihtyisiin keskustaravintoloihin sekä mennessä että tullessa. Tuhoisaa oli, että kaupungin keskustan liikkeissä oli tarjolla vaatteita sekä kenkiä – 50 - - 70 % hintaan. Näin ollen vajaan puolen tunnin matka kaupungin halki venyi yli kolmituntiseksi ja mukaan kannettavaksi tuli useampiakin muovipusseja sekä paperikasseja.

Pisa on kuuluista yliopistoistaan sekä vanhasta kaupungistaan, jossa oleva Pisan torni on Italian kolmen suosituimman nähtävyyden joukossa. Muita ovat Rooman Colosseum ja Firenzen tuomiokirkko. Torni kuten koko vanha kaupunkikin on rakennettu 800 – 1400 lukujen välissä ja se on erikoinen kaltevuutensa takia. Yleisin paikalla otettu kuva onkin pieni trikki, jossa henkilö näyttää tukevan tornia tai nojaavan siihen, mutta seisoo todellisuudessa noin 100 metriä ennen tornia olevalla aukiolla.

Pisan tornille saavuttaessa me olimme kuitenkin ostoksilla olosta lopen uupuneita ja parin tavanomaisen turistikuvan oton (seisoin pönötin tornin edessä enkä edes yrittänyt trikkikuvia) jälkeen päätimme palata hotellille taksilla. Niitä vaan ei näkynyt...

Matkakaverini ensimmäinen päivä Italiassa oli ollut niin kuuma, että nesteen tankkaaminen ostosreissun aikana unohtui ja auringonpistoksen merkit pakottivat meidät pysähtymään juomaan sekä syömään suolaista joka toiseen kahvilaan kotimatkalla, jotta sain raahattua hänet hotellille huilimaan. Vielä yksi koirien salakuljetus iltalenkille ja sitten saimme nukkua ilmastoidussa, tyylikkäässä pikku hotellissamme aamupalalle asti. Siihen päättyi päivämme Pisassa ja seuraavana aamuna lähdimmekin sitten seikkailemaan ikimuistoiseen Venetsiaan.

Italian ja Suomen välinen elintasokuilu

Italian ja Suomen välinen elintasokuilu

Kukissa ei säästellä - niitä hellivät kaikenikäiset torinodisangrolaiset.

Suomalaisten ja Italiassa asuvien italialaisten välissä on suuri elintasokuilu. Se aiheutuu ainakin kolmesta asiasta. Niistä ensimmäinen on palkkaero. Suomalaisten keskipalkka on noin 2400 ja italialaisten noin 1700 euroa.

Toinen suuri ero on verotuksessa. Kummassakin maassa verotus on progressiivinen, mutta asteikko on erilainen. Alle 10 000 eurosta menee 10 %, 10 - 20 000 menee 20 % ja 50 000 eurosta 50 %. Niinpä Suomessa 4000 euron palkasta nipistetään noin 25 - 30  %, mutta Italiassa 50 %. Samaa palkkaa saavalla suomalaisella onkin käytössään noin 3000 euroa siinä, missä italialaisella on noin 2000 euroa.

Verotus on Italiassa kivikovan tuntuista.

Kolmas suuri ero tulee sosiaaliturvasta. Meillä kaikki elämäntilanteet on katettu jopa ylenpalttisesti. Kaikilla on ruuan ja asunnon lisäksi elämässä yleellisyyksiä: mahdollisuus asua aikuisena omassa vuokra-asunnossa sen sijaan, että asuisi aikuisenakin vanhempiensa luona kuten yli 50 % aikuisista italialaisista 25 – 35 –vuotiaista joutuu tekemään ja ruuan lisäksi mahdollisuus saada tukea vaikka lehtitilaukseen tai puhelinkuluihin.

Italiassa sosiaaliturva on minimissään. Terveydenhuolto ja koulutus on järjestetty, mutta muu onkin vähän niin tai näin. Muutamia esimerkkejä: koulussa ei ole ilmaista lounasta, vaan se syödään kotona koulupäivän jälkeen tai siitä maksetaan erikseen. Vanhemmat maksavat kirjat, vihot ja muut tarvikkeet itse. Kouluvuosi voi maksaa lukiossa 2000 - 3000 euroa ja vanhemmat maksavat lukukausimaksut. Perheet hoitavat vanhukset itse ja vain harvoilla on vanhainkotipaikka. Kotihoitojärjestelmää ei ole.

Asuminen maksaa lähes saman kuin Suomessa suhteutettuna tuloihin.
(Tässä meidän kesämökin keittiö.)

Työttömyysturvan saa Italiassa käytyään 2 vuotta töissä ja se on 240 päivän mittainen. Työttömyysturvan tulo on 50 - 60 % palkkatuloista kuukaudessa. Kun tuo reilu puoli vuotta on ohi, täytyy töitä tehdä jälleen vähintään 78 päivää, jotta turvan saa uudelleen 78 päiväksi. Ystävieni kaveri on työtön insinöörimies, joka käykin siivoamassa ystäviensä taloja, jotta saa kokoon viimeiset viikot työttömyysturvaa. Työstä ei kannata kieltäytyä tai on pulassa.

Asumistukia tai kodinhoitolisiä ei tunneta. Keskivertotyöläinen elättää oman perheensä eikä kotirouvilla ole omia tuloja lainkaan. Vaimo voi saada mieheltään taskurahaa ruokaostoksiin ja parturiin. Etenkin kotirouvien tilanne on huono – rahapula vaivaa ja avioero on mahdoton vaihtoehto – kuka silloin elättäisi rouvan eläkepäivinä? Eläkettä kun kertyy vain palkkatyöstä, kotona olijat eivät sitä saa.

Antipastoon ja prosecco-lasilliseen on sentään aina varaa...