Italian postipaketti

Innostuin ostamaan ystäväni Seijan lapsenlapsille joululahjat hyvissä ajoin elokuussa ja päätin lähettää ne täältä Italiasta. Googlasin kylämme ostin sijainnin ja aukioloajat netistä. Ilokseni ne sekä löytyivät että pitivät paikkansa. Noin puolet netin aukioloista ja osoitteista kun sattuu olemaan vääriä, tämä oli iloinen yllätys.

Postin osoite löytyi harvinaisen helpolla

Posti sijaitsee vanhan ja uuden kaupunginosan välissä, teollisuuslaitoksen näköisessä tilassa. Paikalla oli kaksi virkailijaa ja muutama asiakas. Odotin kiltisti vuoroani. Varoitin miestäni Vesaa, että varautuisi jopa puolen tunnin asiointiin.

Meni kaksi tuntia. Kun pääsin vuorollani ensimmäiselle kassalle ja selitin asiani (italiaksi), hän pyysi minut takaisin penkeille odottamaan. Sitten hän palveli muut, "helpot", asiakkaat ja kutsui minut uudelleen kassalle.

Asiani oli vaikea, koska halusin ostaa sekä paketin että postituksen ja vielä ulkomaille! Minulta varmistettiin kolme kertaa, että ymmärsin postituksen olevan todella kallis, 43 euroa. Kun edelleen halusin, alkoi takahuoneessa postituslaatikon etsintä. Lopulta sopiva löytyi, mutta virkailija ei osannut koota sitä. Vannoin osaavani itse koota laatikon ja sain sen. Kokosin ja laitoin lahjat sisään. Palautin laatikon lukittavan palautusluukun kautta. Maksoin 43 €.

Tämän jälkeen paketti palautettiin luukun kautta minulle vielä tullausilmoituksen täyttöä varten. Täytin ja palautin lomakkeen virkailijalle. Sitten alkoi laatikon punnitus ja mumina. Laatikko sai painaa enintään 5 kiloa ja se painoi reilun 2 kiloa. Tämä ei ollutkaan se ongelma, vaan laatikko - juuri tällä laatikolla ei voinutkaan lähettää lähetyksiä kuin vain Yhdysvaltoihin.

Alkoi hurja neuvottelu tiskin takana. Postitoimiston päällikkö otti asian hoitaakseen ja otti puhelun pääkonttoriin saadakseen toimintaohjeet. Maksamani 43 €:a palautettiin allekirjoitusten kera, nyt toisella kassalla ja jälleen minut passitettiin takaisin odotustilaan.

Virkailija etsi takahuoneesta pitkään ja lopulta löytyi uusi laatikko. Se oli keltainen. Purin ensimmäisen laatikon ja otin tavarat takaisin kassiin. Palautin laatikon luukun kautta. Sain uuden laatikon, kokosin sen, pakkasin ja täytin osoitekortin. Menin kassalle ja laitoin laatikon lukittuun palautusluukkuun. Nyt laatikko punnittiin, leimattiin, maksoin 29 euroa ja lopulta laatikko oli valmis lähtöön.

Väsynyt postiasiakas jälleen luukulla

Kysyin varovasti toisen, pienemmän lahjan lähetystä Suomeen - se oli kassissa vielä odottamassa. Ei, ei ollut postikuoria eikä pieniä paketteja - itse asiassa paketteja ei voinut lähettää enää enempää, koska ei ollut pakkauslaatikoita eikä kuoria. Minun pitäisi itse käydä ostamassa postikuori jostakin, ehkä kauppakeskuksesta.

Aikaa ensimmäisen paketin lähettämiseen kului tunti 55 minuuttia. Seuraavana päivänä etsimme kauppakeskuksen ja siellä selvisi, etteivät kuoria tai laatikoita myy ainakaan kirjakaupat. Sen sijaan tupakkakaupoista (Tabaccheria) voisi löytyä kuoria. Bingo - löytyi yksi pehmustettu kuori. Nyt seuraava lahja on pakattu siihen ja odottaa seuraavaa postissa käyntiä. Sillä kertaa otankin kirjan seurakseni mukaan odotukseen...

Via Balticaa pitkin Venetsiaan

Matka Suomesta Keski-Italiaan on noin 2970 kilometriä pitkä. Se onkin hyvä jakaa kohtuullisiin ajopätkiin, jotta ei saavu perille aivan uupuneena. Me otimme tällä kertaa kokeiluun uusitun Via Baltican eli reitin, joka kulkee Viron, Latvian, Liettuan, Puolan ja Itävallan kautta Italiaan ja päätimme käyttää ajamiseen päivittäin vain 7 - 8 tuntia. No, loppumatkasta hieman koukattiin sitten Venetsiaan pariksi päiväksi vielä toipumaan ajosta ja nauttimaan näkymistä. 

Lähdimme suunnitellusti Helsingistä vasta iltapäivälaivalla. Ensimmäinen matkayö nukuttiin Viru-hotellissa ja tietysti sitten käveltiin matkapäivien varalle jo pitkät kävelylenkit vanhan kaupungin ympäri. Tiesittekö muuten, että aivan satamaa vastapäätä on hienot, pienet puistot ja niissä söpöt lammet, joiden rannalla voi istuskella tai antaa koiran kuljeskella haistelemassa city-kavereiden tuoksuja? 

Caro nauttii Tallinnan keskustan viherkeitaasta.

Tallinnassa aloitettiin myös Caro-pojun käytöskoulu, jonka tavoitteena on kasvattaa siitä rauhallinen, terassikelpoinen yksilö, joka ei murise tai röhise ohi kulkeville poikakoirille tai muillekin uroksille. Jälleen kerran jouduttiin poistumaan terassilta nolosti, kun isolla egolla varustettu yorkkimme ei kertakaikkisesti suostunut hiljenemään viereiseen pöytään tulleiden collieiden takia. 

Kaksi kilttiä ja yksi melko tuhma poika...

Tallinnasta suunnattiin Latvian kautta Liettuaan ja jäätiin sinne yöksi. Keskinopeus oli 70 km/h tietöiden takia ja pysähdyksiä Tallinnan jälkeen oli noin 15:ssä eri kohdassa. Matkan aikana olikin aikaa ihastella haikaroita ja niiden pesiä. Paljon muuta nähtävää ei reitillä sitten olekaan. Liettuassa yövyimme Kaunasissa, joka on Euroopan kulttuuripääkaupunkin 2019. Siellä korjataan ja rakennetaan nyt kovaa tahtia, mutta paikka on silti oikein viehättävä. Kahviloitakin on mukavasti sekä vanhan kaupungin puolella että pääkadun varressa, joka on kävelytie. 

Kulttuuria se on tämäkin. Pieni poseeraus Kaunasissa...

Seuraavana päivänä päästiin enää 66 km/h nopeuteen ja Puolassa alkoi jo kärsivällisyys olla koetuksella. Onneksi Varsovan jälkeen tietyöt loppuivat. Tsekeissä valittiin yöpymispaikaksi lähellä Itävallan rajaa oleva Mikulovin kaupunki ja se oli jälleen hyvä valinta. Pikkukaupungissa oli viehättävä keskusta, jossa päästiin nauttimaan kansainvälisestä (italialaisesta) keittiöstä, mutta myös loistavasta juusto-leipävalikoimasta paikallisessa keskustakahvilassa.  Caron koulutus jatkui (epäonnistuneesti), mutta saimme myös todeta, että Mikulov oli yorkshirenterrierien kultakaivos - joka toisella koiranomistaja-vastaantulijalla tuntui olevan mukana oma ”pikkuleijona”.

Erinomaista leipää ja juustoa Mikulovin kävelykeskustassa

Mikulovin talojen koristelut olivat upeita!

Itävallassa ajeltiin moottoritiellä ihmeissämme - oltiin etukäteen luettu, että siellä peritään moottoritiellä ajosta maksua, mutta maksukojuja ei näkynyt missään. Pieni googletus kuitenkin paljasti totuuden - tiemaksu olisi pitänyt ostaa ennakkoon rajalta huoltoasemalta. Koukkasimme seuraavalle asemalle ja ostimme 10 päivän moottoritiemaksulapun. Toivotaan, etteivät valvontakamerat lähetä sakkolappuja jälkikäteen. 

Alpit

Itävallan jälkeen vuorossa olivat Alpit (Alpe Adria) ja valtaisat rekkaruuhkat! Onneksi vastakkaiseen suuntaan. Otin pienen videopätkänkin ihan pienestä osasta ruuhkaa, mutten jaksanut siitäkään laskea autojen määrää, niin paljon niitä oli. 

Venetsian ulkopuolella Mestressä oli seuraava hotellietappi ja siellä pääsimme jo nauttimaan italialaisesta helleaallosta. Mestre on itsessään mukava matkailukaupunki ja peittoaa Venetsian edullisissa hinnoissa, joten se on kustannustietoisen matkailijan hyvä välietappi. Päiväretki Venetsiaan on vaivaton tehdä, sillä kaupungin keskustasta lähtevät suorat raitiovaunulinjat sekä junat saarelle. Siellä mekin piipahdimme päiväsiltään ja pääsin lunastamaan Vesan ystävänpäivälahjan minulle: romanttisen gondoliajelun Venetsian kanaaleilla. Gondoliajeluiden hinta on nyttemmin vakioitu ja se on puolen tunnin ajelusta 80 euroa. Maksamalla puolet lisää, saa sitten lisäaikaa ja pääsee Grande Canalin lisäksi kieppumaan paikallisten asuinalueiden lomaan vilkuilemaan venetsialaisten arkea. Hyvällä tuurilla soutaja on vielä laulutaitoinenkin, kuten meillä oli ja laulaa sitten lisää tunnelmaa arkeen… ja ottaapa vielä kivoja kuviakin kyydissä olevista söpöliineistä (meistä).

Me kaksi Venetsiassa

Gondoliajelulla murun kanssa...

Piazza San Marco aukio ja vain yksi pulu kuvassa...

Bellini ja Spritz Venetsian Piazza San Marcolla

Venetsiasta onkin sitten Keski-Italiaan enää noin 5 tunnin ajomatka moottoritietä pitkin. Kun saavuimme mökille, oli kukkapenkin viiniköynnös vallannut miltei koko rappukäytävän ja vielä puolet terassistakin. Asunnossa sisällä piili yllätys…