Iltajuttuja italialaiseen tapaan /What do we talk, when we meet with my italian friends...

Iltajuttuja italialaiseen tapaan

Ystävieni Italon ja Lilianen terassilla juttu kulkee laidasta laitaan. Puhumme milloin mistäkin, uutisista, elämästä yleensäkin tai paikallisista aiheista. Tänään puhuttiin koirista, autoista, uutisista ja historiasta.

Ystäväni kyselivät minulta suomalaiskoirien normaalista hoidosta kuten pesuista, rokotuksista ja muista. He kertoivat huolestuneensa eräästä kylän isosta koirasta, jota ei huolleta riittävästi. Se on likainen ja haukkuu (abbaiata). Kylämme pormestari on uhannut laittaa voimaan määräyksen, että kaikkien tulisi siivota koiriensa jätökset pois ja sitä ihmeteltiin kovasti, jopa naurettiin. Kerroin heille, että meillä määräys on jo voimassa ja jos sitä ei noudateta, sakko on 25 euroa. Esittelin jätösten siivoamista muovipussin avulla ja kaikilla riitti hauskaa...

Britannian kruununperilliset puhuttivat kesällä vain vähän.

Paljon tärkeämpi oli paavin matka Brasiliaan.

Ja tietysti kaikkein tärkeintä oli kertoa abruzzolaisnuorista,

jotka "pyhiinvaelsivat" paavin kanssa tapaamaan muita nuoria.

 

Sitten puhuttiin uutisista. Borgo Anticon tv:ssä kerrottiin 12-vuotiaasta tytöstä, joka kuoli kiipeilyonnettomuudessa (tämä selvisi vasta ystävien kerrottua miksi tyttö oli aiheena). Siellä kerrottiin myös kuolleesta nuorista, jotka ovat menehtyneet auto-onnettomuuksissa. Harva oli seurannut näitä uutisia tai edes Britannian kruununprinssin syntymän odotusta. Sen sijaa kaatuneen jättilaivan Costa Smeraldan nostoyrityksiä oli seurattu. Kenellekään ei ollut selvinnyt, miksi laivaa ei oltu nostettu pystyyn ja poistettu satama-altaasta jo aiemmin. Turisteja häirinnyt laiva upposi jo 1,5 vuotta sitten ja noin 50 ihmistä kuoli sen mukana. Surullisin oli kyläläisten mielestä 3-vuotiaan pikkupojan ja hänen äitinsä menehtyminen.

Historiasta puhuttiin Italon kanssa Garibaldi-kirjan kautta. Italia yhdistyi kolmen miehen ponnistusten ansiosta pikkuvaltioista yhdeksi isommaksi. Ystäväni Italo kääntää juuri tätä teosta englannista italiaksi. Kirja ilmestyy jouluksi Italian markkinoille. Luen kyseisen kirjan englantilaista vedosta parhaillaan – mikä seikkailu ja mikä mies tuo Garibaldi!

Renato ja Italo puhuvat uutisista.

Kotimatkalle sain tänään italialaiseen herrasmiestapaan saattajan. Renato tuli samaa matkaa ja kertoi kotimatkalla minulle metaaniautostaan, jonka ohi kävelimme. Se maksoi 15.000 euroa, kun tavallisen Opelin olisi saanut 10.000 eurolla. Vertailimme autojen hintoja ja suosituimpia merkkejä. Fiat on Italiassa kova sana. En kertonut, mitä Suomessa ajatellaan Fiateista.

Terassin laittoa/ Fixing a terace in my summer cottage in Italy

Terassin laittoa

Taloni remontti on pikku hiljaa valmistumassa. Kylpyhuone toimii hienosti ja siinä on nyt taiteovi paikoillaan. Keittiön lavuaari ja hana on asennettu sekä alakaappi on kiinnitetty seinään. Kasasin myös yläkaapin sekä uunikaapin ja laatikoston tänä kesänä. Seinätkin on nyt täytetty, tasattu, hiottu ja maalattu antibakteerimaalilla.

Keittiön seinä valmiina

 

Tänä kesänä Italiaan tullessani kuvittelin ryhtyväni itse opettelemaan pihaterassin ja rappusten laatoitusta. Lämpöaallon tultua aie unohtui ja päätin sen sijaan kysellä laattoja sekä laatoittajaa (il muratore) paikallisesta liikkeestä.

Terassi kesän 2013 kunnossa

 

Kävelin sinne aamupalan jälkeen lauantaina mukanani terassin pohjapiirros, mitat ja pikkukoirat. Ystävällinen Benjamin-kauppias esitteli laattavalikoiman italiaksi ja elekielellä (jos sataa, tämä on liukas). Hän myös näytti kaikki työvaiheet kuvitetusta opaskirjasta samalla, kun kirjoitteli ylös tarvittavia aineksia. Ensin terassialue tasataan betonilla ja siihen tehdään kaato seinästä kadulle päin. Sen jälkeen laitetaan haluttaessa vesieristystä ja sen päälle kiinnitetään laattaliimalla laatat. Näiden välissä käytetään pieniä tukiristikoita takaamaan tasaiset laattavälit. Lopuksi laatat saumataan.

Laatat eivät ole telineissä vaan maassa kaupan

seinustalla tällä tavoin

Pienen pohdiskelun ja kuvien piirtämisen jälkeen päädyin kaksiväriseen laatoitukseen. Alueen keskiosa sekä raput tulevat ruskealla ja terassin reunat punertavalla laatalla. Terassiosaan tehdään vielä diagonaali eli vinoneliökuvio. Siitä tulee aika suloisen näköinen, tuskin maltan odottaa.

Kun näytin kamerasta valokuvia terassistani, kauppias totesi, että on parasta hänen tulla paikan päälle vielä katsomaan tarvittavat asiat. Aika hyvä palvelu, vai mitä sanoisitte? Varsinkin, kun terassi on vain 7 neliön suuruinen. Paikan päällä neuvottelimme noin tunnin verran tarvittavista reunalaatoista, tasausbetonin paksuudesta sekä tulevista väliaidoista minun ja naapurini välille. Sain samalla runsaasti ideoita terassin rakentamiseen ja lupauksen myös ainesten hintatarjouksesta.

Vaikka laattojen hinta jäi pieneksi, 400 kiloa sementtiä, muut pientarvikkeet ja terassin väliaidat kustansivat sitten yhteensä yhdeksisen sataa. Sen päälle tulee vielä työmiehen palkka parin päivän ajalta. Palkkahaitari vaihtelee reilusti kysyjän mukaan. Sain paljon eri tarjouksia, mutta edullisin tuli rakennusmestariystäväni ja yläkerran naapurini kautta. Siinä tuntihinta oli vain 12 euroa tunti ja samalla kehuttiin, että työn jälkikin on siistiä.

Valmis terassi ylhäältä katsottuna. Muurari viimeistelee

vielä rappuja tässä. Enää puuttuu yksi kaide!

 

Vielä siinä pihalla laattakauppiaan kanssa jutustellessa kävi ilmi, että Benjaminin putiikista saa myös ulko-ovia. Näin tuli samalla mitattua oviaukko ja sain mukaani seuraavalla käynnillä myös oviesitteet. Tiedoksi muuten kiinnostuneille, että Italiassa vakihintaisia ovia ovat ruskeat ja tummanvihreät. Kaikista muista väreistä menee lisämaksu, samoin erikoismitoista (muu kuin 90 leveä ja 210 korkea). Kun terassi valmistuu syyskuussa, tulen siis seuraavaksi tekemään ovitilauksen, tietysti Benjaminilta!

Il notte di mandolini eli mandoliinien ilta / The night with mandolini in Italy

Il notte di mandolini eli mandoliinien ilta

Musiikki on vahvasti mukana italialaisessa arjessa. Se soi rannalla, kaupoissa, ravintoloissa, takseissa, radioissa... Kappaleet ovat iloisia, rytmikkäitä, hyväntuulisia sekä mukaansa tempaavia kesäkappaleita, joita on myös helppo tanssia. Kaikki näyttävät osaavan laulujen sanat ja laulavan mukana. Tämän kesän 2013 suosituimpia iskelmiä olivat Naughty boy (la la laa), Bacio (suukko), I´m in love sekä tietysti litania Eros Ramazzottin iskelmiä.

Torino di Sangron kylällä on myös pitkät musiikkiperinteet. Kuta kuinkin kaikki ovat lapsina tai nuorina opetelleet jonkin soittimen soittamisen. Lahjakkaita muusikoita on kerääntynyt yhteen vuosien myötä täkäläisen ilmapiirin houkuttamana. Eräs naapuritalon isäntä on konsertoinut kuuluisassa Carnegie Hallissa kapellimestarina, toinen taas soittanut työkseen Munchenin oopperassa, kolmas jossain muualla. Kylässämme asuu myös kuuluisa pohjoisitalialainen kapellimestari. Ja tietysti he kaikki harjoittelevat myös mökillä ollessaan, jopa konsertoivat! Kaikki lapset ovat myös musikaalisia – hekin soittavat eri instrumentteja ja laulavat.

Tänään iltayhdeksältä ovelleni koputti eräs naapurini Miriam. Hän tuli kertomaan, että tänään on ”Il notte di mandolini con Rocco” eli Italo Roccon luona on mandoliiniyö. Paikalla oli 84-vuotiaan ystäväni lisäksi eläkkeellä olevia ammattisoittajia kuten Eric ja hänen vaimonsa Karin Saksasta. Tänään kuultiin siis Ericin viulun- ja kitaransoittoa ja Italon mandoliinin soittoa. Karin soitti selloa normaalisti, mutta juuri tuona iltana ranne oli niin kipeä, että hän istui vain katsomon puolella. Katsomossa oli mukana muita naapureita ja ystäviä – Italon ja Lilianen taloon ovat kaikki tervetulleita.

Italo ja Eric sekä italialainen ilta

 

Epävirallinen konsertti pidettiin Italon ja Lilianen lasitetulla takaterassilla. Ostin talvella muutaman ikivihreitä italialaisia kappaleita sisältävän cd:n ja nyt ne kaikki soitettiin ja laulettiin. Laulut ”muuttuivat lihaksi” mandolinin ja kitaran sävelillä, vahvan tenorin (Luigi) ja kolmen heleän sopraanon (Liliane, Rosanna ja Anna) tehdessä suurimman työn. Soitto soi ja laulu raikasi niin kovaa, että pikkukoirani tempaisivat hännät takakinttujen väliin ja tärisivät, joten joudun taluttamaan ne kotiin kesken illan.

Luigi laulaa O sole mion!

Ilta oli mahtava! Kun O sole mion sävelten soidessa takaraivossa tallustelin mökille, paikallinen pöllö heläytti vielä oman huhuilunsa illan huipuksi. Tuo pikkupöllö on muuten ulkonäöltään aivan Harry Potterin ystävän Ronin pöllön Posityyhtysen näköinen. Näin sellaisen eräänä iltana, kun ajelin kylän parkkipaikalle. Hassu höppänä istuskeli ajotiellä ja kesti hetken, ennen kuin se ymmärsi väistää. Niinpä istuin autossa ja ihailin sen suloisuutta.

Al mare - meren rannalla / Taking sun at the beach in Italy!

Al Mare – meren rannalla

 

Lido le Morgen ranta on hienon hienoa ja pehmeää, vaaleanruskeaa hiekkaa. Miljoonat vaaleat simpukankuoret ovat vaalentaneet kivestä hioutuneen tumman aineksen hiekanhaaleaksi. Ranta on on noin kilometrin mittainen ja sen varrella on viisi ravintolaa, josta ahkerimmin olen käynyt Sangro Beachillä, Il Corallinossa ja Baia Bluessa ruokailemassa. Kaiuttimista kuuluu iloisia kesäiskelmiä koko rannan pituudelta ja musiikin soittamisesta vastaa Corallinon oma dj.

 

Kesäkuussa ranta on vielä autio, mutta heinäkuun alussa ensimmäiset paikalliset tuovat lapsiaan paikalle leikkimään ja kastautumaan. Tuolloin paikalle tulevat myös ”Kesäkoulut”. Ne on tarkoitettu 6 – 14 –vuotiaille lapsille ja sisältävät haun kylästä noin klo 8 aamulla, ohjattua leikkiä, vedessä puljaamista ja pienen lounaan. Rantakoululaiset palaavat ohjaajineen kylään puolilta päivin.  Kukin Kesäkoulujakso on kaksi viikkoa ja maksaa osallistujan perheelle yhteensä 20 euroa.

  

Rantaelämä on erottamaton osa italialaista loman viettoa. Kun loma heinäkuun puolivälissä tai elokuussa alkaa, kaupunkilaiset italialaiset lähtevät perheineen maalle, joko rantapaikoille tai vuoristoon. Sieltä he saapuvat rannoille, kun 30 asteen helleraja lopultakin ylittyy suurin joukoin. Suurella joukolla tarkoitan, että mukana ovat paitsi lapset ja vanhemmat, usein myös isovanhemmat, sedät ja tädit perheineen. He tulevat rannalla mukanaan aurinkovarjot ja -pedit, tuolit, kylmälaukut sekä rantalelut. Leluja tuodaan yleensä mukana kokonainen säkillinen: hiekkaleluja, jalkapalloja, frisbeitä, vesipingiksiä, uimalauttoja...

 

Tänä kesänä rannalla oli vain muutama henkilö siihen asti, kun lomakausi alkoi 13.7. ja ensimmäinen iso helleaalto ilmaantui. Saksalaisturisteja ilmestyi paikalle myös muutama ja kuultiinpa rannalta myös hollannin ja ranskan kieltäkin. Viikonloppuna lämpötila ylitti 34 astetta ja silloin paikallisetkin rynnistivät lopulta uimaan – jopa teini-ikäiset! Sangro Beachin rantaravintolassa leivottiin palapizzoja lisäeriä vielä lounaspöydän sulkemisen jälkeenkin, kun väkeä yhä vain riitti. Tähän asti tyhjät maksulliset autokatokset täyttyivät autoista, turisteista sekä paikallisista perheistä.

 

Opin muuten lopultakin pystyttämään rantavarjon siten, että se pysyy pystyssä tuulisellakin säällä. Kikka on seuraava: Iske kepin alaosa hiekkaan ja ala pyörittää keppiä kuin hämmentäisit suurta puurokattilaa. Hiekkaan alkaa syntyä pyörteinen kuoppa, noin 10 cm halkaisijaltaan. Kun kuoppa on yli 10 cm syvä, täytä reunat astumalla niiden päälle tiukasti. Kiinnitä yläosa keppiin ja hups, varjo on jo pystyssä!

Mennään bussilla Italiassa /Let´s take a bus in Italy

Mennään bussilla

Viettäessäni lomaa Italiassa ilman omaa autoa, olemme käyttäneet paljon bussikyytejä. Linja-automatkailu on Italiassa edullista. Matka meren rantaan seitsemän kilometrin päähän maksaa vain 1,10 euroa ja menopaluu on 2 euroa. Kylältä Roomaan (260 km) maksaa vain 18 euroa!

 

Bussiaikataulujen selville saaminen on oma taiteenlajinsa. Kun saa selville yhden bussin menoajan, saa saman linjan paluukyydin kysyttyä kuskilta. Siis, jos kyse on saman autofirman kyydistä. Toisten yhtiöiden aikatauluja heillä ei ole.

 

Busseissa ei ole jaettavia, paperisia aikatauluja kuten meillä. Niitä ei ole edes bussikuskeilla. Joten kysyessäni rantabussin kuljettajalta tietoa Pescaraan menevistä linjoista, kuskimme soittaa toiselle kuljettajalle ja kysyy häneltä. Suullisesti saamani tiedon kirjoitan sitten itselleni ylös vaikkapa bussilipun taakse talteen. Kyselemällä selvisi, että bussin otto- ja jättöpysäkki on kylän torin edessä - minkäänlaisia pysäkkimerkkejä ei tässä tietystikään ole!

Tältä varalta kuvittelin olevani ovela, kun tulostin kotona kyläämme liikennöivän di Fonzon aikataulut kylästä ja kylään. Aamulla bussia odotellessa selvisi, että heinäkuun alusta alkoivat uudet kesäaikataulut. Onneksi klo 9:n bussin uusi aika oli 9.10, ettemme joutuneet odottamaan kauempaa. Muista vuoroista ei ole tietoa, vielä.

 

Suvi ja Tuulia matkalla Roomaan meiltä.

Bussipysäkit täytyy tietää, niissä ei ole merkkejä!

 

Juna-aikataulujen selvittäminen netistä onkin haasteellisempaa. Selailin tunnin Trenitalian sivuilla ja jokainen haku päättyi tyhjään sivuun. Kuitenkin tiedän junavuorojen kulkevan välillä Rooma-Pescara säännöllisesti noin tunnin välein. Haussa tulee kuitenkin osata kirjoittaa aseman nimi ehdottomasti oikein ja Pescarassakin on kolme eri hintaluokkavaihtoehtoa, joilla jokaisella oma asemansa. Haasteellista!

 

Onneksi selailin paikallista Il Centro –lehteä ja ongelmani ratkesi. Lehdestä löytyvät säännöllisesti voimassa olevat juna- ja bussivuorot Pescaraan sekä Roomaan. Nyt ei enää tarvitse tietää kuin se, miten vuorot täältä kylältä kulkevat Pescaraan.

 

Torino di Sangron historiaa / Some history of Torino di Sangro (Chieti, Abruzzo, Italia)

Torino di Sangron historiaa

Torino di Sangron kylä on viehättävä pikkukylä Abruzzon maakunnassa Keski-Italiassa. Se sijaitsee Italian itärannikolla rajoittuen Adrianmeren rantaan idässä ja Maiella-vuoristoon lännessä. Kylä on ikivanha; perimätiedon mukaan se on perustettu 900-luvulla. Suurin osa vanhankaupungin nykyisestä rakennuskannasta on peräisin 1600 – 1800-luvuilta. Asukkaita on noin 3500 – 4500 riippuen siitä, keneltä kysyy. Iso osa vanhankaupungin talonomistajista asuu muualla ja käyttää asuntoaan loma-asuntona.

Jututin tänään pitkään ystävääni Italoa, joka vaimonsa Lilianen kanssa saapuu ”muuttolintuna” kylään New Yorkista keväällä ja palaa Amerikkaan syksyllä. Italo on syntynyt kylässä ja viettänyt siellä lapsuutensa sekä nuoruutensa. Hän kertoi minulle tarinan toisen maailmansodan ajalta:

 

Toisen maailmansodan aikaan Torino di Sangro jäi kahden taistelevan rintaman väliin. Saksalaiset olivat Sangro-joen toisella puolella ja kylän toisella puolella, kukkulan takana, olivat englantilaiset. Kun saksalaiset vetäytyivät kylästä, he pakottivat kylän kaikki miehet mukaansa rikkomaan rautateitä ja räjäyttämään siltoja. Lapset ja naiset jäivät kylään ja piiloutuivat talojen kellarikerroksiin pommeilta suojaan. Niin Italon kuin minunkin asuntoni majoittivat suuren määrän pakolaisia turvaan.

Saksalaisia sotilaita jäi kylän itäpäähän kolme. He ampuivat konekiväärillä kukin vuorollaan tunnin verran englantilaisten suuntaan, taukoamatta, yötä päivää. Englantilaiset eivät uskaltaneet hyökätä vaan pommittivat vastineeksi kylää tykeillään.

Etuvasemmalla on Torino di Sangron sotilaan talo

kylän Piazzalla eli toriaukealla

 

Suurin osa ammuksista meni yli kylän, mutta osa tuhosi taloja – ja toiselta puolelta kylää tulittivat saksalaiset. Italo piileksi talonsa kellarissa isosiskon, äidin ja 30 muun kyläläisen kanssa. Äiti laittoi hänet makaamaan pieneen, vahvistettuun kaariholviin kellarissa, sillä se oli kaikkein turvallisin paikka. Taloon osui ja sen kulma sortui pommisuojan oven eteen. He jäivät sinne jumiin. Onneksi kyläläiset alkoivat myöhemmin etsiä heitä ja pelastivat koko joukon hautautumasta elävältä raunioon raivaamalla oviaukon auki.

 

Lopulta yhdeksän päivän jälkeen kyläläiset hermostuivat. Heistä lähti pieni lähetystö englantilaisten luo pyytämään, että tulitus lakkaisi. Kyläläiset näyttäisivät, miten saksalaiset saataisiin yllätettyä takaapäin. Jos englantilaiset eivät itse tohtisi, he voisivat näiden puolesta jopa ampua nuo kolme saksalaista, kunhan tulitus saataisiin loppumaan. Italialaisten avulla sitten britit vangitsivat sotilaat ja kylä sai jäädä korjaamaan vaurioitaan.

 

 ´

Englantilainen hautausmaa Torino di Sangrossa

 

Saksalaisten ja englantilaisten yhteenotosta on muistona Englantilainen hautausmaa, jota Kansanyhteisö yhä ylläpitää ja huolehtii. Se on suosittu retkipaikka sekä koululuokille että perheille. Se on ensimmäinen hautausmaa, jossa olen nähnyt perheitä piknikillä sekä lapsia pelaamassa palloa ja pyörimässä alas rinnettä hautakivien välisillä ruohokaistaleilla.

Notte biancha Italiassa eli valkoinen yö on kuin juhannus Suomessa! /White night in Italy is a great party night!

Bianca Notte eli valkoinen yö

 

Kesän ensimmäinen Bianca Notte eli valkoinen yö oli 5.7.2013 Italiassa Torino di Sangrossa. Tämä tapahtuma aloittaa kesäajan ja lomakauden. Kun Suomessa juhlimme juhannusta mökeillämme perheiden tai kavereiden kanssa, täällä Italiassa ilta on yhdessä olemisen juhlaa. Ja tämä juhla toistuu pitkin kesää lukuisia kertoja eri kylissä ja paikoissa!

 

Koko kylän nuoriso – myös tyttäreni Alisa – lähtivät iltayhdeksän maissa meren rannan baareja kiertämään. Kaikkialta lähiseudulta kerääntyy väkeä kuuntelemaan eri esiintyjiä: bändejä, huippu-dj:tä (erittäin arvostettu ammatti täällä), kitaristeja sekä tanssijoita. Varsinaiset juhlat rannalla alkavat keskiyön jälkeen ja kestävät aamukuuteen asti.

Tietysti myös ruoka on tärkeää. Jokaisella viidestä rantaravintolastamme on oma menunsa ja niiden lisäksi jo kuudelta illalla – jolloin itse palasimme rannalta kotiin – paikalle oli lisäksi saapunut suuri määrä torimyyjiä sekä pikaruokakojuja. Nuoret hakevat niistä syötävää itselleen ja notkuvat baarien lisäksi myös rantatuoleissa auringonlaskusta auringonnousuun jutellen, kikatellen, tanssien ja vettä tai olutta juoden. Kukaan ei kuitenkaan humallu, se olisi liian noloa.

Vaikka nuoret ovat kylästä poissa, on aikuinen väki silti paikalla. Iltalenkillä kävelin kylän poikki ja kaikki katuvarren baarit olivat puolitäysiä – jo kello 21 illalla! Tähän aikaanhan vasta päivälliset valmistuvat ja perheet käyvät syömään tai saapuvat ravintolaan päivälliselle.

Borgo Anticoon eli suosikkiravintolaamme oli katettu juhlapöytiä isommille seurueille ennakkovarausten mukaisesti. Kävimme itse syömässä heti ovien avaamisen jälkeen jo seitsemältä, jotta ehdimme käydä kotona vielä ennen Alisan lähtöä.

Iltalenkkimme koirien kanssa kulki myös täkäläisten ystävieni huvilan ohi. Siellä isäntä treenasi parhaan ystävänsä kanssa mandolinin ja kitaran soittoa katetulla terassilla. Uskomattoman kaunista! Taidankin jättää koirat kotiin hetkeksi ja lähteä vielä kuuntelemaan italialaisia serenadeja vielä hetkeksi. En kuitenkaan ehkä jaksa hillua nuorison tapaan hereillä ihan aamukuuteen asti?

 

 

Autoilua Italiassa /Driving in Italy is a challenge!

Autoilua kapeilla kujilla

Useimmat tuntemani suomalaiset tuntevat kauhunsekaista epäluuloa italialaista autoilua kohtaan. Niin tein myös minä ajaessani ensimmäistä kertaa Bolognan lentokentältä moottoritietä Adrianmeren rannikkoa pitkin alan Abruzzoon, enkä syyttä.

Ensimmäinen ajomatkani oli kamala. Moottoritiestä kolmannes oli tietöiden takia kavennettu surkeiksi kinttupoluiksi ja nopeusrajoitus oli pitkiä matkoja 50 km/h. Ajoin rajoitusten mukaan ja takaa tulevat tööttäilivät minulle vähän väliä. He ohittivat aggressiivisesti kiilaten autoni eteen vain muutaman sentin raon jättäen. Turvaväleistä ei ollut moottoritiellä tietoakaan!

 

Kylätiet ovat onneksi rauhallisempia ajella. Lähes joka kylä on pienen mäen päällä tai alla ja sinne johtaa serpentiinimäinen, mutkitteleva tai rankkanousuinen tie. Niihin tottuu nopeasti ja ajovarmuus kasvaa.

Suunnistamisessa ei kannata kuitenkaan luottaa yksinomaan Via Michelinin tai muiden karttapalveluiden ajoaikoihin. Esimerkiksi Torino di Sangrosta on Rooman lentokentälle 260 kilometriä, minkä pitäisi sujua 2 h 40 minuuttia aikaan. Kuitenkin Rooman kehätie GRA on niin tukossa, että aikaa kuluu ennemminkin neljä tuntia kuin kolme.

Suuri osa gps-kartoista on enemmän tai vähemmän ulalla etsiessään kylissä olevia pieniä kujia. Parhaat ajo-ohjeet olen toistaiseksi löytänyt Google Mapsistä, josta eilenkin tulostin ajo-ohjeen ja kuvia määränpäästä.

Kun ajelet Italiassa ensimmäisiä kertoja, huomaat risteykset mielenkiintoisiksi. Niissä on valtava määrä erilaisia kylttejä, joista ei ehdi lukea kuin osan. Lukeminen nopeutuu, kun huomaat, että moottoritien opasteet ovat aina vihreällä, nähtävyydet ruskealla ja sinisellä sekä mustalla muut tiet ja yritysten tiedot. Vie aikaansa oppia joko lukemaan kyltit tai oppia tiet ulkoa. Ota siis rauhassa.

 

Autoilun lisäkuluja

Italian tieverkosto on laaja ja hyvässä kunnossa. Moottoritiet kulkevat suurimpien kaupunkien väleillä ja ne ovat kaksikaistaisia sekä melko loivia nousuiltaan ja laskuiltaan. Yksityisen moottoritiet ovat maksullisia. Matka Roomasta Pescaran kautta Val di Sangron liittymään maksaa 21 euron tietullin verran (noin 260 km). Täältä Veronaan Pohjois-Italiaan tietulli maksaa 34 euroa eli lisää bensakuluja ”mukavasti”. Tosin moottoriteillä ajaminen säästää myös aikaa, sillä niillä voi ajaa 110 km/h (kolmikaistaisilla 130 km/h). Taajamissa ajonopeus on 50 km/h ja niiden ulkopuolella reitistä ja tiestä riippuen 70 tai 90 k/h.

Kylän vanha keskusta on yleensä kapea ja jopa ”yhdenmentävä”, sillä talot ja kadut on niissä rakennettu ennen autojen aikaa. Usein keskustaan ajo on kokonaan kielletty tai on sallittu vain asukkaille – ihan järkevää, sillä yleensä parkkipaikkojakaan ei niistä löydy. Monet turistiautoilijat kokeilevat keskustassa ajoa ja saavat siitä seuraavan vuoden tammikuussa kotiinsa pienen muiston: ulkomaiden sakkolaput toimitetaan tammikuussa suoraan kotiin ja sakko on satasen luokkaa/ kielletty ajokerta!

Eilen tulimme bussilla kotikyläämme päin ja tien kapein kohta oli tukossa. Vastaan oli tulossa traktori peräkärryineen sekä sen jäljessä pakettiauto ja henkilöauto. Koska bussilla on näissä tilanteissa etuajo-oikeus, kuljettajamme näytti ”pois tieltä” –käsimerkkiä ja jono alkoi peruttaa kiltisti ylämäkeen ja mutkaan. Traktorikuski sen sijaan päätti peruuttaa pienelle sivukujalle, huonoin tuloksin. Peräkärry meni ”klinkkuun” ja traktorin suuret takapyörät raastoivat tiiliseinää kuin pyrkien nousemaan sitä pitkin ilmaan. Sama näytelmä lienee toistunut usein, sillä muurissa oli lovia samalla kohdin jo valmiiksi juuri traktorin takapyörien kohdilla.

Vartin peruuttelun, edestakaisin sahaamisen, muurin jyrsimisen ja varsin hikoilevan traktorikuskin käsien ilmaan nostelun (”antaudun”) jälkeen bussikuskimme kirosi jälleen rumasti italiaksi ja lopulta peruutti itse leveämmälle kohdalle. Traktorin jälkeen bussi ajoi ylös ja muut autot odottivat kiltisti ”kivikylän kuninkaan” jälkeen omaa vuoroaan.

 

Kun nousimme bussista torilla eli piazzalla, olimme itsekin myötätunnosta ja tapahtumista uupuneita. Kiitimme kyydistä ja bussikuski toivotteli iloisesti hyvää päivänjatkoa. Tiukka hetki unohtui häneltä nopeasti ja hymy oli taas herkässä.

Nyttemmin muuten molemmat di Fonzo –bussifirman kuskit moikkaavat meille aina ohi mennessään!