Mitä kaikki maksoi – ja mitä rahalla sai? / How much did it cost to renovate a small apartment in Italy?

Mitä kaikki maksoi – ja mitä rahalla sai?

Olette vuoden ajan saaneet vilkaista vuoden 2013 kesämökkielämääni Italiassa. Tein kesällä pieniä muistiinpanoja ja ne kirjoitin syksyllä puhtaaksi teitä Salonjokilaakson lukijoita varten. Pitkin vuotta olen saanut kivaa palautetta kirjoittamistani jutuista, mutta kukaan ei ole rohjennut kysyä, mitä kaikki oikein maksoi – mitä maksoi, kun suomalainen kouluttaja toteuttaa unelmansa ja hankkii talon Italiasta? Niinpä päätin tämän juttusarjan lopuksi vielä ynnätä kulut ja tuotot yhteen.

Kiinteistön ostohinta oli mitättömän pieni, vain 15.000 euroa (italialaisittain löytö eli bargain). Kaupantekokulut olivat noin 9.000 e sisältäen kiinteistövälityspalkkion, leimaverot, lakimiehen käytön ja kaksi käyntiä Italiassa kahden hengen osalta. Remontit tulivat maksamaan järjettömästi! Putkiremontti oli 4.800 , sähköt ja kylpyhuoneen rakentaminen 5.400, koko asunnon kaikkien seinien fiksaus liki 5.000 euroa (mukana poikien road trip –kulut) ja terassi 1.800. Huonekaluihin kului kaikkiaan rahaa noin 3.000 euroa. Edessä on vielä terassikaiteen sekä ilmalämpöpumpun osto ja asennus kustannusarvioltaan noin 2.000 euroa sekä lattioiden hionta ja kosteussuojapinnan laitto (n. 3400 euroa). Sen jälkeen asunto on valmis. Kaikkineen kuluja on tuolloin kertynyt yhteensä noin 50.000 euroa.

Mitä tuolla rahalla sitten on saanut? Olen viettänyt lomani mökilläni ja täysin hurahtanut kaikkeen italialaiseen. Jos rohkenisin, sanoisin Italian olevan minulle suorastaan intohimo! Kieli, kulttuuri, ruoka, juoma, lämpö, ystävällisyys... nautin kaikesta suuresti. Olen rentoutunut, levännyt ja pitänyt hauskaa.

Torino di Sangron asukkaita

Alisa ja ystävät kylästä

Ystäväni Italo, Tuulia, Liliane ja Katerine

Italo, Eric, Katerine, Nicola, Renato ja Rosanna

Grillaamassa Loretan ja Marion uudella talolla

 

Olen saanut myös uusia ystäviä kotikylästämme ja talven mittaan viestittelemme toisillemme, kesää odotellen. Ystävien myötä olen oppinut, että on ihanaa kuulua yhteisöön ja olla osa sitä. Suomessa tämä on tavallaan itsestään selvää ja toisaalta voi helposti olla yksinäinen täälläkin huomaamattaan.

Olen oppinut uusia asioita runsaasti, tutustunut erilaiseen kulttuuriin ja kartuttanut kielitaitoani mahtavasti. Into oppia italian kieltä yhä paremmin vain vahvistuu vuosi vuodelta, kun huomaan taidon kehittyvän ja saan hyötyä siitä.

Olen italialaistumiseni myötä innostunut jälleen kirjoittamaan vuosien tauon jälkeen. On ollut hienoa saada palautetta jutuista ja se on ollut kannustavaa. Uskallanpa sanoa saaneeni vuodessa enemmän positiivista palautetta kirjoittelusta kuin edellisten kymmenen vuoden aikana töistäni  yhteensä! Kiitos siitä teille kaikille!

Tämä juttuni on nyt tällä erää viimeinen lehdessä julkaistavista. Olen tuottanut viime keväänä ja kesänä yhteensä 40 kirjoitusta ja toivon, että ne ovat tuottaneet iloa ja innostusta myös teille uskaltamaan toteuttaa omia haaveitanne. Olkaa rohkeita, uskaltakaa unelmoida ja toteuttakaa haaveitanne!

Kotiinpaluun krapula / It is so hard to be at home again after having so fun summer in Italy!

Kotiinpaluun krapula

Viimeinen ilta kylässä oli haikea ja halaukset jatkuivat minuuttikaupalla, samoin kuin vakuuttelut yhteyden pitämisestä talven aikana. Italo kaivoi talonsa viinikellarista esiin 30 vuotta vanhaa ”vino cottoa”, poltettua viiniä, jota hän säästää vain hyvin harvinaisiin tilaisuuksiin. Nyt oli sellainen tilaisuus.

Ystäväni Italo

Vietimme vielä yhden yön Roomassa, jotta pääsimme heittämään ”paluulantin” Fontana di Treviin ja esittelemään pari muutakin ikuisen kaupungin huippukohdetta tyttäreni ystävälle. Matka lentokentälle taittui hotellilta lähtöpäivänä sujuvasti ja huomasimme taas, miten taksikuskin kanssa juttelu voi alentaa myös kyydin hintaa!

Fontana di Trevillä

 

Lapsilla on oikein hauskan päivän jälkeen ”huvipuistokrapula” ja minulla on hauskan loman jälkeen ”kotiintulokrapula”. Olotila näkyy lähinnä vierauden tunteena ja tyytymättömyytenä olemassa olevaan. Oma elämä tuntuu hetkellisesti hajuttomalta, mauttomalta ja värittömältä. Tätä kestää ainakin viikon ajan – varmuuden vuoksi etsin kuitenkin jo netistä ensi kevään ja kesän lentohintoja mökille – on mukava alkaa suunnitella jo uutta lomaa.

Kotiinpaluukrapulaan vaikuttavat myös paluukokemukset. Vuosi sitten kesällä (2012)  sovin erään ystäväni kanssa ruohon leikkuusta poissaolomme aikana. Kaveri ei ollutkaan leikannut ruohoa vaan se oli päässyt kasvamaan polvenkorkuiseksi. Kun sitten itse ajelin ruohoa, hajosi ruohonleikkuri. Se harmitti, kuten uudehkon leikkurin korjauskulutkin. Sain loput superkorkeasta niitystä ajettua vasta lumien sulettua 2013 keväänä, kun ruoho oli kuivunut ja painunut maata vasten.

Tänä kesänä (2013) päätin käyttää talonmiespalvelua. Ystäväni puhui minut ympäri ja tarjoutui kesän ajaksi talonvahdiksi, mihin suostuin.  Kun elokuun alussa palasin kotiin, kavahdin! Etupihalla rikkaruohot rehottivat taas polvenkorkuisina ja takapihan perällä kukkivat heinät vyötärönkorkeudella, yhdessä pujon, savikan ja nokkosten kanssa. Se siitä talonvahtimisesta, totesin. Kolmas kerta toden sanoo ja ensi kesänä aion palkata työhön ammattilaisen.

Kun piha on nyt kahteen kertaan ajettu ja rikkaruohot talon nurkilta myrkytetty, osa kotiintulokrapulaa lievenee pikkuharmitukseksi. Elokuun alussa Suomessakin aurinko paistaa, ihanat naapurini rupattelevat kuulumisiaan ja talon sisälläkin vahingot ovat jääneet melko pieniksi (vain yksi tuhoutunut lipaston pinta ja tv-kaapin pinta kasteltu piloille). Ehkä se elämä taas alkaa maistua kotonakin. Ainakin nyt olemme sopineet jo kavereiden kanssa kahteen eri porukkaan Italian matkamuistelut ja Italian ruokaillan. Menutkin löytyivät sopivasti Cucina-lehdestä ja uskoisin selviytyväni niistä... Niin, ja tilasin kyllä jo seuraavat lennot Italiaan!

Katkeransuloiset jäähyväiset / Bittersweet fairwell party

Katkeransuloiset jäähyväiset

Tänään alkoivat loman loppumista ennakoivat ystävien järjestämät jäähyväiset. Luigi ja Anna kutsuivat minut, Italon ja Lilianen jäähyväisillallisille rantatalolleen. Talo sijaitsee Adrianmeren rannalla, SS16-valtatien varrella. Näkymä Adrianmerelle on mahtava!

Mare Adriatico Ortonan suuntaan pimeän tultua

 

Näkymä Adrianmerelle valoisalla

 

 

Italo aloitti oman osansa illallisvalmisteluista jo eilen, kun hän valmisti munakoiso-mozzarellavuuan ja aloitti jälkiruuan ensimmäisen osan teon (alku on ikään kuin uunipannukakun teko ja toisessa osiossa pieniksi kuutioiksi paloitellut osat friteerataan, yleensä juuri ennen tarjoilua). Emäntämme Anna oli tehnyt salaatin ja perunamunakkaan valmiiksi sekä jäähdyttänyt ruokaviinin ja jälkiruuan kera tarjottavan ruuansulattajan eli Limoncello-sitruunaviinan. Sain itse tehtyä Limoncelloa nyt ensimmäisen kerran ja se oli mahtavan hyvää! Raa´an viinan joukkoon laitetaan noin 1 dl sokeria ja saman verran sitruunamehua. Juoma tarjoillaan jäädytettynä jäisistä minilaseista.

Italon munakoiso-mozzarella ja Annan salaatti

 

Luigi ja Anna

Anna ja Liliane

Istuimme viidestään  - Anna, Luigi, Italo, Liliane ja minä – terassilla katsellen auringonlaskua Trabocco-kalalaiturin takana ja jutellen kaikesta mahdollisesta. Ennen auringonlaskua kävelimme ottamaan kuvia Trabocco Le Morgelle ja Italo kertoi samalla nuoruusmuistojaan vuodelta 1949.

 

 

Hän oli 19-vuotiaana parhaan kaverinsa – josta tuli myöhemmin Italian armeijan kenraali – kanssa uimassa Traboccolla kesäisin joka ilta. Poikien miehinen urheuden näyte oli uida merelle mahdollisimman kauas näyttääkseen rohkeuttaan ja voimiaan. Sinä päivänä he lähtivät uimaan klo 10 Italon isosiskon jäädessä laiturin alle kivelle katselemaan heidän menoaan.

Pojat uivat pitkään – myöhemmin he saivat kuulla uineensa kolmen tunnin ajan – suoraan merelle. Yhdeltä iltapäivällä rasvatyyni pinta muuttui levottomaksi ja merelle syntyi aallokko. Silloin pojat kääntyivät takaisin. Isot aallot olivat raskaita, ne tempoivat heitä syövereihinsä ja upottivat umpisukkeluksiin vähän väliä. Silloin pojat alkoivat uida rantaa kohti viistoon vasemmalle eikä enää kohtisuoraan. Iltapäivällä viiden aikaan he täysin nääntyneinä saivat jalkansa rantahietikolle. He olivat uineet lähikylän rannalle asti. Sieltä he lähtivät kävellen maantietä pitkin kotikylää kohti.

 

Tällä aikaa kotirannalla katselijat olivat huolestuneina kadottaneet silmistään mustatukkaisen Italon ja valkolakkisen kaverin. Kylän miehet lähtivät soutuveneillä etsimään poikia tai edes ruumiita mereltä, mutta eivät olleet löytäneet mitään. Italon äidille oli menty kertomaan pojan hukkuneen ja hän pyörtyi. Saatoin kuvitella miltä äidistä, siskosta ja isästä tuntui, kun pojat marssivat kotiin vahingoittumattomina. Ilo poikien löytymisestä oli koko kylälle yhteinen.

Ystäväni muisteli menneitä ja pystyin hyvin kuvittelemaan hänet seikkailuihinsa. Sama vallaton pilke on hänen silmissään yhä tallessa!