Ostian ranta Rooman lähellä sopii lomailijoille

 

Olen kirjoituksissani usein mainostellut tuota tuntemattomampaa Adrianmeren rantaa, mutta päätin vaihteeksi kertoa myös "länsirannikosta" ja yhdestä sen kivasta kohteesta Ostiasta. Eksyimme Ostiaan ensimmäisiä kertoja aivan vahingossa, kun etsimme hotellia lentokentän läheisyydestä. Suomesta suurin osa lennoista (Finnair, SAS ja Norwegian) tulee Fiumicinon eli Aeroporto Internazionale Leonardo da Vincille Rooman länsipuolelle meren läheisyyteen. Halpalentoja kuten Ryanair tulee myös Ciampinon kentälle Rooman itäpuolelle. Koska kesäasunnoltamme ajaa noin kolme tuntia lentokentälle (ja ruuhka-aikaan GRA:lla eli tuolla kehätiellä voi kolarien takia mennä tunti kauemminkin), päädymme usein yöpymään aamulennolle mennessämme tuolla Ostian seudulla ja joskus olemme siellä parikin yötä. 

Ostia on kuvassa vasemmassa alakulmassa,
lentokentän alapuolella. 

Ostia ja sen itäosa Ostia Antica on rauhallinen lähiö meren rannalla. Sieltä ajelee bussilla tai taksilla Rooman keskustaan noin 60 minuuttia ja hinta on sama kiinteä hinta kuin lentokenttätakseillekin eli 48 euroa väkimäärästä riippumatta (bussimaksu vaihtelee 1 - 7 euron välillä/henkilö). Suurin osa edullisista hotelleista sijaitsee kauempana rannasta ja kalliimmat sitten lähempänä rantaa. Kaikista kuitenkin on vain kävelymatka rannalle uimaan.

Voileipää välipalaksi

Matkan varrella on erilaisia ruokapaikkoja. Tykästyimme viimeksi lämpimiä eväsleipiä tarjoavaan putiikkiin ja hörpimme sillä myös kylmät limsat kyytipojiksi aivan ostoskadun varrella. Kauppavalikoima sisältää turistikauppojen lisäksi myös pieniä erikoisputiikkeja sekä vaatekauppoja. Roomasta poiketen Ostiassa vietetään myös siestaa eli kaupat ovat keskipäivällä kiinni.

Lido di Ostian ranta Rooman reunamailla.

Ostiassa on pitkä hiekkaranta ja sillä sijaitsee iso määrä maksullisia rantoja vuokrattavine uimakoppeineen ja -peteineen. Toisin kuin itärannikolla, maksuttomien yleisrantojen määrä on pieni ja kaupungin päässä niitä ei käytännössä ole. Uimaan kuitenkin pääsee pieniä "välipolkuja" pitkin ja rantaa on tietysti mukava kävellä pitkiä matkoja vesirajaa myöden. 

Jostain syystä tuntuu kuin länsirannikolla tuulisi enemmän kuin Adrianmeren rannalla. Rannan laiturilla tukka nousee tuulessa komeasti pystyyn eivätkä tavarat pysy maassa paikoillaan vaan tempautuvat tuulen mukaan. Voisiko se johtua siitä, että Rooma kuuluu poikkeuksellisesti eri lämpövyöhykkeeseen kuin muu osa samalla korkeudella olevaa keski-Italiaa? Roomassa on noin 4 astetta lämpimämpää ympäri vuoden ja siitä syystä siellä lämpötila on sama kuin Napolin alueella ja etelämpänä kuten Calabriassa sekä Sisiliassa. 

Iltataivas / Night sky in Italy

 

Iltalenkillä jäin jälleen katselemaan iltaruskoa. Se oli valtavan upea, kuin panoraamamaalaus. Ylinnä lähes musta tähtitaivas, sen alla usvaverhossa antiikkiroosaa, vaaleaa lilaa ja punaista. Alarajana merenrannan valaistut talot, kuin koristenauha, joka on tehty juuri minun ilokseni. Sydäntäsärkevän kaunista, kuten monet muutkin asiat täällä Italiassa.

 

Pari päivää sitten koin vastaavan hetken. Lähdin aamuneljältä viemään kahta kesävierastamme lentokentälle. Ajoin pilkkopimeässä kylästämme moottoritielle ja Pescaran kohdalta toista moottoritietä Italian halki Roomaan päin. Ajoin Grand Sasso –vuoriston poikki Maiellan vuoren kohdalta. Aamu alkoi valjeta, pilvet roikkuivat vuorten huippujen yllä tupruisina verhoina. Välillä aurinko osui jonkun huipun ylle, valaisi sen upeaksi veistokseksi ja verhosi sen jälleen. Se oli luonnon oma valoshow, vain yhdelle hereillä olevalle katselijalle suunniteltu.

.

 

Rooma-Pescara –moottoritie on muuten oiva mestariteos ihmisen suunnittelutaidosta. Se nousee rannikolta tasaisesti vuoristoon mennessä, sukeltaa vuorten korkeimpien huippujen alta tunneleissa ja ylittää laaksot henkeäsalpaavien pilareiden kantamilla, kilometrien mittaisilla ilmasilloilla. Tien molemmin puolin on vuorten rinteille ripoteltuna pieniä kyliä – osa aivan vuoren huipuilla, osa laaksojen pohjilla. Ne ovat kuin kokoelma pieniä, siroja nukketaloja. En koskaan kyllästy ihailemaan näitä maisemia.

 

Näitä miettiessäni otan käteeni lasin paikallista Trebbiano-viiniä (1,98 euroa/pullo) ja siirryn terassille katsomaan tähtitaivasta. Samat kuviot näkyvät täällä kuin Suomessakin, mutta laakeiden peltojen sijaan kehyksinä ovat vuorenrinteiden talot tuikkivine ikkunavaloineen. Ja äänet – yläkerran naapurissa Loretta ja Mario syövät perheillallista isovanhempien kera, lasia ja haarukat kilisevät, italialainen nopeatempoinen puhe soljuu iloisena yössä. Skootteri surruttaa kylän läpi. Kirkon kello lyö yksitoista ja jossain aloittaa yksinäinen koira hämyhaukun, johon toinen ääni vastaa, kunnes kuuluu komento ”SILENZIO” ja koirien juttelu vaimenee.