Formulakisoissa Italiassa

Elina, Pia ja Vesa 

Reittimme kulki sopivasti Milanon kulmilla Monzan F1-formulakisojen aikaan, joten päätimme poiketa katsomaan tätä maailmankuulua tapahtumaa oikein paikan päälle. Ostin liput alkuvuonna GP-ticketsin nettikaupasta miehelleni, minulle ja ystävälleni Elinalle (hänelle 50-vuotisyllätyksenään). Ne maksettiin heti, mutta toimitusehtona vahvistuksessa luki, että liput saapuvat noin 3 viikkoa ennen tapahtumaa ja se aiheutti pientä päänvaivaa. Tiesimme olevamme elokuussa jo Italiassa, joten päätin yrittää vaihtaa toimitusosoitteeksi kesämökkimme Torino di Sangrossa. Siitä tulikin aika souvi; kun lippujen saapumisilmoitus tuli sähköpostiin, ei kuljetusyritys ollut millään löytää mökin osoitetta. Sain monta kyselyä osoitteesta ja vastasin niihin kaikkiin sekä sähköpostilla että kuljetusyrityksen salatuilla sivuilla.

Lippujen piti tulla sunnuntaina ja päivystimme kotona tuon päivän. Maanantaina päivystimme puoli päivää ja jätimme postilaatikon päälle lapun, että tulemme heti, kun soittaa lapussa olevaan numeroomme (piti päästä rannalle lepäilemään). Meni tiistai, keskiviikko ja torstai eikä lippuja kuulunut. Lähetin lisää sähköpostia ja otin kuvakaappauksia Googlen kartoista, laitoin valokuvia ovesta, kadusta ja naapuriravintolasta (sillä on kyltit perille asti). Lopulta annoin vaihtoehtoiseksi toimitusosoitteeksi vielä paikallisen baarin Café Noirinkin pääkadulla. 

Italialaiseen tyyliin kukaan ei soittanut, vaikka saaduissa viesteissä luki, että kuljettaja ja yritys soittavat, kun toimitus alkaa. Yhtenä päivänä viikonloppuna sitten kävimme taas kahvilassa ja iloksemme kuulimme, että siellä oli meille liput - tosin oli unohdettu ilmoittaa niiden saapumisesta meille. 

Lippujen mukana tuli kaupanpäällisinä kaulanauhat, -pussit ja korvatulpat.

Täällä Milanossa olimme varanneet jo helmikuussa apartomentoksen keskustasta ja kun Elinan lento lauantaina saapui, haimme hänet Malpensan lentokentältä. Pienen asuntoon asettumisen jälkeen käytiin vielä keskustassa (Duomon alueella) ostamassa Ferrari-kaupasta lippalakit sekä reppu ja sitten oltiinkin valmiita sunnuntain koitokseen. 

Formulaliput ovat lähes samanhintaiset ottaa sitten kolmen päivän lipun tai vain kilpailupäivän lipun (eroa meillä 5 euroa kattamattomassa katsomossa) ja olin päätynyt siihen, että menemme vain kisapäiväksi paikalle. Ohjelma alkoi jo aamusta erilaisilla katselmuksilla ja me päätimme tähdätä nuorten luokan katsomiseen paikalla. Suuntasimme punaisella metrolinjalla Sesto 1. Maggioren pääteasemalle ja sieltä linja-autolla Z221 Monzaan. Lippu maksoi vain 2.50 € nenältä eli oli oikein edullinen. Bussi oli tupaten täynnä formulakansaa eri kannatuspaidoissa. Meitä punaisia oli siellä kelpo enemmistö. Tunnelma oli leppoisa ja jännittynyt. Känniläisiä ei näkynyt. 

Päästiin bussiin istumaan ensimmäisten joukossa ja heti piti tarkistaa reitti.

Bussi jättikin meidät suoraan radan viereen ja siinä pääsi ensimmäistä kertaa formulan markkinahumuun käsiksi. Paikalla oli suuret määrät paitojen, kannatuslippujen ja muiden tavaroiden myyjiä sekä tietysti muonittajia. Ruoka-annokset olivat edullisia: 5 - 7 euroa kappaleelta ja oluet sekä muut juotavat samaa luokkaa, vesi 1,5 euroa. Alkoi pujoittelu radalle leirintäalueen ja hotellin talonseinustan vierestä. Ajoittain polku oli aika kurainen, koska edellisenä päivänä oli satanut vettä. 

Lopulta saavuimme ensimmäiseen lippu- ja turvatarkastukseen, jossa myös takavarikoitiin omien vesipullojen korkit, alkoholijuomat sekä kaikki kännyköiden latausvälineet kuten vara-akut. Niitä ei siis kannata ottaa mukaan. Tämän ensimmäisen tarkastuksen jälkeen seurasi vielä monta tarkastusta - jokaisen alueen läpi kulkemisessa piti aina näyttää uudestaan lippua skannerissa. Omille paikoille käveleminen vei pitkän aikaa ja parissa kohdassa menimme harhaan, jolloin piti palata pätkän matkaa takaisin. 

Suomi-poika liputtaa Kimille.

Lopulta oikea aitio 21E löytyi ja löysimme paikkamme. Olimmekin hyvässä paikassa sekä näköalan että tunnelman suhteen. Vieressä ja vastapäätä oli intohimoisten Ferrari-fanien joukko, joiden joukossa oli satunnaisesti joku outolintu, kuten Mercedeksen kannattaja eli tifoso. Katsomossa näkyi myös runsaasti Suomen lippuja. 

Formulan tifosot eli fanit erottaa väristä.

Vessat ja muonapisteet olivat katsomoiden ulkopuolella ja niille päästäkseen piti aina kirjautua lipuntarkastuksessa sisään sekä ulos. Kaverini klikkasi vahingossa väärässä skannerissa lipun ja kun hän yritti edessään olevassa, se alkoi huutaa, että lippu on jo käytetty. Piti selittää pitkään, että päästiin sisään. Myöhemmin ei ollut ongelmia, kun tunnollisesti leimasi lippua sisään ja ulos mennessä. 

Rahastus alueella oli italialaisella logiikalla. Yhdestä pisteestä ostettiin eri hintaisia poletteja eri asioihin, kuten ruoka, olut, limsa, pulla. Piti etukäteen tietää, mitä haluaa ostaa ja miten paljon sekä kerralla lunastaa monta polettia. Tämän jonotuksen jälkeen jonotettiin yhdestä jonosta ruoka, toisesta olut, kolmannesta kahvi, limsat, pullat ja vedet, neljännestä olisi saanut sitten wiskiä. Ruokailu alueella oli tyypillistä italialaista katuruokaa: hampurilaisia, hod dogeja, sämpylöitä (esim. Nyhtökanatäytteellä) ja kaikki maksoivat yhden sinisen poletin eli 7 euroa kuten olut ja wiskikin. Myynnissä ei ollut viinejä eikä mitään muitakaan, naisellisempia juomia kuin kaljaa, joten vedellä ja kokiksella piti sitten saavuttaa juhlatunnelma. Tässä kohtaa voisi antaa vinkin järjestäjille, että sopimustoimittajaksi voisi ottaa vaikka jonkin suomalaisen viinimarjabrändin viinitehtaan, jollei Italiasta löydy sopivaa sorttia tarjolle.

Vessat sijaitsivat riveissä kuten kotimaan festareillakin. Miesten ja naisten käytössä olivat yhteiset vessat eikä niissä yhdessäkään ollut vessapaperia, joten mukaan otettu paperirulla sekä käsidesi tulivat tarpeen. Käytinpä vielä juomavettäkin siihen, että sain tahmaa poistettua käsistä…

Kimi on jo jutellut ja hyppää antiikkikärryynsä jatkamaan.

Vettelin poika juttuvuorossa.

Itse kilpailu alkoi perinteisillä tarkastuskierroksilla, joissa kilpailijat ja rataihmiset kiersivät rataa. Kilpailijoille oli järjestettu kuljettajat ja antiikkiautot, joten he liikkuivat aika hitaasti. Ferrarin kuljettajat pysäytettiin meidän katsomomme eteen tv-haastattelua varten ja väki oli seota innosta!

 

Perinteisesti kilpailussa on ilmeisesti myös kansallislaulun laulu sekä ylilento. Kauniisti lauloi italialainen, tippa silmäkulmassa ja karhealla äänellä joka puolella katsomoja. Ylilento oli hieno! Siinä yhdeksän lentokonetta ajoi eri muodostelmissa yleisön yläpuolelta, teki taitolentotemppuja sekä sumutti Italian lipun värejä taivalle. 

Itse kisa alkoi renkaiden lämmittelykierroksella ja sitten alkoi tuo jännittävä kilpailu, jossa Kimi Räikkönen pääsi matkaan paalu- eli ykköspaikalta. Koska lähtöalue oli radan toispuolella, seurasimme valtavasta tv-näytöstä lähdön tapahtumat sekä kolarin. 

Ensimmäinen kierros ja Kimi johdossa

Yleisön huusi ja ulvoi mukana, kannusti Ferrarin kuljettajia ja pomppi pystyyn, kun omat autot lähestyivät. Ääni käheänä vieressä oleva mies jaksoi hihkua Vettelille uskollisesti joka kierroksella ”Vai, vai!” (mene, mene). Tietysti tämä kilttinä miehenä teki töitä käskettyä ja nousi sitten kolarinsa jälkeisestä kahdeksannesta sijasta neljännelle sijalle.

Nico Rosbergin haastattelun jälkeen paikalliset tv-starat ottivat vielä selfieitä.

Kun mersumiehet sitten kiusasivat Kimin ajoa, pääsi vahinko tapahtumaan ja jompikumpi mersumiehistä pääsi ykkössijalle. Kimi tuli toiseksi. Väki valui katsomosta alas maansuru niskassaan ja palkintojen jakotilaisuudessa sitten pikkaisen sitten äänesivät voittajalle. Paikallinen urheilukanava antoi pisteitä onnistumisesta ja käytöksestä. Ferrari-fanit saivat 3 (arvosana-asteikolla 4 - 10) ja Kimi sai 9. Me kyllä Vesan ja Elinan kanssa käyttäydyttiin 10:llä ja kirottiinkin vain suomeksi. 

Edessä palkintojen jakokoroke

Kilpailun jälkeen päästiin radalle kävelemään ja tosifanit keräsivät sieltä sitten mutkassa irronneita renkaankappaleita. Niitä oli valtavasti. 

Radan sisäkaarteestakin löytyi renkaankappaleita.

Jotkut ottivat matkamuistoksi myös renkaita. Niitäkin näytti siellä irroneen muutama. Yksi otti mukaansa kuorma-auton lavalle myös kokonaisen formula-auton - siellä se sitten ajeli meidän muiden fanien joukossa saalistaan esitellen. Mukaan näyttivät lähtevän myös valtavat kurvin etäisyysmerkit sekä Heinekein vihreät seinälevyt. Ottipa joku moottoripyörän kyytiinsä sellaisen Heineken-tytönkin kotiin vietäväksi. Muilla oli tuliaiseksi enemmänkin valokuvia, paitoja ja tavallisempaa matkamuistoja. 

Matkamuistoksi nämä pojat nappasivat Red Bullin biilin

Sitten alkoi kotimatka. Ajateltiin, ettei mennä samalla bussilla, jolla tultiin, vaan kokeillaan junaa. Se oli huono ajatus. Ensinnäkin siksi, että juna-asemalle pääsi bussilla, jonne oli ensin matkaa muutama kilometri. Kun päästiin bussin lähtöpaikalle, siellä oli noin neljäntuhannen ihmisen jono (busseja oli 4) ja kuulimme, ettei lippuja enää myydä. Pääsimmekin sitten rivakassa jalkapatikassa pienelle iltalenkille kauniissa italialaisluonnossa, ilman polkuja, pellonlaitaa pitkin. 

Matkan varrella myytiin eri kojuissa kaikenlaista tavaraa. Esimerkiksi kokonainen koju myi Ferrari-merkkisiä lastenrattaita. Ne olivat hienoja. Jos meillä olisi jo lapsenlapsia, ne olisivat saaneet meiltä lahjaksi kärryt. Pari sataa metriä kojun jälkeen jäimme katsomaan puun alle urvahtanutta nuorta paria. Kesti hetken, ennen kuin tajusimme heidän olevan yrittäjiä. Olivat ilmeisesti nähneet myös noita kärryjä ja ryhtyneet laittamaan alulle täytettä niihin. Rivakoita nuoria, eikä turhan kainoja!

Kylillä myytiin myös kakkuja.

Lopulta saavuimme asfalttitielle ja Monzan keskustaan. Aloimme pohtia, miten kauan kestää saada junaan paikka, jos kaikilla niillä bussin kanssa tulijoilla on sama aie ja jo varatut liput. Päätimme kysyä taksikyytiä Milanoon. Tuo puolen tunnin matka on noin 18 kilometriä pitkä ja normaalihinta olisi ollut noin 30 euroa. Nyt hinta oli nostettu siten, että lähtömaksuna oli 69 euroa ja matka maksoi sitten satasen. Italianpoika osaa hinnoitella kysynnän ja tarjonnan lain mukaan!

Tositifosot Suomesta: Pia ja Vesa

Ai niin, minkälaista kilpailussa oli? Vesan mukaan se oli hieno, tunnelmallinen kokemus, joka jokaisen pitäisi saada kokea. Hän oli iloinen ja tyytyväinen. Elinan mukaan se oli uskomattoman mahtava ja ikimuistoinen kisa, ”hieno, tunteellinen elämyspäivä, jota hän ei unohda koskaan”. Minusta se oli ihan hauska kokemus - yhdessä kahden rakkaan ihmisen kanssa saatiin viettää koko päivä. Katsottiin kimpassa telkkariruutua tuhansien väkijoukossa ja välillä pörähti ja suhahti viiru ohi hurjan hurrauksen sekä karjunnan saattelemana, samoin kuin aina kun telkkarissakin joku punainen ohitti. Taitaa olla sanomattakin selvää, että kumpikin heistä on katsonut vuosien ajan formula-kilpailuja Suomessa televisiosta ja minä näin nyt tuon shown ensimmäistä kertaa? 

Italian postipaketti

Innostuin ostamaan ystäväni Seijan lapsenlapsille joululahjat hyvissä ajoin elokuussa ja päätin lähettää ne täältä Italiasta. Googlasin kylämme ostin sijainnin ja aukioloajat netistä. Ilokseni ne sekä löytyivät että pitivät paikkansa. Noin puolet netin aukioloista ja osoitteista kun sattuu olemaan vääriä, tämä oli iloinen yllätys.

Postin osoite löytyi harvinaisen helpolla

Posti sijaitsee vanhan ja uuden kaupunginosan välissä, teollisuuslaitoksen näköisessä tilassa. Paikalla oli kaksi virkailijaa ja muutama asiakas. Odotin kiltisti vuoroani. Varoitin miestäni Vesaa, että varautuisi jopa puolen tunnin asiointiin.

Meni kaksi tuntia. Kun pääsin vuorollani ensimmäiselle kassalle ja selitin asiani (italiaksi), hän pyysi minut takaisin penkeille odottamaan. Sitten hän palveli muut, "helpot", asiakkaat ja kutsui minut uudelleen kassalle.

Asiani oli vaikea, koska halusin ostaa sekä paketin että postituksen ja vielä ulkomaille! Minulta varmistettiin kolme kertaa, että ymmärsin postituksen olevan todella kallis, 43 euroa. Kun edelleen halusin, alkoi takahuoneessa postituslaatikon etsintä. Lopulta sopiva löytyi, mutta virkailija ei osannut koota sitä. Vannoin osaavani itse koota laatikon ja sain sen. Kokosin ja laitoin lahjat sisään. Palautin laatikon lukittavan palautusluukun kautta. Maksoin 43 €.

Tämän jälkeen paketti palautettiin luukun kautta minulle vielä tullausilmoituksen täyttöä varten. Täytin ja palautin lomakkeen virkailijalle. Sitten alkoi laatikon punnitus ja mumina. Laatikko sai painaa enintään 5 kiloa ja se painoi reilun 2 kiloa. Tämä ei ollutkaan se ongelma, vaan laatikko - juuri tällä laatikolla ei voinutkaan lähettää lähetyksiä kuin vain Yhdysvaltoihin.

Alkoi hurja neuvottelu tiskin takana. Postitoimiston päällikkö otti asian hoitaakseen ja otti puhelun pääkonttoriin saadakseen toimintaohjeet. Maksamani 43 €:a palautettiin allekirjoitusten kera, nyt toisella kassalla ja jälleen minut passitettiin takaisin odotustilaan.

Virkailija etsi takahuoneesta pitkään ja lopulta löytyi uusi laatikko. Se oli keltainen. Purin ensimmäisen laatikon ja otin tavarat takaisin kassiin. Palautin laatikon luukun kautta. Sain uuden laatikon, kokosin sen, pakkasin ja täytin osoitekortin. Menin kassalle ja laitoin laatikon lukittuun palautusluukkuun. Nyt laatikko punnittiin, leimattiin, maksoin 29 euroa ja lopulta laatikko oli valmis lähtöön.

Väsynyt postiasiakas jälleen luukulla

Kysyin varovasti toisen, pienemmän lahjan lähetystä Suomeen - se oli kassissa vielä odottamassa. Ei, ei ollut postikuoria eikä pieniä paketteja - itse asiassa paketteja ei voinut lähettää enää enempää, koska ei ollut pakkauslaatikoita eikä kuoria. Minun pitäisi itse käydä ostamassa postikuori jostakin, ehkä kauppakeskuksesta.

Aikaa ensimmäisen paketin lähettämiseen kului tunti 55 minuuttia. Seuraavana päivänä etsimme kauppakeskuksen ja siellä selvisi, etteivät kuoria tai laatikoita myy ainakaan kirjakaupat. Sen sijaan tupakkakaupoista (Tabaccheria) voisi löytyä kuoria. Bingo - löytyi yksi pehmustettu kuori. Nyt seuraava lahja on pakattu siihen ja odottaa seuraavaa postissa käyntiä. Sillä kertaa otankin kirjan seurakseni mukaan odotukseen...

Via Balticaa pitkin Venetsiaan

Matka Suomesta Keski-Italiaan on noin 2970 kilometriä pitkä. Se onkin hyvä jakaa kohtuullisiin ajopätkiin, jotta ei saavu perille aivan uupuneena. Me otimme tällä kertaa kokeiluun uusitun Via Baltican eli reitin, joka kulkee Viron, Latvian, Liettuan, Puolan ja Itävallan kautta Italiaan ja päätimme käyttää ajamiseen päivittäin vain 7 - 8 tuntia. No, loppumatkasta hieman koukattiin sitten Venetsiaan pariksi päiväksi vielä toipumaan ajosta ja nauttimaan näkymistä. 

Lähdimme suunnitellusti Helsingistä vasta iltapäivälaivalla. Ensimmäinen matkayö nukuttiin Viru-hotellissa ja tietysti sitten käveltiin matkapäivien varalle jo pitkät kävelylenkit vanhan kaupungin ympäri. Tiesittekö muuten, että aivan satamaa vastapäätä on hienot, pienet puistot ja niissä söpöt lammet, joiden rannalla voi istuskella tai antaa koiran kuljeskella haistelemassa city-kavereiden tuoksuja? 

Caro nauttii Tallinnan keskustan viherkeitaasta.

Tallinnassa aloitettiin myös Caro-pojun käytöskoulu, jonka tavoitteena on kasvattaa siitä rauhallinen, terassikelpoinen yksilö, joka ei murise tai röhise ohi kulkeville poikakoirille tai muillekin uroksille. Jälleen kerran jouduttiin poistumaan terassilta nolosti, kun isolla egolla varustettu yorkkimme ei kertakaikkisesti suostunut hiljenemään viereiseen pöytään tulleiden collieiden takia. 

Kaksi kilttiä ja yksi melko tuhma poika...

Tallinnasta suunnattiin Latvian kautta Liettuaan ja jäätiin sinne yöksi. Keskinopeus oli 70 km/h tietöiden takia ja pysähdyksiä Tallinnan jälkeen oli noin 15:ssä eri kohdassa. Matkan aikana olikin aikaa ihastella haikaroita ja niiden pesiä. Paljon muuta nähtävää ei reitillä sitten olekaan. Liettuassa yövyimme Kaunasissa, joka on Euroopan kulttuuripääkaupunkin 2019. Siellä korjataan ja rakennetaan nyt kovaa tahtia, mutta paikka on silti oikein viehättävä. Kahviloitakin on mukavasti sekä vanhan kaupungin puolella että pääkadun varressa, joka on kävelytie. 

Kulttuuria se on tämäkin. Pieni poseeraus Kaunasissa...

Seuraavana päivänä päästiin enää 66 km/h nopeuteen ja Puolassa alkoi jo kärsivällisyys olla koetuksella. Onneksi Varsovan jälkeen tietyöt loppuivat. Tsekeissä valittiin yöpymispaikaksi lähellä Itävallan rajaa oleva Mikulovin kaupunki ja se oli jälleen hyvä valinta. Pikkukaupungissa oli viehättävä keskusta, jossa päästiin nauttimaan kansainvälisestä (italialaisesta) keittiöstä, mutta myös loistavasta juusto-leipävalikoimasta paikallisessa keskustakahvilassa.  Caron koulutus jatkui (epäonnistuneesti), mutta saimme myös todeta, että Mikulov oli yorkshirenterrierien kultakaivos - joka toisella koiranomistaja-vastaantulijalla tuntui olevan mukana oma ”pikkuleijona”.

Erinomaista leipää ja juustoa Mikulovin kävelykeskustassa

Mikulovin talojen koristelut olivat upeita!

Itävallassa ajeltiin moottoritiellä ihmeissämme - oltiin etukäteen luettu, että siellä peritään moottoritiellä ajosta maksua, mutta maksukojuja ei näkynyt missään. Pieni googletus kuitenkin paljasti totuuden - tiemaksu olisi pitänyt ostaa ennakkoon rajalta huoltoasemalta. Koukkasimme seuraavalle asemalle ja ostimme 10 päivän moottoritiemaksulapun. Toivotaan, etteivät valvontakamerat lähetä sakkolappuja jälkikäteen. 

Alpit

Itävallan jälkeen vuorossa olivat Alpit (Alpe Adria) ja valtaisat rekkaruuhkat! Onneksi vastakkaiseen suuntaan. Otin pienen videopätkänkin ihan pienestä osasta ruuhkaa, mutten jaksanut siitäkään laskea autojen määrää, niin paljon niitä oli. 

Venetsian ulkopuolella Mestressä oli seuraava hotellietappi ja siellä pääsimme jo nauttimaan italialaisesta helleaallosta. Mestre on itsessään mukava matkailukaupunki ja peittoaa Venetsian edullisissa hinnoissa, joten se on kustannustietoisen matkailijan hyvä välietappi. Päiväretki Venetsiaan on vaivaton tehdä, sillä kaupungin keskustasta lähtevät suorat raitiovaunulinjat sekä junat saarelle. Siellä mekin piipahdimme päiväsiltään ja pääsin lunastamaan Vesan ystävänpäivälahjan minulle: romanttisen gondoliajelun Venetsian kanaaleilla. Gondoliajeluiden hinta on nyttemmin vakioitu ja se on puolen tunnin ajelusta 80 euroa. Maksamalla puolet lisää, saa sitten lisäaikaa ja pääsee Grande Canalin lisäksi kieppumaan paikallisten asuinalueiden lomaan vilkuilemaan venetsialaisten arkea. Hyvällä tuurilla soutaja on vielä laulutaitoinenkin, kuten meillä oli ja laulaa sitten lisää tunnelmaa arkeen… ja ottaapa vielä kivoja kuviakin kyydissä olevista söpöliineistä (meistä).

Me kaksi Venetsiassa

Gondoliajelulla murun kanssa...

Piazza San Marco aukio ja vain yksi pulu kuvassa...

Bellini ja Spritz Venetsian Piazza San Marcolla

Venetsiasta onkin sitten Keski-Italiaan enää noin 5 tunnin ajomatka moottoritietä pitkin. Kun saavuimme mökille, oli kukkapenkin viiniköynnös vallannut miltei koko rappukäytävän ja vielä puolet terassistakin. Asunnossa sisällä piili yllätys…

Paluu Italiaan

On tullut aika palata Italiaan – ja tällä kertaa pidemmäksi aikaa! Luvassa on nautinnolliset 5 kuukautta etelän lämmössä. Kokeilen ensimmäistä kertaa elämässäni etäopiskelua ja samaan aikaan mieheni Vesa viettää vuorotteluvapaata. Nautimme näistä mökillä Italiassa yhdessä!

Pitkän mökkiloman suunnittelu käy (hauskasta) työstä. Olemme aloittaneet proosallisesti rahasta ja tehneet budjetin kiinteille sekä muuttuville kuluille. Olemme myös säästäneet kuukausittain yhteensä 500 €:a jo vuoden ajan. Näin saatiin kokoon pesämuna, jolla katetaan oman asunnon vastikkeet, autolainan lyhennykset ja matkat Italiaan sekä takaisin. Opintovapaa- ja vuorotteluvapaakorvauksilla elellään sitten perillä ja pidetään hauskaa. Katsotaan, miten rahat riittävät…

Yksi suunniteltuja asioita on koiran mukaan otto. Testattiin Royal Canin –nappuloiden kestoa meidän Caro-yorkilla ja 800 grammaa painava paketti kesti meidän pojalla 8 päivän sijaan 18 päivää! Ounastelen, että hän voi saada jotain herkkupaloja pöydästä ajoittain, mutten tunnusta mitään. Hankin sitten nappuloita mukaan yhden ison 2,7 kg:n säkillisen ja kaksi pienempää 800 g:n pussia – periltä saa ostaa samaa merkkiä, joka kullannuppuselle kelpaa. Pienet matkojen ajaksi (menomatka sekä käynti Espanjassa) ja iso avataan perillä, millä päästään alkuun kotiruokinnassa. Voipi olla, että käydään hakemassa myös lähistön minimarketista pojalle herkkuja – etenkin italialainen kinkku näyttää maistuvan.

Koiran rokotukset on saatettu kuntoon (rabies oli voimassa, mutta kolmoisrokote olisi vanhentunut kesällä) ja hammaslääkärikäyntikin on nyt kärsitty. Kaikki kolme jäljellä olevaa sivuhammasta saivat jäädä koiran iloksi edelleen. Hyvä niin, sillä muuten olisi poika ollut hampaaton pikku papparainen. Turkki on kynitty kesäkuntoon noin sentin mittaiseksi ja sillä pärjää matkalla mukavasti.

Mukaan otettavista tavaroista on tehty lista ja niitä on hankittu vähitellen. Suosikkishamppoo, aurinkorasvat, lääkkeet ja vaelluksille tarvittavat tarvikkeen on nyt hankittu. Niistä kalleimpana on ollut Ospreyn vaellusreppu, josta löytyy seisontatuen lisäksi valtava määrä säätöjä, lokeroita ja ominaisuuksia. Mukana on tietokonetasku ja sadesuoja sekä elinikäinen takuu. Tuhlasin kuitenkin tähän, sillä ajattelin pitkien vaellusten mukavuutta sekä sitä, etten aio ostaa matkalta mitään turhaa tällä kertaa.

Listaa on tehty myös hoidettavista asioista. Niitä on kertynyt kymmenittäin ja noin puolet on saatu ruksattua yli jo tehtyinä. Matkavakuutukset on hankittu, talovahti Suomen kodille on sovittu koko poissaolon ajaksi ja työasiatkin alkavat olla valmiita. Lauttaliput ja auton vihreä todistus on hankittu, samoin kuin ensimmäisen yön hotellikin. Loput jäävät rennosti viimetinkaan.

Matkakuume alkaa nyt nousta. Suomen toukokuun harvinaiset hellesäät muistuttavat ihanasti jo kesäkodin lämmöstä ja ihmiset ovat lomamielellä kuten tuolla Torino di Sangrossakin. Saimme sieltä etälähetyksenä laatikollisen oman kylän viinejä ja niistä on nyt maisteltu Trebbiano- sekä Pecorino-maut italialaisen pastan ja tomaattikastikkeen kera. Pian päästään syömään tuoreita hedelmiä ja kylän omaa satoa tuoreeltaan, nam!

Italian koulutusjärjestelmään tutustumassa Torinossa AKOLin kanssa

Aikuiskouluttajien liiton hallitus kävi opintomatkalla Italiassa Piemonten maakunnassa yhdessä suomalaisen aikuiskouluttajien ryhmän kanssa. Tiivis matkaohjelma sisälsi käyntejä ammatillisiin oppilaitoksiin Torinon alueella sekä vierailut maakuntahallintoon ja yrityksiin. Mukaan tarttui uusia ideoita toteuttaa koulutusta yhteistyössä työelämän sekä korkeakoulujen kanssa. Vaikutuksen teki myös italialaisten vahva panostus nuoriin aikuisiin monilla eri tavoilla, mikä antoi virikkeitä vastaaviin malleihin koti-Suomeen. Hämmästystä herätti erinomainen työrauha tunneilla ja vahva opiskelumotivaatio.

Suomalainen aikuiskouluttajaryhmä sekä italialainen isäntäväki, oikealta lukien Prima Industrien HR-johtaja Adriano Gallea sekä Enaip –koulun johtajistoa.

Ammattikoulutus on yritysyhteistyötä

Italiassa maakunnilla on vapaus järjestää koulutuksen toteutus haluamallaan tavalla maakunnan erityispiirteiden ja -tarpeiden mukaan. Yhtenäistä ammattikoulutuksen valtakunnallista järjestelmää ei ole ja Piemonte on alueellisesti ehdottomasti edelläkävijä ammatillisen koulutuksen järjestämisessä Italiassa ja se on pitkälti luomassa Italiaan koulutuksen standardeja. Pääsimme näin tutustumaan uusiin ja uutta luoviin työtapoihin. Piemonte maakuntana panostaa vahvasti opiskelijoille ilmaiseen koulutukseen, mikä on sekin uutta Italiassa.

Käytännössä työelämä, koulut, opistot, yliopistot, maakunta ja maakunnassa valtion edustajat toimivat yhteistyössä koulutuksen suunnittelemiseksi ja toteuttamiseksi. Yhteistyö yritysten kanssa on tiivistä niin ammattikoulun kuin sen jälkeisten opintojen tasollakin. Ammattikoulutuksen toteutuksessa on hyvin monipuolista yhteistyötä, jossa yliopiston ja ammattikoulun opettajat opettavat ristiin toinen toistensa opiskelijoita yhteisin sopimuksin.

Tilastotietoja tutkintojen suorittamisesta ja miesten sekä naisten osuudesta.

Koulutuksen toteutuksessa sovelletaan Eurooppalaista viitekehystä määrittelemään koulutuksen sisällöt, standardit ja laatuluokitukset. Ammattikoulut ovat tasolla 4 ja tasoa 5 edustavat niiden jälkeiset jatkotutkinnot (esim. ITS-koulut), jotka sijoittuvat tasolle 5 kuten meillä erikoisammattitutkinnot.

Piedmonten oppilaitokset

Ammattikouluja kahta lajia

Ammattikoulut jakautuvat kahteen ryhmään. Palvelualan koulut (istituto tecnico economico) opettavat taloustieteitä, johtamista, oikeustieteitä ja sosiaalialaa. Teollisuus- ja käsityöalan koulut (istituto tecnico tecnologico puolestaan opettavat teknologiaa, tietojenkäsittelyä, elekroniikka-asioita, teollisuustuotannon sisältöjä, bioteknologiaa, rakennusalaa, geotekniikkaa sekä tekstiili- ja vaatetusalaa.  

Tämän lisäksi ovat oppilaitokset, jotka erikoistuvat työssäoppimisen kautta opettamiseen (Istituti professionali) ja niissä työssäoppiminen alkaa jo toisena opintovuonna. Kolmannesta vuodesta alkaen tutkinnon suoritus onnistuu työelämässä oppisopimuskoulutuksena.

Perustutkintojen tarjonta on suunnattu pääosin nuorille. Aikuisille tarjotaan ammattiopistoissa täydennyskoulutusta (aggiornamento) ja ammattiin kouluttautumista (formazione). Työttömille on päiväkursseja ja työssäoleville iltakursseja. Kansanopistotyyppistä harrastusopiskelua ei Piemontessa tuettu vaan kaikki koulutus kohdentui suoraan työelämän tarpeisiin ja työssäkäyviin. Vieraiden kielten opetus oli moduulistettu ja tähtäsi eri EU-taitotasojen saavuttamiseen. Mahdollista oli osallistua myös maksulliseen työnhakuvalmennukseen. Koulutuksen omavastuuosuudet oli maakunnassa säädetty siten, että opiskelija maksoi todellisista kustannuksista vain viidesosan – käytännössä esimerkiksi kielikurssista 2 €/oppitunti. Rahoitus koulutuksiin saatiin pääosin Euroopan rahastolta ja toissijaisesti Italian valtiolta.

Jatko-opinnot erikoisammattitutkintotasolla

Teollisuuden tarpeisiin oli perustettu erilliset ITS-koulut. Koulun tutkinnot luokitellaan tasolle 5 eurooppalaisessa koulutusjärjestelmässä eli ne ovat erikoisammattitutkintojen tasoisia. Kouluihin valitaan vain ammattitutkinnon suorittaneita opiskelijoita. ITS-kouluissa opintojen kesto oli 1800 – 2000 tuntia eli kaksi täyttä kouluvuotta, jonka jälkeen valmistuvilla on ”täysi tekninen osaaminen”, mikä testataan englannin, informatican ja teknis-tieteellisen osaamisen osalta. Opetuksesta lähiopetuksen osuus on 30 % ja työssäoppimisen osuus 70 %. Puolet koulun opettajista on työelämän asiantuntijoita. Koulu on opiskelijoille ilmainen, vaikka kaksivuotisen koulutuksen todelliset kustannukset ovat 20.000€ - tästä syystä kouluun pääsystä kilpaillaan.  

Koulutussisältöjä täydennyskoulutuksessa Italiassa.

ITS-koulujen opetus sisältää työelämän kanssa suunniteltuja sisältöjä. Kävimme Scuola Cameranan ilmailuun ja tekniikkaan erikoistuneessa yksikössä Torinossa. Siellä opiskelija oppi koko valmistusprosessin aina piirustusten lukemisesta ja teosta valmistukseen sekä valmiin tuotteen kokoamiseen. Yhteistyössä nuorten ammattiopistolaisten kanssa valmistui koetuotannosta mm. lentokoneen pyörä, josta nuorten osuudeksi jäi sähköistäminen. Opettaja oli tehnyt muutaman virtuaaliopetusohjeen työstökoneen käyttämiseen ja niitä pääsivät halukkaan suomalaisopettajatkin sitten kokeilemaan 3D-laseilla. Erityisen ylpeitä Cameranan opettajat olivat yliopistoyhteistyöstä, jossa parhaat luennoitsijat opettivat heidän oppilailleen Industry 4.0:n vaatimia taitoja kuten älyteknologian käyttöä, valokuitutekniikkaa, ohjelmointia ja huoltodiagnostiikkaa.

Työttömien koulutus

Työttömyyskorvausten maksun hoitaa paikallinen Te-toimisto. Työttömyyskorvaus on työttömäksi jäävälle kolmen ensimmäisen kuukauden ajan 1300 €, minkä jälkeen summa pienenee portaittain. Työttömyyskorvausta on mahdollista saada enintään kahden vuoden ajan. Viimeisen kuukauden korvaus on 100 € eikä muuta automaattista sosiaaliturvaa kuten asumistukea tai toimeentulotukia ole, joten motivaatio työllistymiseen on varsin korkealla.

Työvälityksen hoitaa Italiassa yksityinen sektori, jossa toimivat kansainväliset konsulttifirmat ja henkilöstöpalveluyritykset kuten Adecco, ManPowerGroup ja Randstad Holding. Ne järjestävät yritysten kanssa yhteistyössä räätälöityjä työllistymiskoulutuksia, jotka vastaavat Suomen ELY-keskuksen tukemia yhteishankintakoulutuksia (rekry-, muutos- ja täsmäkoulutukset). Näissä koulutuksissa haastattelut sekä esivalinnat tekee henkilöstöyritys. Koulutusten kesto on melko lyhyt (3 – 4 viikkoa) ja niiden aikana suoritetaan työturvallisuuskoulutusten lisäksi tärkeimpien työtehtävien teoriat, englannin kielen lisäopinnot sekä työharjoittelu kokeneiden mentoreiden tuella. Koulutukset toimivat valintaprosessina ja parhaat (motivoituneimmat) työntekijät työllistyvät jaksojen päätyttyä yrityksiin.

Rahoituskuvio on erilainen kuin Suomessa. Yritys maksaa henkilöstöyritykselle rekrytointi- ja perehdytysprosessista.  Tästä summasta henkilöstöyrityksen tulee tallettaa koulutusrahastoon tietty lakisääteinen prosenttiosuus liikevaihdosta. Henkilöstöyritys tuottaa koulutuksen itse tai ostaa sen oppilaitokselta, joka vakuuttaa harjoittelijat ja tekee esivalinnat. Koulutusrahastosta maksetaan myös opiskelijalle pieni koulutuskorvaus (käytännössä ruuan ja joskus myös bussimaksujen suuruinen) ja lisäksi maksetaan sisäisten kouluttajien ja luokkatilojen hinta.

Henkilökohtaistaminen ja työkeskeiset tavoitteet

Henkilökohtaistamisen prosessi oli erityisesti ammattikoulujen jatko-opinnoissa ITS-kouluissa suuri ylpeyden aihe. Opinnot alkoivat ryhmäyttämisellä. Sen jälkeen huomioitiin lähtötasojen erilaisuus ja suunniteltiin yksilöllisesti opinnot, joissa oli mukana eriyttämistä ja tarvittavia kertauksia jo unohtuneista asioista. Prosessi päättyi motivointiin ja vastuuttamiseen – opiskelijoiden työotteen oletetaan olevan täysi-ikäisenä jo itsenäinen ja omista opinnoista vastuuta ottava.

Suomalaisopettajat pääsivät kokeilemaan koneen virtuaalikäyttöä.

Ammattiin oppimisessa ja koulutuksessa kuunnellaan tarkkaan työelämän tarpeita. Koulutussisältö tulee työelämän tarpeista ja muokkautuu tarpeen mukaan jatkuvasti. Sen lisäksi pidetään tärkeänä oppia itse käytännön tekeminen sekä työelämän säännöt. Ammatti-identiteetti, oikeantyyppinen asenne ja työmotivaatio sekä työelämän säännöt tulee osata, muuten työtä ei saa. Tehokas toiminta työelämässä on myös koulutuksen lähtökohtana ja oppilaitoksissa noudatettiin lean-periaatteita – työympäristöt olivat erittäin hyvässä järjestyksessä ja puhtaita. Kuuleman mukaan meitä varten ei oltu erikseen siivottu. Ajatuksena on, että jokainen koulusta valmistuva työntekijä on omaksunut lean-ajattelun osaksi ammattikäytöstään ja vie mallin mukanaan työhönsä.

Suomalais-italialaista automaatiotekniikkaa

Yhtenä suomalaisdelegaation vierailukohteena oli monikansallinen, koneteollisuuden automaatiotekniikkaan erikoistunut Prima Industri. Yritys on tunnettu etenkin korkean teknologian laser-laitteista ja siitä esimerkkinä ovat olympia-soihdut, joiden kanssa päästiin ottamaan myös valokuvia. Nyt Prima Powerilla  on suunnitelmat rakentaa Torinossa tuotantolaitos pääkonttorinsa viereen. Tällä he haluavat viestittää, että yritys uskoo Piemonten ja Italian vahvuuksiin tarjota hyvät puitteet ja olosuhteet tehdastuotannolle. Tuotannon osalta on luonnollisesti tavoitteena tuottaa tuotteita lähellä asiakkaita. Yrityksen pääkonttorin yhteydessä oli valtava show room, jossa he esittelivät automaatiolaitteitaan asiakkaille. Yrityksen Suomen toimipiste on Oulussa ja Suomen osaamista arvostetaan yrityksessä suuresti – siitä esimerkkinä olivat valtavat varastointilaitteet, jotka oli suunniteltu ja toteutettu Suomessa.

Huipputekniikkaa Italian ja Suomen yhteistyönä.

Työssäoppimispaikkana voi olla myös viinitila.

Teksti: Pirkko Kukkohovi ja Pia Pihlajaniemi 15.11.2017

Palestra eli kuntosali Italiassa

Tänä keväänä Kesäksi kuntoon –kampanja jäi toteuttamatta ja talven aikana vyötärölle kertynyt rengas tuntui häiritsevältä rannalla bikineissä. Niinpä päätin kokeilla, miltä italialaisen kuntosalin jumpat maistuisivat.

Ystäväni Rosannan kanssa kävin ilmoittautumassa zumba-tunneille,  Torino di Sangron Palestra Gimnicalle. Se sijaitsee kylämme vanhan keskustan laidalla omakotitalon alakerrassa ja sen toisessa kerroksessa. Perhe itse asuu talon toisessa puolikkaassa ja pihaan tullessa on tunne kuin saapuisi jonkun kotiin.

Kuukauden zumba-tunnit maksoivat 45 euroa ja päälle tuli vuoden voimassa oleva liikuntavakuutus, 20 euroa. Tunteja oli kaksi kertaa viikossa, maanantai- ja keskiviikkoiltaisin kello 19 alkaen.

Mukaan tunneille tulee ottaa sisäkengät, toppi, shortsit ja runsaasti vettä. Suihkua varten suositeltiin mukaan otettavaksi kumiset rantaläpsyt – ilman niitä ei ole asiaa suihkutiloihin – sekä pyyhe ja vaihtovaatteet. En tietystikään ollut ottanut sisälenkkareita mukaani, joten kävimme Rosannan kanssa ostamassa ne Casalbordinon lähikaupungista, jossa on hyviä kenkäkauppoja. Muutoin käytin hellevaatteitani tunnilla.

Liikuntatunti alkaa 27 – 29 -asteisessa salissa aina lämmittelyllä kolmen tuulettimen puhaltaessa huoneen kulmista hailukkaa viilennystään. Zumba-ohjaaja laittoi musiikin kovalle ja vain näytti esimerkillään kaikki liikkeet. Sarjat olivat nopeatempoisia ja vaihtuivat jatkuvasti. Yritin pomppia perässä, minkä kykenin. Joskus onnistuin, useimmiten en. Hauskaa se oli silti!

Ensimmäisen tunnin jälkeen päätin hikisenä mennä suihkuun todetakseni, että vesi oli jääkylmää! Ilmeisesti vedenlämmitin on päällä salilla vain talvella (jos silloinkaan). Muut tiesivätkin tämän ja olin ainoa suihkuun yrittänyt.

Minun tuntini sujuivat muuten sikäli poikkeusluvalla, että normaalisti Italiassa tulee ennen salille kirjautumista toimittaa sinne lääkärintodistus, joka vakuuttaa kävijän kestävän tunnit. Todistuksen liitteeksi vaaditaan EKG-käyrä. Suomessa salille ei onneksi vaadita näitä vaan vain halu liikkua. Siispä zumbaamaan!

Päivä ilman vettä Keski-Italiassa

Torino di Sangron kaunis uimaranta on matala ja pehmeähiekkainen.

Kesämökilläni Keski-Italiassa Maiellan vuoristosta tuleva juomavesi on puhdasta ja raikasta. Paikallisen väestön lisäksi tätä pohjavettä käyttää myös Seccon pastatehdas, joten veden laatua seurataan ja valvotaan tarkasti joka päivä. Keski-Italiassa Sangron laaksossa alkavat vanhat vesiputket vedellä viimeisiä henkosiaan ja välillä niitä uusitaankin jatkuvan paikkaamisen sijaan.  Tänä heinäkuisena päivänä päävesiputkea uusittiin siten, että 24 tunnin ajan kylämme ja 22 lähikylää olivat ilman vettä.

Eri puolilla kylää vettä voi juoda myös vesiposteista ilmaiseksi.

Käytämme päivittäin vettä valtavan määrän ja pidämme sitä itsestään selvyytenä. Kun vettä ei tule hanasta, koko arkielämä pysähtyy. Vesi haetaan kaupasta juomiseen ja hampaiden pesuun 5 litran kanistereissa, mutta astiat jäävät pesemättä samoin kuin pyykitkin.

Luvassa aurinkoa!

Lomanviettooni kuuluvat rantapäivät ja auringosta nauttiminen – heinäkuussa lämpötilat ovat noin 32 asteen tienoilla päivällä ja yölämpötilakin pysyttelee noin 25 asteessa. Vietettyään päivän hiekkaisella rannalla ja uituaan suolavedessä meressä, on suihku kovin tervetullut. Vuorokauden suihkutauon jälkeen sitä osaa arvostaa aivan uudella tavalla!

Hiekkaa varpaissa rantapäivän jälkeen.

Italiassa vedenpaine voi vaihdella jonkin verran päivittäin. Siitä ei yleensä koidu suurta ongelmaa, ja kun lämminvesivaraaja on täynnä, saa lisävettä ja -painetta kääntämällä hanaa kuumemmalle.

Italialaiset lämminvesivaraajat toimivat varmasti, mutta äänekkäästi. Varaajan ulvonta säikäytti aluksi minutkin, kuten se tekee aina uusille kylässä kävijöilleni. Putkimiehen mukaan kyseessä ei kuitenkaan ole vika vaan ominaisuus...

Varaajassa on perinteinen, italialainen kolmiosainen pistoke, kuten pistorasiat vaativat. Vaikka pyysin sähkömieheltä eurooppalaisia rasioita, hän asensi ”varmuuden vuoksi” italialaiset rasiat. Niinpä olenkin joutunut ostamaan kaikkiin pistokkeisiin eurooppalaisen adapterin pystyäkseni käyttämään niitä. Se ei ole ollut iso kustannus, sillä adapteri maksaa paikallisessa tavaratalossa noin 1,5 euroa/kappale.