Julian ja Romeon parveke Veronassa

Näkymä Veronan vanhaan kaupunkiin kukkulan laelta, Centro storico di Verona

Veronassa vaihto-oppilaamme Giosué kierrätti meitä nähtävyyksillä. Yksi tärkeimmistä on tietysti Julian parveke, jolla hän odotteli Romeotaan. Se sijaitsee Veronan vanhan kaupungin keskustassa. Pieneltä kadulta mennään porttikongiin, jota koristavat tuhansien rakastuneiden parien seinään kirjoittamat lemmenvalat.

Rakkauslukkoja ja muuta tarpeellista Julian talon luona myynnissä

Sisäpihalla on parveke ja sen alla oleva sekä vastakkainen seinä ovat täynnä lemmenvaloja, joista osa on (yök!) kirjoitettu seinään listityille purukumeille. Piha-alueen takaseinässä on metalliristikko, jonne lemmenparit ovat tuoneet  ”rakkauslukkoja”, joissa lukee rakastuneiden nimet.

Rakkautta on ilmassa muutoinkin. Pariskunnat ympäri maailmaa ottavat pussauskuvia seinien edessä ja Julian parvekkeelta kurkkaavat parit ikuistetaan tarkkaan. Niin myös tyttäreni Alisa sekä italialainen vaihto-oppilaamme Giosué, jotka poseerasivat Suomi-äidille, saivat aplodeja ja sadat kamerat räpsähtelivät.

Se Kuuluisa Parveke...

Erityistä onnea rakkauselämässä tuo vielä yksi erikoinen poseeraus: kun laita kätesi pihalla olevan Julian patsaan vasemmalle rinnalle, on hyvä seksielämä taattu. Tuolle patsaalle oli pitkä jono ja poseeraukset tuottivat kikatuksia etenkin japanilaisturistien keskuudessa.

Koska Verona on yksi ikivanhoja italialaiskaupunkejä (perustettu jo ennen ajanlaskun alkua), on sen historiallinen vanha keskusta (centro storico) nähtävyys joka kohdaltaan.  Se on myös yksi Unescon maailmanperintökohteista. Lukuisten kirkkojen, museoiden ja tornien lisäksi kaupungissa on Veronan Areena, joka on kaupungin perustamisen ajalta eli noin sataluvulta. Erotuksena museoihin, se on yhä jatkuvassa käytössä erilaisten teatteri- ja musiikkiesitysten näyttämönä. Vuosittain noin 500,000 ihmistä käy siellä konsertissa tai teatterissa. Kiersimme tämänkin nähtävyyden ja tietysti nuorison piti kiivetä myös Areenan ylimpiin kerroksiin, kun minä tyydyin alempiin.

Minun, Giosuen isän ja Giosuén takana vanha Verona

Veronan yleismiljöö on viehättävä ja vanhanaikainen. Kiemurteleva joki rajaa vanhan ja uuden kaupungin erillisiksi alueiksi, jotka sointuvat toisiinsa harmonisesti. Pieniä kahviloita, kukkia ja katutaiteilijoita on joka puolella keskustaa. Torre de Lambert on 89 metriä korkea torni, josta voi käydä katsomassa kaupunkikuvaa joko kiiveten koko matkan ylös asti tai käyttäen maksullista hissiä. Mikäli oikein laiskottaa, voi myös jäädä tornin juurelle matkamuistomyymälään tai viereisen aukion kahviloihin nauttimaan siestasta tai kupposellisesta viileää jääteetä, paikallista proseccoa unohtamatta.

Pitkän kaupunkikierroksen päätteeksi kävimme myös Julian haudalla, joka sijaitsee erillisen museon puutarhan holvissa. Viehättävän puutarhan ja historiallisten patsaiden jälkeen pääsee kiertämään museon ja tomban eli haudan. Haudan yläpuolella on suosittu juhlatila. Siellä oli menossa vihkiminen ja toinen oli juuri päättynyt. Ehkä haudalla vihkiminen tuo onnea, kunhan kyseessä on maailman tunnetuin rakastunut nainen?

Retki Pisan tornille

Saimme tyttäreni kanssa kutsun vierailla italialaisen vaihto-oppilaamme Giosuén kotona Veronassa ja löimme ajankohdan lukkoon heinäkuulle. Lähtiessämme kotiseudulta keski-Italiasta pohjoiseen, päätimme käydä läpi kolme kohdetta: Pisan, Veronan ja Venetsian.  Aloitimme Pisasta.

Matka Rooman lentokentältä oli noin kolme tuntia ja päätin moottoritien sijaan ajaa rauhallista rannikkotietä pitkin pohjoisen suuntaan. Se oli hyvä valinta, sillä vältyimme GRA-kehätien ruuhkilta.

Pisa osoittautui pieneksi ja rauhalliseksi kaupungiksi. Olin varannut hotellin keskustan tuntumasta ja jätimmekin vuokra-auton sinne pihalle, sillä Pisan keskustan voi kävellä läpi melko nopeasti. Olin unohtanut tarkistaa hotellin koiraystävällisyyden ja ikävä yllätys oli, että koiria ei saanut tuoda sinne. Hotelli oli vieläpä sellainen, joka mainosti koirattomuutta ihmisille, jotka erityisesti vihasivat koiria tai pitivät niitä likaisina (esim. arabiperheet). Ystävällinen omistaja oli itse koiraystävä ja hän ratkaisi ongelmamme salakuljettamalla koirat huoneeseemme. Niiden käyttäminen ulkona lenkillä olikin hauska ja haastava operaatio, jossa koko henkilökunta vahti käytäviä ja koirat kulkivat piilotettuina huivien alla varauloskäytävien kautta ulos ja sisään.

Hotelli suositteli meille ruokailua vanhan kaupungin puolella, jossa ravintolahinnat ovat alhaisempia ja ruoka laadukkaampaa kuin Pisan tornin liepeillä. Pysähdyimme viihtyisiin keskustaravintoloihin sekä mennessä että tullessa. Tuhoisaa oli, että kaupungin keskustan liikkeissä oli tarjolla vaatteita sekä kenkiä – 50 - - 70 % hintaan. Näin ollen vajaan puolen tunnin matka kaupungin halki venyi yli kolmituntiseksi ja mukaan kannettavaksi tuli useampiakin muovipusseja sekä paperikasseja.

Pisa on kuuluista yliopistoistaan sekä vanhasta kaupungistaan, jossa oleva Pisan torni on Italian kolmen suosituimman nähtävyyden joukossa. Muita ovat Rooman Colosseum ja Firenzen tuomiokirkko. Torni kuten koko vanha kaupunkikin on rakennettu 800 – 1400 lukujen välissä ja se on erikoinen kaltevuutensa takia. Yleisin paikalla otettu kuva onkin pieni trikki, jossa henkilö näyttää tukevan tornia tai nojaavan siihen, mutta seisoo todellisuudessa noin 100 metriä ennen tornia olevalla aukiolla.

Pisan tornille saavuttaessa me olimme kuitenkin ostoksilla olosta lopen uupuneita ja parin tavanomaisen turistikuvan oton (seisoin pönötin tornin edessä enkä edes yrittänyt trikkikuvia) jälkeen päätimme palata hotellille taksilla. Niitä vaan ei näkynyt...

Matkakaverini ensimmäinen päivä Italiassa oli ollut niin kuuma, että nesteen tankkaaminen ostosreissun aikana unohtui ja auringonpistoksen merkit pakottivat meidät pysähtymään juomaan sekä syömään suolaista joka toiseen kahvilaan kotimatkalla, jotta sain raahattua hänet hotellille huilimaan. Vielä yksi koirien salakuljetus iltalenkille ja sitten saimme nukkua ilmastoidussa, tyylikkäässä pikku hotellissamme aamupalalle asti. Siihen päättyi päivämme Pisassa ja seuraavana aamuna lähdimmekin sitten seikkailemaan ikimuistoiseen Venetsiaan.

Italian ja Suomen välinen elintasokuilu

Italian ja Suomen välinen elintasokuilu

Kukissa ei säästellä - niitä hellivät kaikenikäiset torinodisangrolaiset.

Suomalaisten ja Italiassa asuvien italialaisten välissä on suuri elintasokuilu. Se aiheutuu ainakin kolmesta asiasta. Niistä ensimmäinen on palkkaero. Suomalaisten keskipalkka on noin 2400 ja italialaisten noin 1700 euroa.

Toinen suuri ero on verotuksessa. Kummassakin maassa verotus on progressiivinen, mutta asteikko on erilainen. Alle 10 000 eurosta menee 10 %, 10 - 20 000 menee 20 % ja 50 000 eurosta 50 %. Niinpä Suomessa 4000 euron palkasta nipistetään noin 25 - 30  %, mutta Italiassa 50 %. Samaa palkkaa saavalla suomalaisella onkin käytössään noin 3000 euroa siinä, missä italialaisella on noin 2000 euroa.

Verotus on Italiassa kivikovan tuntuista.

Kolmas suuri ero tulee sosiaaliturvasta. Meillä kaikki elämäntilanteet on katettu jopa ylenpalttisesti. Kaikilla on ruuan ja asunnon lisäksi elämässä yleellisyyksiä: mahdollisuus asua aikuisena omassa vuokra-asunnossa sen sijaan, että asuisi aikuisenakin vanhempiensa luona kuten yli 50 % aikuisista italialaisista 25 – 35 –vuotiaista joutuu tekemään ja ruuan lisäksi mahdollisuus saada tukea vaikka lehtitilaukseen tai puhelinkuluihin.

Italiassa sosiaaliturva on minimissään. Terveydenhuolto ja koulutus on järjestetty, mutta muu onkin vähän niin tai näin. Muutamia esimerkkejä: koulussa ei ole ilmaista lounasta, vaan se syödään kotona koulupäivän jälkeen tai siitä maksetaan erikseen. Vanhemmat maksavat kirjat, vihot ja muut tarvikkeet itse. Kouluvuosi voi maksaa lukiossa 2000 - 3000 euroa ja vanhemmat maksavat lukukausimaksut. Perheet hoitavat vanhukset itse ja vain harvoilla on vanhainkotipaikka. Kotihoitojärjestelmää ei ole.

Asuminen maksaa lähes saman kuin Suomessa suhteutettuna tuloihin.
(Tässä meidän kesämökin keittiö.)

Työttömyysturvan saa Italiassa käytyään 2 vuotta töissä ja se on 240 päivän mittainen. Työttömyysturvan tulo on 50 - 60 % palkkatuloista kuukaudessa. Kun tuo reilu puoli vuotta on ohi, täytyy töitä tehdä jälleen vähintään 78 päivää, jotta turvan saa uudelleen 78 päiväksi. Ystävieni kaveri on työtön insinöörimies, joka käykin siivoamassa ystäviensä taloja, jotta saa kokoon viimeiset viikot työttömyysturvaa. Työstä ei kannata kieltäytyä tai on pulassa.

Asumistukia tai kodinhoitolisiä ei tunneta. Keskivertotyöläinen elättää oman perheensä eikä kotirouvilla ole omia tuloja lainkaan. Vaimo voi saada mieheltään taskurahaa ruokaostoksiin ja parturiin. Etenkin kotirouvien tilanne on huono – rahapula vaivaa ja avioero on mahdoton vaihtoehto – kuka silloin elättäisi rouvan eläkepäivinä? Eläkettä kun kertyy vain palkkatyöstä, kotona olijat eivät sitä saa.

Antipastoon ja prosecco-lasilliseen on sentään aina varaa...

Harvesting of wine in Italy / Sadonkorjuu Italiassa

EN: In the last week of September, I made a long weekend trip to our summer house with my friends Rita and Kari. We set off from Finland early on Friday morning and returned on Monday. There was plenty to do at the weekend: meeting friends, some sightseeing, walking on the beach and a tour of the village, so the time went by really fast!

FI: Syyskuun viimeisenä viikkona tein pitkän viikonloppureissun mökille ystävieni Riitan ja Karin kanssa. Lähdimme liikkeelle aikaisin perjantaina aamulla ja palasimme maanantaina. Viikonloppuun piti mahduttaa paljon tekemistä: ystävien tapaamista, muutamia nähtävyyksiä, rannalla kävelyä ja kylän esittely, joten aika hurahti hetkessä ohi!

Trabocco le Porge is an ancient fishing station. There is some of these left between Vasto and Ortona. My friends Riitta and Kari also visited these.

EN: On Friday, we drove from Rome using the A24 motorway across the country from west coast to east coast.  We decided to visit the city of  L´Aquila on our way to the cottage. That mountain town is the capital of its own region. It suffered a devastating earthquake in the spring of 2010. Thousands of people died, even entire families died and houses collapsed. I was in Italy this summer for a house exchange, and since then I wanted to visit the place.

Over the years, I had formed an image of the city inside my head. A small, completely ruined, gray and deserted village ... Three years after the disaster, I was completely surprised - the city was big,  clean and full of life. Colorful apartment buildings with freshly painted facades, cheerful people and streets full of cars and life. The only exception to any other city was that the street view featured an exceptionally large number of cranes and scaffolding on the walls of the apartment buildings. We thought we were coming to a ghost town, but we did arrive in dynamic City.

I drove to the end of the motorway and down the east coast of Italy from Teramo past Pescara all the way to the Val di Sangro junction, where we turned to our home village. I parked the car in the village parking lot and climbed 130 stairs to the old town. At the cottage I opened the door, turned on the electricity and turned on the fridge, opened the water connection and the home was ready to serve us again! An evening meal at Borgo Antico crowned the evening - we were warmly welcomed by the owner Michele and the staff!


FI: Perjantaina ajelimme Roomasta A24-moottoritietä maan poikki ja samalla päätimme poiketa L´Aquilan kaupungin kautta menomatkalla mökille. Tuo vuoristokaupunki on oman alueensa pääkaupunki, joka koki tuhoisan maanjäristyksen keväällä 2010. Tuhansia ihmisiä kuoli, jopa koko perheitä menehtyi ja talot sortuivat. Olin sinä kesänä asunnon vaihdossa Italiassa ja olisin jo silloin halunnut käydä paikan päällä, ikään kuin pyhiinvaelluksella. Olin vuosien mittaan muodostanut itselleni mielikuvan kaupungista. Pieni, täysin raunioitunut, harmaa ja autio kylä... 

Katastrofista oli vierähtänyt kolme vuotta ja yllätyin täysin – kaupunki oli siisti ja täynnä elämää. Värikkäitä kerrostaloja, joiden julkisivut hohtivat vastamaalattuina, iloisia ihmisiä ja kadut täynnä autoja sekä elämää. Ainoa poikkeus mihin tahansa muuhun kaupunkiin oli, että katukuvassa näkyi poikkeuksellisen paljon nostokurkia ja rakennustelineitä kerrostalojen seinillä. Luulimme saapuvamme aavekaupunkiin, mutta saavuimmekin dynaamiseen cityyn.

Ajoin moottoritien loppuun ja Italian itärannikkoa alas Teramosta Pescaran ohi aina Val di Sangron liittymään, josta kaarretaan kotikylään. Parkkeerasin auton kylän parkkipaikalle ja kiipesimme vanhaan kaupunkiin vievät 130 rappua. Mökillä avasin oven, kytkin sähköt päälle sekä virran jääkaappiin, avasin vesiliittymän ja koti oli valmis taas palvelemaan meitä! Iltapala Borgo Anticossa kruunasi illan – Michele ja muu henkilökunta tervehti meitä lämpimästi!

Ristorante Borgo Antico is full of charm, good service and great food!

EN: On Saturday we walked across the village to the Benjamino tile shop to pay for the masonry loads on the patio partitions. On the way back, we went for a morning coffee in La Perla (the pearl) which is a great cafe. There is a couple of meters wide bakery counter filled with more attractive little country pastries. Pastries are also available for purchase and are popular to take away too.

On our way back we looked at the smaller grocery stores in the village. The larger one is the size of an old-fashioned food kiosk, the smaller one barely the size of a bathroom. Both still have a service counter for cheese, breads and cold cuts. Some of the fruit is on the street side of the open counter.

FI: Lauantaina lähdimme kävelemään kylän poikki Benjaminon laattakauppaan, jotta pystyin maksamaan terassin väliseinien muurauslastit. Paluumatkalla menimme aamukahville La Perlaan (helmi), joka on mahtava kahvila. Siellä on pari metriä leveä leivostiski täynnä toinen toistaan houkuttelevampia pikkuriikkisiä leivonnaisia. Leivonnaisia voi myös ostaa mukaan ja ne ovatkin suosittu vieminen ystävien kotiin.

Paluumatkalla katsastimme kylän pienemmät ruokakaupat. Suurempi niistä on vanhanajan elintarvikekioskin kokoinen, pienempi lattiapinta-alaltaan hädin tuskin kylpyhuoneen kokoinen. Molemmissa on silti palvelutiski juustolle, leiville ja leikkeleille. Osa hedelmistä on kadun puolella avotiskissä.

EN: At noon we went for a walk to the beach of Lido le Morge. A couple of hours in the + 26 degree sunshine was enough to make my neck red, and then it was time to head to the winery's factory shop in Cantina Tollo. After a little tasting, my guests ended up buying a box of white wine (bottle price 2.10), a box of red wine (a bit of a luxury or 3.00 a bottle) and a box of sparkling wine (4 e / bottle). We also took one chilled white wine and a prosecco wine. The total bill of 20 bottles, was just under 60 euros.

In the yard of the factory outlet, we wondered about the tractor rumble. Open tractors were pulling green and dark grapes.  The carts were weighed on arrival and departure. The hosts received payment based on weight difference. The grapes were dumped into open hoppers or  sucked in a huge vacuum directly from the pallets to the huge plant pots.

FI: Puolilta päivin lähdimme Lido le Morgen rannalle kävelylle. Pari tuntia + 26-asteisessa auringonpaisteessa riitti käräyttämään niskan punaiseksi ja sitten olikin jo aika lähteä viinitehtaan tehtaanmyymälään Cantina Tolloon. Pienten maistiaisten jälkeen vieraani päätyivät ostamaan mukaansa laatikollisen valkoviiniä (pullon hinta 2,10), laatikollisen punaviiniä (hieman luksussorttia eli 3,00 pullolta) sekä laatikollisen kuohuviiniä (4 e/pullo). Pyysimme vielä mukaan jäähdytettyinä yhden valkoviinin sekä kuoharin. Yhteensä koko lasti eli 20 pulloa oli vajaat 60 euroa.

Tehtaanmyymälän pihalla ihmettelimme traktorirumbaa. Perä perään pihalle saapui avotraktoreiden vetämänä peräkärryllisiä vihreitä ja tummia viinirypäleitä. Kärryt punnittiin tullessa ja lähtiessä. Isännät saivat maksun painoeron perusteella. Rypäleet kipattiin avosiiloihin tai kippilavan uupuessa imettiin valtavalla imurilla suoraan lavoilta tehtaan valtaviin sammioihin.

Cantina Tollon viinisammioissa valmistuu kuuluisa Tollon viini

Montepulciano of Abruzzo is a famous brand of red wine. 

White wine is made of Trebbiano grapes. 

Working with daddy...

Tractors at work

Prices are so cheap!

Wine tastery is free of charge. We didn't drink it all...

EN: On Saturday night, we received an invitation from my friends Phillip and Giuzy (pronounced Suzy) for a dinner in Lanciano. They welcomed us with sparkling wine in a small room next to the kitchen, and three other couples of their friends arrived too. Appetizers were served in the adjacent living room, which was covered with three consecutive dining tables in a T-model. Traditionally, antipastes were cheeses, cold cuts, small breads and olives with wine. After that, grilled chicken and steaks with baked potatoes arrived at the dining table. For dessert there were different cakes and cakes. The meal lasted well over three hours and politics was also discussed! So it is not a taboo between friends in Italy.

FI: Lauantai-illaksi saimme kutsun ystävieni Phillipin ja Giuzyn (lausutaan Suzyn) kotiin Lancianoon päivälliselle. He ottivat meidät vastaan kuohuviinein pienessä keittiön viereisessä huoneessa ja paikalle saapui myös kolme muuta ystäväpariskuntaa. Alkupalat tarjottiin viereisessä olohuoneessa, jonne oli katettu kolme peräkkäistä ruokapöytää T-malliin. Perinteisesti antipasteina oli juustoja, leikkeleitä ja pieniä leipiä sekä oliiveja viinin kera. Sen jälkeen ruokapöytään saapui grillattua kanaa ja pihvejä uuniperunoiden kera. Jälkiruuaksi oli erilaisia torttuja sekä kakkuja. Ruokailu kesti reilun kolmisen tuntia ja sen aikana puhuttiin myös politiikkaa! Se ei siis ole tabu ystävien kesken, vaikka näin aina Italiasta väitetäänkin.

EN: On Sunday we enjoyed traditional church coffee in Bar del Corso and met my friends. Italo and his family were leaving for their American home for the winter, and I gave him a picture book of the summer of Torino di Sangro as a gift. Rosanna had celebrated her 50th birthday in early September and brought her the Angel's Snack Bag products as a gift. Then we celebrate Easter with them again.

On Sunday afternoon, we drove to the beach town of Vasto Marina to eat some ice creams and walked for a moment on the beach. The sand was still warm under bare feet, but the sun had gone into the clouds. On the way back, drove through Casalbordino-town and took my friends to explore the Church of Santa Maria Maggiore and its miracle. A sweet, old gentleman priest introduced the church and its attractions to us. Apparently we were in love enough of it,  because we received special treatment. He took us behind the locked doors to the monastery and we walked through the garden with him. As a farewell gift, he gave me a pomegranate apple from the tree and a congratulatory "Auguri" (four times!) To all of us.


FI: Sunnuntaina nautimme perinteisen kirkkokahvin Bar del Corsossa ja tapasimme ystäviäni. Italo oli lähdössä perheineen Amerikan kotiinsa talveksi ja annoin hänelle lähtiäislahjaksi kokoamani kuvakirjan Torino di Sangron kesästä. Rosanna oli viettänyt syyskuun alussa 50-vuotisjuhliaan ja vein hänelle Enkelin eväspussi –sarjan tuotteita lahjaksi. Vietämme pääsiäisenä sitten juhlia heillä vielä uudestaan. 

Sunnuntaina iltapäivällä ajelimme Vasto Marinan rantakaupunkiin jäätelöille ja vaelsimme hetken rannalla. Hiekka oli vielä lämmintä paljaiden jalkojen alla, mutta aurinko oli mennyt pilvien lomaan. Paluumatkalla kurvasin Casalbordinon kautta ja vein ystäväni tutustumaan Santa Maria Maggioren kirkkoon ja sen ihmeeseen. Suloinen, vanha herrasmiespappi esitteli kirkkoa ja sen nähtävyyksiä meille. Olimme ilmeisesti riittävän ihastuksissamme, koska saimme erityiskohtelun. Hän vei meidät lukittujen ovien taakse luostariin ja pääsimme vaeltamaan sen puutarhassa hänen kanssaan. Lähtiäislahjaksi hän antoi minulle granaattiomenan puusta sekä koko joukollemme onnentoivotukset ”Auguri” (neljään kertaan!).

Mitä kaikki maksoi – ja mitä rahalla sai? / How much did it cost to renovate a small apartment in Italy?

Mitä kaikki maksoi – ja mitä rahalla sai?

Olette vuoden ajan saaneet vilkaista vuoden 2013 kesämökkielämääni Italiassa. Tein kesällä pieniä muistiinpanoja ja ne kirjoitin syksyllä puhtaaksi teitä Salonjokilaakson lukijoita varten. Pitkin vuotta olen saanut kivaa palautetta kirjoittamistani jutuista, mutta kukaan ei ole rohjennut kysyä, mitä kaikki oikein maksoi – mitä maksoi, kun suomalainen kouluttaja toteuttaa unelmansa ja hankkii talon Italiasta? Niinpä päätin tämän juttusarjan lopuksi vielä ynnätä kulut ja tuotot yhteen.

Kiinteistön ostohinta oli mitättömän pieni, vain 15.000 euroa (italialaisittain löytö eli bargain). Kaupantekokulut olivat noin 9.000 e sisältäen kiinteistövälityspalkkion, leimaverot, lakimiehen käytön ja kaksi käyntiä Italiassa kahden hengen osalta. Remontit tulivat maksamaan järjettömästi! Putkiremontti oli 4.800 , sähköt ja kylpyhuoneen rakentaminen 5.400, koko asunnon kaikkien seinien fiksaus liki 5.000 euroa (mukana poikien road trip –kulut) ja terassi 1.800. Huonekaluihin kului kaikkiaan rahaa noin 3.000 euroa. Edessä on vielä terassikaiteen sekä ilmalämpöpumpun osto ja asennus kustannusarvioltaan noin 2.000 euroa sekä lattioiden hionta ja kosteussuojapinnan laitto (n. 3400 euroa). Sen jälkeen asunto on valmis. Kaikkineen kuluja on tuolloin kertynyt yhteensä noin 50.000 euroa.

Mitä tuolla rahalla sitten on saanut? Olen viettänyt lomani mökilläni ja täysin hurahtanut kaikkeen italialaiseen. Jos rohkenisin, sanoisin Italian olevan minulle suorastaan intohimo! Kieli, kulttuuri, ruoka, juoma, lämpö, ystävällisyys... nautin kaikesta suuresti. Olen rentoutunut, levännyt ja pitänyt hauskaa.

Torino di Sangron asukkaita

Alisa ja ystävät kylästä

Ystäväni Italo, Tuulia, Liliane ja Katerine

Italo, Eric, Katerine, Nicola, Renato ja Rosanna

Grillaamassa Loretan ja Marion uudella talolla

 

Olen saanut myös uusia ystäviä kotikylästämme ja talven mittaan viestittelemme toisillemme, kesää odotellen. Ystävien myötä olen oppinut, että on ihanaa kuulua yhteisöön ja olla osa sitä. Suomessa tämä on tavallaan itsestään selvää ja toisaalta voi helposti olla yksinäinen täälläkin huomaamattaan.

Olen oppinut uusia asioita runsaasti, tutustunut erilaiseen kulttuuriin ja kartuttanut kielitaitoani mahtavasti. Into oppia italian kieltä yhä paremmin vain vahvistuu vuosi vuodelta, kun huomaan taidon kehittyvän ja saan hyötyä siitä.

Olen italialaistumiseni myötä innostunut jälleen kirjoittamaan vuosien tauon jälkeen. On ollut hienoa saada palautetta jutuista ja se on ollut kannustavaa. Uskallanpa sanoa saaneeni vuodessa enemmän positiivista palautetta kirjoittelusta kuin edellisten kymmenen vuoden aikana töistäni  yhteensä! Kiitos siitä teille kaikille!

Tämä juttuni on nyt tällä erää viimeinen lehdessä julkaistavista. Olen tuottanut viime keväänä ja kesänä yhteensä 40 kirjoitusta ja toivon, että ne ovat tuottaneet iloa ja innostusta myös teille uskaltamaan toteuttaa omia haaveitanne. Olkaa rohkeita, uskaltakaa unelmoida ja toteuttakaa haaveitanne!

Kotiinpaluun krapula / It is so hard to be at home again after having so fun summer in Italy!

Kotiinpaluun krapula

Viimeinen ilta kylässä oli haikea ja halaukset jatkuivat minuuttikaupalla, samoin kuin vakuuttelut yhteyden pitämisestä talven aikana. Italo kaivoi talonsa viinikellarista esiin 30 vuotta vanhaa ”vino cottoa”, poltettua viiniä, jota hän säästää vain hyvin harvinaisiin tilaisuuksiin. Nyt oli sellainen tilaisuus.

Ystäväni Italo

Vietimme vielä yhden yön Roomassa, jotta pääsimme heittämään ”paluulantin” Fontana di Treviin ja esittelemään pari muutakin ikuisen kaupungin huippukohdetta tyttäreni ystävälle. Matka lentokentälle taittui hotellilta lähtöpäivänä sujuvasti ja huomasimme taas, miten taksikuskin kanssa juttelu voi alentaa myös kyydin hintaa!

Fontana di Trevillä

 

Lapsilla on oikein hauskan päivän jälkeen ”huvipuistokrapula” ja minulla on hauskan loman jälkeen ”kotiintulokrapula”. Olotila näkyy lähinnä vierauden tunteena ja tyytymättömyytenä olemassa olevaan. Oma elämä tuntuu hetkellisesti hajuttomalta, mauttomalta ja värittömältä. Tätä kestää ainakin viikon ajan – varmuuden vuoksi etsin kuitenkin jo netistä ensi kevään ja kesän lentohintoja mökille – on mukava alkaa suunnitella jo uutta lomaa.

Kotiinpaluukrapulaan vaikuttavat myös paluukokemukset. Vuosi sitten kesällä (2012)  sovin erään ystäväni kanssa ruohon leikkuusta poissaolomme aikana. Kaveri ei ollutkaan leikannut ruohoa vaan se oli päässyt kasvamaan polvenkorkuiseksi. Kun sitten itse ajelin ruohoa, hajosi ruohonleikkuri. Se harmitti, kuten uudehkon leikkurin korjauskulutkin. Sain loput superkorkeasta niitystä ajettua vasta lumien sulettua 2013 keväänä, kun ruoho oli kuivunut ja painunut maata vasten.

Tänä kesänä (2013) päätin käyttää talonmiespalvelua. Ystäväni puhui minut ympäri ja tarjoutui kesän ajaksi talonvahdiksi, mihin suostuin.  Kun elokuun alussa palasin kotiin, kavahdin! Etupihalla rikkaruohot rehottivat taas polvenkorkuisina ja takapihan perällä kukkivat heinät vyötärönkorkeudella, yhdessä pujon, savikan ja nokkosten kanssa. Se siitä talonvahtimisesta, totesin. Kolmas kerta toden sanoo ja ensi kesänä aion palkata työhön ammattilaisen.

Kun piha on nyt kahteen kertaan ajettu ja rikkaruohot talon nurkilta myrkytetty, osa kotiintulokrapulaa lievenee pikkuharmitukseksi. Elokuun alussa Suomessakin aurinko paistaa, ihanat naapurini rupattelevat kuulumisiaan ja talon sisälläkin vahingot ovat jääneet melko pieniksi (vain yksi tuhoutunut lipaston pinta ja tv-kaapin pinta kasteltu piloille). Ehkä se elämä taas alkaa maistua kotonakin. Ainakin nyt olemme sopineet jo kavereiden kanssa kahteen eri porukkaan Italian matkamuistelut ja Italian ruokaillan. Menutkin löytyivät sopivasti Cucina-lehdestä ja uskoisin selviytyväni niistä... Niin, ja tilasin kyllä jo seuraavat lennot Italiaan!

Katkeransuloiset jäähyväiset / Bittersweet fairwell party

Katkeransuloiset jäähyväiset

Tänään alkoivat loman loppumista ennakoivat ystävien järjestämät jäähyväiset. Luigi ja Anna kutsuivat minut, Italon ja Lilianen jäähyväisillallisille rantatalolleen. Talo sijaitsee Adrianmeren rannalla, SS16-valtatien varrella. Näkymä Adrianmerelle on mahtava!

Mare Adriatico Ortonan suuntaan pimeän tultua

 

Näkymä Adrianmerelle valoisalla

 

 

Italo aloitti oman osansa illallisvalmisteluista jo eilen, kun hän valmisti munakoiso-mozzarellavuuan ja aloitti jälkiruuan ensimmäisen osan teon (alku on ikään kuin uunipannukakun teko ja toisessa osiossa pieniksi kuutioiksi paloitellut osat friteerataan, yleensä juuri ennen tarjoilua). Emäntämme Anna oli tehnyt salaatin ja perunamunakkaan valmiiksi sekä jäähdyttänyt ruokaviinin ja jälkiruuan kera tarjottavan ruuansulattajan eli Limoncello-sitruunaviinan. Sain itse tehtyä Limoncelloa nyt ensimmäisen kerran ja se oli mahtavan hyvää! Raa´an viinan joukkoon laitetaan noin 1 dl sokeria ja saman verran sitruunamehua. Juoma tarjoillaan jäädytettynä jäisistä minilaseista.

Italon munakoiso-mozzarella ja Annan salaatti

 

Luigi ja Anna

Anna ja Liliane

Istuimme viidestään  - Anna, Luigi, Italo, Liliane ja minä – terassilla katsellen auringonlaskua Trabocco-kalalaiturin takana ja jutellen kaikesta mahdollisesta. Ennen auringonlaskua kävelimme ottamaan kuvia Trabocco Le Morgelle ja Italo kertoi samalla nuoruusmuistojaan vuodelta 1949.

 

 

Hän oli 19-vuotiaana parhaan kaverinsa – josta tuli myöhemmin Italian armeijan kenraali – kanssa uimassa Traboccolla kesäisin joka ilta. Poikien miehinen urheuden näyte oli uida merelle mahdollisimman kauas näyttääkseen rohkeuttaan ja voimiaan. Sinä päivänä he lähtivät uimaan klo 10 Italon isosiskon jäädessä laiturin alle kivelle katselemaan heidän menoaan.

Pojat uivat pitkään – myöhemmin he saivat kuulla uineensa kolmen tunnin ajan – suoraan merelle. Yhdeltä iltapäivällä rasvatyyni pinta muuttui levottomaksi ja merelle syntyi aallokko. Silloin pojat kääntyivät takaisin. Isot aallot olivat raskaita, ne tempoivat heitä syövereihinsä ja upottivat umpisukkeluksiin vähän väliä. Silloin pojat alkoivat uida rantaa kohti viistoon vasemmalle eikä enää kohtisuoraan. Iltapäivällä viiden aikaan he täysin nääntyneinä saivat jalkansa rantahietikolle. He olivat uineet lähikylän rannalle asti. Sieltä he lähtivät kävellen maantietä pitkin kotikylää kohti.

 

Tällä aikaa kotirannalla katselijat olivat huolestuneina kadottaneet silmistään mustatukkaisen Italon ja valkolakkisen kaverin. Kylän miehet lähtivät soutuveneillä etsimään poikia tai edes ruumiita mereltä, mutta eivät olleet löytäneet mitään. Italon äidille oli menty kertomaan pojan hukkuneen ja hän pyörtyi. Saatoin kuvitella miltä äidistä, siskosta ja isästä tuntui, kun pojat marssivat kotiin vahingoittumattomina. Ilo poikien löytymisestä oli koko kylälle yhteinen.

Ystäväni muisteli menneitä ja pystyin hyvin kuvittelemaan hänet seikkailuihinsa. Sama vallaton pilke on hänen silmissään yhä tallessa!

Iltavieraita ja kyläreissuja / Visiting habits in Torino di Sangro, Abruzzo

Iltavieraita ja kyläreissuja

Italialaisen ystäväni Italon luona tapaa aina uusia ihmisiä. Tänään tutustuin ensin Italiasta Australiaan muuttaneeseen Lauraan (noin 25 v.) ja hänen mieheensä. Sen jälkeen paikalle saapui iäkäs eläkeläispariskunta Annamaria ja Luigi Rooman kodistaan. Annamaria eli Anna kertoi työskennelleensä sairaanhoitajan uransa lisäksi myös puvustajana. Hän on puvustanut äitinsä apuna mm. Federico Fellinin elokuvissa.

Puvustaja Annamaria ja Italo

Luigi Roomasta

 

 

Annan mies Luigi on ollut kansainvälisissä yrityksissä kirjanpitäjänä ja on suuri taiteen ystävä. Hän selitti edellisviikolla näkemäänsä taulua ja sen ominaisuuksia tarkkaan. Miten taulun hahmo piti käsiään, miten pää oli sommiteltu, mistä kulkivat kuvan katseenvangitsijat ja miten upeat värit sekä valot kuvassa olivatkaan.  En muista koskaan kuulleeni tavanomaisessa iltarupattelussa kenenkään innostuvan niin valtavasti taiteesta – silmät innosta palaen ja käsiä apuna käyttäen Luigin selostus jatkui. Ehkä Roomassa asuminen tuottaa intohimon taiteeseen automaattisesti?

Ylihuomenna amerikkalainen paluumuuttaja Luigi kutsui meidät tyttöystävänsä Annan (tiedän, samat nimet, mutten voi mitään) kanssa rantatalolleen ruokailemaan. Menemme sinne ja takaisin Italon hienommalla autolla.

Jotenkin minusta alkaa tuntua katteettomalta tieto italialaisista, jotka eivät koskaan kutsu uusia tuttavia luokseen kylään. Ainakin minä olen tänä kesänä ollut kylässä jo Loretan ja Marion rakenteilla olevassa talossa (grillijuhlissa), Italon ja Lilianen luona (melkein joka ilta), Ericin ja Karinin luona (sekä kotona että ateljeessa) kahdesti, Renaton ja Marian luona, Ninon terassilla ja kutsuipa hän meidät veneilemäänkin sekä Luigin ja Annan luona. Joka paikassa on ollut hurjan hauskaa.

Ja nyt minä kutsuin vuorostani ystäväni meidän mökillemme iltaa istumaan. Kerron ehkä myöhemmin, miten kävi...

Caldo terribile eli kamalan kuuma / Terribly hot in Italy!

Caldo terribile eli kamalan kuuma

Sadepäivät ovat tuttuja suomalaisessa mökkielämässä yhdenkin jakson mökkeilleille. Täällä Italiassa voi sataa vielä touko-kesäkuussa jonain päivänä, mutta heinä-elokuussa noita päiviä ei ole. Sen sijaan on olemassa vastaavanlainen mökkipäivä kelissä, jota täkäläiset kutsuvat nimellä Caldo terribile (kamalan kuuma).

 

Tänään on juuri tuollainen päivä. Jo aamusta lämpö nousi yli 30 asteen ja kuumimpaan aikaan  puolen päivän jälkeen se huiteli 38 – 40 asteen välillä. Kaikki italialaiset täysjärkiset perheet viettävät tällaiset päivät rannalla. Jopa sydänvaivaiset eläkeläiset lähtevät aamukahdeksalta liikkeelle ja palaavat rannalta sitten kotiin torkkumaan siestan. Koska tänään sattui olemaan sunnuntai, me emme päässeet rannalle. Bussikuski pitää sunnuntaisin vapaapäiväänsä ja me olemme tänä kesänä ilman omaa autoa tai vuokra-autoa suurimman osan päivää. Siispä oleilemme kotikylässä.

Kävimme koirien kanssa aamulenkin vain puoliväliin asti, sitten ressukat käänsivät katseensa kotia kohti ja kieltäytyivät kävelemästä. Palasin viemään koirat kotiin ja lähdimme tyttöjen kanssa aamupalalle Bar del Corsoon. Kyseinen baari on tyttöjen suosikki kahdesta syystä – siellä on kylän parhaat kotitekoiset jäätelöt ja erittäin hyvännäköinen, nuori tarjoilijapoika. Minä pidän baarista erityisesti siksi, että sieltä saa vastapuristettua appelsiinimehua.

 

Nautimme croisantteja, pizzaa (täkäläisittäin margaritana eli tomaattimurskan ja mozzarellan kera) ja vettä. Alisa halusi tietysti myös suosikkinsa cappuccinon eli vahvan maitokahvin. Ne herättivät mukavasti pirteään sunnuntaipäivään.

Alisa Bar del Corsossa cappucinolla

 

Kotiin tulon jälkeen piti ottaa päivän toinen suihku, sillä olin litimärkä hiestä kuumuuden takia. Mökillä kasasin Ikean keittiön loppuun. Siitä oli jäljellä laatikosto, uunikaappi sekä yläseinäkaapit vielä osina. Opin, että 26 asteen sisälämpötilassa Ikean keittiökaappeja kootessa pukkaa hiki pintaan ja myös aikaa kuluu mukavasti. Kun olin valmis, oli aika ottaa päivän kolmas suihku.

Pesin päivän aikana pari koneellista pyykkejä ja ne kuivuivat hetkessä. Luin loppuun Garibaldista kertovan kirjan ja opiskelin hetken italian kieltä kirjasta. Siinä hurahtikin kesän ensimmäinen caldo terribile –päivä viileämpään (+27 C) iltaansa. Seitsemältä aukeni jälleen Borgo Antico –ruokaravintola, joten päivälliseni oli jälleen huippuluokkaansa!

Iltalenkin jälkeen oli vuorossa jälleen yksi rock-ilta L´Altro Barissa ja – uskokaa tai älkää – kotona ennen nukkumaan menoa otin päivän neljännen suihkun.

Ps. En siis vieläkään aloita mökillä ruuanlaittoa, vaikka keittiö onkin jo kasassa. Uunihan on vielä asentamatta (pistoke täytyy lykätä seinään)!

Kaksi pahaa tapaa / Two bad habits of Italian people

Kaksi pahaa tapaa

Italialaisilla on kaksi pohjoismaalaisten näkökulmasta ärsyttävää tapaa. Niistä ensimmäinen on pulina! Munchenin oopperan soittajat Eric ja Karin pitivät kotonaan ateljeessaan klassisen musiikin konsertin, jossa soittivat setin klassisen musiikin helmiä.

 

Ennen konserttia on lupakin jutella

(meidän suomalaisten mielestä)

Yleisöä oli mukana vain 10 henkilöä, mutta tuohon joukkoonkin mahtui mukaan kaksi häirikköä. Toinen, viisi-kuusikymppinen mies, pelasi kännykällään piipittävää lasten peliä (tai tekstitteli) koko konsertin ajan. Toinen samanikäinen puhua pulputti. Ensin yhdelle, sitten toiselle kuulijalle. Pulisijan rouva näytti ”hys, hys” –merkkiä, mutta tuloksetta. Me skandinaavit eli Trude ja minä nostelimme kulmakarvojamme, kun vilkaisimme toisiimme. Suomessa tai Norjassa ei tulisi kuuloonkaan olla niin epäkohtelias.

Toinen huono tapa on tupakointi. Järkyttävän moni tupakoi! Ja joka paikassa: sisäterasseilla, ravintoloissa, kadulla ja jopa rannalla kahlatessa. Tietysti tumpit tipahtavat juuri siihen, missä kulloinkin sattuu olemaan, vaikka rantaveteen.

Yläkerran naapurini mies tupakoi. Hän heittää tumpit parvekkeeltaan kadulle taloni eteen. Osa toki tippuu myös terassilleni. Niinpä mökille tultuani ensimmäisenä siivoan pois tupakantumpit ennen kuin terassia voi käyttää.

Nuoret noudattavat vanhempien esimerkkiä: koko perhe teineistä vaareihin voi seistä ryhmässä polttelemassa. Valistus on todellakin mennyt täällä hukkaan.

Eilisessä Il Centro –lehdessä oli esittelyssä Italian uusi tupakkalaki. Se kieltää tupakan myynnin alle 18-vuotiaille ja tekee savuttomiksi ravintolat, koulut, kaupat sekä autot, joissa kuljetetaan lapsia tai raskaana olevia naisia. Lain toteutumista odotellessa noudan rantavedestä pois pari kelluvaa tumppia ja kannan ne roskiin pois pikkulasten ulottuvilta.  

 

Skandinaavien ilta Pescarassa / Scandinavian night in Pescara

Skandinaavien ilta Pescarassa

Italialainen kiinteistönvälittäjämme Rosanna järjesti toimistonsa kanssa meille skandinaavisille asunnonostajille yhteisen illanvieton, jotta voisimme verkostoitua ja tutustua toisiimme. Paikalle saapui viitisenkymmentä asiakasperhettä, suurin osa ruotsalaisia. Meitä suomalaisia oli paikalla neljästä perheestä, mutta kuulemma meitä on yhteensä kaksitoista Abruzzossa tämän toimiston kautta.

Rosanna tarkastaa saapuneiden määrää.

Takaoikealla suomalaisia italian talon omistajia

Oli mahtavaa päästä tapaamaan toisia Italiaan hurahtaneita ja vaihtaa sekä osoitteita että kokemuksia. Tuskin maltan odottaa ensi kesää ja treffejä monilla eri paikkakunnilla uusien tuttavuuksieni kanssa.

 

Minä ja uudet suomalaiset Italianystäväni.

 

Yhdessä kumosimme muutaman virheuskomuksen:

1.       Italialaiset eivät ole täsmällisiä. Keski-italiassa Abruzzossa bussit kulkevat ajallaan ja työt tehdään sovitusti.

2.       Suomalaiset eivät osaa seurustella. Kaikilla meillä oli kokemusta kyläyhteisöstä, jossa he olivat olleet italialaisen joukon mukana juhlissa, illanvietoissa ja kokemusten vaihdossa. Keskiverto mökin omistamisikä näytti ryhmässä olevan noin viisi vuotta. Olin siis ”nuorimmasta päästä” omistajia.

3.       Englannilla pärjää kaikkialla. Paitsi Italiassa. Täällä on syytä ainakin joidenkin perheenjäsenten osata Italiaa, jotta saa asiat järjestettyä.

Verkostoiduimme ristiin rastiin, mutta osoitteita ehdimme lopulta vaihtaa vain muutaman perheen kesken. Ensi kesällä treffilistallamme ovat ruotsalaishävittäjätehtaan johtajapariskunta, kirjanpitäjäperhe (verosuunnittelua), muovifirman omistajat ja kehitysvammalaitoksen johtaja Ruotsista. Pääsemme käymään Schernissä, Fresagrandinariassa, Carapelle Calvisiossa ja muutamassa muussakin pikkukylässä vuoristossa.

Uusia ystäviä Ruotsista ja Suomesta

Minun mukava pöytäseurani

 

Skandinaavi-illan jälkeen jatkoin verkostoitumista kutsumalla Borgo Anticon naapuripöydässä ruokailevan Truden syömään pöytäämme. Truden mies Tomas lähti jo työn takia takaisin Norjaan ja me siis jatkoimme lomanviettoa vielä kylässä parin viikon ajan miltei naapuritaloissa.

Trude edessä, sisään tulossa Italo

 

Borgo Anticosta jatkoimme jälkiruokadrinkin jälkeen Italon talolle, jossa esittelin uuden ystäväni paikallisille. Koska viulisti Eric sattui sopivasti paikalle, hakivat herrat soittovälineensä esiin ja pitivät meille tytöille terassikonsertin ex tempore. Näin meillä täällä Italiassa!