Katkeransuloiset jäähyväiset
Tänään alkoivat loman loppumista
ennakoivat ystävien järjestämät jäähyväiset. Luigi ja Anna kutsuivat minut,
Italon ja Lilianen jäähyväisillallisille rantatalolleen. Talo sijaitsee
Adrianmeren rannalla, SS16-valtatien varrella. Näkymä Adrianmerelle on mahtava!
Mare Adriatico Ortonan suuntaan pimeän tultua
Näkymä Adrianmerelle valoisalla
Italo aloitti oman osansa
illallisvalmisteluista jo eilen, kun hän valmisti munakoiso-mozzarellavuuan ja
aloitti jälkiruuan ensimmäisen osan teon (alku on ikään kuin uunipannukakun
teko ja toisessa osiossa pieniksi kuutioiksi paloitellut osat friteerataan,
yleensä juuri ennen tarjoilua). Emäntämme Anna oli tehnyt salaatin ja
perunamunakkaan valmiiksi sekä jäähdyttänyt ruokaviinin ja jälkiruuan kera
tarjottavan ruuansulattajan eli Limoncello-sitruunaviinan. Sain itse tehtyä
Limoncelloa nyt ensimmäisen kerran ja se oli mahtavan hyvää! Raa´an viinan
joukkoon laitetaan noin 1 dl sokeria ja saman verran sitruunamehua. Juoma tarjoillaan
jäädytettynä jäisistä minilaseista.
Italon munakoiso-mozzarella ja Annan salaatti
Luigi ja Anna
Anna ja Liliane
Istuimme viidestään - Anna, Luigi, Italo, Liliane ja minä –
terassilla katsellen auringonlaskua Trabocco-kalalaiturin takana ja jutellen
kaikesta mahdollisesta. Ennen auringonlaskua kävelimme ottamaan kuvia Trabocco
Le Morgelle ja Italo kertoi samalla nuoruusmuistojaan vuodelta 1949.
Hän oli 19-vuotiaana parhaan
kaverinsa – josta tuli myöhemmin Italian armeijan kenraali – kanssa uimassa
Traboccolla kesäisin joka ilta. Poikien miehinen urheuden näyte oli uida merelle
mahdollisimman kauas näyttääkseen rohkeuttaan ja voimiaan. Sinä päivänä he
lähtivät uimaan klo 10 Italon isosiskon jäädessä laiturin alle kivelle
katselemaan heidän menoaan.
Pojat uivat pitkään – myöhemmin
he saivat kuulla uineensa kolmen tunnin ajan – suoraan merelle. Yhdeltä
iltapäivällä rasvatyyni pinta muuttui levottomaksi ja merelle syntyi aallokko.
Silloin pojat kääntyivät takaisin. Isot aallot olivat raskaita, ne tempoivat
heitä syövereihinsä ja upottivat umpisukkeluksiin vähän väliä. Silloin pojat
alkoivat uida rantaa kohti viistoon vasemmalle eikä enää kohtisuoraan.
Iltapäivällä viiden aikaan he täysin nääntyneinä saivat jalkansa
rantahietikolle. He olivat uineet lähikylän rannalle asti. Sieltä he lähtivät
kävellen maantietä pitkin kotikylää kohti.
Tällä aikaa kotirannalla
katselijat olivat huolestuneina kadottaneet silmistään mustatukkaisen Italon ja
valkolakkisen kaverin. Kylän miehet lähtivät soutuveneillä etsimään poikia tai
edes ruumiita mereltä, mutta eivät olleet löytäneet mitään. Italon äidille oli
menty kertomaan pojan hukkuneen ja hän pyörtyi. Saatoin kuvitella miltä
äidistä, siskosta ja isästä tuntui, kun pojat marssivat kotiin
vahingoittumattomina. Ilo poikien löytymisestä oli koko kylälle yhteinen.
Ystäväni muisteli menneitä ja
pystyin hyvin kuvittelemaan hänet seikkailuihinsa. Sama vallaton pilke on hänen
silmissään yhä tallessa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti