Via Balticaa pitkin Venetsiaan

Matka Suomesta Keski-Italiaan on noin 2970 kilometriä pitkä. Se onkin hyvä jakaa kohtuullisiin ajopätkiin, jotta ei saavu perille aivan uupuneena. Me otimme tällä kertaa kokeiluun uusitun Via Baltican eli reitin, joka kulkee Viron, Latvian, Liettuan, Puolan ja Itävallan kautta Italiaan ja päätimme käyttää ajamiseen päivittäin vain 7 - 8 tuntia. No, loppumatkasta hieman koukattiin sitten Venetsiaan pariksi päiväksi vielä toipumaan ajosta ja nauttimaan näkymistä. 

Lähdimme suunnitellusti Helsingistä vasta iltapäivälaivalla. Ensimmäinen matkayö nukuttiin Viru-hotellissa ja tietysti sitten käveltiin matkapäivien varalle jo pitkät kävelylenkit vanhan kaupungin ympäri. Tiesittekö muuten, että aivan satamaa vastapäätä on hienot, pienet puistot ja niissä söpöt lammet, joiden rannalla voi istuskella tai antaa koiran kuljeskella haistelemassa city-kavereiden tuoksuja? 

Caro nauttii Tallinnan keskustan viherkeitaasta.

Tallinnassa aloitettiin myös Caro-pojun käytöskoulu, jonka tavoitteena on kasvattaa siitä rauhallinen, terassikelpoinen yksilö, joka ei murise tai röhise ohi kulkeville poikakoirille tai muillekin uroksille. Jälleen kerran jouduttiin poistumaan terassilta nolosti, kun isolla egolla varustettu yorkkimme ei kertakaikkisesti suostunut hiljenemään viereiseen pöytään tulleiden collieiden takia. 

Kaksi kilttiä ja yksi melko tuhma poika...

Tallinnasta suunnattiin Latvian kautta Liettuaan ja jäätiin sinne yöksi. Keskinopeus oli 70 km/h tietöiden takia ja pysähdyksiä Tallinnan jälkeen oli noin 15:ssä eri kohdassa. Matkan aikana olikin aikaa ihastella haikaroita ja niiden pesiä. Paljon muuta nähtävää ei reitillä sitten olekaan. Liettuassa yövyimme Kaunasissa, joka on Euroopan kulttuuripääkaupunkin 2019. Siellä korjataan ja rakennetaan nyt kovaa tahtia, mutta paikka on silti oikein viehättävä. Kahviloitakin on mukavasti sekä vanhan kaupungin puolella että pääkadun varressa, joka on kävelytie. 

Kulttuuria se on tämäkin. Pieni poseeraus Kaunasissa...

Seuraavana päivänä päästiin enää 66 km/h nopeuteen ja Puolassa alkoi jo kärsivällisyys olla koetuksella. Onneksi Varsovan jälkeen tietyöt loppuivat. Tsekeissä valittiin yöpymispaikaksi lähellä Itävallan rajaa oleva Mikulovin kaupunki ja se oli jälleen hyvä valinta. Pikkukaupungissa oli viehättävä keskusta, jossa päästiin nauttimaan kansainvälisestä (italialaisesta) keittiöstä, mutta myös loistavasta juusto-leipävalikoimasta paikallisessa keskustakahvilassa.  Caron koulutus jatkui (epäonnistuneesti), mutta saimme myös todeta, että Mikulov oli yorkshirenterrierien kultakaivos - joka toisella koiranomistaja-vastaantulijalla tuntui olevan mukana oma ”pikkuleijona”.

Erinomaista leipää ja juustoa Mikulovin kävelykeskustassa

Mikulovin talojen koristelut olivat upeita!

Itävallassa ajeltiin moottoritiellä ihmeissämme - oltiin etukäteen luettu, että siellä peritään moottoritiellä ajosta maksua, mutta maksukojuja ei näkynyt missään. Pieni googletus kuitenkin paljasti totuuden - tiemaksu olisi pitänyt ostaa ennakkoon rajalta huoltoasemalta. Koukkasimme seuraavalle asemalle ja ostimme 10 päivän moottoritiemaksulapun. Toivotaan, etteivät valvontakamerat lähetä sakkolappuja jälkikäteen. 

Alpit

Itävallan jälkeen vuorossa olivat Alpit (Alpe Adria) ja valtaisat rekkaruuhkat! Onneksi vastakkaiseen suuntaan. Otin pienen videopätkänkin ihan pienestä osasta ruuhkaa, mutten jaksanut siitäkään laskea autojen määrää, niin paljon niitä oli. 

Venetsian ulkopuolella Mestressä oli seuraava hotellietappi ja siellä pääsimme jo nauttimaan italialaisesta helleaallosta. Mestre on itsessään mukava matkailukaupunki ja peittoaa Venetsian edullisissa hinnoissa, joten se on kustannustietoisen matkailijan hyvä välietappi. Päiväretki Venetsiaan on vaivaton tehdä, sillä kaupungin keskustasta lähtevät suorat raitiovaunulinjat sekä junat saarelle. Siellä mekin piipahdimme päiväsiltään ja pääsin lunastamaan Vesan ystävänpäivälahjan minulle: romanttisen gondoliajelun Venetsian kanaaleilla. Gondoliajeluiden hinta on nyttemmin vakioitu ja se on puolen tunnin ajelusta 80 euroa. Maksamalla puolet lisää, saa sitten lisäaikaa ja pääsee Grande Canalin lisäksi kieppumaan paikallisten asuinalueiden lomaan vilkuilemaan venetsialaisten arkea. Hyvällä tuurilla soutaja on vielä laulutaitoinenkin, kuten meillä oli ja laulaa sitten lisää tunnelmaa arkeen… ja ottaapa vielä kivoja kuviakin kyydissä olevista söpöliineistä (meistä).

Me kaksi Venetsiassa

Gondoliajelulla murun kanssa...

Piazza San Marco aukio ja vain yksi pulu kuvassa...

Bellini ja Spritz Venetsian Piazza San Marcolla

Venetsiasta onkin sitten Keski-Italiaan enää noin 5 tunnin ajomatka moottoritietä pitkin. Kun saavuimme mökille, oli kukkapenkin viiniköynnös vallannut miltei koko rappukäytävän ja vielä puolet terassistakin. Asunnossa sisällä piili yllätys…

Paluu Italiaan

On tullut aika palata Italiaan – ja tällä kertaa pidemmäksi aikaa! Luvassa on nautinnolliset 5 kuukautta etelän lämmössä. Kokeilen ensimmäistä kertaa elämässäni etäopiskelua ja samaan aikaan mieheni Vesa viettää vuorotteluvapaata. Nautimme näistä mökillä Italiassa yhdessä!

Pitkän mökkiloman suunnittelu käy (hauskasta) työstä. Olemme aloittaneet proosallisesti rahasta ja tehneet budjetin kiinteille sekä muuttuville kuluille. Olemme myös säästäneet kuukausittain yhteensä 500 €:a jo vuoden ajan. Näin saatiin kokoon pesämuna, jolla katetaan oman asunnon vastikkeet, autolainan lyhennykset ja matkat Italiaan sekä takaisin. Opintovapaa- ja vuorotteluvapaakorvauksilla elellään sitten perillä ja pidetään hauskaa. Katsotaan, miten rahat riittävät…

Yksi suunniteltuja asioita on koiran mukaan otto. Testattiin Royal Canin –nappuloiden kestoa meidän Caro-yorkilla ja 800 grammaa painava paketti kesti meidän pojalla 8 päivän sijaan 18 päivää! Ounastelen, että hän voi saada jotain herkkupaloja pöydästä ajoittain, mutten tunnusta mitään. Hankin sitten nappuloita mukaan yhden ison 2,7 kg:n säkillisen ja kaksi pienempää 800 g:n pussia – periltä saa ostaa samaa merkkiä, joka kullannuppuselle kelpaa. Pienet matkojen ajaksi (menomatka sekä käynti Espanjassa) ja iso avataan perillä, millä päästään alkuun kotiruokinnassa. Voipi olla, että käydään hakemassa myös lähistön minimarketista pojalle herkkuja – etenkin italialainen kinkku näyttää maistuvan.

Koiran rokotukset on saatettu kuntoon (rabies oli voimassa, mutta kolmoisrokote olisi vanhentunut kesällä) ja hammaslääkärikäyntikin on nyt kärsitty. Kaikki kolme jäljellä olevaa sivuhammasta saivat jäädä koiran iloksi edelleen. Hyvä niin, sillä muuten olisi poika ollut hampaaton pikku papparainen. Turkki on kynitty kesäkuntoon noin sentin mittaiseksi ja sillä pärjää matkalla mukavasti.

Mukaan otettavista tavaroista on tehty lista ja niitä on hankittu vähitellen. Suosikkishamppoo, aurinkorasvat, lääkkeet ja vaelluksille tarvittavat tarvikkeen on nyt hankittu. Niistä kalleimpana on ollut Ospreyn vaellusreppu, josta löytyy seisontatuen lisäksi valtava määrä säätöjä, lokeroita ja ominaisuuksia. Mukana on tietokonetasku ja sadesuoja sekä elinikäinen takuu. Tuhlasin kuitenkin tähän, sillä ajattelin pitkien vaellusten mukavuutta sekä sitä, etten aio ostaa matkalta mitään turhaa tällä kertaa.

Listaa on tehty myös hoidettavista asioista. Niitä on kertynyt kymmenittäin ja noin puolet on saatu ruksattua yli jo tehtyinä. Matkavakuutukset on hankittu, talovahti Suomen kodille on sovittu koko poissaolon ajaksi ja työasiatkin alkavat olla valmiita. Lauttaliput ja auton vihreä todistus on hankittu, samoin kuin ensimmäisen yön hotellikin. Loput jäävät rennosti viimetinkaan.

Matkakuume alkaa nyt nousta. Suomen toukokuun harvinaiset hellesäät muistuttavat ihanasti jo kesäkodin lämmöstä ja ihmiset ovat lomamielellä kuten tuolla Torino di Sangrossakin. Saimme sieltä etälähetyksenä laatikollisen oman kylän viinejä ja niistä on nyt maisteltu Trebbiano- sekä Pecorino-maut italialaisen pastan ja tomaattikastikkeen kera. Pian päästään syömään tuoreita hedelmiä ja kylän omaa satoa tuoreeltaan, nam!

Italian koulutusjärjestelmään tutustumassa Torinossa AKOLin kanssa

Aikuiskouluttajien liiton hallitus kävi opintomatkalla Italiassa Piemonten maakunnassa yhdessä suomalaisen aikuiskouluttajien ryhmän kanssa. Tiivis matkaohjelma sisälsi käyntejä ammatillisiin oppilaitoksiin Torinon alueella sekä vierailut maakuntahallintoon ja yrityksiin. Mukaan tarttui uusia ideoita toteuttaa koulutusta yhteistyössä työelämän sekä korkeakoulujen kanssa. Vaikutuksen teki myös italialaisten vahva panostus nuoriin aikuisiin monilla eri tavoilla, mikä antoi virikkeitä vastaaviin malleihin koti-Suomeen. Hämmästystä herätti erinomainen työrauha tunneilla ja vahva opiskelumotivaatio.

Suomalainen aikuiskouluttajaryhmä sekä italialainen isäntäväki, oikealta lukien Prima Industrien HR-johtaja Adriano Gallea sekä Enaip –koulun johtajistoa.

Ammattikoulutus on yritysyhteistyötä

Italiassa maakunnilla on vapaus järjestää koulutuksen toteutus haluamallaan tavalla maakunnan erityispiirteiden ja -tarpeiden mukaan. Yhtenäistä ammattikoulutuksen valtakunnallista järjestelmää ei ole ja Piemonte on alueellisesti ehdottomasti edelläkävijä ammatillisen koulutuksen järjestämisessä Italiassa ja se on pitkälti luomassa Italiaan koulutuksen standardeja. Pääsimme näin tutustumaan uusiin ja uutta luoviin työtapoihin. Piemonte maakuntana panostaa vahvasti opiskelijoille ilmaiseen koulutukseen, mikä on sekin uutta Italiassa.

Käytännössä työelämä, koulut, opistot, yliopistot, maakunta ja maakunnassa valtion edustajat toimivat yhteistyössä koulutuksen suunnittelemiseksi ja toteuttamiseksi. Yhteistyö yritysten kanssa on tiivistä niin ammattikoulun kuin sen jälkeisten opintojen tasollakin. Ammattikoulutuksen toteutuksessa on hyvin monipuolista yhteistyötä, jossa yliopiston ja ammattikoulun opettajat opettavat ristiin toinen toistensa opiskelijoita yhteisin sopimuksin.

Tilastotietoja tutkintojen suorittamisesta ja miesten sekä naisten osuudesta.

Koulutuksen toteutuksessa sovelletaan Eurooppalaista viitekehystä määrittelemään koulutuksen sisällöt, standardit ja laatuluokitukset. Ammattikoulut ovat tasolla 4 ja tasoa 5 edustavat niiden jälkeiset jatkotutkinnot (esim. ITS-koulut), jotka sijoittuvat tasolle 5 kuten meillä erikoisammattitutkinnot.

Piedmonten oppilaitokset

Ammattikouluja kahta lajia

Ammattikoulut jakautuvat kahteen ryhmään. Palvelualan koulut (istituto tecnico economico) opettavat taloustieteitä, johtamista, oikeustieteitä ja sosiaalialaa. Teollisuus- ja käsityöalan koulut (istituto tecnico tecnologico puolestaan opettavat teknologiaa, tietojenkäsittelyä, elekroniikka-asioita, teollisuustuotannon sisältöjä, bioteknologiaa, rakennusalaa, geotekniikkaa sekä tekstiili- ja vaatetusalaa.  

Tämän lisäksi ovat oppilaitokset, jotka erikoistuvat työssäoppimisen kautta opettamiseen (Istituti professionali) ja niissä työssäoppiminen alkaa jo toisena opintovuonna. Kolmannesta vuodesta alkaen tutkinnon suoritus onnistuu työelämässä oppisopimuskoulutuksena.

Perustutkintojen tarjonta on suunnattu pääosin nuorille. Aikuisille tarjotaan ammattiopistoissa täydennyskoulutusta (aggiornamento) ja ammattiin kouluttautumista (formazione). Työttömille on päiväkursseja ja työssäoleville iltakursseja. Kansanopistotyyppistä harrastusopiskelua ei Piemontessa tuettu vaan kaikki koulutus kohdentui suoraan työelämän tarpeisiin ja työssäkäyviin. Vieraiden kielten opetus oli moduulistettu ja tähtäsi eri EU-taitotasojen saavuttamiseen. Mahdollista oli osallistua myös maksulliseen työnhakuvalmennukseen. Koulutuksen omavastuuosuudet oli maakunnassa säädetty siten, että opiskelija maksoi todellisista kustannuksista vain viidesosan – käytännössä esimerkiksi kielikurssista 2 €/oppitunti. Rahoitus koulutuksiin saatiin pääosin Euroopan rahastolta ja toissijaisesti Italian valtiolta.

Jatko-opinnot erikoisammattitutkintotasolla

Teollisuuden tarpeisiin oli perustettu erilliset ITS-koulut. Koulun tutkinnot luokitellaan tasolle 5 eurooppalaisessa koulutusjärjestelmässä eli ne ovat erikoisammattitutkintojen tasoisia. Kouluihin valitaan vain ammattitutkinnon suorittaneita opiskelijoita. ITS-kouluissa opintojen kesto oli 1800 – 2000 tuntia eli kaksi täyttä kouluvuotta, jonka jälkeen valmistuvilla on ”täysi tekninen osaaminen”, mikä testataan englannin, informatican ja teknis-tieteellisen osaamisen osalta. Opetuksesta lähiopetuksen osuus on 30 % ja työssäoppimisen osuus 70 %. Puolet koulun opettajista on työelämän asiantuntijoita. Koulu on opiskelijoille ilmainen, vaikka kaksivuotisen koulutuksen todelliset kustannukset ovat 20.000€ - tästä syystä kouluun pääsystä kilpaillaan.  

Koulutussisältöjä täydennyskoulutuksessa Italiassa.

ITS-koulujen opetus sisältää työelämän kanssa suunniteltuja sisältöjä. Kävimme Scuola Cameranan ilmailuun ja tekniikkaan erikoistuneessa yksikössä Torinossa. Siellä opiskelija oppi koko valmistusprosessin aina piirustusten lukemisesta ja teosta valmistukseen sekä valmiin tuotteen kokoamiseen. Yhteistyössä nuorten ammattiopistolaisten kanssa valmistui koetuotannosta mm. lentokoneen pyörä, josta nuorten osuudeksi jäi sähköistäminen. Opettaja oli tehnyt muutaman virtuaaliopetusohjeen työstökoneen käyttämiseen ja niitä pääsivät halukkaan suomalaisopettajatkin sitten kokeilemaan 3D-laseilla. Erityisen ylpeitä Cameranan opettajat olivat yliopistoyhteistyöstä, jossa parhaat luennoitsijat opettivat heidän oppilailleen Industry 4.0:n vaatimia taitoja kuten älyteknologian käyttöä, valokuitutekniikkaa, ohjelmointia ja huoltodiagnostiikkaa.

Työttömien koulutus

Työttömyyskorvausten maksun hoitaa paikallinen Te-toimisto. Työttömyyskorvaus on työttömäksi jäävälle kolmen ensimmäisen kuukauden ajan 1300 €, minkä jälkeen summa pienenee portaittain. Työttömyyskorvausta on mahdollista saada enintään kahden vuoden ajan. Viimeisen kuukauden korvaus on 100 € eikä muuta automaattista sosiaaliturvaa kuten asumistukea tai toimeentulotukia ole, joten motivaatio työllistymiseen on varsin korkealla.

Työvälityksen hoitaa Italiassa yksityinen sektori, jossa toimivat kansainväliset konsulttifirmat ja henkilöstöpalveluyritykset kuten Adecco, ManPowerGroup ja Randstad Holding. Ne järjestävät yritysten kanssa yhteistyössä räätälöityjä työllistymiskoulutuksia, jotka vastaavat Suomen ELY-keskuksen tukemia yhteishankintakoulutuksia (rekry-, muutos- ja täsmäkoulutukset). Näissä koulutuksissa haastattelut sekä esivalinnat tekee henkilöstöyritys. Koulutusten kesto on melko lyhyt (3 – 4 viikkoa) ja niiden aikana suoritetaan työturvallisuuskoulutusten lisäksi tärkeimpien työtehtävien teoriat, englannin kielen lisäopinnot sekä työharjoittelu kokeneiden mentoreiden tuella. Koulutukset toimivat valintaprosessina ja parhaat (motivoituneimmat) työntekijät työllistyvät jaksojen päätyttyä yrityksiin.

Rahoituskuvio on erilainen kuin Suomessa. Yritys maksaa henkilöstöyritykselle rekrytointi- ja perehdytysprosessista.  Tästä summasta henkilöstöyrityksen tulee tallettaa koulutusrahastoon tietty lakisääteinen prosenttiosuus liikevaihdosta. Henkilöstöyritys tuottaa koulutuksen itse tai ostaa sen oppilaitokselta, joka vakuuttaa harjoittelijat ja tekee esivalinnat. Koulutusrahastosta maksetaan myös opiskelijalle pieni koulutuskorvaus (käytännössä ruuan ja joskus myös bussimaksujen suuruinen) ja lisäksi maksetaan sisäisten kouluttajien ja luokkatilojen hinta.

Henkilökohtaistaminen ja työkeskeiset tavoitteet

Henkilökohtaistamisen prosessi oli erityisesti ammattikoulujen jatko-opinnoissa ITS-kouluissa suuri ylpeyden aihe. Opinnot alkoivat ryhmäyttämisellä. Sen jälkeen huomioitiin lähtötasojen erilaisuus ja suunniteltiin yksilöllisesti opinnot, joissa oli mukana eriyttämistä ja tarvittavia kertauksia jo unohtuneista asioista. Prosessi päättyi motivointiin ja vastuuttamiseen – opiskelijoiden työotteen oletetaan olevan täysi-ikäisenä jo itsenäinen ja omista opinnoista vastuuta ottava.

Suomalaisopettajat pääsivät kokeilemaan koneen virtuaalikäyttöä.

Ammattiin oppimisessa ja koulutuksessa kuunnellaan tarkkaan työelämän tarpeita. Koulutussisältö tulee työelämän tarpeista ja muokkautuu tarpeen mukaan jatkuvasti. Sen lisäksi pidetään tärkeänä oppia itse käytännön tekeminen sekä työelämän säännöt. Ammatti-identiteetti, oikeantyyppinen asenne ja työmotivaatio sekä työelämän säännöt tulee osata, muuten työtä ei saa. Tehokas toiminta työelämässä on myös koulutuksen lähtökohtana ja oppilaitoksissa noudatettiin lean-periaatteita – työympäristöt olivat erittäin hyvässä järjestyksessä ja puhtaita. Kuuleman mukaan meitä varten ei oltu erikseen siivottu. Ajatuksena on, että jokainen koulusta valmistuva työntekijä on omaksunut lean-ajattelun osaksi ammattikäytöstään ja vie mallin mukanaan työhönsä.

Suomalais-italialaista automaatiotekniikkaa

Yhtenä suomalaisdelegaation vierailukohteena oli monikansallinen, koneteollisuuden automaatiotekniikkaan erikoistunut Prima Industri. Yritys on tunnettu etenkin korkean teknologian laser-laitteista ja siitä esimerkkinä ovat olympia-soihdut, joiden kanssa päästiin ottamaan myös valokuvia. Nyt Prima Powerilla  on suunnitelmat rakentaa Torinossa tuotantolaitos pääkonttorinsa viereen. Tällä he haluavat viestittää, että yritys uskoo Piemonten ja Italian vahvuuksiin tarjota hyvät puitteet ja olosuhteet tehdastuotannolle. Tuotannon osalta on luonnollisesti tavoitteena tuottaa tuotteita lähellä asiakkaita. Yrityksen pääkonttorin yhteydessä oli valtava show room, jossa he esittelivät automaatiolaitteitaan asiakkaille. Yrityksen Suomen toimipiste on Oulussa ja Suomen osaamista arvostetaan yrityksessä suuresti – siitä esimerkkinä olivat valtavat varastointilaitteet, jotka oli suunniteltu ja toteutettu Suomessa.

Huipputekniikkaa Italian ja Suomen yhteistyönä.

Työssäoppimispaikkana voi olla myös viinitila.

Teksti: Pirkko Kukkohovi ja Pia Pihlajaniemi 15.11.2017

Palestra eli kuntosali Italiassa

Tänä keväänä Kesäksi kuntoon –kampanja jäi toteuttamatta ja talven aikana vyötärölle kertynyt rengas tuntui häiritsevältä rannalla bikineissä. Niinpä päätin kokeilla, miltä italialaisen kuntosalin jumpat maistuisivat.

Ystäväni Rosannan kanssa kävin ilmoittautumassa zumba-tunneille,  Torino di Sangron Palestra Gimnicalle. Se sijaitsee kylämme vanhan keskustan laidalla omakotitalon alakerrassa ja sen toisessa kerroksessa. Perhe itse asuu talon toisessa puolikkaassa ja pihaan tullessa on tunne kuin saapuisi jonkun kotiin.

Kuukauden zumba-tunnit maksoivat 45 euroa ja päälle tuli vuoden voimassa oleva liikuntavakuutus, 20 euroa. Tunteja oli kaksi kertaa viikossa, maanantai- ja keskiviikkoiltaisin kello 19 alkaen.

Mukaan tunneille tulee ottaa sisäkengät, toppi, shortsit ja runsaasti vettä. Suihkua varten suositeltiin mukaan otettavaksi kumiset rantaläpsyt – ilman niitä ei ole asiaa suihkutiloihin – sekä pyyhe ja vaihtovaatteet. En tietystikään ollut ottanut sisälenkkareita mukaani, joten kävimme Rosannan kanssa ostamassa ne Casalbordinon lähikaupungista, jossa on hyviä kenkäkauppoja. Muutoin käytin hellevaatteitani tunnilla.

Liikuntatunti alkaa 27 – 29 -asteisessa salissa aina lämmittelyllä kolmen tuulettimen puhaltaessa huoneen kulmista hailukkaa viilennystään. Zumba-ohjaaja laittoi musiikin kovalle ja vain näytti esimerkillään kaikki liikkeet. Sarjat olivat nopeatempoisia ja vaihtuivat jatkuvasti. Yritin pomppia perässä, minkä kykenin. Joskus onnistuin, useimmiten en. Hauskaa se oli silti!

Ensimmäisen tunnin jälkeen päätin hikisenä mennä suihkuun todetakseni, että vesi oli jääkylmää! Ilmeisesti vedenlämmitin on päällä salilla vain talvella (jos silloinkaan). Muut tiesivätkin tämän ja olin ainoa suihkuun yrittänyt.

Minun tuntini sujuivat muuten sikäli poikkeusluvalla, että normaalisti Italiassa tulee ennen salille kirjautumista toimittaa sinne lääkärintodistus, joka vakuuttaa kävijän kestävän tunnit. Todistuksen liitteeksi vaaditaan EKG-käyrä. Suomessa salille ei onneksi vaadita näitä vaan vain halu liikkua. Siispä zumbaamaan!

Päivä ilman vettä Keski-Italiassa

Torino di Sangron kaunis uimaranta on matala ja pehmeähiekkainen.

Kesämökilläni Keski-Italiassa Maiellan vuoristosta tuleva juomavesi on puhdasta ja raikasta. Paikallisen väestön lisäksi tätä pohjavettä käyttää myös Seccon pastatehdas, joten veden laatua seurataan ja valvotaan tarkasti joka päivä. Keski-Italiassa Sangron laaksossa alkavat vanhat vesiputket vedellä viimeisiä henkosiaan ja välillä niitä uusitaankin jatkuvan paikkaamisen sijaan.  Tänä heinäkuisena päivänä päävesiputkea uusittiin siten, että 24 tunnin ajan kylämme ja 22 lähikylää olivat ilman vettä.

Eri puolilla kylää vettä voi juoda myös vesiposteista ilmaiseksi.

Käytämme päivittäin vettä valtavan määrän ja pidämme sitä itsestään selvyytenä. Kun vettä ei tule hanasta, koko arkielämä pysähtyy. Vesi haetaan kaupasta juomiseen ja hampaiden pesuun 5 litran kanistereissa, mutta astiat jäävät pesemättä samoin kuin pyykitkin.

Luvassa aurinkoa!

Lomanviettooni kuuluvat rantapäivät ja auringosta nauttiminen – heinäkuussa lämpötilat ovat noin 32 asteen tienoilla päivällä ja yölämpötilakin pysyttelee noin 25 asteessa. Vietettyään päivän hiekkaisella rannalla ja uituaan suolavedessä meressä, on suihku kovin tervetullut. Vuorokauden suihkutauon jälkeen sitä osaa arvostaa aivan uudella tavalla!

Hiekkaa varpaissa rantapäivän jälkeen.

Italiassa vedenpaine voi vaihdella jonkin verran päivittäin. Siitä ei yleensä koidu suurta ongelmaa, ja kun lämminvesivaraaja on täynnä, saa lisävettä ja -painetta kääntämällä hanaa kuumemmalle.

Italialaiset lämminvesivaraajat toimivat varmasti, mutta äänekkäästi. Varaajan ulvonta säikäytti aluksi minutkin, kuten se tekee aina uusille kylässä kävijöilleni. Putkimiehen mukaan kyseessä ei kuitenkaan ole vika vaan ominaisuus...

Varaajassa on perinteinen, italialainen kolmiosainen pistoke, kuten pistorasiat vaativat. Vaikka pyysin sähkömieheltä eurooppalaisia rasioita, hän asensi ”varmuuden vuoksi” italialaiset rasiat. Niinpä olenkin joutunut ostamaan kaikkiin pistokkeisiin eurooppalaisen adapterin pystyäkseni käyttämään niitä. Se ei ole ollut iso kustannus, sillä adapteri maksaa paikallisessa tavaratalossa noin 1,5 euroa/kappale.

Uskomaton Venetsia – Bellinit Harry´s Barissa

Kiersimme viime kesänä tyttäreni kanssa Pohjois-Italiassa kolme kohdetta: Pisan, Veronan ja Venetsian.  Näistä kuuluisin kohde on tietysti Venetsia, yksi maailman tunnetuimmista ja kauneimmista paikoista, jossa kävimme hurmaavan kokopäiväretken. Joskus kirjoja lukiessani olen saanut outoja päähänpistoja. Yksi niistä oli, että haluan nauttia maailmankuulun ”Bellini”-drinkin Venetsiassa Harry´s Barissa, joka on muutamasta elokuvastakin tuttu julkkisten kantapaikka Venetsiassa. Nyt tuli aika toteuttaa tuo haave.

Koillis-Italiassa Adrianmeren rannikolla sijaitseva Venetsia on noin sataluvulla perustettu kaupunki, joka on rakennettu puupaalujen varaan. Se vajoaa mereen vuosi vuodelta parin millimetrin nopeudella. Osiin kaupunkia tulvii noin 60 kertaa vuodessa jopa polven korkeudelle asti ja rakennuskanta kärsii tästä suuresti. Tällä kertaa ei ollut onneksi tulva-aika.

Venetsia on rakennettu 118 saarelle, joita yhdistää toisiinsa 354 siltaa. Vanhassa kaupungissa kadut ovat kapeita ja vain jalankulkijoille tarkoitettuja. Saarten välillä kulkevat veneet ja vesibussit, jotka liikennöivät leveimmillä kanavilla kuten Canal Grandella.

Hotellihinnat Venetsiassa ovat järkyttävät! Me majoituimme mantereen puolelle lähikaupunkiin Mestreen, sillä hotellivuorokauden hinnassa on eroa jopa nelinkertaisesti, jos haluaa yöpyä ikuisessa kaupungissa. Mestrestä matka Venetsiaan kestää bussilla vain 10 minuuttia ja maksaa alle kaksi euroa suunta. Bussi kulki mantereelta saareen kapeaa siltaa pitkin ja ensivaikutelma Venetsiasta oli karu. Kuitenkin perille päästyä jo muutaman metrin päässä bussiasemasta oli ensimmäinen silta, jolta näkyvät upeat kanaalit.

Puikkelehdimme kapeita kävelykatuja pitkin sillalta toiselle ihastellen kauniita rakennuksia ja romanttisia vesiväyliä. Poikkesimme pieniin myymälöihin ja ostimme Muranon lasitehtaan sieviä koriste-esineitä sekä pienet karnevaalinaamiot matkamuistoiksi ja tuliaisiksi.

Leipomosta ostimme painon mukaan myytävät piparit, pizzakioskilta palapizzat (pizza al taglio) sekä vettä. Hard Rock Cafén myymälän ostos oli espressokuppi tuliaisiksi. Lopulta Rialton sillan jälkeen olimme Markuksen aukiolla ja etsimme kuuluisaa baaria. Lähes joka ravintolassa tai kahvilassa oli orkesteri soittamassa klassista musiikkia tai bluesia. Aukion kierrettyämme, jouduimme kysymään neuvoa ja meidät opastettiin ”kulman taa”.

Harry´s Bar löytyi lopulta venelaiturin vierestä. Se oli salaperäinen tummennettuine ikkunoineen ja yllättävän pienellä kyltillä varustettu. Astuimme sisään. Heti oven vieressä oli baaritiski ja kymmenkunta miniatyyripöytää. Saimme niistä yhden ja tilasimme Bellinit. Iloisen hetken ikuisti jo edesmenneen Harryn tytär. Sitten minä otin vielä toisen Bellinin ja tytär kakunpalan. Lasku oli yhteensä 75 euroa.

Soaven viinitehdasvierailu Veronassa

Vaihto-oppilaamme Giosuén isä halusi viedä meidät viinitehdaskäynnille sekä järjesti sen jatkoksi yllätyskäynnin haukkaesitykseen. Päivästä tuli upea! Aurinko paistoi, oli lämmin ja leppoisa lomafiilis.

Maailman mukavin isäntäperhe ja rakas Giosué (2. oikealta)

Lähdimme Soaven kylään tila-autolla: Giosuén isän, äidin, iso- ja pikkuveljen, Giosuén ja tyttäreni kera. Italialaiseen tapaan isä ajoi ja valitsi jokaiselle autoon istumapaikat (miehet istuivat etupenkeillä, me vieraat takana). Auto oli tila-auto, joka lainattiin sedältä varta vasten suurelle seurueellemme.

Matka Veronasta Soaveen vei puolisen tuntia moottoritietä pitkin ja jälleen matkattiin viiniköynnöspeltojen halki pitkiä pätkiä. Soaven tehdas sijaitsee Soaven kylässä ja sen halkoo via Postumia, yksi tärkeimmistä  antiikkisista roomalaisista teistä pohjois-Italiassa.  Tehdas on kuuluista mm. Garganega, Trebbiano di Soave ja Soave Classico DOC –viineistään, joita nautitaan aperitiiveinä ja usein myös Gorgonzola-homejuuston kera.  Soaven tehdas on yhtiön pienin ja tuottaa vain 5 % kaikista Soave-viineistä.  Kiertokäynnille varataan paikat etukäteen yleensä edellisenä päivänä.

Soaven ja Tollon viinit sulassa sovussa mökin hyllyllä

Tehdasvierailu eteni viininvalmistuksen ja –säilytyksen vaiheiden mukaan ja kierros päättyi tehtaanmyymälään, jossa oli viininmaistatus ja mahdollisuus testailla myös kuohuviinejä. Ostin mökille ja Suomeen viemisiksi muutaman pullon (pari laatikkoa) – ja muutaman italialaisille ystävilleni kotikyläänkin!

Viininostoautomaatit; ota omat kanisterit mukaan!

Ostosten jälkeen lähdimme Soaven linnaan. Siellä järjestettiin petolintujen ”messut” sekä hieno koulutusesitys. Kymmeniä eri lajeja haukkoja, pöllöjä, kotkia ja muita lintuja lekotteli orsillaan linnan seinien varjoissa – osa huppupäisinä ja osa ilman. Kojuissa myytiin erilaisia haukkatavaroita: nahkahuppuja, kyynärpäähän ylttyviä hanskoja, nilkkaremmejä, orsia  ja pyöreitä seisontatelineitä, häkkejä ja avaimenperiä.

Koulutusesittelyssä kuuluttaja kertoi ensin esitettävästä lajista ja sen ominaisuuksista. Sitten kyseinen lintu kannettiin linnan torniin ja se lähti sieltä lentämään kouluttajansa luo. Luokse tulo palkittiin paistin palalla, hiirellä tai muulla herkulla.

Jännitystä sai aikaan valtava kondorikotkan näköinen otus, joka isäntänsä sijaan lensikin ulkomuurille ja vasta vartin yrittämisen jälkeen suostui palaamaan kouluttajan luo. Sen nilkkaketjuista ei saanut kiinni edes kolme yrittävää kouluttajaa, mutta lopulta he onnistuivat työntämään sen puuhäkkiin ja kantoivat siitä sitten autoon. Taisi olla kaverin koulutus vielä vähän kesken.

 Illalla tietysti syötiin... nämä ruokakuvat ovat Giosuen isoisän entisestä ravintolasta. Nyt on syöty myös maailman parasta polentaa!

Oletko koskaan syönyt ravintolassa, jossa katto on tehty viinirypäletertuista? Sellainen löytyy Veronasta!

Polentaa ja lihaa pääruoaksi, nam!

Julian ja Romeon parveke Veronassa

Näkymä Veronan vanhaan kaupunkiin kukkulan laelta, Centro storico di Verona

Veronassa vaihto-oppilaamme Giosué kierrätti meitä nähtävyyksillä. Yksi tärkeimmistä on tietysti Julian parveke, jolla hän odotteli Romeotaan. Se sijaitsee Veronan vanhan kaupungin keskustassa. Pieneltä kadulta mennään porttikongiin, jota koristavat tuhansien rakastuneiden parien seinään kirjoittamat lemmenvalat.

Rakkauslukkoja ja muuta tarpeellista Julian talon luona myynnissä

Sisäpihalla on parveke ja sen alla oleva sekä vastakkainen seinä ovat täynnä lemmenvaloja, joista osa on (yök!) kirjoitettu seinään listityille purukumeille. Piha-alueen takaseinässä on metalliristikko, jonne lemmenparit ovat tuoneet  ”rakkauslukkoja”, joissa lukee rakastuneiden nimet.

Rakkautta on ilmassa muutoinkin. Pariskunnat ympäri maailmaa ottavat pussauskuvia seinien edessä ja Julian parvekkeelta kurkkaavat parit ikuistetaan tarkkaan. Niin myös tyttäreni Alisa sekä italialainen vaihto-oppilaamme Giosué, jotka poseerasivat Suomi-äidille, saivat aplodeja ja sadat kamerat räpsähtelivät.

Se Kuuluisa Parveke...

Erityistä onnea rakkauselämässä tuo vielä yksi erikoinen poseeraus: kun laita kätesi pihalla olevan Julian patsaan vasemmalle rinnalle, on hyvä seksielämä taattu. Tuolle patsaalle oli pitkä jono ja poseeraukset tuottivat kikatuksia etenkin japanilaisturistien keskuudessa.

Koska Verona on yksi ikivanhoja italialaiskaupunkejä (perustettu jo ennen ajanlaskun alkua), on sen historiallinen vanha keskusta (centro storico) nähtävyys joka kohdaltaan.  Se on myös yksi Unescon maailmanperintökohteista. Lukuisten kirkkojen, museoiden ja tornien lisäksi kaupungissa on Veronan Areena, joka on kaupungin perustamisen ajalta eli noin sataluvulta. Erotuksena museoihin, se on yhä jatkuvassa käytössä erilaisten teatteri- ja musiikkiesitysten näyttämönä. Vuosittain noin 500,000 ihmistä käy siellä konsertissa tai teatterissa. Kiersimme tämänkin nähtävyyden ja tietysti nuorison piti kiivetä myös Areenan ylimpiin kerroksiin, kun minä tyydyin alempiin.

Minun, Giosuen isän ja Giosuén takana vanha Verona

Veronan yleismiljöö on viehättävä ja vanhanaikainen. Kiemurteleva joki rajaa vanhan ja uuden kaupungin erillisiksi alueiksi, jotka sointuvat toisiinsa harmonisesti. Pieniä kahviloita, kukkia ja katutaiteilijoita on joka puolella keskustaa. Torre de Lambert on 89 metriä korkea torni, josta voi käydä katsomassa kaupunkikuvaa joko kiiveten koko matkan ylös asti tai käyttäen maksullista hissiä. Mikäli oikein laiskottaa, voi myös jäädä tornin juurelle matkamuistomyymälään tai viereisen aukion kahviloihin nauttimaan siestasta tai kupposellisesta viileää jääteetä, paikallista proseccoa unohtamatta.

Pitkän kaupunkikierroksen päätteeksi kävimme myös Julian haudalla, joka sijaitsee erillisen museon puutarhan holvissa. Viehättävän puutarhan ja historiallisten patsaiden jälkeen pääsee kiertämään museon ja tomban eli haudan. Haudan yläpuolella on suosittu juhlatila. Siellä oli menossa vihkiminen ja toinen oli juuri päättynyt. Ehkä haudalla vihkiminen tuo onnea, kunhan kyseessä on maailman tunnetuin rakastunut nainen?

Retki Pisan tornille

Saimme tyttäreni kanssa kutsun vierailla italialaisen vaihto-oppilaamme Giosuén kotona Veronassa ja löimme ajankohdan lukkoon heinäkuulle. Lähtiessämme kotiseudulta keski-Italiasta pohjoiseen, päätimme käydä läpi kolme kohdetta: Pisan, Veronan ja Venetsian.  Aloitimme Pisasta.

Matka Rooman lentokentältä oli noin kolme tuntia ja päätin moottoritien sijaan ajaa rauhallista rannikkotietä pitkin pohjoisen suuntaan. Se oli hyvä valinta, sillä vältyimme GRA-kehätien ruuhkilta.

Pisa osoittautui pieneksi ja rauhalliseksi kaupungiksi. Olin varannut hotellin keskustan tuntumasta ja jätimmekin vuokra-auton sinne pihalle, sillä Pisan keskustan voi kävellä läpi melko nopeasti. Olin unohtanut tarkistaa hotellin koiraystävällisyyden ja ikävä yllätys oli, että koiria ei saanut tuoda sinne. Hotelli oli vieläpä sellainen, joka mainosti koirattomuutta ihmisille, jotka erityisesti vihasivat koiria tai pitivät niitä likaisina (esim. arabiperheet). Ystävällinen omistaja oli itse koiraystävä ja hän ratkaisi ongelmamme salakuljettamalla koirat huoneeseemme. Niiden käyttäminen ulkona lenkillä olikin hauska ja haastava operaatio, jossa koko henkilökunta vahti käytäviä ja koirat kulkivat piilotettuina huivien alla varauloskäytävien kautta ulos ja sisään.

Hotelli suositteli meille ruokailua vanhan kaupungin puolella, jossa ravintolahinnat ovat alhaisempia ja ruoka laadukkaampaa kuin Pisan tornin liepeillä. Pysähdyimme viihtyisiin keskustaravintoloihin sekä mennessä että tullessa. Tuhoisaa oli, että kaupungin keskustan liikkeissä oli tarjolla vaatteita sekä kenkiä – 50 - - 70 % hintaan. Näin ollen vajaan puolen tunnin matka kaupungin halki venyi yli kolmituntiseksi ja mukaan kannettavaksi tuli useampiakin muovipusseja sekä paperikasseja.

Pisa on kuuluista yliopistoistaan sekä vanhasta kaupungistaan, jossa oleva Pisan torni on Italian kolmen suosituimman nähtävyyden joukossa. Muita ovat Rooman Colosseum ja Firenzen tuomiokirkko. Torni kuten koko vanha kaupunkikin on rakennettu 800 – 1400 lukujen välissä ja se on erikoinen kaltevuutensa takia. Yleisin paikalla otettu kuva onkin pieni trikki, jossa henkilö näyttää tukevan tornia tai nojaavan siihen, mutta seisoo todellisuudessa noin 100 metriä ennen tornia olevalla aukiolla.

Pisan tornille saavuttaessa me olimme kuitenkin ostoksilla olosta lopen uupuneita ja parin tavanomaisen turistikuvan oton (seisoin pönötin tornin edessä enkä edes yrittänyt trikkikuvia) jälkeen päätimme palata hotellille taksilla. Niitä vaan ei näkynyt...

Matkakaverini ensimmäinen päivä Italiassa oli ollut niin kuuma, että nesteen tankkaaminen ostosreissun aikana unohtui ja auringonpistoksen merkit pakottivat meidät pysähtymään juomaan sekä syömään suolaista joka toiseen kahvilaan kotimatkalla, jotta sain raahattua hänet hotellille huilimaan. Vielä yksi koirien salakuljetus iltalenkille ja sitten saimme nukkua ilmastoidussa, tyylikkäässä pikku hotellissamme aamupalalle asti. Siihen päättyi päivämme Pisassa ja seuraavana aamuna lähdimmekin sitten seikkailemaan ikimuistoiseen Venetsiaan.

Italian ja Suomen välinen elintasokuilu

Italian ja Suomen välinen elintasokuilu

Kukissa ei säästellä - niitä hellivät kaikenikäiset torinodisangrolaiset.

Suomalaisten ja Italiassa asuvien italialaisten välissä on suuri elintasokuilu. Se aiheutuu ainakin kolmesta asiasta. Niistä ensimmäinen on palkkaero. Suomalaisten keskipalkka on noin 2400 ja italialaisten noin 1700 euroa.

Toinen suuri ero on verotuksessa. Kummassakin maassa verotus on progressiivinen, mutta asteikko on erilainen. Alle 10 000 eurosta menee 10 %, 10 - 20 000 menee 20 % ja 50 000 eurosta 50 %. Niinpä Suomessa 4000 euron palkasta nipistetään noin 25 - 30  %, mutta Italiassa 50 %. Samaa palkkaa saavalla suomalaisella onkin käytössään noin 3000 euroa siinä, missä italialaisella on noin 2000 euroa.

Verotus on Italiassa kivikovan tuntuista.

Kolmas suuri ero tulee sosiaaliturvasta. Meillä kaikki elämäntilanteet on katettu jopa ylenpalttisesti. Kaikilla on ruuan ja asunnon lisäksi elämässä yleellisyyksiä: mahdollisuus asua aikuisena omassa vuokra-asunnossa sen sijaan, että asuisi aikuisenakin vanhempiensa luona kuten yli 50 % aikuisista italialaisista 25 – 35 –vuotiaista joutuu tekemään ja ruuan lisäksi mahdollisuus saada tukea vaikka lehtitilaukseen tai puhelinkuluihin.

Italiassa sosiaaliturva on minimissään. Terveydenhuolto ja koulutus on järjestetty, mutta muu onkin vähän niin tai näin. Muutamia esimerkkejä: koulussa ei ole ilmaista lounasta, vaan se syödään kotona koulupäivän jälkeen tai siitä maksetaan erikseen. Vanhemmat maksavat kirjat, vihot ja muut tarvikkeet itse. Kouluvuosi voi maksaa lukiossa 2000 - 3000 euroa ja vanhemmat maksavat lukukausimaksut. Perheet hoitavat vanhukset itse ja vain harvoilla on vanhainkotipaikka. Kotihoitojärjestelmää ei ole.

Asuminen maksaa lähes saman kuin Suomessa suhteutettuna tuloihin.
(Tässä meidän kesämökin keittiö.)

Työttömyysturvan saa Italiassa käytyään 2 vuotta töissä ja se on 240 päivän mittainen. Työttömyysturvan tulo on 50 - 60 % palkkatuloista kuukaudessa. Kun tuo reilu puoli vuotta on ohi, täytyy töitä tehdä jälleen vähintään 78 päivää, jotta turvan saa uudelleen 78 päiväksi. Ystävieni kaveri on työtön insinöörimies, joka käykin siivoamassa ystäviensä taloja, jotta saa kokoon viimeiset viikot työttömyysturvaa. Työstä ei kannata kieltäytyä tai on pulassa.

Asumistukia tai kodinhoitolisiä ei tunneta. Keskivertotyöläinen elättää oman perheensä eikä kotirouvilla ole omia tuloja lainkaan. Vaimo voi saada mieheltään taskurahaa ruokaostoksiin ja parturiin. Etenkin kotirouvien tilanne on huono – rahapula vaivaa ja avioero on mahdoton vaihtoehto – kuka silloin elättäisi rouvan eläkepäivinä? Eläkettä kun kertyy vain palkkatyöstä, kotona olijat eivät sitä saa.

Antipastoon ja prosecco-lasilliseen on sentään aina varaa...