torstai 7. marraskuuta 2013

Koirat mukaan Italiaan / Taking our dogs for a fun trip to Italy

 

Hau-hau-hauskempi koirareissu


 

Otamme kesäisin molemmat pikkukoirat mukaan Italiaan. Koirien kanssa matkustelu on oma taiteenlajinsa. Ensinnä tulee huolehtia rokotuksista. Molempien pikkuterriereittemme rokotukset menevät vanhoiksi eri aikaan, joten hyvissä ajoin ennen lähtöä tulee aina tarkistaa tilanne ja ottaa tehosteet eläinlääkärillä. Kaikkien rokotteiden on oltava merkittynä koirien omiin passeihin.

 



 Bella ja Caro Italiassa


Alle 8-kiloiset koirat saavat yleensä matkustaa matkustamossa kantokopassa, mutta Norwegianin Rooman lennolla eläimet matkustavat aina ruumassa omassa lentoboksissaan. Ostan niille lentoliput samalla kuin meillekin. Yhden koiran yhdensuuntainen lento maksaa 50 euroa ja kaksi koiraa siis 100 euroa/suunta.

 



 
 Caro rannalla hiekan kaivuussa Vincenzon kanssa


Koirat luovutetaan kentällä erikoismatkatavaroiden tiskillä. Tullivirkailija tutkii lentokopan ja koirien passit, joskus myös tunnistesirut. Koppaan ei saa jättää mitään irtonaista, joka voisi vahingoittaa koiraa. Myös pannat ja hihnat irrotetaan kuljetuksen ajaksi ja kopassa saa olla vain oveen kiinnitettävä vesikippo ja huopa.

 




 Bella kylvyn jälkeen rantapäivänä


Roomassa koirat saapuvat mukavasti Suomen lentojen saapuvien matkatavaroiden läheiselle ovelle. Mies kantaa kopan oven ulkopuolelle asti. Italiassa koirat ovat intoa täynnä ja ulkoilutan ne ensimmäisenä, kun olemme menneet tullin kojun ohi ulko-ovelle.

 

Kuumuus uuvuttaa Italiassa aivan eri tavalla kuin Suomessa. Tänä vuonna leikkasinkin turkit molemmilta koirilta aivan lyhyiksi. Se auttoi jaksamiseen aika paljon. Ruokahalu on kuitenkin helteessä huonompi, joten kumpikin koira laihtuu kesän aikana talven ylimääräisen pyöreyden pois (päinvastoin kuin emäntänsä...).

 

Ennen paluulentoa tarvitaan vielä paluulääkitys. Suomeen tulevilla koirilla on pakollinen ekinokokkoosi-matolääkitys. Tänä vuonna ostin lääkkeet Suomesta eläinlääkäriltä jo varmuuden vuoksi mukaan, sillä viime vuonna lääkkeiden anto jäi Tanskaan, Greven eläinlääkäriaseman varaan. Täkäläinen eläinlääkäri kun aloitti lomansa elokuun alussa ja matkusti heti sukulaisiin.

 

Lääke tulee antaa 1 – 5 vuorokautta ennen paluuta Suomeen. Tabletti on aika pieni ja sen voi antaa ruuan kanssa, esim. nakin sisällä tai seuraavasti: koiran pää nostetaan pystyyn, lääke suuhun, kuonosta pidetään kiinni ja kuono kattoa kohti, kunnes koira on niellyt lääkkeen. Nielemistä nopeuttaa kurkun kohdalta sively (tanskalaisen eläinlääkärin vinkki).

_____________________________________________ 
 

Bella and Caro in Italy
 


3 kommenttia:

  1. Hei! Ja kiitos - juuri tällaista tietoa hain! Olemme matkustamassa ensi kesänä Italiaan JackRusselimme kanssa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Pink! Vielä tiedoksi, että kannattaa tarkistaa tämän vuoden määräykset Eviran sivuilta. Jos olette matkassa alle 28 vrk, voit ottaa ekinokokkoosin Suomessa eläinlääkärillä ja paluulääkkeen samoin Suomessa. Muussa tapauksessa muista varata aika eläinlääkärille, jonka tulee antaa/valvoa, että lääke on otettu. Mukavaa reissua!
      t. Pia

      Poista
  2. Hei Pia; saako koirat Italiassa kuljettaa bússissa ja junissa ilman mitään erikoisia sääntöjä?

    VastaaPoista

Torino di Sangron kylä ja palvelut 2024

  Torino di Sangro, Abruzzon lääni, Italia    Torino di Sangro on idyllinen, pieni italialaiskylä keski-Italiassa, Adrianmeren rannalla. K...