Kesä Italiassa alkaa
Lopultakin koitti ensimmäinen kesä italialaisella
mökillämme. Lähdimme matkaan tyttäreni ja kummityttöni kanssa. Mukaan pääsivät
myös perheen kaksi pientä koiraa Caro (italiaksi kallisarvoinen tai rakas) ja
Bella (italiaksi kaunis). Olimme hankkineet etukäteen lemmikkieläinpassit ja
rokotukset kuntoon. Myös matkapahoinvoivalle pikku Bellalle oli haettu
eläinlääkäristä pahoinvointilääkkeet. Pennun elämän ensimmäinen lentomatka
sujui hienosti, vaikka ensimmäistä kertaa terrierimme joutuivatkin
matkustajiksi eläinruumaan. Onneksi isä-Caro on kokenut lentomatkustaja ja se
näyttikin pennulleen hyvän käytöksen mallia.
Vuokrasin Roomasta Leonardo da Vincin eli Fiumicinon lentokentältä
vuokra-auton ja rohkeasti lähdin ajelemaan Torino di Sangron kylää kohti. Kuvittele
mielessäsi rinteeseen rakennettu pieni, valkoharmaa kylä, jossa talot ovat
kerroksittain ja kylki kyljessä. Jokainen talo on tehty kivestä, vanhimmat
satoja vuosia sitten – uusimmat muurattu vanhojen talojen lomaan. Kadut ovat
kapeita, tuskin kaksi autoa mahtuu ohittamaan toisensa pääkadulla, sivukaduista
puhumattakaan. Kylän autot ovat yhteisellä parkkipaikalla kylän laidalla. Ylös
kylään on 150 rappusta, meidän mökillemme 130. Asumme siis aika korkealla.
Kylän keskustassa on korkean, kaksisataavuotisen talon
pohjakerroksessa oma lomakotimme, hartaasti odotettu ja haaveiltu. Kaksimetristen
seinien sisällä on aina viileämpää kuin ulkona, vaikka ovi olisi aukikin. Ulko-ovet
ovat vanhat ja kaksiosaiset. Niiden keskellä on lasi, jonka suojaksi talvella
nostamme ikkunaluukut. Oven yläosassa on talvella lasi ja kesäisin
hyttysverkko. Vaihdoimme oveen juuri uuden lukon. Se on saman tehtaan tekemä
kuin edellinenkin. Tehty Italiassa samalla tehtaalla ja samalla mallilla
pyöritettävine heloineen ja vipuvarsineen.
Perillä pikkuinen kaksiomme oli räävityn näköinen auki
rapsutetuista seinistään, mutta suihku ja vessa toimivat moitteetta. Olimme
matkalta ostaneet Rooman Ikeasta patjat sekä lakanoita ja petasimme petit
lattialle patjamuovien päälle. Ensimmäisenä yönä oven yläpuolisesta
tuuletusluukusta kuuluivat kylän äänet niin outoina ja vieraina, että oli
vaikea saada unta. Koirat pitivät vahtia koko yön ja varoittivat jokaisesta
kadulla ohikulkijasta.
Talomme yläkerrassa asuu kylän ainoa rakennusmestari Mario
ystävällisen vaimonsa Lorettan ja kolmen pikkutyttönsä kanssa. Nuorin heistä on
Isabella, joka pelkää koiria ihan hiukan. Muita naapureita emme olleet vielä
tavanneet, mutta tapaisimme kesän aikana. Kesän aikana tutustuisimme ihanaan
vanhaan pappaan, joka toisi meille kotitekoista rosé-viiniään ja
seinänaapuriimme Gianniin, joka lainaisi meille muovipöytäänsä. Tutustuisimme
Lorettan kanadalaisiin vanhempiin, hauskaan eläkkeellä olevaan
amerikanitalialaisperheeseen ja kaikkiin heidän ystäviinsä. Tyttäreni saisi
sydänystävikseen kylän tytöt ja osan pojistakin. Mutta tästä kaikesta me emme
tienneet ensimmäisenä yönämme mökillä vielä mitään.
Huomasimme, että öisin lämpötila ulkona laski 26 – 27
asteeseen, päivisin se pysytteli 30 asteen yläpuolella. Meiltä meni kaksi
päivää aikaa tottua lämpötilaan – koti-Suomessa oli ollut reilut 15 astetta
kylmempää lähtiessä. Kävelyretkillämme löysimme pikkukylästämme kolme kauppaa,
kaksi minimarkettia ja yhden supermarketin. Pikkuisissa ruokakaupoissa on tilaa
vähemmän kuin suomalaisissa elintarvikekioskeissa ja asiointi vie paljon aikaa.
Myyjät vaihtavat jokaisen asiakkaan kanssa kuulumisia ja juuston sekä lihan
valinta palvelutiskillä on tärkeä toimenpide. Kassa pakkaa ostokset valmiiksi
kasseihin ja rupattelee iloisesti italiaksi myös vieraampien kanssa –
ymmärtävät nämä sitten kieltä tai eivät. Matka kauppaan vie myös aikaa, sillä
uusien tuttujen kanssa kuuluu pysähtyä juttelemaan, vaikka oltaisiin nähtykin
juuri edellisenä iltana. Mitä tahansahan on voinut tapahtua tässä välissä...
Kuvittele nyt itsesi tänne seurakseni. Paikkaan, jossa
stressi on kadonnut ja elämä verkkaista, jopa leppoisaa. Keittiöni ei ole vielä
kiinnitetty seinään eikä minulla ole hellaa, joten käymme aamukahvilla
lempikahvilassani ja otamme croisantit (cornetto), kotitekoista jäätelöä
(gelato) sekä vastapuristetut tuoremehut (spumante) kyytipojiksi. Kyläläiset
tulevat ja menevät, mutta me istumme ulkopöydässä sillä aikaa, kun paikalliset
juovat kahvinsa seisten baaritiskillä (se on halvempaa siten). Lounasta syömme
rannalla – palapizza maksaa 1,20 ja sen kyytipojaksi litran vissy 1,50 euroa.
Illalliselle lähdemme Borgo Anticoon, lähiravintolaamme
saman kadun varrella. Siellä isäntä kantaa meille alkuruokia, pääruokia,
jälkiruokia ja ruokaryypyt. Laskua kertyy täyden tarjoilun kanssa 20 euroa
nuppia kohden sisältäen ruokajuomat, mutta yleensä otamme tyttäreni kanssa vain
yhtä tai kahta lajia. Pieni kannu viiniä maksaa 3,50 euroa. Marketissa
viinipullo kohtuullisen hyvää juomaa maksaa 2 – 3 euroa, mutta tölkkiviiniä saa
eurollakin. Illallisen jälkeen noin klo 23 lähdemme kävelemään kaupungille,
jossa sadat ihmiset istuskelevat katujen varsilla tai kahviloissa, puhe sorisee
iloisesti ja diskomusiikki soi nuorisopubeissa. Ehkä yksi drinkki vielä
maistuisi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti