Torino di Sangron historiaa / Some history of Torino di Sangro (Chieti, Abruzzo, Italia)

Torino di Sangron historiaa

Torino di Sangron kylä on viehättävä pikkukylä Abruzzon maakunnassa Keski-Italiassa. Se sijaitsee Italian itärannikolla rajoittuen Adrianmeren rantaan idässä ja Maiella-vuoristoon lännessä. Kylä on ikivanha; perimätiedon mukaan se on perustettu 900-luvulla. Suurin osa vanhankaupungin nykyisestä rakennuskannasta on peräisin 1600 – 1800-luvuilta. Asukkaita on noin 3500 – 4500 riippuen siitä, keneltä kysyy. Iso osa vanhankaupungin talonomistajista asuu muualla ja käyttää asuntoaan loma-asuntona.

Jututin tänään pitkään ystävääni Italoa, joka vaimonsa Lilianen kanssa saapuu ”muuttolintuna” kylään New Yorkista keväällä ja palaa Amerikkaan syksyllä. Italo on syntynyt kylässä ja viettänyt siellä lapsuutensa sekä nuoruutensa. Hän kertoi minulle tarinan toisen maailmansodan ajalta:

 

Toisen maailmansodan aikaan Torino di Sangro jäi kahden taistelevan rintaman väliin. Saksalaiset olivat Sangro-joen toisella puolella ja kylän toisella puolella, kukkulan takana, olivat englantilaiset. Kun saksalaiset vetäytyivät kylästä, he pakottivat kylän kaikki miehet mukaansa rikkomaan rautateitä ja räjäyttämään siltoja. Lapset ja naiset jäivät kylään ja piiloutuivat talojen kellarikerroksiin pommeilta suojaan. Niin Italon kuin minunkin asuntoni majoittivat suuren määrän pakolaisia turvaan.

Saksalaisia sotilaita jäi kylän itäpäähän kolme. He ampuivat konekiväärillä kukin vuorollaan tunnin verran englantilaisten suuntaan, taukoamatta, yötä päivää. Englantilaiset eivät uskaltaneet hyökätä vaan pommittivat vastineeksi kylää tykeillään.

Etuvasemmalla on Torino di Sangron sotilaan talo

kylän Piazzalla eli toriaukealla

 

Suurin osa ammuksista meni yli kylän, mutta osa tuhosi taloja – ja toiselta puolelta kylää tulittivat saksalaiset. Italo piileksi talonsa kellarissa isosiskon, äidin ja 30 muun kyläläisen kanssa. Äiti laittoi hänet makaamaan pieneen, vahvistettuun kaariholviin kellarissa, sillä se oli kaikkein turvallisin paikka. Taloon osui ja sen kulma sortui pommisuojan oven eteen. He jäivät sinne jumiin. Onneksi kyläläiset alkoivat myöhemmin etsiä heitä ja pelastivat koko joukon hautautumasta elävältä raunioon raivaamalla oviaukon auki.

 

Lopulta yhdeksän päivän jälkeen kyläläiset hermostuivat. Heistä lähti pieni lähetystö englantilaisten luo pyytämään, että tulitus lakkaisi. Kyläläiset näyttäisivät, miten saksalaiset saataisiin yllätettyä takaapäin. Jos englantilaiset eivät itse tohtisi, he voisivat näiden puolesta jopa ampua nuo kolme saksalaista, kunhan tulitus saataisiin loppumaan. Italialaisten avulla sitten britit vangitsivat sotilaat ja kylä sai jäädä korjaamaan vaurioitaan.

 

 ´

Englantilainen hautausmaa Torino di Sangrossa

 

Saksalaisten ja englantilaisten yhteenotosta on muistona Englantilainen hautausmaa, jota Kansanyhteisö yhä ylläpitää ja huolehtii. Se on suosittu retkipaikka sekä koululuokille että perheille. Se on ensimmäinen hautausmaa, jossa olen nähnyt perheitä piknikillä sekä lapsia pelaamassa palloa ja pyörimässä alas rinnettä hautakivien välisillä ruohokaistaleilla.

Notte biancha Italiassa eli valkoinen yö on kuin juhannus Suomessa! /White night in Italy is a great party night!

Bianca Notte eli valkoinen yö

 

Kesän ensimmäinen Bianca Notte eli valkoinen yö oli 5.7.2013 Italiassa Torino di Sangrossa. Tämä tapahtuma aloittaa kesäajan ja lomakauden. Kun Suomessa juhlimme juhannusta mökeillämme perheiden tai kavereiden kanssa, täällä Italiassa ilta on yhdessä olemisen juhlaa. Ja tämä juhla toistuu pitkin kesää lukuisia kertoja eri kylissä ja paikoissa!

 

Koko kylän nuoriso – myös tyttäreni Alisa – lähtivät iltayhdeksän maissa meren rannan baareja kiertämään. Kaikkialta lähiseudulta kerääntyy väkeä kuuntelemaan eri esiintyjiä: bändejä, huippu-dj:tä (erittäin arvostettu ammatti täällä), kitaristeja sekä tanssijoita. Varsinaiset juhlat rannalla alkavat keskiyön jälkeen ja kestävät aamukuuteen asti.

Tietysti myös ruoka on tärkeää. Jokaisella viidestä rantaravintolastamme on oma menunsa ja niiden lisäksi jo kuudelta illalla – jolloin itse palasimme rannalta kotiin – paikalle oli lisäksi saapunut suuri määrä torimyyjiä sekä pikaruokakojuja. Nuoret hakevat niistä syötävää itselleen ja notkuvat baarien lisäksi myös rantatuoleissa auringonlaskusta auringonnousuun jutellen, kikatellen, tanssien ja vettä tai olutta juoden. Kukaan ei kuitenkaan humallu, se olisi liian noloa.

Vaikka nuoret ovat kylästä poissa, on aikuinen väki silti paikalla. Iltalenkillä kävelin kylän poikki ja kaikki katuvarren baarit olivat puolitäysiä – jo kello 21 illalla! Tähän aikaanhan vasta päivälliset valmistuvat ja perheet käyvät syömään tai saapuvat ravintolaan päivälliselle.

Borgo Anticoon eli suosikkiravintolaamme oli katettu juhlapöytiä isommille seurueille ennakkovarausten mukaisesti. Kävimme itse syömässä heti ovien avaamisen jälkeen jo seitsemältä, jotta ehdimme käydä kotona vielä ennen Alisan lähtöä.

Iltalenkkimme koirien kanssa kulki myös täkäläisten ystävieni huvilan ohi. Siellä isäntä treenasi parhaan ystävänsä kanssa mandolinin ja kitaran soittoa katetulla terassilla. Uskomattoman kaunista! Taidankin jättää koirat kotiin hetkeksi ja lähteä vielä kuuntelemaan italialaisia serenadeja vielä hetkeksi. En kuitenkaan ehkä jaksa hillua nuorison tapaan hereillä ihan aamukuuteen asti?

 

 

Autoilua Italiassa /Driving in Italy is a challenge!

Autoilua kapeilla kujilla

Useimmat tuntemani suomalaiset tuntevat kauhunsekaista epäluuloa italialaista autoilua kohtaan. Niin tein myös minä ajaessani ensimmäistä kertaa Bolognan lentokentältä moottoritietä Adrianmeren rannikkoa pitkin alan Abruzzoon, enkä syyttä.

Ensimmäinen ajomatkani oli kamala. Moottoritiestä kolmannes oli tietöiden takia kavennettu surkeiksi kinttupoluiksi ja nopeusrajoitus oli pitkiä matkoja 50 km/h. Ajoin rajoitusten mukaan ja takaa tulevat tööttäilivät minulle vähän väliä. He ohittivat aggressiivisesti kiilaten autoni eteen vain muutaman sentin raon jättäen. Turvaväleistä ei ollut moottoritiellä tietoakaan!

 

Kylätiet ovat onneksi rauhallisempia ajella. Lähes joka kylä on pienen mäen päällä tai alla ja sinne johtaa serpentiinimäinen, mutkitteleva tai rankkanousuinen tie. Niihin tottuu nopeasti ja ajovarmuus kasvaa.

Suunnistamisessa ei kannata kuitenkaan luottaa yksinomaan Via Michelinin tai muiden karttapalveluiden ajoaikoihin. Esimerkiksi Torino di Sangrosta on Rooman lentokentälle 260 kilometriä, minkä pitäisi sujua 2 h 40 minuuttia aikaan. Kuitenkin Rooman kehätie GRA on niin tukossa, että aikaa kuluu ennemminkin neljä tuntia kuin kolme.

Suuri osa gps-kartoista on enemmän tai vähemmän ulalla etsiessään kylissä olevia pieniä kujia. Parhaat ajo-ohjeet olen toistaiseksi löytänyt Google Mapsistä, josta eilenkin tulostin ajo-ohjeen ja kuvia määränpäästä.

Kun ajelet Italiassa ensimmäisiä kertoja, huomaat risteykset mielenkiintoisiksi. Niissä on valtava määrä erilaisia kylttejä, joista ei ehdi lukea kuin osan. Lukeminen nopeutuu, kun huomaat, että moottoritien opasteet ovat aina vihreällä, nähtävyydet ruskealla ja sinisellä sekä mustalla muut tiet ja yritysten tiedot. Vie aikaansa oppia joko lukemaan kyltit tai oppia tiet ulkoa. Ota siis rauhassa.

 

Autoilun lisäkuluja

Italian tieverkosto on laaja ja hyvässä kunnossa. Moottoritiet kulkevat suurimpien kaupunkien väleillä ja ne ovat kaksikaistaisia sekä melko loivia nousuiltaan ja laskuiltaan. Yksityisen moottoritiet ovat maksullisia. Matka Roomasta Pescaran kautta Val di Sangron liittymään maksaa 21 euron tietullin verran (noin 260 km). Täältä Veronaan Pohjois-Italiaan tietulli maksaa 34 euroa eli lisää bensakuluja ”mukavasti”. Tosin moottoriteillä ajaminen säästää myös aikaa, sillä niillä voi ajaa 110 km/h (kolmikaistaisilla 130 km/h). Taajamissa ajonopeus on 50 km/h ja niiden ulkopuolella reitistä ja tiestä riippuen 70 tai 90 k/h.

Kylän vanha keskusta on yleensä kapea ja jopa ”yhdenmentävä”, sillä talot ja kadut on niissä rakennettu ennen autojen aikaa. Usein keskustaan ajo on kokonaan kielletty tai on sallittu vain asukkaille – ihan järkevää, sillä yleensä parkkipaikkojakaan ei niistä löydy. Monet turistiautoilijat kokeilevat keskustassa ajoa ja saavat siitä seuraavan vuoden tammikuussa kotiinsa pienen muiston: ulkomaiden sakkolaput toimitetaan tammikuussa suoraan kotiin ja sakko on satasen luokkaa/ kielletty ajokerta!

Eilen tulimme bussilla kotikyläämme päin ja tien kapein kohta oli tukossa. Vastaan oli tulossa traktori peräkärryineen sekä sen jäljessä pakettiauto ja henkilöauto. Koska bussilla on näissä tilanteissa etuajo-oikeus, kuljettajamme näytti ”pois tieltä” –käsimerkkiä ja jono alkoi peruttaa kiltisti ylämäkeen ja mutkaan. Traktorikuski sen sijaan päätti peruuttaa pienelle sivukujalle, huonoin tuloksin. Peräkärry meni ”klinkkuun” ja traktorin suuret takapyörät raastoivat tiiliseinää kuin pyrkien nousemaan sitä pitkin ilmaan. Sama näytelmä lienee toistunut usein, sillä muurissa oli lovia samalla kohdin jo valmiiksi juuri traktorin takapyörien kohdilla.

Vartin peruuttelun, edestakaisin sahaamisen, muurin jyrsimisen ja varsin hikoilevan traktorikuskin käsien ilmaan nostelun (”antaudun”) jälkeen bussikuskimme kirosi jälleen rumasti italiaksi ja lopulta peruutti itse leveämmälle kohdalle. Traktorin jälkeen bussi ajoi ylös ja muut autot odottivat kiltisti ”kivikylän kuninkaan” jälkeen omaa vuoroaan.

 

Kun nousimme bussista torilla eli piazzalla, olimme itsekin myötätunnosta ja tapahtumista uupuneita. Kiitimme kyydistä ja bussikuski toivotteli iloisesti hyvää päivänjatkoa. Tiukka hetki unohtui häneltä nopeasti ja hymy oli taas herkässä.

Nyttemmin muuten molemmat di Fonzo –bussifirman kuskit moikkaavat meille aina ohi mennessään!

Suomalaiset pelastajat / House owners from Finlad - please save these houses!

Olen alkanut tuntea äidillisiä tunteita kylämme vanhoja taloja kohtaan. Haluaisin pelastaa ne kaikki rappeutumiselta. Koska täällä Italiassa jokainen talo ja asunto on pääsääntöisesti oma kiinteistönsä, talojen ja jopa eri kerroksissa olevien asuntojen kunto vaihtelee valtavasti. Osa taloista on siistejä, rapattuja ja hyvässä maalissa, osa täysin rapistuneita ja jopa asuinkelvottomia.

 

Valtavan upeita koristereunuksia, takorautaparvekkeita ja tiiliseiniä lohkeilee hoidon ja huolenpidon puutteessa. Noissa taloissa asuu usein yksin vanha leskirouva tai –pappa, jonka lapset ovat muuttaneet työn perässä pois kotiseudultaan tai lapsia ei edes ole. Tai talo on asumaton, ollut ehkä pitkäänkin.

 

Suloisten, kapeiden katukäytävien varsilla on suuriakin kukkapuutarhoja, joita vanhukset hellästi hoitavat, mutta talot jäävät hoidotta. Osa on kesämökkeinä ja hyvässä kunnossa.

Kauneus ja rappio kulkevat vieri vieressä. Täältä saa talon 25.000 – 120.000 eurolla kunnosta riippuen, mutta jos oikein ymmärsin, naapurissani olevasta ”lääkärivainajan” talosta napolilainen veljenpoika odottaa saavansa 500.000,- euroa! Täysin järjetön hintapyyntö täällä, vaikkei sitä Roomassa tai Napolissa olisikaan. Talo siis pysyy asumattomana pitkään.

 

Yllätin itseni haaveilemasta: jos 30 suomalaista perhettä innostuisi ostamaan täältä mökin, saisimme Italian itärannikolle pystyyn pienen suomalaisyhteisön. Voisimme pitää vuoropäivinä yhteisillallisia, juhlia ja lauluiltoja, kuten teemme italialaisten ystävienikin kanssa. Ehkä voisimme sopia yhdessä jonkin mökkitalkkarikäytännönkin.

Kiinnostaisiko sinua siis ostaa mökki Italiasta? Samalla pääsisit pelastamaan pientä, hajoavaa taloa kunnostaen sen omilla kätösilläsi tai italialaisen työmiehen voimin. Pilkkahintaan, sillä halvimmat kiinteistöt täällä maalla voivat maksaa vain 6.000,- euroa (mutta ne ovat sitten jo ”tosi tekijöille”). Kaverini Renato on myymässä vuonna 1986 rakennettua asuntoaan karvan alle 50.000 eurolla. Siinä olisi tarjolla valmiiksi siisti asunto, kaksi makuuhuonetta, kaksi kylpyhuonetta, keittiö ja varasto kolmikerroksisessa talossa, vanhan kaupungin rauhallisella alueella. Asunnosta on näköala Maiellan vuorelle ja viiniköynnösten peittämään laaksoon...

 ______________
House buyers from Finland - please save these houses!

I'm starting to feel motherly feelings towards our village with old houses . I would like to save all of them from decay. Because here in Italy every house and apartment ia a property, a house, even on the same house, apartments in different are separately taken care of and home condition varies tremendously. Some of the houses are clean, and well plastered finish, part of a completely rundown and even uninhabitable .
A huge great decorative borders, wrought-iron balconies and brick walls flaking treatment and care need. Those living in buildings are often lonely old widows or grandpas, whose children have moved to the displacement or they don´t even have children. Or the house is uninhabited, was perhaps already for a long time.
Our sweet , narrow street has along the corridors a large flower gardens, which are lovingly taken care of the elderly , but the houses are not maintained. Part of a summer house are well maintained.
Beauty and decadence run side by side. Here they sell and you can buy a house with 25,000 - 120,000 euros depending on the condition, but if I understood correctly, the neighbor , " the doctor of the deceased ," the house owhich is now owned by his Neapolitan nephew expect to get 500.000, - Euro from the house! Totally insane asking price here, even if it wouldn´t be that in Rome or Naples. The house, therefore, remain uninhabited for a long time.
I surprised myself dreaming if 30 Finnish families would get excited about buying a cottage here , we would get up on the east coast of Italy a small Finnish community . We could keep on alternate days with the common dinners, parties and song evenings, as we do in Italian with our local friends too. Maybe we could get together and agree some house keeping systen too.
Would you be interested , therefore, to buy a cottage in Italy ? At the same time you would  save small , biodegradable house by renovating it with your own hands or an Italian laborer might do that for you. With a ridiculously low price, as the cheapest real estate here in the country can only be 6000 , - Euro (but then they are already for "real do-it yourself-makers " ) . My friend Renato is selling his 1986 -built home with a price of 50,000 euros. It is available tfor you to buy this apartment , with two bedrooms , two bathrooms, kitchen and storage room in a three-storey house in the old town in a quiet area . The apartment has views of the Maiella mountain and wooded valley of vines ...

 

Iltataivas / Night sky in Italy

 

Iltalenkillä jäin jälleen katselemaan iltaruskoa. Se oli valtavan upea, kuin panoraamamaalaus. Ylinnä lähes musta tähtitaivas, sen alla usvaverhossa antiikkiroosaa, vaaleaa lilaa ja punaista. Alarajana merenrannan valaistut talot, kuin koristenauha, joka on tehty juuri minun ilokseni. Sydäntäsärkevän kaunista, kuten monet muutkin asiat täällä Italiassa.

 

Pari päivää sitten koin vastaavan hetken. Lähdin aamuneljältä viemään kahta kesävierastamme lentokentälle. Ajoin pilkkopimeässä kylästämme moottoritielle ja Pescaran kohdalta toista moottoritietä Italian halki Roomaan päin. Ajoin Grand Sasso –vuoriston poikki Maiellan vuoren kohdalta. Aamu alkoi valjeta, pilvet roikkuivat vuorten huippujen yllä tupruisina verhoina. Välillä aurinko osui jonkun huipun ylle, valaisi sen upeaksi veistokseksi ja verhosi sen jälleen. Se oli luonnon oma valoshow, vain yhdelle hereillä olevalle katselijalle suunniteltu.

.

 

Rooma-Pescara –moottoritie on muuten oiva mestariteos ihmisen suunnittelutaidosta. Se nousee rannikolta tasaisesti vuoristoon mennessä, sukeltaa vuorten korkeimpien huippujen alta tunneleissa ja ylittää laaksot henkeäsalpaavien pilareiden kantamilla, kilometrien mittaisilla ilmasilloilla. Tien molemmin puolin on vuorten rinteille ripoteltuna pieniä kyliä – osa aivan vuoren huipuilla, osa laaksojen pohjilla. Ne ovat kuin kokoelma pieniä, siroja nukketaloja. En koskaan kyllästy ihailemaan näitä maisemia.

 

Näitä miettiessäni otan käteeni lasin paikallista Trebbiano-viiniä (1,98 euroa/pullo) ja siirryn terassille katsomaan tähtitaivasta. Samat kuviot näkyvät täällä kuin Suomessakin, mutta laakeiden peltojen sijaan kehyksinä ovat vuorenrinteiden talot tuikkivine ikkunavaloineen. Ja äänet – yläkerran naapurissa Loretta ja Mario syövät perheillallista isovanhempien kera, lasia ja haarukat kilisevät, italialainen nopeatempoinen puhe soljuu iloisena yössä. Skootteri surruttaa kylän läpi. Kirkon kello lyö yksitoista ja jossain aloittaa yksinäinen koira hämyhaukun, johon toinen ääni vastaa, kunnes kuuluu komento ”SILENZIO” ja koirien juttelu vaimenee.

Kompurointia autovarauksissa / Problems with car rentals in Italy

Auton vuokraukset ovat tänä kesänä tuottaneet tuskaa. Edellinen vuokraus päättyi ”korjausmaksuihin”. Seuraava varaus kolminkertaistui itsekseen – yhden sijaan minulla olikin kolme autoa varauksessa ja kaikki velotettiin luottokortiltani.

Alun perin meidän piti viedä tyttäreni kaverit Rooman kentälle rakentajamme Renaton autolla. Hän itse tarjosi autoaan ystävällisesti lainaksi, mutta peruikin tarjouksensa lähtöä edeltävänä päivänä. Olin paniikissa – kylän ainoa bussi Roomaan lähteen klo 7.10 ja se oli siltä päivältä jo mennyt – seuraavan aamun lähdöllä ei enää ehtisi ajoissa koneelle. Oli siis pakko saada auto vuokraan. Lähikaupunkimme Lancianon autot oli kaikki varattu, joten varasin auton läänin isoimmasta kaupungista Pescarasta puhelimella netin kautta. Lähdin hakemaan autoa bussikyydillä klo 9 kylästä ja sain kuulla, ettei Pescaraan menisi enää vuoroja Lancianosta.

 

Kuitenkin keskusteltuani aikani bussikuskin kanssa italiaksi, sain selville, että Lancianosta pääsisin Chietin kaupunkiin ja sieltä paikallisvuorolla eteenpäin. Rohkeasti hyppäsin tuohon bussiin ja jopa vaihtovuorot löytyivät.

 

Perillä Pescarassa lähdin vaeltamaan Avisin toimistolle kännykän ohjeiden mukaan. Halusin kuntoilla, joten päätin kävellä ja seurata kännykkänavigaattorin ohjeita. Viiden kilometrin kävelyn jälkeen olin Via Circuitilla Pescaran eteläpuolella, mutta kävikin ilmi, että kaupungissa oli kaksi samannimistä katua ja minä olin sillä väärällä! Ohikulkijan ohjeiden mukaisesti hyppäsin paikallisbussiin ja lopulta löysin oikean kadun ja vuokraamon.

 

Paikalliseen tapaan toimisto piti siestaa keskipäivän jälkeiset tunnit. Notkuin sen ajan lähikahvilassa ja palkkioksi odotuksesta sain käyttööni tuliterä Volkswagen Golfin! Se oli hieno ajokokemus!

 

Siispä neljältä seuraavana aamuyönä starttasin vuokra-auton nokan kohti ihmeellistä Roomaa ja sen ”takana” odottavaa Leonardo da Vincin kenttää eli Fiumicinoa. Tytöt ehtivät sittenkin ajoissa koneeseen!

 ______________________
Problems with car rentals in Italy...

Car rentals for this summer produced me a lot of pain. Previous Rental ended with me paying "repair charges ." The next booking tripled to itself - instead of one, I had three cars in the reserve, and they all were charged from my credit card .Originally, we had to take my daughters´friends to the Rome Fiumicino airport with our builder Renatos´s car. He himself offered kindly lent his car, but cancelled the day before departure. I was in a panic - the village's only source was the bus to Rome at 7.10 and it was already gone for the day - the next morning's output journey no longer make it in time to the plane leaving to Finland. So it was bound to get a car rental.The nearby town Lanciano´s cars were all busy, so I booked a car from Pescara city via my phone´s internet. I went to pick up the car with the 9 am bus from the village and I was told that there would no longer be any turns to Pescara from Lanciano .However, after discussing some time bus driver with the Italian, I found out that I could get in Lanciano, by travelling first to Chieti town and from there taking the local bus. Boldly I jumped on that bus, and was in city in time.After my arrival in Pescara, I went to walk to the office of Avis using my mobile phone´s internet maps and their instructions. I wanted to do some outdoor-work out, so I decided to walk around and followed the instructions on mobile phone navigation system . Five-kimetres walk later, I was in the Via Pescara Circuit in the south, but it turned out that there were two roads under the same name in the city and I was in the wrong one! Accordance with the instructions from a passerby lady I jumped into the local bus, and finally I found the right street and the car hire .Local customs´ office had a siesta break after the midday hours . I stayed a couple of hours in  a nearby cafe and I got my reward anticipation  and it was that my rental was a brand new Volkswagen Golf ! It was a great driving experience !Thus, at four am next morning I started the drive with my excellent rental car towards Rome Fiumicino airport and girls made it in time for the plane!
 

Campari Night ja häät Torino di Sangrossa /Campari Night Party and Wedding in Torino di Sangro, Italy

Campari Night ja häähumua kylässä

 

Tänään kylässä on häät ja se on tuonut muassaan erityisen kiihtyneen ja iloisen kuhinan. Normaalisunnuntaiden mukaan kirkonkellot alkoivat soida ja herätellä ihmisiä jo varttia vaille kahdeksan. Ne soivat viisi minuuttia, pitivät taukoa kymmenen, soivat uudelleen jne. Kilkuttelu jatkuu kirkonmenojen alkamiseen asti.

                                             Vihkikirkko edessä, sotilaan talon takana

 

Jumalanpalvelus Sports Baria vastapäätä olevassa kirkossa alkoi puoli yhdeksältä. Lähdimme kymmeneltä aamupalalla Bar del Corsoon siihen lähelle ja silloin tilaisuus oli jo ohi. Hienosti parhaimpiinsa pukeutuneet signorat ja signorit joivat aamukahvejaan kadunvarren kaikissa baareissa, mutta eniten väkeä oli kirkkoa vastapäätä Sports Barissa.

Samassa paikassa oli eilen illalla teemailtana Campari Night. Campari-tytöt myivät juomia pikkupulloissa 1,50 euron hintaan ja ostaja sai kaupan päälle punaisen Campari-pullorannekkeen. Jos osti kolme pulloa kerralla, sai vielä hienomman, kilisevän metallirannekkeen. Baari ja katu sen ympärillä olivat tupaten täynnä nuorisoa, kun kävelin koirien kanssa ohi iltalenkillä keskiyöllä. Voin kuvitella miltä noista nuorista tuntui herätä aamulla kirkonkelloihin – helinää oli päässä varmasti jo ilman kellojakin...

 

Kylän toinen kirkko, jonka pihalla järjestettiin Sagra eli kyläjuhla 2013

 

Aamupalan jälkeen lähdimme kioskiin eli Tabaccheriaan ostamaan postikortteja ja –merkkejä. Saimme kortit, mutta merkit Suomeen jäivät saamatta. Myyjänä oli näet kauppiaan veli, joka ei löytänyt postimerkkivihosta kuin Italian sisäisen liikenteen merkkejä. Palaamme huomenna kysymään asiaa itse kauppiaalta. Eihän meillä ole mikään kiire.
 

Kaupasta ulos tultuamme emme päässeet kadun yli, sillä hääkulkue saapui. Kymmeniä autoja, kaikki täynnä perheitä parhaimmissaan. Autojen torvet soivat töötöttäen juhlaa ja valkoiset häärusetit liehuivat autojen antenneissa. Kylän muu liikenne pysähtyi täysin. Kaikki ihailevat hääseuruetta ja huutelevat seurueelle ”Auguri”, onnea! Nuorison kansoittamat autot ovat vielä oma lukunsa – niissä nuoret miehet roikkuvat ikkunoista ulkopuolelle.

 

Vaikka hääparit Italiassa useimmiten vihitään maistraatissa, sen jälkeen on yleensä vielä kirkossa siunaaminen. Sen jälkeen juhlijat kokoontuvat juhlapaikkaan, jossa kuunnellaan musiikkia ja ruokaillaan, tuntikausia ja epämuodollisesti. Nämäkin juhlat jatkuivat pitkälle iltapäivään. Silloin muistona häistä leijui enää pilvi koristesilppua tuulen mukana kadun reunoilla. Kukaan hääseurueesta ei tullut siivoamaan katuja jälkikäteen. Vasta seuraavan viikon kadunlakaisuauto vei roskat mennessään.

 

 

Koirat mukaan Italiaan / Taking our dogs for a fun trip to Italy

 

Hau-hau-hauskempi koirareissu

 

Otamme kesäisin molemmat pikkukoirat mukaan Italiaan. Koirien kanssa matkustelu on oma taiteenlajinsa. Ensinnä tulee huolehtia rokotuksista. Molempien pikkuterriereittemme rokotukset menevät vanhoiksi eri aikaan, joten hyvissä ajoin ennen lähtöä tulee aina tarkistaa tilanne ja ottaa tehosteet eläinlääkärillä. Kaikkien rokotteiden on oltava merkittynä koirien omiin passeihin.

 

 Bella ja Caro Italiassa

Alle 8-kiloiset koirat saavat yleensä matkustaa matkustamossa kantokopassa, mutta Norwegianin Rooman lennolla eläimet matkustavat aina ruumassa omassa lentoboksissaan. Ostan niille lentoliput samalla kuin meillekin. Yhden koiran yhdensuuntainen lento maksaa 50 euroa ja kaksi koiraa siis 100 euroa/suunta.

 

 

 Caro rannalla hiekan kaivuussa Vincenzon kanssa

Koirat luovutetaan kentällä erikoismatkatavaroiden tiskillä. Tullivirkailija tutkii lentokopan ja koirien passit, joskus myös tunnistesirut. Koppaan ei saa jättää mitään irtonaista, joka voisi vahingoittaa koiraa. Myös pannat ja hihnat irrotetaan kuljetuksen ajaksi ja kopassa saa olla vain oveen kiinnitettävä vesikippo ja huopa.

 

 Bella kylvyn jälkeen rantapäivänä

Roomassa koirat saapuvat mukavasti Suomen lentojen saapuvien matkatavaroiden läheiselle ovelle. Mies kantaa kopan oven ulkopuolelle asti. Italiassa koirat ovat intoa täynnä ja ulkoilutan ne ensimmäisenä, kun olemme menneet tullin kojun ohi ulko-ovelle.

 

Kuumuus uuvuttaa Italiassa aivan eri tavalla kuin Suomessa. Tänä vuonna leikkasinkin turkit molemmilta koirilta aivan lyhyiksi. Se auttoi jaksamiseen aika paljon. Ruokahalu on kuitenkin helteessä huonompi, joten kumpikin koira laihtuu kesän aikana talven ylimääräisen pyöreyden pois (päinvastoin kuin emäntänsä...).

 

Ennen paluulentoa tarvitaan vielä paluulääkitys. Suomeen tulevilla koirilla on pakollinen ekinokokkoosi-matolääkitys. Tänä vuonna ostin lääkkeet Suomesta eläinlääkäriltä jo varmuuden vuoksi mukaan, sillä viime vuonna lääkkeiden anto jäi Tanskaan, Greven eläinlääkäriaseman varaan. Täkäläinen eläinlääkäri kun aloitti lomansa elokuun alussa ja matkusti heti sukulaisiin.

 

Lääke tulee antaa 1 – 5 vuorokautta ennen paluuta Suomeen. Tabletti on aika pieni ja sen voi antaa ruuan kanssa, esim. nakin sisällä tai seuraavasti: koiran pää nostetaan pystyyn, lääke suuhun, kuonosta pidetään kiinni ja kuono kattoa kohti, kunnes koira on niellyt lääkkeen. Nielemistä nopeuttaa kurkun kohdalta sively (tanskalaisen eläinlääkärin vinkki).

_____________________________________________ 

 

Bella and Caro in Italy

 

Kumoa muokkaukset

Punaisen lipun päivät Adrianmeren rannalla /Red flag days at the beach

Punaisen lipun päivät

 

Eilen ja edellispäivänä tuuli kovasti. Uimarannallamme Lido di Morgella liehuivat punaiset liput. Se on kielto mennä uimaan kahluusyvyyttä syvemmälle. Rantavahdit – kaksi nuorta poikaa – valvoivat kieltoa uskollisesti. He tuijottivat kolmea suomalaistyttöä – kahta blondia ja yhtä brunettia – rannalta herkeämättä megafoni kädessä siltä varalta, että joutuisivat kehottamaan nuoret lähemmäksi rantaa. Sadan metrin päässä syvemmällä oleva rouva sai rauhassa mennä hukkumaan. Ovatko rantavahdit täällä siis ikärasisteja?! No, oikeasti tuuli ei nostanut aaltoja edes vaahtopäiksi saati yli aallonmurtajan ja vesi oli lähes tyyni...

 

Makoilin maassa ranta-alustalla ja laitoin laukkuni tuulen suojaksi sen päähän. Puolessa tunnissa ihoni sai sileän hiekkakerroksen pintaansa. Hiekka leijui rantahietikolla kiemurrellen käärmemäisesti kohti rantamuureja. Ranta oli lähes autio, vain rantabaareissa istuskeli ystäväjoukkoja ja perheitä seurustelemassa.

 

Ostimme jäätelöt. Pehmikset otettiin valkoisista muoviputkista ja puristettiin rusettipuristimen läpi tötteröiksi. Makuina olivat perinteisten mansikoiden ja tuplasuklaiden lisäksi mm. tuplasuukko (Bacio, suklaa-pähkinäseos) ja paholainen & enkeli. Itse ostin Mojito-jääpuikon. Sen paperissa luki, ettei sitä myydä alle 18-vuotiaille, koska se sisältää rommia.

 

Rantakahviloissa vuokrataan aurinkopetejä ja varjoja sekä myydään ruokien ja juomien lisäksi myös suihkupoletteja. Kylmä suihku on ilmainen, mutta lämmin maksaa 50 senttiä. Tällaisena päivänä se kannattaa maksaa, jotta suola ja hiekka irtoavat ihosta kunnolla, jollet halua tuntea, miltä tuntuu olla tönkkösuolattu muikku!

 

 

Red Flag days at Lido le Morge -at the beach in Torino di Sangro

Red flag days

Yesterday and the day before (this was written in July!) there was a lot of wind at Lido di Morge. Beach Lido di Morge was having the red flags up. It is a prohibition to go for a swim deeper than your waist. Lifeguards - two young boys - were monitoring the sea view faithfully. They stared at the three beautiful Finnish girls - two blondes and one brunette - from the beach relentlessly keeping their megaphones in hands, in case that there would be a need to call on young ladies closer to the beach. One hundred meters away far deeperthere was the lady - a bit older one - free to go drowning. Lifeguards here look sometimes a bit racistic to the older ladies...!

Well, the wind didin´t really brought forth waves of foam at the top, and the waves didn´t come over the waterbreaker, the water was almost calm ... despite the wind.

I laid-back down on the beach on a sun mat, and I put my bag on top of it to protect it from the wind and sand. In half an hour my skin had a smooth layer of sand onto its surface. Sand floated on the half-empty beach wriggling like a snake towards the beach walls. The beach was almost deserted, just a group of friends and families were socializing in a beach bar.

 

We bought some ice creams. Soft ice creams were inside white plastic tubes and were pressed through the machines to the cones. We had there to choose among the traditional flavors of strawberries and douple chocholates addition to double kiss (Bacio , chocolate - nut mixture ), and the devil & angel. In fact, I myself bought a Mojito icicle. On its paper there was written, that it is not sold to anyone who is under the age of 18, because it contains rum.

Beach Coffee shops are renting sun beds and parasols, and of course they also sell food and drinks, but also coins to take a shower. Cold shower is free, but warm costs 50 cents. On a day like this it's worth paying, for peel off the salt and sand from your skin properly .

Paras italialainen ystäväni Italo Rocco / My Best Friend in Italy is Italo Rocco, 84 years!

Paras ystäväni Italo

Uskokaa tai älkää, mutta paras ystäväni Torino di Sangron kylässä on maailman suloisin 84-vuotias Italo! Vierailen Italon ja hänen vaimonsa Lilianen luona käytännössä joka ilta, kun käyn koirien kanssa iltalenkillä. Italon ja Lilianen talo, terassi ja piha ovat aina täynnä elämää ja vierailijoita.

 

Kuvassa Italo, minä ja koirat Caro sekä Bella, Liliane ja Rina (Katerina) kesällä 2013 Italon terassilla

 

Joskus ryöstämme ystäväni kanssa itsellemme kahdenkeskisen jutteluhetken, jotka ovat minulle aarteita. Yhtenä niistä Italo kertoi minulle oman tarinansa:

 Italialaiseen tapaan tarina alkoi jo Italon vanhempien tarinasta. Italon isä meni naimisiin Torino di Sangrolaisen tytön kanssa vuonna 1925, mutta valitettavasti tyttö kuoli lapsivuoteeseen. Siihen aikaan oli tapana, että leskeksi jääneen olisi tullut viettää loppuelämänsä yksin leskenä. Onneksi isän appiukko oli poikkeuksellisen moderni ja patisti hänet uusiin naimisiin. Appiukon ehdotuksesta he menivät etsimään vaimoa ja kävivät ensin Roomassa, sitten L´Aquilassa orpokodissa katsomassa sopivia naimaikäisiä tyttöjä. Sopiva vaimoehdokas löytyikin ja hänestä tuli naimisiin menon jälkeen myöhemmin Italon äiti.

Vuonna 1923 syntyi ensin isosisko ja vuonna 1929 Italo. Isosisko nimettiin kuolleen vaimovainajan nimellä ja Italon toinen nimi Rocco tuli appiukolta. Lapset kasvatettiin rakastamaan appivanhempia kuin omia isovanhempiaan ja niin kävikin. Appivanhemmat olivat testamentanneet omaisuutensa Italolle ja tämän isosiskolle, joten he saivat kumpikin perinnöksi kaupunkitalot ja vielä maatilatkin.

Jo kuusivuotiaana Italosta tuli paikkakuntalaiseen tapaan soittaja. Hän aloitti mandoliinin soiton opettelulla, mutta jo kahdeksanvuotiaana hän siirtyi soittamaan saksofonia, mitä jatkoi myös siirtyessään ammattimuusikoksi Carabinieri-sotilasorkesteriin Roomaan. Siellä ja eri Euroopan maissa hän esiintyi orkesterin kera työkseen.

 Kun Italo oli 26-vuotias, hän esiintyi Rooman keskustassa viehättävässä pienessä kirkossa, josta puuttuu puolet katosta. Esitystä oli seuraamassa 17-vuotias Liliane ja nuoret rakastuivat. Mutta kohtalo oli määrännyt, että tytön tulisi matkustaa vanhempiensa kera Amerikkaan, jonne nämä olivat saaneet työluvan ja liput. Jäähyväiset olivat haikeat. Puoli vuotta myöhemmin alkoi orkesterissa kiertää huhu, että heillä olisi tulossa kiertue Amerikassa ja se toteutuikin vuotta myöhemmin. Kiertue kesti puoli vuotta ja sinä aikana Italo ja Liliane vihittiin.

Italo joutui palaamaan Italiaan ja haki lupaa muuttaa Amerikkaan. Kaksi pitkää vuotta odotettuaan hän lopulta pääsi nuorikkonsa luo suurin odotuksin. Elämä uudella mantereella oli kuitenkin vaikeampaa kuin Italiassa. Soittokeikkoja oli harvoin ja puuttuva kielitaito hankaloitti työnhakua, joten Italo joutui töihin paperitehtaaseen. Hän kesti tätä uraansa tasan kolme viikkoa, kunnes irtisanoi itsensä muutamalla oppimallaan englannin kielen sanalla. Oli pakko palata lapsuudessa opittuun ammattiin – parturiksi.

Vuotta myöhemmin Italo oli menestynyt niin hyvin, että hän lunasti parturiliikkeen itselleen ja samanaikaisesti opiskeli koko ajan kieltä lisää. Hän suoritti amerikkalaisen lukion, sitten collegen ja lopulta ylemmän yliopistotutkinnon. Sen jälkeen olivat vuorossa opettajaopinnot. Opettajan työssä Italo sitten teki uraa New Yorkin public schoolissa italian ja espanjan kielen opettajana. Hänet palkittiin Valkoisessa talossa presidentin erikoistilaisuudessa ansiokkaasta urasta kielitaidon edistäjänä. Bill Clinton luovutti henkilökohtaisesti hänelle Italian kodin seinällä olevan kiitosviestin.

Nyt eläkepäivinään Italo on tehnyt suuren työn kääntäessään englannista italiaksi työkaverinsa kirjaa italialaissankari Garibaldin elämästä. Anthony di Pernon Adventures of Garibaldi ilmestyy italiaksi jouluna 2013.

 ___________________________

 

My best friend Italo
Believe it or not , but my best friend in the village of Torino di Sangro is the world's sweetest 84 -year-old Italo! I visit Italo and his wife Lilian practically every night when I go for a walk with the dogs. Italos´ and Lilianes´ house, terrace and garden are always full of life and visitors.
Sometimes my friends robs ourselves few minutes for bilateral casual conversation , which to me are the treasures. One  of these times Italo told me his story :
In Italian the way the story begans from Italos parents story. Italos´ father married a girl from  Torino di Sangro in 1925, but unfortunately the girl died in childbirth. At the time, it was customary that the widowed huspand would have to spend the rest of his life alone in a widow. Fortunately, the father in law was an exceptionally modern person and urged him to re-marry. By father-in-laws´ suggestion, they went to look for a wife, and became the first in Rome , then in L'Aquila, in the orphanage house watching suitable girl to marry. A suitable candidate was found and became a wife, and became later Italos´ mother .
In 1923, the big sister was born, and in 1929, Italo. Big Sister was named as the deceased wife of the deceased's name and the second name of Italo,  Rocco,  came from the father of law.  Children brought up to love their in-laws as their grandparents, and so it turned out. In-laws were giving all their property to Italo and his big sister after their death so they each received an inheritance town houses , and even on the farm.
As early as the age of six Italo started learning how to play the mandolin, but already at the age of eight, he moved to play the saxophone , which he also continued as a professional musician in Carabinieri military orchestra in Rome. There, and in various European countries , he appeared with the orchestra for a living.
When Italo was a 26-year-old, he appeared in the center of Rome in the charming little church, which lacks half of the roof. The presentation was attended by 17-year-old Liliane and these two young people fell in love. But fate had decreed that a girl should travel with her parents to America, where they had obtained a work permit and tickets. Farewells were melancholy. Six months later, inside the orchestra of Italos´ started to circulate the rumor that they would be coming to tour in America and it happened a year later. The tour lasted six months and during that time, Italo and Liliane were married.
Italo was forced to return to Italy, and applied for permission to emigrate to America. Two long years of waiting, and then he finally reached a young bride having some high expectations of a dreamland, America. Life in the New World , however, was more difficult than in Italy. Call gigs were rare and the lack of language skills hampered the search for employment, so the Italo was forced to work at the paper mill. He took this career exactly three weeks until resigned by a few self-learned English words. He had to go back to the profession, what was learned in childhood - being a Barber .
A year later, Italo was so successful that he purchased the barber shop for himself and at the same time he was studying the language more all the time. He completed an American high school, then college, and finally Master's degree. After that he applied for teachers education . Teachers work was Italos´main career in the New York public school; where he was the  Italian and Spanish language teacher. He was awarded bu the the President at the White House special occasion, distinguished career as a promoter of language skills. Bill Clinton handed over personally to him a certificate, which is hanging on the wall in their Italian home.
Now when having the pension days Italo has done a great job translating from English to Italian a book of Italian hero Garibaldi's life. Anthony di Pernos´ Adventures of Garibaldi appears on the Italian Christmas 2013.