Luksusmuijageenejä

Tänään Nizzassa totesin, että taidan omata luksusmuijageenejä. Minusta Monaco oli eilen todella hieno ja houkutteleva kaikessa prameudessaan, sen jälkeinen rantakylä todella viehättävä - olin puolet läpiajon ajasta suu auki  luonnon sekä talojen kauneuden ihmetyksestä, Antibeskin oli silmissäni upea ja Nizza kerrassaan kotoisan viettelevä. Mistä vaikutelma sitten syntyi?

Casinon voittoshekki ja pohdinta, mitä sillä ostaisin...

Ensinnäkin liikenteen määrä oli kaikkialla kohtuullinen ja se oli sujuvaa. Italialle tyypillistä kiilausta, pikaohittelua ja torvien tööttäilyä ei näkynyt eikä kuulunut. Monacossa autoilijat pysäyttivät tämän tästä antaakseen jalankulkijoille tietä, mikä tuntui todella oudolta. Ystävälliset autoilijat jopa hymyilivät ja viittoilivat tietä, kun emme alussa ymmärtäneet heidän pysähtyneen meitä varten. 

Vesan takana Monte Carlon kasino.

Suuntasimme rohkeasti Monte Carlon kasinolle ja ihmeeksemme meitä ei pysäytettykään ovella vaan saimme jatkaa turvatarkastuksen jälkeen sisälle uhkapelien ihmemaahan. Kolikkopelien saliin sai mennä arkivaatteissakin (pidemmälle olisi tarvinnut olla siistit vaatteet ja kengät) ja niinpä heittäydyimme tienaamaan matkarahoja suurella innolla ensimmäisessä pelisalissa. Ajatuksena oli, että kun voitamme muutaman tuhat euroa, haemme hotellilta paremmat vaatteet ja jatkamme rulettisalien puolelle - sinne oli sisäänpääsymaksu 17 euroa nenältä. 

Vesa Monacon casinon kahvila-aulassa

Pidin myös kahvilan sisustuksesta.

Hinnat olivat yllättävän kohtuulliset.

Näköala casinon sisältä ulos.

Muiden asiakkaiden autoja.

Ensimmäinen panokseni oli 10 euroa ja sen pystyi koneessa maksamaan setelillä tai pankkikortilla. 10 eurolla sai 1000 pistettä, joita sitten pystyi pelaamaan joko nappia painamalla tai vetämällä koneen oikeassa reunassa olevasta kahvasta. Eipä tullut voittoa. Vesa sijoitti matkakassaan saman 10 euroa ja hänellä tapahtui ihme - kone alkoi räpsyä, kilkatella sekä välähdellä. Monta minuuttia kestäneen session jälkeen ymmärsimme, että hän oli saanut lisää 120 pistettä. Rahat menivät loppuun ja saldosta jäi tuhlaamatta 0,04 euroa. Sen sai lunastettua shekkinä ulos koneesta. Sitten minä jatkoin pelaamista 5 eurolla. Voitin, hävisin, voitin ja hävisin, kunnes lopulta saldona oli 0,30 euroa, jolla ei voinut enää jatkaa. Tulostin shekin. Olimme voittaneet 0,34 euroa ja hävinneet 25. Elämä kasinolla on kallista, mutta arpashekkien kanssa oli voittajan olo!

Seuraavana päivänä jatkoimme matkaa Ranskan Rivieran rannikkotietä pitkin. Räpsin kuvia matkan varrelta upeista laguuneista, joilla oli valtavat määrät hienoja purjeveneitä sekä jahteja. Saavuimme Nizzaan. Tunsin olevani kotona! Ilmapiiri oli juuri sopiva, palvelu huippua, ruoka hyvää ja olin aivan henkisessä hurmiossa. 

Purjeveneet kuin koruja sinisellä taustalla.

Välimeren ranta Monacon ja Nizzan välillä. 

Rantatiellä voi autosta napsia kuvia myös suoraan eteenpäin.

Nizzan salaatti Nizzassa.

Kanasalaatti

Nizzan rantakadun suuntaisesti kulkee pitkä kävelykatu. Sen varrella on vieri vieressä viehättäviä kahviloita ja aamupäivisin (ainakin keskiviikkona) tori. Torilla jouduin ostosvimman valtaan. Aivan ihania koriste-esineitä, käsin tehtyjä saippuoita (orgaanisia luomutuoksuja), herkullisia kasviksi, hedelmiä, marjoja, hilloja, soseita… Tällaisessa ympäristössä voisin vaivatta asua itsekin. Kaikkialla on siistiä ja vihreää, talot ovat hyvin hoidettuja ja oikein ilo silmälle. 

Nizzan saapuessa on kiva ottaa kuva itsestä tässä kohdassa.

Ihmiset kulkivat syyskuun alussa vielä tyylikkäissä lomavaatteissaan rannalle, jossa oli paljon uimareita sekä auringon ottajia. Lämpötila oli vielä 29 astetta varjossa, joten auringossa oli lämpimämpää. Tunsin itsekin houkutusta lähteä hakemaan auton tavarasäilöstä uimapukuja, mutta sain vastustettua kiusausta. 

Vesa zoomailee rantanäkymiä.

Kristallinkirkas vesi kutsui uimaan.

Meillä oli tavoitteena tänään ehtiä ajamaan vielä Touloniin asti ja sinne on vielä täältä Nizzasta viisi tuntia. Sitä ennen poikkeamme vielä Cannesiin, filmitähtien jalanjäljille!

Cannesin elokuvajuhlien sali sijaitsee aivan keskustassa, meren rannassa..

Caro ja Angelinan käsi.

Espanjasta Italiaan lautalla

Vaellusmatkamme Espanjan ympäri oli onnistunut ja kiersimme noin kuukaudessa omalla autolla koko maan. Reittimme kulki Pohjoisessa Bilbaon, Santiago de Compostelan (ja sen vaelluksen välietappien) kautta Portugaliin ja siellä maailmaperintökohde Sintran sekä Albufeiran kautta takaisin Espanjaan. Piipahdimme Sevillassa (etsimässä vapaata parturia) ja vajaan viikon nautimme Aurinkorannikosta Fuengirolassa, sitten ajelimme Torreviejaan kahdeksi päiväksi ja sieltä edelleen Barcelonaan. Nautimme suuresti auringosta sekä siisteistä, puhtaista kaupungeista. Barcelonassa tuli kuitenkin ajamiseen laiskuus ja päätimme kokeilla lauttamatkaamista Espanjasta Italiaan. 

Netissä Googlatessa tuli ensimmäisenä vastaan Aferry- sekä Direct ferries -myyntipalvelut ja sieltä löytyi hyvin eri vaihtoehtoja Italiaan - reittejä olisi ollut mm. Savonaan ja Genoaan valitsemamme Civitavecchian lisäksi. Miksi valitsimme juuri tuon Rooman lähikaupungin? No tietysti siksi, että meillä oli mukanamme koira ja noilla lyhyemmillä matkoilla tarjolla oli vain istuma- ja kansipaikkoja. Koira olisi pitänyt laittaa erikseen kannella olevaan Kennel-tilaan eikä se ole tottunut oleilemaan ilman äitiä ja isää - Caro olisi todennäköisesti ulvonut siellä koko matkan ajan. 

Kuka laittaisi tämän söpöliinin kenneliin ilman äitiä ja isää?

Civitavecchian lautta oli lisäksi varsin edullinen: henkilöauto, 2 matkustajaa ja koira olivat yhteensä 155 euroa. Linjan toteutti Grimaldi Lines -lauttayhtiö ja laskutti Direct ferries. Tilausvahvistus oli suomeksi ja yhtiöllä oli myös Suomen asiakaspalvelunumero (tosin sieltä ei vastattu eikä sieltä soitettu takaisin, kun yritimme kysellä lähtösatamaa). Tilausvahvistuksessa ei mainittu, mistä lautta lähti, joten kävimme kävelyllä satamassa ja kiertelimme eri terminaaleja etsien laivayhtiötä. Hienosti sitten yksi lähtöpiste aukesi ja vahvisti, että etsimämme terminaali sijaitsi noin kilometrin päässä ensimmäisistä tuonne funikulaariradan suuntaan - sieltä se sitten löytyikin. 

Grimaldin alus iltavalaistuksessa.

Tilausvahvistuksessa oli mainittu, että laiva lähtee klo 23 ja laivaan ajo on klo 21 alkaen, joten illalla ajelimme puoli yhdeksältä satamaan ja valmistauduimme laivaan lastaukseen. Missään ei ollut opasteita eikä ajomerkintöjä, joten päädyimme sisälle Grimaldin terminaaliin kysymään ohjeita ja hyvä niin, sillä kännykkälippu ei olisi käynytkään ja liput oli pakko hakea sisältä henkilökohtaisesti passeja näyttäen. Laivaan ajoon opastettiin ajamaan rakennuksen oikeaa sivua pitkin ja sieltä sitten puomin jälkeen löytyivätkin autojen jonot. Ikävänä yllätyksenä tosin oli, että laivan lähtö oli pari tuntia ennakoitua myöhemmin ja laivaan ajokin onnistui vasta klo 23. Lähdimme sitten kävelemään Barcelonan keskustaan La Ramblalle pariksi tunniksi kuluttamaan aikaa ja syömään iltapalaa. 

Laivaan ajo oli hurjaa touhua - neljä kaistaa lähti liikkeelle yhtä aikaa ja kilpaa kiilaillen ne ohjautuivat kahteen jonoon, jossa liput tarkastettiin. Sen jälkeen jono kulki edestakaisin rekkojen välissä ja lopulta ohjautui (ilman ohjausta) laivaan jossa oli ensimmäinen opastaja näyttämässä, minne ajaa. 

Laivan ainoa baari, joka oli auki koko matkan ajan. 

Meillä oli ennakko-odotuksena Viking Linen ja Silja Linen -tyyppinen laiva ja siinä jouduttiin pettymään. Kun suomalaiset laivat ovat ostos- ja huviparatiiseja, tämä laiva oli rahtialus, jossa oli surkeat palvelut. Laivan lähtiessä auki oli vain yksi baari, josta (italialaiseen tapaan) ensin piti päättää mitä ottaa ja mennä eri tiskille kertomaan tilaus (henkilökunta ei osannut englantia, joten tilaus piti tehdä italiaksi/espanjaksi) ja sitten kuitin kera hakea tilatut tuotteet toiselta tiskiltä. Myynnissä oli juomia sekä kolmioleipiä ja pullia. 

Puhelimen kenttä lakkasi laivassa toimimasta heti satamasta lähdettyä. Yritimme eri paikoissa monta eri kertaa, kunnes lopulta tajusimme, että matkalipun takana oli ohje. Laivan wifin käyttöön oli mahdollista ostaa datapaketteja eri suuruisena lisämaksusta. Kun laiva ohitti Sardinian, tuli kännykkään ilmoitus, että EU-hinnat eivät päde, vaan veloitus on erillisen hinnaston mukaan. 

Sääliostos: Toblerone 8,20 €.

Tässä koko laivan karkki- ja sipsivalikoima.

Seuraavana päivänä lähdimme ostoksille aikaa kuluttamaan. Supermarket ja boutique olivat kartan mukaan erikseen, mutta todellisuudessa samoissa tiloissa ja myyntivalikoima jäi kakkoseksi R-kioskille ja vastaaville - karamelleja oli hyllyssä muutamaa laatua muutama kappale. Sen lisäksi tarjolla oli joitain alusvaatteita, uimapukuja, pyyhkeitä ja uimaleluja sekä hyllyllinen kosmetiikkaa. Myyjä oli infon lisäksi ainoa, joka osasi englantia - siksi ostimme säälistä yhden suklaalevyn - muuten kauppa ei näyttänyt käyvän. Etsimme pitkään paikan itsepalveluruokalaa saadaksemme selville, että se oli ollut auki vain klo 12 - 14 eikä muuta ruokatarjoilua kuin baarin leivät tai aurinkokannen hampurilaiset/pizzat ollut, vaikka laiva oli perillä vasta klo 20. Päivällinen laivalla olikin sitten hampurilaista ja ranskalaisia perunoita. 

Pohjapiirros löytyi 10. kannelta. 

Aurinkotuoleista nautittiin kannella 11.

Uima-allas ei enää ollut käytössä, mutta aurinko paistoi upeasti.

Laiva saapui satamaan tunnin myöhässä, mutta tuntia nopeammin kuin lähdössä arvioitiin.  Saapumisaikaa ei ollut mainittuna missään, joten autoille lähtö tuli hieman yllättäen, kuulutusten kautta. Laiva oli sokkeloinen vanhanaikaisella tavalla ja oman autokannen löytäminen vei hetken aikaa - autokantta mainostettiin luvuilla 7 - 5 - 2 (meidän kansi oli 7, vaikka seinässä luki 5.2, mutta ehkä kansi oli sitten 7?) eikä eri päistä laivaa päässyt kannelle. 

Reunapaikka autokannella. 

Laivasta ulos ajo oli hulvaton, jännittävä ja käsittämätön kaaos! Kannella ei ollut lainkaan henkilökuntaa opastamassa ulosajoa, joten yhdellä ulosajorampilla alkoi kilpa-ajo, jonka voittivat nopeimmat ja häikäilemättömimmät. Tuijotimme suu auki, kun autot vekslasivat edestakaisin ja käänsivät itseään kapeissa raoissa sekä kiilasivat eri jonoista yhteen ulosajoreikään. Pillit soivat ja kuumakallet nousivat autoista huutamaan toinen toisilleen. 

Autoja säntää yhtä aikaa neljästä suunnasta rampille.

Me odottelimme kaikessa rauhassa ja olisimme odotelleet varmaan pitkään, jollei edessämme oleva kuljettaja olisi tullut sanomaan, ettei meidän kaistalta pääse pois kuin peruuttamalla ja heillä on kiire ulos. Samat kaverit kiilasivat sitten meidät kaistalta ulosajossa muutaman muun hätähousun kera. Alemmassa autokerroksessa odottelivat rekka-autot, mutta toisesta kaistasta niitäkin lähti jo liikkeelle ja henkilö- sekä rekka-autot puikkelehtivat villisti satama-alueella ilman minkäänlaisia kaistamerkintöjä tai opastuksia. 

Näimme toki satama-alueella henkilökuntaakin, mutta he juttelivat keskenään eivätkä puuttuneet autojen ajamiseen. Mitään opasteita ei täälläkään ollut, ei satamassa eikä sieltä poisajossa.

Satama-alueen henkilökuntaa.

Hengissä selvittiin ja Civitavecchiassa Italiassa toimi taas navi erinomaisesti, joten löydettiin hyvin hotelliimme. Tätä hotellia oli pakko kehua ja tulemme varmasti toistekin: Civitavecchia Sunbay Park Hotel. Edullinen hinta, loistava palvelu, mukavat huoneet ja ylivoimaisen hienot näköalat löytyivät täältä. 

Näköalaa Sunbayn pizzeriasta huvivenesatamaan. 

Kiva ja edullinen hotelli - suosittelemme!

Kesäaikaan käytössä ovat myös aurinkoalueet.

Pieni purjevene nosti kohdalla purjeet

Civitavecchiaan poikkeavat myös Välimeren risteilyt.

Jalkapallo-otteluun Roomaan katsomaan ”Derby” eli paikallisottelu AS Roma - Lazio

Tänä vuonna päätin toteuttaa mahdollisimman monta unelmaa - omaa sekä perheen - ja järjestin sekä miehelleni että pojalleni syntymäpäiväyllätyksenä liput ja matkat jalkapallo-otteluun. Koska samalla juhlittiin poikani syntymäpäivää, valitsin aivan erityisen ottelun: italian kovimman paikallisottelun A-sarjassa, derbyn, eli AS Roma- ja Lazio -paikallisottelun. Erityiseksi ottelun teki se, että molemmat joukkueet ovat Roomasta ja kumpikin omaa vahvan fanijoukon, joka seuraa otteluita huimalla intensiteetillä.  

Sähköistä pääsylippua piti avata useampaan kertaan. Ingresso on sisäänpääsyportti
settore sektori, fila on rivi ja posto on paikka rivillä - nämä oli helppo löytää. 

Lippuvarauksen tekoa aloittelin jo keväällä, kun kyselin vävypojalta sekä pojaltani neuvoja siihen, miten liput kannattaa varata.  Kumpikin heistä seuraa A-sarjaa säännöllisesti ja fanittaa omaa joukkuettaan. Kuulemma parhaisiin otteluihin lippujen myynti alkaa vasta 3 viikkoa ennen kyseistä ottelua ja osa lipuista on varattu vain kausikorttilaisille, joten minun piti seurata tarkkaan lippujen myyntiin tuloa. Tilasin kesäkuussa nettikaupasta meille t-paidat, joihin painettiin myös nimet ja jouduin niiden saavuttua paljastamaan kuukausia suunnitellun yllätyksen myös miehelleni Vesalle.

Suomi-pojat Roman maistiaiskojulla ennen ottelua.

Syksyn otteluiden ohjelma julkistettiin vasta 24.7., joten silloin pystyin tarkistamaan ottelun päivämäärät. Haluamani ottelu oli 29.9. lauantaina ja noin kuukauden ajan kävin päivittäin AS Roman nettisivuilla tarkistamassa, ovatko liput tulleet myyntiin. Mieheni seurasi samaan aikaan Roman fb-sivuilta myyntimerkintöjä. Kolme viikkoa ennen ottelua fb-sivuilla oli maininta, että lipunmyynti alkaa seuraavana päivänä. Väijyin keskiyöllä nettikaupan sivuilla ja sinne ilmestyi merkintä, että lipunmyynti alkaa klo 10. Tasan klo 10 klikkailin sivuja ja alun perin suunnitellut fanipäädyt oli loppuunmyyty jo ensimmäisten minuuttien aikana. Onnistuin saamaan meille kuitenkin liput sivukatsomosta. Vaikka hinta oli kovempi, oli myös näköala kentälle parempi. 

Roomassa kävimme vielä Tiber-joen rannan faniputiikissa ostamassa pojalleni fanipaidan. Olimme valmiit otteluun! Ottelupäivänä oli lämpöä 29 astetta, aurinko paistoi ja päätimme mennä paikalle taksilla tuntia ennen alkua. Se olikin aika viimetipassa, sillä ottelu pidettiin Rooman olympiastadionilla ja sen kiertäminen, turvatarkastukset sekä kolminkertaiset lipputarkistukset veivät aikaa. Ennakko-ohjeen mukaisesti meillä oli mukana passit ja kännykässä sähköiset liput; niitä kysyttiinkin kahdesti ennen sisään pääsyä. Kassit tarkistettiin, kävelimme metallinpaljastimien läpi, vesipullot takavarikoitiin ja sitten olimme sisällä.

Kunnon fanit otattivat itsestään myös fanikuvan AS Roman kehyksissä. 

Alueen ulkopuolella oli paljon fanituotteiden myyntiä ja sisäpuolella vielä lisää. Juuri ennen sisäänpääsyporttia oli vielä baari, josta sai ottaa mukaan katsomoon olutta, vettä tai syötävää tarpeen mukaan. Porttiparien luota löytyivät myös vessat. Meidän rivimme vieressä olivat jalkapallon eri maiden kommentaattorit, jotka selostivat tunnelmia ja ottelun kulkua. Väkimäärä stadionilla oli huima - paikalla oli yli 45.000 katsojaa. 

Pikkupalloilijat ja isot kentällä. 

Jalkapallolapset saattoivat pelaajat kentälle ja ottelu alkoi ensin varovasti, sitten pelitahti kiihtyi hurjaksi. Ottelu elettiin huikeissa tunnelmissa: katsomot liikehtivät tahdissa, huusivat, lauloivat ja heiluttelivat lippuja sekä buuasivat vastapuolen parhaille voimille. 

Turvamiehet paikoillaan Lazion päädyssä. 

Turvamiehet katsomon sivussa.

Voittajajoukkueen haastattelu irtoseinän edessä. 

Kun Roma sai ensimmäisen maalinsa, alkoi maalintekijän kehuminen toistamalla hänen nimeään neljä kertaa juontajan perässä. Sama toistui kaikkien maalien kohdalla. Ottelu päättyi 3 - 1 AS Roman voittoon. Osa Lazion katsojista lähti pois paikalta kesken loppuminuuttien varsin harmistuneina. Sitä varten olivat myös järjestysmiehet tehneet kentän laidalle muurit estämään hurjapäiden (ja itsensäpaljastajien) kentälle menon.

Isot videonäytöt olivat stadionin molemmissa päissä.

Peli oli jännittävä ja miehet jaksoivat selittää yksityiskohtia.

Jättiliput liehuvat AS Roman fanipäädyssä.

Kokonaisuutena tällainen jalkapallo-ottelu oli hieno kokemus! Sovimme jo pojan ja mieheni kanssa, että parin vuoden päästä tehdään uusi reissu, kun juhlitaan koulujen valmistujaisia - paikkana voi tuolloin toki olla jokin toinen maa ja toiset pelaajat, mutta se on sitten toinen juttu…

Öttiäisvaroitus Italiassa!

Italiaan tullessa ja sieltä lähtiessä koira tarvitsee tavanomaisten rokotusten (rabies ja kolmoisrokotus) lisäksi myös ekinokokkoosi-matolääkityksen (otetaan 1 - 5 päivää ennen Suomeen paluuta eläinlääkärin vastaanotolla) sekä punkki-, täi- ym. käsittelyn. Italiassa koiraa kiusaavat hyttyset, joiden mukaana leviää ”leishmaniosi” eli CVBD-tartunta, joka voi tappaa koiran. Normaali suomalainen punkkien estokäsittely ei siis riitä, koska se ei kata hyttysiä, joten ostamme Advantixin yleensä täältä mökkipaikkakunnalta apteekista. 

Tänä vuonna ensimmäinen lääkitys annettiin heti Torino di Sangroon saavuttua, mutta sitten kalenteriin katsominen unohtui ja käsittelyn väli venyi 34 päivään. Niinpä koiralle onnistuttiin saamaan koiratäitartunta. Löysin sen turkista 1 elävän täin ja kymmenittäin mustia munia, joita sitten nypin pinseteillä turkin juuresta.

Koiratäi talouspaperilla ja yorkin leikattua turkkia.

Koska olin pessyt koiran muutama päivä aiemmin, laitoin heti uuden Advantixin niskaan ja ajelin marketista ostetulla koneella turkin puolen sentin mittaan. Caro VIHAA surraavia koneita ja vaikka mieheni piteli siitä kiinni, se onnistui pomppaamaan ilmaan kesken reisikarvojen ajoa. Tuloksena olikin siten sentin mittainen haava nivuksissa. 

Haavahaveri nivuksissa tulehtui nuolemisesta.

Haava desinfioitiin, mutta paikallisessa apteekissa ei ollut myynnissä kaulureita, joten Caro itse ”hoiti” haavaa nuolemalla sitä taukoamatta, jolloin se suureni ja tulehtui.  Alkoi eläinlääkärin metsästys. Sanon metsästys, sillä täällä Italiassa ei ole samanlaista järjestelmällistä eläinlääkäritoimintaa kuin meillä Suomessa. Elokuussa vastaanotot ovat kiinni, viesteihin ja puheluihin ei vastata eivätkä asemat ilmoittele missään päivystyksistä. 

Jäljitin ensin eläimiä omistavien ystävien eläinlääkäreitä ja he soittelivat omille vakilääkäreileen, mutteivät saaneet vastauksia. Sitten googlasimme eri asemia eri paikkakunnilta läheltä. Lancianosta löysimme lopulta yhden aseman, joka siestan jälkeen klo 16 alkaen saattaisi olla auki. Sieltäkään ei vastattu puhelimeen, joten ajoimme paikalle ja istuimme etupihalla oleville odotuspenkeille odottelemaan. 

Kello tuli 16, 16.05 ja 16.10 eikä ketään näkynyt. Päätimme odottaa puoleen asti ja se päätös palkittiin. Varttia yli neljän eläinlääkäri saapui paikalle ja iloksemme - poikkeuksellisesti - puhui englantia! Syynä tähän oli, että hän oli naimisissa brittinaisen kanssa. 

Caro tutkittiin asiantuntevasti ja meitä haastateltiin aiemmista sairauksista. Haava ei ollut syvä, mutta oli tulehtunut, joten hän sai särkylääkkeen lisäksi siihen 14 vuorokauden mittaisen antibiootin rokotuksena sekä apteekista haettavaa salvaa. Kun kyselin kauluria, sanoi eläinlääkäri, ettei sitä tarvita. Annettu haavanhoitoaine vaikuttaa tehokkaasti myös nuoltuna ja sisltää luonnonaineita sekä K1-vitamiinia. Sitä nyt sitten lisätään aamuin ja illoin iholle ja ensimmäisen hoitopäivän jälkeen näyttääkin jo paremmalta. 

Koiran hoito maksoi eläinlääkärimaksun 25 euroa, kolme piikkiä 35 euroa ja apteekin salvan 18,50 euroa eli yhteensä selvisimme 78,50 eurolla. Toimistomaksuja ei ollut ja summa annettiin käteisellä lääkärille kuten aina ennenkin. Tällä kertaa tosin saimme kuitin. 

Uusia öttiäisiä ei ole ilmestynyt, joten tartunnasta taidettiin päästä eroon kertakäsittelyllä. Uusintakäsittely pitää kuitenkin laittaa 20 - 24 päivän välein eli aiemmin käytetty kerta kuukaudessa on liian harva laittoväli. 

Haikalanpuremia Välimerellä ja muita outoja elukoita

Viime viikon suurin uutinen Torino di Sangrossa oli haikalanpurema. Lehtitietojen mukaan nuori mies tunsi jalassaan kovan pureman ja verta alkoi roiskua hurjasti. Syylliseksi tapahtumaan todettiin sinihai ja tapahtuma oli harvinaisuudeltaan lottovoiton tai salamaniskun kohteeksi osumisen luokkaan. Väitetään, että 150 viime vuoden aikana hai on purrut ihmisiä Välimerellä vain yhdeksän kertaa. 

Kuvakaappaus Il Centron uutisesta Facebookissa

Miksi uutinen sitten oli kylässämme kaikkien huulilla? Tietysti siksi, että tämä purema oli sattunut kotirannallamme Lido Le Morgella tai aivan sen vierellä. Lido le Morge on 1,3 kilometriä pitkä hiekkaranta, jonka suojassa olevalla rannalla paistattelee päivää satojen lomaviettäjien joukko. Kummallakin puolella aallonmurtajaa on avovettä ja kivikkorantaa. Toisella puolella on vieläpä seudun ainoa nakuranta. Tarina ei kerro, missä alueella purema sattui - siksipä viime päivinä on oltu normaalia valppaampia joka paikassa. 

Lido Le Morgen ulkopuolella on rantaa,
jossa ei ole aallonmurtajia suojaamassa.

Pidimme itsekin taukopäivän omalta rannaltaja suuntasimme seuraavan rantakaupungin Vaston pitkälle rannalle. Ranta on päästä päähän 8 kilometriä pitkä eli siinä riittää talsimista. Päätimme urheilla paljasjalkakävelyllä ja kävelimmekin yhteensä 8 kilometriä. Kesken kävelyä alkoi rantavedessä kova kuhina ja lapset ohjasivat rantavahdin haavin kanssa noin vyötärön korkeudelle veteen. 

Meduusa rantavahdin haavissa.

Hengenpelastaja palasi rannalle haavissaan noin kolmikiloinen, läpinäkyvä meduusa, jossa oli siniset reunat. Toivottavasti kukaan ei satuttanut itseään tuon vonkaleen kanssa. Tulipa kerrattua netistä ohjekin meduusanpolttamaan. Ensiapuna parasta on kaataa palokohtaan etikkaa - se irrottaa polttolonkerot ihosta parhaiten. Joissain paikoissa Välimerellä meduusoja on paljon (esimerkiksi Aurinkorannikolla) ja siellä on rantavahdin lokeroissa aina pullo etikkaa tarjolla.

Kylässä on nähty tänä kesänä myös muita olioita: susi, mäyrä, kettuja sekä villisikoja. Susi oli jäänyt tiellä auton alle, mäyrän näimme itse kylän sisääntulorapuilla ja ketun näimme kylän liepeillä.

Villisikaa myyntitiskillä kyläjuhlissa.

Vilisiat ovat Italian uusi ongelma. Ne ovat levinneet Romaniasta ja lisääntyvät hyvissä olosuhteissa rajusti. Villisikakolarit ovatkin yleisiä, mutta yleistynyt on myös villisian (cinghiali) tarjoaminen ruuaksi ravintoloissa, joten kyllä niitä myös metsästetään. 

Tämän pusikon alla oleilee usein villisikaperhe.

Meillä asustaa kylän kyljessä yksi tai useampi villisikapesue poikasineen. Yksi perhe rymyää kylän muurin luona viiniköynnösten alla ja toinen kylän toisessa päässä, jossa myös käymme mielellämme iltalenkillä. Yritämme pitää noissa kohdissa melua hyvissä ajoin, että ehtivät kauemmaksi. Tänään illalla törmäsimme villisikoihin iltalenkillä. Mutkan takana emä kutsui porsaitaan ja näimme pesueen viimeisen yksilön vielä juoksevan tien poikki kadoten pensaikkoon. 

Toinen villisikojen suosikkikohta lenkillämme.

Näimme edllisiltana myös ketun. Se oli aivan kylän parkkipaikan kupeessa ja väisti autoamme ojaan. Se ei selvästikään pelännyt ihmistä: kun avasin ikkuna, ja huikkasin, että tulehan kuvaan, se pomppasi takaisin tielle poseeraamaan. 

Ketun suosikkipuska.

Kylän ulkopuolella asuvat Vanni ja Megan kertoivat luopuneensa kanojen pidosta, kun kettu oppi avaamaan kanalan luukun ja söi kaikki kanat. Tällaista on elämä Italiassa toisinaan…