Renovation in Italy continues... or not /Remontti jatkuu suomalaisvoimin

Remontti jatkuu suomalaisvoimin

 

Tein italialaisen remonttimieheni kanssa sopimuksen seinien valmiiksi rappaamisesta ja maalaamisesta. Työn piti valmistua talven aikana - ehkä alkaa loka-marraskuussa, mutta kuitenkin olla valmiina pääsiäiseksi, jolloin palasimme mökille. Laskua työn valmistumisesta ei kuulunut, joten päätin maaliskuussa soittaa Renatolle, Remontti-Reiskallemme. Hän kertoi ehtivänsä tehdä seinät ja kylpyhuoneen liukuoven kiinnitykset vasta kesäkuussa. Siispä pääsiäisenä tuumasimme ystäväni sekä hänen miehensä kanssa, että kokeilisimme itse remontin tekoa.

Perille saavuttuamme otimme urakaksemme ostaa huonekalut ja kasata ne paikoilleen, jottei tarvitsisi taas nukkua lattialla. Ostin Pescaran Ikeasta sängyn, vuodesohvan, ruokapöydän ja tuolit. Kasasimme ne valmiiksi ja pidimme lepopäivän.

 

 

Yllä Puglian alueelta rantakaupunki, alla Cascate del Verde -vesiputous, Abruzzon alueelta

Vaan kävi niin, että alueen taika vei meidät mennessään ja työn tavoitteet unohtuivat. Kiersimme nähtävyyksillä: erilaisilla rannoilla, kauniilla vuoristojärvillä, Puglian maakunnassa, luonnonsuojelualueilla, vesiputouksella, englantilaisella hautausmaalla... valvoimme myöhään, pelasimme korttia, lauloimme ja maistelimme viinejä. Ennen kuin huomasimmekaan, viikko oli vierähtänyt. Oli aika siirtyä Roomaan muutamaksi päiväksi nähtävyyksiä  katsomaan ja palauttaa auto vuokraamoon.

 

 

Abruzzon alueen Trebbiano-viiniä ja Ristorante Borgo Anticon pasta-annos - NAM!

Näin seinäremontti jäi sittenkin Renatolle tehtäväksi. Kesäkuu oli siis uusi määräaika. Hintakin nousi yllättäen 300 euroa sovitusta ja jälleen alkuperäisestä tarjoushinnasta oli puuttunut IVA, mikä nosti laskua 20 %:lla. Voi näitä italialaisia remonttimiehiä!

Kesäkuun alussa sain Italiasta viestin. Renato oli joutunut leikkaukseen ja olisi kesäkuun sairaslomalla. Remontti siirtyisi heinäkuulle...

Näin kovan onnen seinät ovat matkaan lähtiessämme vieläkin tekemättä enkä uskalla arvatakaan, rohkenisinko itse ryhtyä niiden laittoon. Kutsuisinko talkoisiin työkavereitani tai rakentajatuttuja? Varmuuden vuoksi hain rautakaupasta kiviseinän rappausohjeet ja luin ne läpi. Ehkä minusta tuleekin italialaisen korjausrakentamisen asiantuntija ja opin vielä ostamaan kaupasta oikeat korjausaineet, käsittelemään seinät, rappaamaan, hiomaan ja maalaamaankin, kuka tietää?

 

 

Our first summer vacation in Italy / Kesä Italiassa alkaa

Kesä Italiassa alkaa

Lopultakin koitti ensimmäinen kesä italialaisella mökillämme. Lähdimme matkaan tyttäreni ja kummityttöni kanssa. Mukaan pääsivät myös perheen kaksi pientä koiraa Caro (italiaksi kallisarvoinen tai rakas) ja Bella (italiaksi kaunis). Olimme hankkineet etukäteen lemmikkieläinpassit ja rokotukset kuntoon. Myös matkapahoinvoivalle pikku Bellalle oli haettu eläinlääkäristä pahoinvointilääkkeet. Pennun elämän ensimmäinen lentomatka sujui hienosti, vaikka ensimmäistä kertaa terrierimme joutuivatkin matkustajiksi eläinruumaan. Onneksi isä-Caro on kokenut lentomatkustaja ja se näyttikin pennulleen hyvän käytöksen mallia.

 

Vuokrasin Roomasta Leonardo da Vincin eli Fiumicinon lentokentältä vuokra-auton ja rohkeasti lähdin ajelemaan Torino di Sangron kylää kohti. Kuvittele mielessäsi rinteeseen rakennettu pieni, valkoharmaa kylä, jossa talot ovat kerroksittain ja kylki kyljessä. Jokainen talo on tehty kivestä, vanhimmat satoja vuosia sitten – uusimmat muurattu vanhojen talojen lomaan. Kadut ovat kapeita, tuskin kaksi autoa mahtuu ohittamaan toisensa pääkadulla, sivukaduista puhumattakaan. Kylän autot ovat yhteisellä parkkipaikalla kylän laidalla. Ylös kylään on 150 rappusta, meidän mökillemme 130.  Asumme siis aika korkealla.

Kylän keskustassa on korkean, kaksisataavuotisen talon pohjakerroksessa oma lomakotimme, hartaasti odotettu ja haaveiltu. Kaksimetristen seinien sisällä on aina viileämpää kuin ulkona, vaikka ovi olisi aukikin. Ulko-ovet ovat vanhat ja kaksiosaiset. Niiden keskellä on lasi, jonka suojaksi talvella nostamme ikkunaluukut. Oven yläosassa on talvella lasi ja kesäisin hyttysverkko. Vaihdoimme oveen juuri uuden lukon. Se on saman tehtaan tekemä kuin edellinenkin. Tehty Italiassa samalla tehtaalla ja samalla mallilla pyöritettävine heloineen ja vipuvarsineen.

 

Perillä pikkuinen kaksiomme oli räävityn näköinen auki rapsutetuista seinistään, mutta suihku ja vessa toimivat moitteetta. Olimme matkalta ostaneet Rooman Ikeasta patjat sekä lakanoita ja petasimme petit lattialle patjamuovien päälle. Ensimmäisenä yönä oven yläpuolisesta tuuletusluukusta kuuluivat kylän äänet niin outoina ja vieraina, että oli vaikea saada unta. Koirat pitivät vahtia koko yön ja varoittivat jokaisesta kadulla ohikulkijasta.

Talomme yläkerrassa asuu kylän ainoa rakennusmestari Mario ystävällisen vaimonsa Lorettan ja kolmen pikkutyttönsä kanssa. Nuorin heistä on Isabella, joka pelkää koiria ihan hiukan. Muita naapureita emme olleet vielä tavanneet, mutta tapaisimme kesän aikana. Kesän aikana tutustuisimme ihanaan vanhaan pappaan, joka toisi meille kotitekoista rosé-viiniään ja seinänaapuriimme Gianniin, joka lainaisi meille muovipöytäänsä. Tutustuisimme Lorettan kanadalaisiin vanhempiin, hauskaan eläkkeellä olevaan amerikanitalialaisperheeseen ja kaikkiin heidän ystäviinsä. Tyttäreni saisi sydänystävikseen kylän tytöt ja osan pojistakin. Mutta tästä kaikesta me emme tienneet ensimmäisenä yönämme mökillä vielä mitään.

Huomasimme, että öisin lämpötila ulkona laski 26 – 27 asteeseen, päivisin se pysytteli 30 asteen yläpuolella. Meiltä meni kaksi päivää aikaa tottua lämpötilaan – koti-Suomessa oli ollut reilut 15 astetta kylmempää lähtiessä. Kävelyretkillämme löysimme pikkukylästämme kolme kauppaa, kaksi minimarkettia ja yhden supermarketin. Pikkuisissa ruokakaupoissa on tilaa vähemmän kuin suomalaisissa elintarvikekioskeissa ja asiointi vie paljon aikaa. Myyjät vaihtavat jokaisen asiakkaan kanssa kuulumisia ja juuston sekä lihan valinta palvelutiskillä on tärkeä toimenpide. Kassa pakkaa ostokset valmiiksi kasseihin ja rupattelee iloisesti italiaksi myös vieraampien kanssa – ymmärtävät nämä sitten kieltä tai eivät. Matka kauppaan vie myös aikaa, sillä uusien tuttujen kanssa kuuluu pysähtyä juttelemaan, vaikka oltaisiin nähtykin juuri edellisenä iltana. Mitä tahansahan on voinut tapahtua tässä välissä...

Kuvittele nyt itsesi tänne seurakseni. Paikkaan, jossa stressi on kadonnut ja elämä verkkaista, jopa leppoisaa. Keittiöni ei ole vielä kiinnitetty seinään eikä minulla ole hellaa, joten käymme aamukahvilla lempikahvilassani ja otamme croisantit (cornetto), kotitekoista jäätelöä (gelato) sekä vastapuristetut tuoremehut (spumante) kyytipojiksi. Kyläläiset tulevat ja menevät, mutta me istumme ulkopöydässä sillä aikaa, kun paikalliset juovat kahvinsa seisten baaritiskillä (se on halvempaa siten). Lounasta syömme rannalla – palapizza maksaa 1,20 ja sen kyytipojaksi litran vissy 1,50 euroa.

Illalliselle lähdemme Borgo Anticoon, lähiravintolaamme saman kadun varrella. Siellä isäntä kantaa meille alkuruokia, pääruokia, jälkiruokia ja ruokaryypyt. Laskua kertyy täyden tarjoilun kanssa 20 euroa nuppia kohden sisältäen ruokajuomat, mutta yleensä otamme tyttäreni kanssa vain yhtä tai kahta lajia. Pieni kannu viiniä maksaa 3,50 euroa. Marketissa viinipullo kohtuullisen hyvää juomaa maksaa 2 – 3 euroa, mutta tölkkiviiniä saa eurollakin. Illallisen jälkeen noin klo 23 lähdemme kävelemään kaupungille, jossa sadat ihmiset istuskelevat katujen varsilla tai kahviloissa, puhe sorisee iloisesti ja diskomusiikki soi nuorisopubeissa. Ehkä yksi drinkki vielä maistuisi?