tiistai 16. huhtikuuta 2024

Torino di Sangron kylä ja palvelut 2024

 Torino di Sangro, Abruzzon lääni, Italia

  

Torino di Sangro on idyllinen, pieni italialaiskylä keski-Italiassa, Adrianmeren rannalla. Kylä rakentuu monesta pienestä taajamasta, joista suurin on Torino di Sangron keskus ”paese” eli mäen rinteellä oleva vanhakaupunki. Sen ympärillä on uudempi ja modernimmalla tavalla rakennettu kaupunkialue. Rannalle vievällä tiellä on useampi pieni kyläkeskus ja rannat ovat nimeltään Lido le Morge sekä Borgata Marina. 

Tapahtumat Torino di Sangrossa

 Asukkaita Torino di Sangrossa on kesällä noin 4000 ja talvella reilut 3000 henkeä. Pienestä väkimäärästä huolimatta kylä on iltaisin kesällä sekä tapahtumien aikaan hyvin vilkas. Väkeä riittää eri tapahtumiin: vuoden sisällä juhlitaan niin loppiaista Befana-noitineen ja puuhatapahtumineen kuin karnevaaliaikaa tammikuun lopulla,  ystävänpäivää helmikuussa, pääsiäistä, urheilutapahtumia, ”Bianca nottea” eli kesän alkajaisia kuin  Ferragostoakin, jota juhlitaan jopa 3 viikkoa yhtä soittoa! Lukuisia muitakin tapahtumia kylässä on: kulkueita, orkesteritapahtumia, bändejä, teatterinäytöksiä, klassisen muisiikin esityksiä, karaokea, ”Tavola lunga”-ruokailuja eli kylän läpi kasataan pitkä pöytä ravintoloiden yhteistyönä ja syödään koko kylä ulkona kuin myös erilaisia possujuhlia, teemaruokailuja (sinisimpukka eli ”cozze”-ruokailuja, pavut ja pecorino-ruokailuja) ja niin edespäin.

Juhlissa muistetaan työntekijöitä esim. ravintolan tableteissa.


Palvelut pääkadulla

Torino di Sangron vanha kaupunki ”borgo antico” on tunnettu jo 1600-luvulla kauppa- ja asuinpaikkana. Vanhimmat rakennukset ovatkin 1600- ja 1800-lukujen väliltä. Tunnistat tämän osan kaupunkia kapeista kävelykaduista ja polveilevista poluista, joilta pääsee kadulta toiselle nopeasti. Kaupunki on rakennettu mäen rinteelle, joten talot ovat kerroksittain rinteessä ja kadut osin vaakasuuntaisia pääkadun kanssa.

Torino di Sangron pääkatu Corso Lauretano alkaa vanhasta kaupungista kaupungintalon aukiolta ja päättyy kylän toisella laidalla kylän viimeiseen kirkkoon ja hautausmaahan sekä uudempaan kaupunginosaan sievine kerrostaloineen.

Pääkadun varrelta löytyy muun muassa 3 baaria (Bar del Corso, jossa on takahuoneessa myös pizzeria, Cafe Noir etu- ja takaterasseineen sekä Sports Bar, josta löytyy myös pöytäpelejä), trattoria, pikkuravintola Cantina Effendi, konditoria eli Pasticceria Perla, leipomo, kalakauppa ruokakauppa Market Mucci, parturi, vaatekauppa, minimarketti sekä pankki ja kaupungintalo. Tietysti kaupungintalon kulmalta löytyy myös jalankulkureitti rakastettuu perinneravintolaan ”Ristorante Borgo Anticoon”, josta löytyvät aidot italialaisruokalistat.

Kylästä löytyy myös kirjasto, lelu- ja kirjakauppa, kultasepänliike ja rautakauppa. Kylässä on myös  poliisiasemat (liikenne‐/kyläpoliisi kunnantalon alakerrassa eli municipale ja turvallisuuspoliisi eli carabinieri hautausmaan alapuolella), kaksi rautakauppaa (toinen rantaan vievän tien varrella, toinen keskustassa, kuntosali ja jumppia Palestra gimnica -kuntosalilla ja muutkin tarvittavat palvelut.

Kylässä on 3 kirkkoa: kaupungintalon päällä yksi eli Chiesa della Madonna di Loreto, Cafe Noirin ja Sports barin välissä yksi eli Parrocchia di San Salvatore ja hautausmaan vierellä yksi Chiesa e Complesso Monumentale di San Felice. Näissä kirkoissa järjestetään jumalanpalvelusten lisäksi muitakin tapahtumia ja kulkueet alkavat usein kirkkojen pihoilta. Myös pöytäjuhlat pidetään kirkkojen pihoilla, samoin kuin ulkoilmateattereiden näytöksetkin. Myös Borgata Marinassa on kirkko nimeltään Chiesa di San Michele Arcangelo.

Ruokakauppoja löytyy Market Muccin ja Minimarketin lisäksi kylästä suurempi market Crai ja rannalle vievän tien varrella Coal. (Alempana aukioloajat ja osoitteet)

Apteekki on pääkadulla Torino di Sangrossa. Se on auki Ma-pe 8:30-13 sekä 16:30-19.30, la-su 08:30-12:30, la ja su iltapäivisin lähin avoin apteekki löytyy Casalbordinosta.

Päivystys: TDS:ssa ei ole omaa päivytystä, mutta kesäkuukausina Casalbordinossa on "guardia medica". Muina ajankohtina pitää mennà Lancianoon tai Vastoon.

Eläinlääkäri: TDS:ssa ei ole parhaillaan omaa eläinlääkäriä, mutta suosittelen tätä: Ambulatori Veterinari Associati Dr. Paolo Totaro e Dr. Mario Troilo. Ma - la aamut heidät löytää Atessasta, ma-pe iltapäivisin Paglietasta. Numerot löytyvät netistä. Myös Lancianossa on toimivia eläinlääkäriasemia, joilla on palvelu myös englannin kielellä, samoin Pescarassa jopa päivystävä eläinsairaala.

Kuntosali: TDS kuntosaliin ja kaikkiin muihinkin saleihin pitää hankkia terveystodistus (certificato medico) (sen saa varaamalla ajan esim. Centro Tauruksesta TDS:sta, hinta noin 30€, on voimassa vuoden) ja saleihin pitää maksaa ns. jäsenmaksu joka on n. 20€/vuosi.

Posti: TDS posti Via Roman varrella on auki vain ma-la aamuisin, Lancianon pääposti palvelee myös iltapäivisin (ma-pe, la vain aamulla).

Pankki: Pankkiautomaatti eli BANCOMAT löytyy kaupungintalon aukealta, vastapäätä meidän talon porttikongia, vaaleanpunaisesta talosta, pankin alakerrasta. Jos haluat asioida pankin sisällä, sen ovi on talon oikeassa reunassa ja sisään käydään metallinpaljastimen kautta. Tavarat jätetään lokeroon, ettei metallinpaljastin hälytä. Pankkisalissa jonotetaan. Jonotus voi kestää pitkään! Yksi virkailijoista puhuu englantia. 

Ravintolat

Ristorante Borgo Antico, Osoite: Via Orientale 1 

Perinteinen ruokalista, löytyy myös pizzaa, edullinen hintataso, teemaillallisia. Omistaja ja tarjoilija puhuvat vain italiaa, mutta olen tehnyt tänne suomalaisen ruokalistakäännöksen (Menu Finlandese), jota voitte kysyä. Suosittelemme erityisesti perinteistä Pasta Carbonaraa ja alueen herkkua Pallotte cacio e uovaa (juustomuna‐pallerot tomaattikastikkeessa)

https://www.tripadvisor.it/Restaurant_Review‐g1934127‐d4003689‐Reviews‐Ristorante_Pizzeria_Borgo_Antico‐Torino_di_Sangro_Province_of_Chieti_Abruzzo.html  

Birreria & ristorante Cantina Effendi, Osoite: Corso Lauretano 62

Nuorten torinolaisten pitämä trendikäs ravintola, jossa kesäaikaan pääsee syömään vain ennakkovarauksella, koska on niin suosittu. Ruokalista vaihtuu vuosittain. Hyvä kokki ja mielenkiintoisia, uusia vaihtoehtoja tarjolla. Omistaja puhuu myös englantia! Vuoden 2024 suosikkeja ovat pasta al ragu eli pastaa jauhelihakastikkeella sekä lihaa ja perunamuusia tai maissia. Kesällä kannattaa varata pöytä ennakkoon – varaus onnistuu whatsappin kautta.

https://www.tripadvisor.it/Restaurant_Review‐g1934127‐d4089372‐Reviews‐Cantina_Effendi‐Torino_di_Sangro_Province_of_Chieti_Abruzzo.html

Café Noir, Osoite: Corso Lauretano 38, pääkadulla  

https://www.facebook.com/cafenoirtds/       

Kiva kahvila, jossa sekä etu‐ että takapuolella on terassit. Toinen näistä on yleensä varjossa, joten täällä on kiva käydä kaikkina vuodenaikoina. Kahvila on kaikenikäisten suosima. Sisällä takaosassa on usein käynnissä pappojen korttipelit (Wc:n vieressä), sunnuntaiaamuisin kirkkoväki käy täällä ja juhlien aikaan täällä käyvät ihan kaikki. Tarjolla kahvia, teetä, limsoja, vesiä, mehuja, jäätelöitä, alkoholijuomia, croisantteja (cornetto) ja suolaista pikkupurtavaa. Kesällä usein palvelujäätelötiski. Hyvin edullinen!

Bar del Corso, Corso Lauretano 18, pääkadulla

Kiva kahvila, jossa on viime vuosina avattu laajemmin käyttöön myös takaosassa sijaitseva ravintola. Kahvilaosa on auki oikeanpuoleisesta ovesta ja sieltä saa tuorepuristettua appelsiinimehua (spremuta), kahvia, teetä, limsoja, vesiä, mehuja, jäätelöitä, alkoholijuomia, croisantteja (cornetto) ja suolaista pikkupurtavaa, kuten pizza al tagliota eli neliöpizzoja. Voit tilata myös mukaan isoja pizzoja. Kadun varressa kahden hengen pöytiä suoraan autotien varressa. Pidä jalat jalkakäytävällä, sillä katu on kapea ohittaville autoille. Niitä on kyllä hauska tästä seurailla… Ravintolapuolella on tarjolla myös kana‐aterioita (pollo), mitkä ovat aika harvinaisia. Ravintola näyttää olevan auki kesällä ainakin iltaisin. 

https://www.facebook.com/profile.php?id=100057413381336

 

Bar dello Sports eli urheilubaari, Corso Lauretano 53,

Sijainti on Café Noiria vinosti vastapäätä, isomman torin vieressä, suihkulähteen takana on pinttyneen tupakanhajuinen urheluväen kokoontumispaikka – etenkin kylän jalkapallotreenien jälkeen ja eri tapahtumien aikana. Kahvilassa normitarjonta, mutta teetä ei saa. Sen sijaan voit ostaa kahvia, limsoja, vesiä, mehuja, jäätelöitä, alkoholijuomia, pakattuja leipiä. Kadun varressa tuoleja ja pöytiä suoraan autotien varressa.

Pasticceria La Perla, Via S. Angelo 7 (pääkadun jatkeena, oikeanpuoleista haaraa ylämäkeen, on vasemmalla puolella tietä)

Herkkusuiden lempipaikka, joka on auki aamupäivisin sekä iltapäivisin, siestan aikaan suljettu. Leivonnaiset ja keksi punnitaan. Vieressä olevasta kuvasta näkyy ostos limsa, jäätee, neljä leivonnaista ja hinta oli 6.10 €! Melko edullista! Täältä saa myös kahvia ja kuumaa teetä sekä myynnissä on mukaan ostettavia paikallisia herkkuja ja kakkuja.

https://www.tripadvisor.it/Restaurant_Review‐g1934127‐d6956136‐Reviews‐Pasticceria_la_Perla‐Torino_di_Sangro_Province_of_Chieti_Abruzzo.html     

Ruokakaupat

CRAI, Via Roma 107

Crai on kylän keskustan suurin ruokakauppa, josta löytyy sekä palvelulihatiski, juustotiski että hedelmätiskikin. Nämä on ns. kauppoja kauppojen sisällä. Kaikki tuotteet maksetaan kuitenkin kassalle. Mukava valikoima ruokia ja löytyy myös oheistavaroita kuten postikortteja, astioita, hiuslenkkejä. 

Aukioloajat = Orari di apertura 01/04 ‐ 30/09)

Maanantai/Lunedì: 08:30‐13:00/16:00‐19:30
Tiistai/Martedì: 08:30‐13:00
Keskiviikko/Mercoledì: 08:30‐13:00/16:00‐19:30
Torstai/Giovedì: 08:30‐13:00/16:00‐19:30
Perjantai/Venerdì: 08:30‐13:00/16:00‐19:30
Lauantai/Sabato: 08:30‐13:00/16:00‐19:30
Sunnuntai/Domenica: 08:30‐13:00     

Minimarket, lähin ruokakauppa kaupungintalon aukealla – käytännössä R‐kioskia vastaava. Täältä löytyvät kaikki peruselintarvikkeet aivan talon kulman takana ylemmällä pikkukadulla, kaupungintalon aukealla. Kulkuohje: käänny talon edestä oikealle, ota oikeanpuoleinen kävelyhaara, käänny oikealle pikkuiselle kujalle ja saavut kaupungintalon aukealle. Etuoikealla minimarketin ovi. Korona‐aikana suositus on, että vain yksi asiakas/perhe kerrallaan kauppaan.      

Market Mucci, ruokakauppa pääkadun varressa. Yläkerrassa pesuaineet ja kodintarvikkeet, alakerrassa miniruokamarketti. Palveleva lihatiski. Löytyy myös hieman pakasteita.      

Coal Rannalle vievän tien varrella, aukiolot talviaikaan:

ma suljettu
ti‐la 7.30‐13 ja 16 – 19.30
su 7.30 – 13 kesäaikaan laajemmat aukioloajat, mutta siesta kuitenkin päivittäin ja silloin on suljettu.
Todella kiva kauppa, jossa on hieman laajempi öljy‐ ja viinivalikoima kuin kylän muilla kaupoilla. Myös paikallisia herkkuja löytyy! Lihatiski ja juusto- sekä leikkeletiski ovat laajat.

Nettiliittymät

Torino di Sangron kaupungissa on maksuton wifi-verkko sekä kaupungissa että Lido le Morgen alueella. Myös ravintoloissa ja baareissa on wifi-verkot. Asunnossa ei ole nettiliittymää, sillä suomalainen älypuhelimen liittymän jako on meillä itsellä käytössä, kun halutaan katsoa tietokoneelta tai iPadilta jotain. Voit kuitenkin ostaa italialaisen liittymän vaikkapa kuukaudeksi käyttöösi. Erityisesti Torino di Sangron väki suosii Timin ja Windtren liittymiä, koska niiden kuuluvuus on alueen parhaita. Näistä enemmän kehuvat vielä Timiä. Ainakin Lancianosta saa hankittua liittymän Macrotel-nimisestä kaupasta. Sen osoite on Via Fiume 5, Lanciano ja nettisivut: https://www.macrotelitalia.it/. Myös alueen kaikissa kauppakeskuksissa on liittymämyyjiä. Lancianon ostoskeskuksissa on hyvät valikoimat.

Lido le Morgen hiekkaranta

Pääkylän lisäksi Torino di Sangrossa on myös monta pienempää kaupunginosaa. Yksi suosittu kaupunginosa on pitkä Lido le Morgen ranta-alue, jossa on noin 1,2 kilometriä pitkä matala, lapsille sopiva hiekkaranta aallomurtajien suojassa. Toisessa päässä rantaa aallonmurtajien jo päätyttyä on kivikkoranta, jota kulkemalla pääsee Le Morgen kalastusasemalle eli ”Trabocco Le Morgelle”. Jos jatkat tästä rantaa vielä pari sataa metriä eteenpäin, voit päätyä Adrianmeren ainoalle nudistirannalle – pidähän siis varasi!

Lido le Morgella vuorottelevat maksulliset baarien pitämät auringonottorannat, joilta voit vuokrata aurinkovuoteita, -tuoleja sekä varjoja, ja maksuttomat julkiset rannat sulassa sovussa. Kadunvarsipysäköinti on aivan rannassa maksullista. Auton voi jättää myös varjoon kahteen eri katettuun parkkiin. Maksuttomista kadunvarsipaikoista on pidempi kävelymatka mutta niitäkin löytyy.

Kulkeminen Lido le Morgen rannalle

Kylästä rannalle kulkee kesäisin Di Fonzon linja-auto kolme kertaa päivässä aamuvuoro kulkee pääkatua pitkin ja hyvä mukaan tulon kohta on hypätä kyytiin Sports barin vierestä sotilaan talon edestä kello 9.00, keskipäivän vuoro kello 12.00 ja iltapäivän vuoro kello 15.00. Myös matkan varrelta voi tulla kyytiin bussipysäkeiltä. Linja auto ottaa rannalta sitten takaisinpäin myös kuormaa eli noin 12.15, 15.15 ja viimeinen vuoro tulee takaisin kello 18.00:n jälkeen rannalta kylään. Voit jäädä autosta pois minkä tahansa rantabaarin kohdalta ja taas nousta autoon haluamasi baarin kohdalta rantakadulla.

Borgata marinan ranta

Borgata marinan ranta on parin - kolmen kilometrin päässä Lido Le Morgesta pohjoisen suuntaan. Se on entinen juna-asema ja sen ympärille syntynyt taajama. Ranta on kivikkoranta, jossa on on suuria pyöreäreunaisia kiviä. Rannalla on myös vaatimattomampi määrä erilaisia palveluita.  Kesäaikaan auki on pari kahvilaa tai kioskia ja myös leirintäalue.

Borgata marinan kohdalta lähtee tie ”Leccetan” luonnonpuistoalueelle, jossa on harvinaisia kasveja ja eläimiä sekä mukavia polkuja ja retkeilyalue, jossa voi syödä omia eväitä. Jos jatkat samaa tietä eteenpäin,  löytyy edempää myös kansanyhteisön ylläpitämä hieno hautausmaa, jossa on toisen maailmansodan aikaisia hautoja.

Pyörätie meren rannassa

Italian pisintä pyörätietä rakennetaan vanhan junaradan reitille Adrianmeren rantaan Pescarasta Vastoon ja vielä sen ohikin. Tunnistat pyörätien vihreästä päällysteestä. Tie on tasainen eikä vaadi erityisen hyvää kuntoa kävelyyn tai pyöräilyyn, koska suuria ylämäkiä ei sen varrella ole.

Suurin osa tiestä on jo valmiina, mutta Borgata Marinasta Lido Le Morgen kohtaan ei vielä voi pyörätietä kulkea ja Lido Le Morgesta Casalbordinoon vievä tienpätkäkin on yhä päällystämättä suurelta osin. Sen sijaan Borgata Marinasta voit kävellä tai pyöräillä Fossacecia Marinan ja San Vito Chietinon kautta vaikka Ortonaan asti ja siitä Francavilla al Maren kautta Pescaraan ja Montesilvanoon.

Pyöräilystä on korona-vuosien jälkeen tullut yhä suositumpaa ja pyörien vuokraukseen on hyvät mahdollisuudet. Esimerkiksi Fossacesiassa ja San Vito Chietinossa on useampi vuokraaja kesäaikaan. Vuokrataksat vaihtelevat. Tavalliset pyörät ovat tuntitaksaltaan edullisempia ja sähköpyörät kalliimpia. Vuokraajat löytyvät hakusanoilla ”bici” ja ”Noleggio Biciclette”, esim. Bicimania Noleggio Fossacesia Marina, Kikkobike, Sharbike, BikeSquare Torino di Sangro, Mare Blu Torino di Sangro

Lähistön nähtävyyksiä:

Rannat: Fossacesian kiviranta, Ortonan satamaranta, Francavilla al Maren hiekkaranta, Pescaran kaupunkiranta, Casalbordinon pikkuranta, Vaston ja San Salvon pitkä kävelyranta (7 km pitkä)

Leccetan luonnonsuojelualue, Torino di Sangro, SS16-tien varrella Borgata Marinan kohdalla

YK:n sotilashautausmaa, Torino di Sangro, Kansanyhteisön ylläpitämä muistomerkki, jossa myös britannian prinssit käyvät muistotilaisuuksissa.

Il Cammino d’ Abruzzo – vaellusreitit Il Cammino d'Abruzzo (ilcamminodabruzzo.it)

Parco Nationale del Gran Sasso e Monti della Laga -luonnonpuisto Gran Sasso -vuoristossa Parco Nazionale del Gran Sasso e Monti della Laga (gransassolagapark.it)

Parco Nazionale della Maiella -luonnonpuisto Maiellan vuorella (löytyy myös hakusanalla Majella) Parco Nazionale della Maiella (parcomajella.it)

Riserva Naturale Regionale Cascate del Verde, WWF:n listalla oleva vesiputous Cascate del Verde | Oasi WWF | Pagina ufficiale

Roccascalegnan linna, ns. Hullun paronin linna, Roccascalegna

Scannojärvi, sydämen mallinen järvi romantikoille Scannossa

Traboccot, pitkin Adrianmeren rantaa olevat muinaiset kalastusasemat, joissa monissa on nykyisin ravintola. Ruokalista vaihtuu sen mukaan, mitä saalista on päivällä saatu – taatusti tuoretta!

Caramanico Termen kylpylät

Uimahalli/vesipuisto Aqualand del Vasto

Ostosmahdollisuuksia

Ostoskeskukset: 

Chieti Scalo: Centro Commerciale Megalo Centro Commerciale Megalò: shopping nel cuore dell'Abruzzo | Centro Commerciale Megalò (megaloweb.it)

Pescara Nord II Centro Commerciale, Citta Sant'Angelo: Homepage - Centro Commerciale Pescara Nord (centropescaranord.it)

Centro del Vasto: Centro del vasto

Centro commerciale Insieme, San Salvo: C.da Piana S.Angelo, San Salvo, Italy

Centro Commerciale Lanciano: Centro Commerciale Lanciano

Centro Commerciale Lanciano La Fontana: Centro Commerciale Lanciano La Fontana (lafontanalanciano.it)

Centro Commerciale Lanciano/Rocca San Giovanni Polycenter Village: Home - Polycenter Village

Centro Commerciale Teramo: Centro Commerciale Gran Sasso | Teramo | Pagina Ufficiale

Kaikki alueen viinicantinat (yli 27 kpl), joista voit ostaa viiniä edullisesti, esimerkiksi:

Cantina Tollo, Tollo, myös viinin maistatus mahdollista

Cantina Casalbordino, SS16-tien varrella

Torino di Sangron omat viinicantinat

Hauskoja ruokailukokemuksia:

White Bakery, Megalon ostoskeskus ja Pescaran keskusta. Hyvät salaattiannokset ja erinomaiset jälkiruuat.

Wild, wild west, Megalon ostoskeskus. Ruokalista löytyy netistä.

Abruzzon Michelin-ravintolat (the Michelin Guide)

Caffe ai Portici, Corso Trento e Trieste, Lancianon vanha kaupunki, jättimäiset aperitiivit ja hienot näkymät

Paikalliset herkut kuten: Sulmonan mantelit (karkki- ja ruokakaupoissa), Boccanotti-keksit (ruokakaupoissa), 

Jätteet

Jätekuljetukset toimivat jätekalenterin eli Calendario Rifiutin mukaan: torinodisangro.pdf (ecolanspa.it). Asunnossa on jätteen keräilyastioita eri jätteille. Löydät kadunvarteen vietävät muoviastiat pinottuna päällekäin. Niihin laitetaan sisään biopussi (organicoon) tai muovipussi (muoviin ja sekajätteeseen). Jätekeräilyyn voi käyttää valkoista muovista jäteasemaa, mikä löytyy sohvan takakulmasta. Jätteiden keräilypäivät löytyvät sähköisestä linkistä ja ovat kesäaikaan (maggio = toukokuu, giugno, kesäkuu, luglio = heinäkuu, agosto = elokuu):

Biojäte = Organico 

Ruuanjätteet, kasvikset, kahvinpurut, teet, servetit/nenäliinat – vain orgaanista ainetta. Käytä jätteen vientiin ruskeaa jäteastiaa ja sen sisällä tulee olla biopussi (vaaleanvihreä tai valkoinen). 

Plastica & metalli = muovi ja metalli

Pakkaa läpinäkyvään muovipussiin. Voit viedä jätteet siinä tai laittaa pussin siniseen jäteastiaan. Kannen saa lukkoasentoon kääntämällä sen pystyyn tai astian eteen.  Tähän jäteastiaan laitetaan huuhdellut ja kuivat muovipakkaukset, spraypurkit, alumiinifoliot, tölkit, muovimukit yms. Jätteeseen ei saa laittaa kumia, keittiötyökaluja, kukkapurkkeja, paistinpannuja, rikkinäisiä leluja, cd‐leluja, kyniä – nämä laitetaan indifferenziatoon eli lajittelemattomaan jätteeseen. 

Lasi = Vetro 

Kaikki lasi: pullot, purkit, lasit, karahvit. Ei: ikkunalasit ja sileät lasit, taululasit, peilit, keramiikka, posliini, silmälasit, pyrex‐astiat, lamput, kristalli, neonvalot. Laita lasi muovipussissa tai ilman pussia siniseen keräysastiaan. 

Pahvi ja paperi = Carta e cartone

Paperit, pahvit, paperipussit, pahvilaatikot (pitäisi repiä pieniksi kappaleiksi, max 20x20), ruuan pahviset pakkaukset, kanamunakennot, Tetrapakit huuhdeltuna, lehdet, kirjat kuuluvat tähän. Voit laittaa paperipussissa keräykseen tai ilman pussia siniseen keräilyastiaan tämän keräyspäivänä.  Ei laiteta: leivinpaperia, muovitettua pahvia, käytettyjä paperipyyhkeitä, kuitteja, kopioivaa paperia – vaan nämä laitetaan sekajätteeseen. 

Lajittelematon = Indifferenziata     

Kaikki muu jäte, muttei jäteasemalle vietävät isot tuotteet.  

Muut jätteet, esim. huonekalut, elektroniikka Isot jätteet toimitetaan itse Eco Lan ‐ Centro di Raccolta comunale ‐jäteasemalle, joka on auki joka toinen lauantai 8 – 12 (kuukauden 2. ja 4. lauantai). 

torstai 8. syyskuuta 2022

Ostian ranta Rooman lähellä sopii lomailijoille

 

Olen kirjoituksissani usein mainostellut tuota tuntemattomampaa Adrianmeren rantaa, mutta päätin vaihteeksi kertoa myös "länsirannikosta" ja yhdestä sen kivasta kohteesta Ostiasta. Eksyimme Ostiaan ensimmäisiä kertoja aivan vahingossa, kun etsimme hotellia lentokentän läheisyydestä. Suomesta suurin osa lennoista (Finnair, SAS ja Norwegian) tulee Fiumicinon eli Aeroporto Internazionale Leonardo da Vincille Rooman länsipuolelle meren läheisyyteen. Halpalentoja kuten Ryanair tulee myös Ciampinon kentälle Rooman itäpuolelle. Koska kesäasunnoltamme ajaa noin kolme tuntia lentokentälle (ja ruuhka-aikaan GRA:lla eli tuolla kehätiellä voi kolarien takia mennä tunti kauemminkin), päädymme usein yöpymään aamulennolle mennessämme tuolla Ostian seudulla ja joskus olemme siellä parikin yötä. 

Ostia on kuvassa vasemmassa alakulmassa,
lentokentän alapuolella. 

Ostia ja sen itäosa Ostia Antica on rauhallinen lähiö meren rannalla. Sieltä ajelee bussilla tai taksilla Rooman keskustaan noin 60 minuuttia ja hinta on sama kiinteä hinta kuin lentokenttätakseillekin eli 48 euroa väkimäärästä riippumatta (bussimaksu vaihtelee 1 - 7 euron välillä/henkilö). Suurin osa edullisista hotelleista sijaitsee kauempana rannasta ja kalliimmat sitten lähempänä rantaa. Kaikista kuitenkin on vain kävelymatka rannalle uimaan.

Voileipää välipalaksi

Matkan varrella on erilaisia ruokapaikkoja. Tykästyimme viimeksi lämpimiä eväsleipiä tarjoavaan putiikkiin ja hörpimme sillä myös kylmät limsat kyytipojiksi aivan ostoskadun varrella. Kauppavalikoima sisältää turistikauppojen lisäksi myös pieniä erikoisputiikkeja sekä vaatekauppoja. Roomasta poiketen Ostiassa vietetään myös siestaa eli kaupat ovat keskipäivällä kiinni.

Lido di Ostian ranta Rooman reunamailla.

Ostiassa on pitkä hiekkaranta ja sillä sijaitsee iso määrä maksullisia rantoja vuokrattavine uimakoppeineen ja -peteineen. Toisin kuin itärannikolla, maksuttomien yleisrantojen määrä on pieni ja kaupungin päässä niitä ei käytännössä ole. Uimaan kuitenkin pääsee pieniä "välipolkuja" pitkin ja rantaa on tietysti mukava kävellä pitkiä matkoja vesirajaa myöden. 



Jostain syystä tuntuu kuin länsirannikolla tuulisi enemmän kuin Adrianmeren rannalla. Rannan laiturilla tukka nousee tuulessa komeasti pystyyn eivätkä tavarat pysy maassa paikoillaan vaan tempautuvat tuulen mukaan. Voisiko se johtua siitä, että Rooma kuuluu poikkeuksellisesti eri lämpövyöhykkeeseen kuin muu osa samalla korkeudella olevaa keski-Italiaa? Roomassa on noin 4 astetta lämpimämpää ympäri vuoden ja siitä syystä siellä lämpötila on sama kuin Napolin alueella ja etelämpänä kuten Calabriassa sekä Sisiliassa. 

maanantai 22. maaliskuuta 2021

Villa Gregoriana ja Villa Adriana Tivolissa ovat myös maailmanperintökohteita

Italian Tivolin toinen suosittu kohde sijaitsee aivan kaupungin ytimessä. Unescon maailmanperintökohde Villa Gregoriana on puutarha, mutta se on myös keskustan keskellä oleva vesiputousten, luolien ja rotkojen reitti, joka on syntynyt aikoinaan Aniene-joen tulvan takia. Tuolloin vesi tuhosi kaupungista suuren osan ja sen vuoksi joki käännettiin kulkemaan kallion yli, mistä vesiputoukset syntyivät. Aniene-joen iloja ja hyötyjä kuvaillaan hienosti Unescon sivuilla, joten laitan tähän poikkeuksellisesti niihin linkin.https://whc.unesco.org/en/tentativelists/5008/

Putoukset päältä katsottuna

Kaupungin ydinkeskusta ja rotko

Sisäänkäynnin jälkeen kuljetaan ensin alas, alas ja alas polkuja, rappuja, luolastoja. Vesiputousten kuvaamiseen on oma terassinsa ja sen jälkeen mennään yhä alaspäin. Kun ollaan pohjalla alkaa ylämäki rappuineen ja lopulta päädytään pienen, tunnelmallisen kahvilan terassille litimärkinä hiestä, mutta hyvin tyytyväisinä. Jalat väsyvät kyllä reitillä... joten tämä kannattaa jättää kaupungin viimeiseksi nähtävyydeksi.




Italialaista jäätelöä - nam! Lasi proseccoa
on myös ansaittu kävelyn jälkeen.

Roomalaiset eli kalliit hinnat, mutta hyvä jäätelö. 
Piazza de Plebiscito on osoitteena.

Alkupalaksi kesäkurpitsaa, munakoisoa
ja paprikaa mozzarellan kera.

Jälkiruuaksi jäätelöä - kermalla tai ilman!

Tivolin kolmas kohde onkin historiallisesti kaikkein kuuluisin ja myös se on Unescon maailmanperintökohde. Villa Adriana eli Hadrianuksen huvila on antiikin ajan loisteliaimpia nähtävyyksiä. Se sijaitsee noin viiden kilometrin päästä Tivolista omalla 70 hehtaarin tontillaan ja sisältää keisarillisen päähuvilan lisäksi pylväskäytäviä, vierastaloja, kylpyläalueen, uima-altaita sekä upean paviljongin.


Italialainen historiantunti pidetään paikan päällä.

Toukokuussa ei talvitakki ole enää tarpeen. 

Plataanipuut ja Sypressit varjostavat lampea kauniisti. 

 Adrianassa käy paljon koululuokkia opettajiensa kanssa ja kierrokset ovat hyvin järjestettyjä, mutta voit halutessasi kiertää myös omaan tahtiin kuten me teimme. Varaa kuitenkin aikaa vähintään puoli päivää, sillä tulet kävelemään kilometrejä alueella. Kuumana päivänä on hyvä myös varata mukaan pari vesipulloa, sillä jano yllättää varmasti. 

Mitä sitten näimme? Valtavasti - alue on laaja ja hienosti säilynyt! Villa Adriana on yhdistelmä Kreikan, Rooman ja Egyptin hienoston näkemystä siitä, millainen olisi täydellinen kaupunki. Säilyneitä rakennuksia on paikalla yli 30 kpl, vaikka alue on rakennettu jo 117 - 138 jKr. 


Kävelytie parkkipaikalta huvila-alueelle.

Rakennukset on jaettu neljään kokonaisuuteen: Afroditen temppeliin ja kreikkalaiseen teatteriin, päärakennukseen sekä hovirakennuksiin (mukaan lukien meriteatteri, Keisarillinen palatsi, Talvipalatsi, kirjastot ja Kultainen aukio, jolla on hienot marmoriportit), kylpyläalueeseen ja vielä puutarha-alueeseen sekä tornin, akatemian ja lilja-altaan yhdistelmään (jossa ovat myös maanalaiset säilytystilat sekä palvelijoiden asuintilat). Opaskirjan mukaan alue oli unohdettuna Hadrianuksen kuoleman jälkeen lähes 1500-luvulle asti. Sen uudelleen löytämisen jälkeen se on innoittanut renessanssin että barokin ajan arkkitehtejä ainutlaatuisella tavalla. 

Pienenä knoppitietona kerrottakoon, että keisari Hadrianus rakennutti huvilan alun perin asunnoksi ja ylistykseksi poikaystävälleen. Tämä tieto kerrotaan opaskierroksella, mutta jostain syystä sitä ei ole ikuistettu Unescon sivuille. 

tiistai 16. maaliskuuta 2021

Tivolin kaupungissa kihloihin Villa D´Esten suihkulähteiden keskellä

Seuraava suosikkipaikkani on vielä Rooman läänissä, mutta kaupungin ulkopuolella, Sabiinilaisvuorten rinteellä oleva Tivolin kaupunki. Antiikin aikaan kaupungin nimi oli Tibur. Tivoli on yksi Unescon maailmanperintökohteista ja keskeisen sijaintinsa takia houkuttelee paljon turisteja.

Tivolin kaupunki sijaitsee Rooman keskustasta itään noin 20 minuutin ajomatkan verran. Sinne on helppo kääntyä A24/A25-moottoritieltä, jos tulet omalla autolla. Roomasta pääsee tietysti myös bussilla Tivoliin (Ponte Mammolon metroasema/linja B ja kesto on noin 45 minuuttia). 

Villa D´Esten suihkulähteitä


Villa D´Esten suihkulähdepuistossa on noin 500 suihkulähdettä, altaita, luolia ja patsaita (ja myös kiviröykkiöitä, joissa on sammalta ja suihkulähde yhdessä). Puisto on ollut vuodesta 1550 suunnilleen nykyisessä muodossaan. Sen urkulähde soittaa urkumusiikkia veden voimalla ja sadan suihkulähteen terassilla lähteet suihkuttavat kotkien vartioimaan altaaseen. Tunnelma puistossa on ihana - liikenteen melua ei kuulu, linnut laulavat, suihkulähteet humisevat, lorisevat ja soivat.

Näkymä päärakennuksen parvekkeelta
yhdelle lähteistä.

Puistossa on rauhallisia kävelyreittejä.

Minulle Tivoli on erityisen rakas, koska menimme siellä Villa d´Esten suihkulähdepuistossa kihloihin Vesan kanssa vuonna 2016. Vielä rakkaammaksi kaupunki tuli, kun menimme siellä naimisiin seuraavana vuonna Tivolin kaupungintalolla perheen ja ystävien jakaessa iloamme. 


Nuorenparin kihlajaiskuva

Kaupungissa on ydinkeskusta ja sen laitamilla sivukeskustoja kuten monissa muissakin Italian kaupungeissa. Hotellia varatessa kannattaakin aina tarkistaa, että hotelli on vanhassa kaupungissa tai muuten liikkumiseen tarvitaan autoa. Vanhankaupungin keskustassa on todella hyviä ruokapaikkoja - mekin söimme elämämme parhaat tryffelipastat keskustan Falcone-nimisessä ravintolassa (perustettu 1918) ihan kohtuuhintaan ja vielä mielettömän hyvien jälkiruokien kera!

Tryffelipastaa. Tryffeliä raastettiin pinnalle
vielä lisäkerroksena pöydässä. 

Perinteiset Bruschetta-leivät alkupalana.

Tuoretta artisokkaa olisi tarjolla myös

Tivoli illan hämärässä

Falcone-ravintolan sisäänkäynti

Maitovanukas-jälkiruoka

Kevään mansikoita sokerin ja sitruunan kera

Antiikin aikainen Tivolin kaupunki on kuuluisa kolmesta turistikohteesta: Villa D´Esten suihkulähdepuistosta, Villa Gregorianan suihkulähteistä sekä luolastosta ja Villa Adrianasta eli Hadrianuksen puistosta ja huvila-alueesta. Kerron näistä muista myöhemmin lisää ja samalla annan vinkit Tivolin parhaasta jäätelöpaikasta! 



lauantai 13. maaliskuuta 2021

Rooman romanttisin paikka: Borghesen puisto

 Yksi suosikkipaikoistani Roomassa on Borghesen puisto. Se sijaitsee ydinkeskustan pohjoispuolella, aivan keskustan koillisreunassa ja yhä joen tuntumassa. Villa Borghese kuuluu Rooman lukuisiin, yleisölle avonaisiin, avariin ja vehreisiin puistoihin, joissa voi poiketa nauttimaan elämästä sekä ystävien seurasta päivän kuumimpaan aikaan. Samalla voi kuunnella loistavantasoisia katusoittajia, jotka pitävät puistossa konserttejaan saksofonin tai kitaran kera keräten kolehtia hattuun tai kitaralaatikkoon. 

Giardino del Lagon rannalla mieheni kanssa.

Puistossa on rauhallisia nurmikoita, joilla perheet ja ystävykset nauttivat piknikeistä retkipeittojen päällä, pelaavat jalkapalloa tai heittelevät frispiitä. Toiset sen sijaan kävelevät valtavien plataanipuiden alla poluilla perheineen tai ajelevat neljän hengen polkuautoilla puistokujia pitkin. Myös hevosvaljakkoajelu on mahdollista. Urheilullisemmat tietysti vuokraavat rullaluistimet ja viilettävät niillä. 

Takana keskellä plataanipuita ja palmuja tällä 
pienellä aukiolla Borghesen puistossa. 

Näkymä puiston sisääntulon viereltä Villa Giulian
takaa Piazza Popololle.

Borghesen mäeltä näkee koko Rooman yli.
Vittorio Emanuel II:n monumentti keskellä.

 Puisto on myös yksi Rooman romanttisimmista paikoista. Puiston keskellä on Järvipuutarhan puisto, Giardino del Lago. Englantilaistyylisessä puistossa kasvaa sypressejä, bambua ja banaanipuita.

Temppeli 1700-luvulta.

Patsas temppelin vieressä on 
myös suihkulähde.

Järven keskellä on neoklassinen Aescalapiukselle omistettu temppeli 1700-luvulta. Järven rannalla on venevuokraamo ja sieltä olemme mieheni Vesan kanssa vuokranneet veneen ja käyneet romanttisella ajelulla lammella (se ei siis oikeasti ole järvi). Soutelun jälkeen maistuvat sitten jo aperitiivit jossakin puiston viehättävistä kahviloista. 

Mieheni Vesa soutaa lammella. Borgo Anticon
Michelen mukaan se tekee hänestä viikingin...

Puistoon pääsee Piazza di Spagnan yläpuolelta Pincio-puutarhasta, Via Venetolta Porta Pincianan kautta tai prinssi Camillo Borgheselle vuonna 1825 rakennetusta Piazzale Flaminion sisäänkäynnistä. Jos tulet Via Veneton kautta, ohitat samalla menneiden aikojen hienoimpia ylhäisökoteja, joissa nykyisin ovat luksushotellit, Hard Rock Café sekä Harry´s Bar. Puiston portti on heti Harrin baarin vieressä (se on muuten yhtä kallis kuin Venetsian vastaava baari!).

Puisto on ympärysmitaltaan noin kuusi kilometriä. Siellä on monia museoita, oppilaitoksia, eläintarha, ratsastuskoulu, amfiteatteri ja tekojärvi. Villa Giuliassa (Julia) on hieno kokoelma Rooman varhaisasukkaiden etruskien taidetta - olen ihastunut erityisen tarkkoihin miniatyyreihin museossa, mutta toki siellä on paljon muutakin katseltavaa. 


Puistossa on myös paljon erilaisia patsaita, rintakuvia ja sieviä pikku temppeleitä. Pidän myös erilaisista suihkulähteistä kuten Merihevosten suihkulähteestä Fontana dei Cavalli Marini Piazza di Sienalla. Hevosissa on valtava voima ja ne näyttävät hyvin eläviltä. Myös Viale della Casina di Raffaellolta löytyvä pyöreä minikokoinen temppeli Tempio di Diana on suloinen näky ja todella suosittu kuvauskohde. Mekin olemme käyneet siellä kuvaamassa toinen toisemme. 

keskiviikko 4. marraskuuta 2020

Frassassin luolasto on Italian ja koko Euroopan upein

Kesälomareissullamme päätimme viedä vieraamme paikkaan, josta kovinkaan moni täällä Suomessa ei ole kuullut, Frasassin luolastoon. Grotte di Frasassi tai Frasassi Caves sijaitsee Anconan maakunnassa, Marchen läänissä. Paikka on parin tunnin ajomatkan päässä meistä. Matka kulkee kylästä Bologna-Bari -moottoritien kautta Anconan kaupungin kohdalle ja siitä käännytään sisämaahan päin Gengan kaupunkiin.
Tippukiviä luolassa

Gengassa auto jätetään suurelle parkkipaikalle ja käydään ostamassa liput myyntipisteestä. Sen ympärille on pystytetty kokonainen matkamuistokylä, josta voi ostaa juomia, ruokia ja myös lämpimiä vaatteita. Ne ovatkin tarpeen luolassa, jossa lämpötila pysyy ympäri vuoden samana eli 12 - 14-asteisena. Turistit kuljetetaan linja-autoilla luolan suulle, jossa opas ottaa vastaan ryhmän. Opastuksia on saatavilla mm. italian, englannin ja saksan kielillä. 

Suomineidot matkalla maan alle.

Tervetuloa Frasasssin kaivokseen.


Vaikka Frasassin luolat ovat meillä tuntemattomia, ne ovat yksi Italian kuuluisimpia nähtävyyksiä. Luolat löytyivät sattumalta vuonna 1971. Paikalliset kiipeilyseuran jäsenet olivat luolan katolla ja yhden heistä jalka upposi maassa olevaan luolan aukkoon osittain. Kiipeilijät jäivät ihmettelemään kaiun kestoa ja päättivät tutkia asiaa tarkemmin. Kävi ilmi, että luolat olivatkin kerrostalon korkuisia ja niiden sisällä oli ihmeellisiä, 10.000 vuotta vanhoja tippukivimuodostelmia. Kun tutkimusretkeilijät etenivät luolissa, lisää yllätyksiä seurasi!

Luolasto on Gran Sasso -vuoren sisällä. 

Luolastot olivat yli kilometrien pituisia ja jokainen niistä muodosti omanlaisensa kamarin. Stalaktiitti-tippukivet muodostavat pylväitä ja eri muotoisia hahmoja kuten karhun. Suurin luola on korkeudeltaan Milanon tuomiokirkkoa korkeampi. Viimeinen luola on nimeltään Finlandia. Sinne pääsee vain erikseen tilattavalla opastuksella, koska reitti luolaan on varsin haastava ja vaatii hyvää kuntoa. Se on kuitenkin katsomisen väärti, sillä tuossa luolassa tippukivet hohtavat valkoisina kuin jää!
Vesan kanssa valmiina  + 12 asteeseen.


Valokuvaus luolissa on sallittu ilman salamaa. Salamavalo voisi vaurioittaa herkkää mikroilmastoa. Seiniä ei saa kosketella, koska ihmisten luolaan tuomat bakteerit voivat tuhota luolat.

Kävelyreitti ei sovellu pikkulapsille tai invalideille, sillä rappuja on paljon ja kivet ovat paikoin kosteita, liukkaita ja jopa märkiä. Lenkkitossut ovatkin luolassa parempi vaihtoehto kuin liukaspohjaiset sandaalit.

Stalaktiittia ja vettä









sunnuntai 30. elokuuta 2020

Maailman romanttisin järvinäköala Italiassa ja miten sinne pääsee

Kesällä mietittiin mieheni kanssa, mitä romanttista tehtäisiin treffeillä ja ensimmäisenä mieleen tuli tietysti käynti sydämenmuotoisen järven rannalla. Olin nähnyt paljon kuvia järvestä ja tiesin, että se sijaitsee vuoristossa, korkealla Maiellan huipulla. Siispä päätimme suunnistaa sinne!


Meidän perhe Scanno-järven näköalapaikalla vuoren päällä. 

Lago di Scannon näkee viereisen vuoren huipulta parhaiten. Romanttinen järvinäkymä on järvellä, jonka nimi on Lago di Scanno eli Scannojärvi. Se sijaitsee pienen Scannon kylän vieressä. Sinne pääsee Rooma - Pescara-moottoritien kautta. Matkaa on kummastakin - sekä Roomasta että Pescarasta - noin sata kilometriä. 


Tästä kohden käännytään moottoritieltä pois, juuri ennen 
kuin tie Roomaan sukeltaa tunneliin. 



Tie mutkittelee vuoren reunaa pitkin ja
vasemmalla puolelle tässä on rotko. 

Pienen matkaa on myös tasaista tietä ja metsää.

Tunnelissa mahtuu ajamaan kerrallaan vain yksi.


 Tie järvelle on mutkainen ja kapea kuten useimmat vuoristotiet. Sen varrella on kapeampia kohtia, joista pääsee vain yksi auto kerrallaan. Tien vieressä on huikea pudotus rotkoon - et siis halua hurjastella. Parissa kohtaa tien varrella on levikkeitä, joille voit pysähtyä ja nousta ottamaan autosta kuvan. Näkymät ovat uskomattoman hienot! 
 

Villalagon opaste - kannattaa pysähtyä ihailemaan! 
Kun pääsimme perille Lago di Scannoon, hämmästyimme! Järven rannalla oli kokonainen pieni kylällinen palveluita. Sieltä löytyi niin ravintoloita kuin erilaisia vene- ja uimalauttavuokrauspaikkojakin. Söimme paikallisen ravintolan terassilla ehkä maailman parhaan pasta-annoksen - jopa koiramme söi pastaa hotkimalla! Tämä on paikka, jonne haluamme jatkossa tuoda myös vieraitamme käymään ja viettämään leppoisaa rantapäivää. 


Kesäpäivä sujuu leikiten näillä vuokravälineillä!

Scannojärvi on myös kirkas ja heijastaa pintaansa ympäröivän luonnon. 


Kiva paikka, sanoi Carokin

 Sen jälkeen oli aika katsastaa näköalapaikka. Kysyimme neuvoa ja meille kerrotiin, että voisimme seurata Abruzzon sydän eli Cuore D´Abruzzon kylttejä. Niinpä lähdimme kapuamaan vuoren rinnettä ylös. Saimme ohjeen nousta noin tunnin ajan rinnettä ylös. Kun olimme kulkeneet kolme varttia ja oli jo kunnon hiki päällä, luulimme olevamme perille. Olimmekin kuitenkin vasta vanhalla luostarilla, jonka takaa polku jatkui... ja jatkui... vielä puoli tuntia. Osa matkasta olikin sitten laskua ja osa taas nousua takaisin. Ensin kyltin opastamana mennään vanhalle luostarille Sant´Egidiolle. 


 Alkumatkasta koirakin käveli vielä itse.


 Tapasimme matkalla onneksi mukavia italialaisia, jotka opastivat meidät perille asti. Luostarin jälkeen ei näet ollut enää kylttejä vaan ainoastaan eri paikkoihin risteäviä polkuja. Oikean polun erotti vain opaskeppeihin maalatuista raidoista. Monen monituisen vesijuomatauon jälkeen pääsimme perille. Vesipullotkin olivat jo tyhjenneet ja täytimme ne luostarin vesipostista sitten paluumatkalla. 


Polut olivat kunnoltaan vaihtelevia ja osan matkasta saatiin kulkea kuin suomalaisessa koivumetsässä, noin vihreyden puolesta. Onneksi Papi kantoi suurimman osan matkaa. Tässä kohtaa alkoi jo jännittää... karhun jätöksiä oli pitkin polkua. 

Perillä näköalapaikalla olikin jännittävää maastoa. Irtokivien päällä laskeuduttiin alas köysien reunustamalle kourulle, jossa seisoimme, kun matkaseurana olleet italialaispojat ottivat meistä kuvan. Takaisin nousu olikin haastavampaa, koira sylissä kipusimme lohkare kerrallaan siten, että kumpikin vuorollaan nousi ja sitten nosti koiraa seuraavalle. Hiki virtasi, voitte uskoa. En siis suosittele tuota näköalapaikkaa ihan huonokuntoisille. 

Scanno-järvi 

Italialainen matkaseura 
 
Vuorten päältä näki hyvin naapurikyliin. Alas meno olikin jo joutuisampaa, vaikka irtokivien takia tietysti joutui olemaan varovainen. Paikka paikoin polku oli romahtanut reunastaan ja sai katsoa aika tarkkaan mihin astui. 

Päätimme vielä käydä Scannon vuoristokylässäkin katsastamassa vanhan kaupungin keskustaa ja poiketa siellä kahville sekä teelle. Lepohetki Scannossa oli herkullinen. Hauskana yllätyksenä paikallisessa pikkubaarissa oli tarjolla suomalaista Pandan lakua. Sitä piti tietysti ottaa kahvin, teen ja cornettojen eli croisanttien seuraksi. 

Herkkuhetki Scannon vanhassa kaupungissa. 

Paluumatkalla Torino di Sangroon piti vielä pysähtyä kuvaamaan hetkeksi Villalagon sillan luona. 
Villalagon silta (Vesan ottama kuva)

Ihan tavallinen karhuvaara. 


Auton kyydistä onnistuin nappaamaan myös liikennemerkin, jollaista en ole koskaan ennen nähnyt. Siinä sanotaan suomeksi suurin piirtein näin: Hiljentäkää, sillä nopeus tappaa karhut! Tätä merkkiä ei näe ihan joka kylässä Italiassa.  Hiljentäkää - karhuja tiellä!

Torino di Sangron kylä ja palvelut 2024

  Torino di Sangro, Abruzzon lääni, Italia    Torino di Sangro on idyllinen, pieni italialaiskylä keski-Italiassa, Adrianmeren rannalla. K...